Ydinsähkön puolustajat uhoavat kirkkain silmin ydinsähkön kuilpailuvalttia, edullinen sähkön hinta. Nykyisin tämä on enää menneen talven lumia. Suomen eduskunta vapauttaessaan sähkömarkkinat luovutti hinnan muodostuksen sähköpörssiin mitä hallinnoivat markkinavoimien ohella Norjalaiset. Sähkön tuotantotavalla ei enää ole mitään tekemistä suhteessa kuluttajahintaan. Markkinavoimat Norjalaisten avustuksella vedättävät hintaa mennen tullen. Näkeehän sen Fortumin viimeisestä osavuosikatsauksesta missä todetaan tuloksen olleen hyvä, mutta samaan hengenvetoon ilmoitetaan korotustarpeen olevan kova.
Jusa
Jusa
Vastaukset 14
Vanhimmat
on jotain vaikutusta sähkön tuotantokapasiteetin määrällä?
Eikös tässä sähkökaupassakin ole kyse kysynnän ja tarjonnan laeista?
Jostainhan se sähkö on kuitenkin ostettava jos kulutusta ei saada pienennettyä, ehkäpä sitä sähköä kannattaa tehdä sillä halvimmalla tavalla jos halutaan pitää hinta kurissa.
Jos Suomi ei olisi lähtenyt mukaan sähköpörssiin oletatko, että voisimme ostaa jostain huippukulutuksen aikaista sähkö halvemmalla?
Entä olisiko kansantaloudellisesti ja ympäristön kannalta huomioiden tulevan päästökaupan järkevää tuottaa sähköä esim. kivihiilellä?
Ruotsissa suunnitellaan huippukäytön ajaksi suurempaa sähkön hintaa. ihan oikein, sillä suomessakin lyhyt huippukulutusjakso nostaa sähkön hintaa reservissä olevien voimaloiden muodossa.
Hiilivoimaa halajaa ydinvoimalat säätövoimakseen. Sen turvaamiseksi esim. TVO omistaa jotain 42% meri-porin hiilivoimalaitoksesta.
Kun on kerran kyse markkinavoimien hallinnoimasta busineksesta niin sähköä ei koskaan kannata tehdä kulutusta vastaavaa määrää. Tilanne on sama kääntäen kuin työttömyyden kanssa, maassa on oltava 10 % työttömyys jotta palkat pysyvät kurissa. Kun sähköstä on aina pula päällä niin hintaa pystytään vedättämään ylöspäin.
Jusa
Ja jos tuotetaan sähköä enemmän kuin kulutetaan, hintakilpailu pudottaa huonoimmin bisnestä tehneet. Sen jälkeen hinta taas nousee, ei tuotantokustannusten, vaan bisneksen määräämänä.
Kun nyt maksan uusituvalla, ympäristöystävisellä ja kotimaisella alkuenergialla tuotetulla sähkön kulutuksesta, on siirtomaksu alkanut mietityttämään.
Olkoon sähköä minulle antava yhtiö A ja yhtiö, jolle maksan sähköstä, B.
Onko A:n ja B:n välillä jotain kulutuksestani riippuvia maksuja? Tuntuisi omituiselta, että maksaisin kaiken yhtiöltä A saamani sähkön yhtiölle B.
Jos minulle lankeavan siirtomaksun suuruus riippuu myös sähkön myyntihinnasta (jolloin se ei perustu suoraan siirron kustannuksiin), onko sen tarkoitus myös kompensoida ensimmäisessä kysymyksessäni esittämää maksujeni kummallisuutta?
Siirtomaksusta on ollut oikeudenkäyntejäkin. Tavallinen pulliainen ei kovin helpolla niihin ryhdy, sillä oikeudenkäynnin kustannukset ovat moninkertaisia siirtomaksujen mahdolliseen liiallisuuteen verrattuna. Tämän tietäen voidaan siirtomaksu määritellä tahallisesti ainakin pikkuisen suuremmaksi kuin todellinen tarve olisi. Ja pienistä rahapuroista saadaan aikaan suuri rahavirta.
Siirtomaksu perustuu sähköverkon rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuviin kustannuksiin sekä lisääntyneen kulutuksen aiheuttamaan tarpeeseen lisätä tuotantokapasiteettia.
Lisääntynyt sähkön kulutus lisää tarvetta verkon uusimiseen ja vaikuttaa siten siirtomaksuun.
Vaikka oma kulutuksesi ei lisääntyisikään kasvaa kulutus kuitenkin koko maan mittakaavassa. Sähkön(energian) hintaa korotetaan koska kapasiteetin ja kulutuksen suhde lähenee yhtä ja samalla myös siirtoverkon kuormitus kasvaa, joten siirtomaksua korotetaan.
Selvityksesi oli ihan perusteltu ja helposti ymmärrettävä.
Peruskansalainen vain on havaitsevinaan, että siirtomaksu nousee aina kun sähkön hinta nousee.
Jos teoretisoidaan, että sähkön hinta nousee 30% ja kulutus sen myötä laskee 15%, pitäisi myös siirtomaksun laskea. Käykö, tai pitäisikö käydä näin?
Sähkön markkinahinta, kuten kaikkien muidenkin hyödykkeiden, määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Markkinahintaan uusi ydinvoimalaa voi vaikuttaa ainakin kahdella tavalla. Ensinnäkin tarjonnan huomattava lisääminen ydinvoimalalla alentaa tasapainohintaa, tai ainakin hillitsee sen nousupaineita. Toisaalta jos kilpailu on kovaa, alin hinta jolla voimalayhtiön kannattaa enää myydä sähköä on hinta, jolla muuttuvat kustannukset saadaan katetuksi. Ydinvoimassa muuttuvien kustannusten osuus on hyvin pieni, joten markkinoiden alin mahdollinen hinta täten laskisi.
Tällainen pohdinta on kuitenkin teoreettista koska uuden ydinvoimalan rakentaa Teollisuuden voima, joka huolehtii lähinnä omistajiensa sähköntarpeen tyydyttämisestä. Omistajat myös maksavat uuden ydinvoimalan ja sähkön tuotantokustannukset, joten on heidän etunsa valita tuotantokustannuksiltaan mahdollisimman alhainen sähköntuotantomuoto, millä perusteella päädyttiin ydinvoimaan. Tuotantokustannuksethan suomalaisessa ydinvoimassa ovat alhaiset riippumatta markkinahinnoista.
Avatkaa silmänne ja herätkää elämään tätä päivää. Emme elä tulevaisuudessa. Mitkä ovat vaihtoehdot? Nyt.
Sähkön tuotannon runkona pitää olla vakaata perusvoimaa tuottava sääoloista riippumaton energian lähde, joka palvelee sekä yrityksiä,julkisia laitoksia, että kotitalouksia.
Kehitteillä olevat tekniikat ja vielä tuntemattomien energian lähteiden hyödyntämiseen perustuvat tavat tuottaa energiaa ja sähköä ovat varteenotettavia vaihtoehtoja hyvin pitkällä aikavälillä, mutta eivät vielä lähitulevaisuudessa. Auringon maapallolle sätelemän energian hyödyntäminen ei ainakaan nykyvalossa tule tarjoamaan ratkaisua perusvoiman tuottamiseen.
Ostaisitko auton, jota voisi käyttää vain aurinkoisina päivinä? Entä voisiko kuljetusyhtiö luottaa autoon, jonka liikkuminen riippuisi sääoloista?
Edellisen esimerkin analogia pätee myös kaikkeen muuhun energian kulutukseen. Tehtaissa, kaupoissa, sairaaloissa ja kotitalouksissa pitää voida luottaa siihen, että sähköä on tarjolla jatkuvasti - kesketyksettä.
Sähkön hinnan jo toteutuneet korotukset ja jatkossa tehtävät hinnan tarkistukset perustuvat tuotannon kulujen kasvamiseen ja kysynnän kasvuun kulutukseen nähden.
Erilaisissa haavekuvissa on mukava elää, jos ei tarvitse kokeilla asioita käytännössä. Energian tuotannossa ei voida odottaa vaikkapa 50 vuotta, jolloin suuri osa nyt elävistä ihmisistä on jo kuollut, jotta jokin tällähetkellä tulevaisuudessa hyvältä näyttävä tuotantomuoto saataisiin toimivaksi.
Kumman asettaisit etusijalle: nykyisyyden vai tulevaisuuden?
Voitko luopua jostain tulevaisuuden (tulevien sukupolvien) vuoksi?
En ole valmis luopumaan nykyisestä kohtuullisen paljon luonnonvaroja käyttävästä elämästäni. Tätä ei pidä ymmärtää siten, että käyttäisin luonnonvaroja sen enempää kuin keskiverto suomalainen tai en välittäisi luonnon saastumisesta. Olen yksinkertaisesti niin tottunut kehitysmaissa asuvien näkökulmasta helpoon ja turvattuun elämään, vaikka en taas tässä yhteiskunnassa olekaan varakkaassa asemassa.
Länsimaiseen elämäntapaan liittyvistä ylellisyyksistä on helppo luopua ajatusten tasolla, mutta käytännössä se on paljon vaikeampaa, jopa lyhyeksi ajaksi.
Energiantuotantoon liittyvät päätökset pitää tehdä tulevaisuus mielessä, mutta niiden pohjana on kuitenkin käytettävä nykyhetkessä olevia keinoja. Todellisuus on se, että Suomessa sähkön tuotantoa pitää lisätä jo olemassa olevan vajauksen peittämiseksi ja tulevan kasvun kattamiseksi. Ihmiset eivät ole valmiita tinkimään tavaroiden ja energian kulutuksesta. Kapasiteetin kasvattaminen pitää tehdä jo olemassa olevin realistisin keinoin, vaikka tulevaisuus lupaisi vaikka kuinka kiehtovalta kuulostavia ratkaisuja. Ne eivät kuitenkaan ole vielä käytettävissä.
Tuulivoimaa ja muita auringon säteilyyn perustuvia laitoksia voidaan rakentaa Suomeen perusvoiman rinnalle jo olemassa olevaa tekniikkaa hydyntäen, mutta niillä ei millään realistisin keinoin päästä satojen megawattien jatkuvaan keskeytymättömään tehoon.
"Tuulivoimaa ja muita auringon säteilyyn perustuvia laitoksia voidaan rakentaa Suomeen perusvoiman rinnalle jo olemassa olevaa tekniikkaa hydyntäen, mutta niillä ei millään realistisin keinoin päästä satojen megawattien jatkuvaan keskeytymättömään tehoon."
Kun lisätään vielä vetyvoima, realistiset keinot ovat jo ovella.
Muilta osin vastauksesi oli ihan tyypillinen, inhimillinen. Ei ole helppo luopua omasta mukavuudestaan. Valtiovalta ja EU tekevät osansa käyttämällä veronmaksajien rahoja uusiutuvien energioiden tukemiseen - eihän sitä kuka vapaa-ehotisesti tukisi (no jaa, ehkä muutama kuitenkin).
Tuki uusiutuville ei ole ihan yksiselitteinen. EU-maat ovat lievästi sanoen nesteessä ydinjätteidensä kanssa. Jokainen uusiutivilla tuotettu megawatti hidastaa jäteongelman paisumista kestämättömäksi. Koko EU:n ydinjätteet aiheuttavat jo nyt suuria turvallisuusriskejä.
"
Ydinvoimala kiinni Saksassa turvallisuussyistä
Saksalainen ydinvoimala Philippsburg 2 suljettiin toistaiseksi turvallisuussyistä. Viranomaiset ovat löytäneet laitoksen turvallisuudessa vakavia puutteita. Elokuussa voimala jatkoi normaalitoimintaansa, vaikka sen turvallisuusjärjestelmässä oli havaittu merkittäviä ongelmia. Reaktori olisi pitänyt sammuttaa ja ongelmat korjata välittömästi.
Saksan ympäristöministerin Jürgen Trittin kritisoi ydinlaitosta erityisesti siitä, että se jatkoi normaalitoimintaansa, vaikka 25. - 28. elokuuta voimalan tärkeässä booriveteen perustuvassa hätäjärjestelmässä oli merkittäviä ongelmia. Trittin varoitti voimalaitosta vakavista seuraamuksista, jos ongelmat toistuvat.
Baden-Wuerttembergin osavaltion kristillisdemokraattinen ympäristöministeri Ulrich Müller puolestaan kertoi epäilevänsä, että laitosta ei hoideta riittävän luotettavalla tavalla. Müllerin mukaan laitoksen henkilökunta ei edes itse pystynyt sanomaan toimivatko turvajärjestelmät kunnolla vaiko eivät. Voimala pidetään suljettuna kunnes tutkimukset saadaan päätökseen ja riittävä luottamus palautetaan.
Lähteet:
Frankfurter Allgemeine (7.10.):
German Nuclear Plant Shut Down
Financial Times/BBC/DDP (7.10.):
German nuclear power plant temporarily shut down due to safety problems
Kadonneet ydinpolttoainesauvat eivät löytyneet >>
Julkaistu 8.10.2001 Sivun alkuun | Tulostusversio
"
http://www.ydinvoima.net/uutiset/ydinvoimala_kiinni.html
Ihminen on ydinvoimaloiden suurin turvallisuusriski.
Loviisan ydinvoimalan päästöt löytyy osoitteesta
http://www.fortum.com/gallery/environment/Loviisanydinvoimalaitos.pdf
Siinä mainitaan erikseen
- päästöt veteen
- päästöt ilmaan
- radioaktiiviset jätteet
Mistään ei näkynyt diesel-koneiden päästöjä.
fortumin sivuilla pisti silmään, että ydinvoima on erittäin vähän esillä siellä. eivät haluu mainostaa?
Tuli muuten juuri uutisista, että toinen Loviisan ydinvoimalayksikkö oli jouduttu hetken ajamaan puoliteholla jonku pikkujutun vuoksi.