Monien helluntailaisten kunnioittama karismaattinen naispastori Kathryn Kuhlman kiinnostaa yhä vieläkin helluntailaisia, vaikka hänen kuolemastaan on kulunut jo 32 vuotta.
He arvostavat häntä, vaikka hän ei ollut helluntailainen.
Monet tunnetut Suomalaiset helluntailaiset kävivät hänen käsiensä alta siunauksia etsimässä, mainittakoot Niilo Yli-Vainio yhtenä heistä.
Kathryn oli lujatahtoinen nainen joka opetti innokkaasti raamattua ja johti taidokkaasti seurakuntaansa.
Hänen elämänsä oli täynnä vauhdikkaita ja jännittäviä vaiheita. Nuorenna hän avioitui (1938) Iowalaisen kahden pienen pojan isän Burroughs A. Waltripin kanssa. Jonka johdosta Burroughs:in uhrautuva vaimo Jessie Johnson, sai aloittaa itsenäisen elämän poikiensa kanssa.
Kathrynin johtama Denverin seurakunta, jossa oli noin 2000 jäsentä, ei osannut sopeutua uuteen tilanteeseen vaan hajosi tapahtuneen johdosta.
Burroughs Waltrip piti Kathrynin kanssa yhteisiä kokouksia, mutta Kathryn istui usein tapapenkillä, osallistumatta kokouksiin.
Tämä ihana suhde päättyi kuuden vuoden onnen jälkeen vuonna 1944, jolloin Kathryn Kuhlman tahtoi palata esiintymislavoille. Burroughs haki virallisen eron vuonna 1948, odotettuaan turhaan neljä vuotta vaimonsa paluuta.
Myöhemmin Burroughs Waltrip elätti itsensä myyden ruumispusseja hautausta varten ja kirjoitti pari pientä kirjaa. Hän kuoli Kaliforniassa vankilassa, jonne oli joutunut otettuaan erään naisen rahat.
Kathryn Kuhlman aloitti itsenäisen toimintansa Burroughsin jäädessä pois kuvioista, Franklinissa Pennsylvaniassa. Nyt hän keskittyi saarnaamaan enemmän Pyhä Hengestä ja ihmeistä ja merkeistä.
Kun Kathryn näki ilmoituksen, että parantajaevankelista on tulossa lähellä olevaan kaupunkiin Erieen, hän päätti lähteä kuulemaan. Valtava teltta oli pystytetty kaupungin etelä laidalle. Mainoksissa luki "Ihmeherätys. Näkö sokeille! Kuulo kuuroille.! Ohjeita rikastumiseen!" Yleisö johdatettiin mielettömään huutoon ja hysteeriseen itkuun. Kathryn ei oikein pitänyt kokouksesta, mutta se opetti hänelle sairaiden parantamisen merkityksen.
Vuonna 1947 eräs nainen parantui Franklinissa ihmeellisesti syövästä ja sen johdosta hän aloitti kuuluisat Ihme-kokoukset.
Sitten hän siirtyi Pittsburghiin noin kakdeksi kymmeneksi vuodeksi ja perusti sinne oman seurakuntansa Carnegie Auditoriumin. Myöhemmin hän perusti The Shrine Auditoriumin Pasadenaan Californiaan.
Vuonna 1975 hän piti suurkokouksen Tel Avidissa, Israelin suurella urheilustadionilla. Se oli hänen toiseksi viimeinen esiintymisensä. Hän oli pitänyt Hertzlian hotellissa erityisen kokouksen Suomalaisia varten. Kokouksessa oli kuollut suomalainen syöpää sairastanut nainen, jonka johdosta hän joutui poliisikuulusteluun, tapahtuma joka järkytti häntä syvästi.
Kathryn osasi pukeutua arvokkaasti ja sisusti kotinsa antiikkisilla pronssilla taideteoksilla ja kiinalaisella antiikilla, joita hän sai lahjoituksina. Hänen korukokoelmansa oli arvokas ja runsas. Hän matkusti aina ensimmäisessä luokassa, jolloin hän sai rauhassa syventyä raamattutuntiensa valmisteluihin. Hänen autonansa oli melko vaatimaton vuoden 1970 Cadillac Eldorado, joita nykyisin saa pikkurahalla.
Lear Jet suihkuhävittäjä, jonka hän osti toimintansa loppuvaiheilla, joka palveli häntä vain kahdesti, maksoi vain 750 000 dollaria.
Hän piti viimeisen puheensa vuonna 1975 Shrine Auditoriumissa Los Angelesissa Kaliforniassa. Hän joutui sitten kolmen viikon päästä Hillcrest:in sairaalaan Tulsaan, jossa hänelle tehtiin sydänleikkaus. Hänet saatiin elvytettyä kahdesti, mutta lopulta hän kuoli.
Kathrynin toiminnan hengellistä merkitystä punnittaessa, voidaan sanoa että hän oli eräs tienaukaisija, joka ennalta valmisti tietä kuuluisille Benny Hinnille ja Rodney Howard Brownelle, sekä Niilo Yli-Vainiolle ja meidän Markku Koivistollemme.
Kathryn kokouksissa koettiin torontolaisuuden esikuva, ihmiset kaatuivat, nauroivat hysteerisesti. Ihmisiä toki parantui kokouksissa, mutta kuitenkin vain muutamia harvoja. Suurin osa "ihme"-parantumisista oli luonteeltaan sitä laatua, ettei niille voinut antaa suurempaa merkitystä.
Kathryn halusi kiihkeästi yhdistää Katoliset ja Protestantit. Hän oli eräs varhaisia ekumenian edelläkulkijoita. Hän oli ahkera raamatun tutkija, mutta tunsi erittäin suurta intoa ja rakkautta erityisesti Norman Vincent Pealen saarnoja kohtaan.
Ehkä hänen toimintansa synnyttämän suuren innostuksen ja sen muistojen tähden, monet vanhemmat helluntaikirkolliset suhtautuvat naispappeuteen avoimella tavalla. Hän oli aikansa tunnetuin naispappi, joka sai osakseen Suomen helluntailaisten rakkauden ja kunnioituksen.
Saiko Kathryn Kuhlman liian suuren arvon ja merkityksen aikansa helluntailaisten mielissä ?
Pitäisikö häneen suhtautua nykyisin pelkästään eksyttäjänä ?
Missä on seuraava Kathryn Kuhlman ja miten me sitten suhtaudumme häneen ?
Ovatko helluntailaiset oppineet mitään menneisyydestä ?

Vastaukset 24
Vanhimmat
on valitettavasti niin monia jotka eivät usko, että saatana saa sairauksia aikaan,ja eksytys on siinä että saatana myöskin "parantaa", eikä se tietenkään tarkoita, että PELASTAA. :(
Olen lukenut, että helluntailaiset kaadetaan selälleen ja sitten vieras henki tulee heihin ja he alkavat täristä ja huutaa kuin hengen hädässä?
tai olet "korvakuulolla kuullut? kuuleminen ei ole näkemisen väärtti. jotenka heti huomenna uskovien kokoukseen, kipin kapin, tervemenoa,vaikka raamatussa lukeekin, ettei Herra tullut terveitä parantamaan. ;)
Tässäkin on meneillään joku tilaisuus, jossa ihmisiä kaatuu "Herran" nimessä:
http://www.youtube.com/watch?v=5zQqOZRMXp4
Mutta kyseinen kaataja ei ole kristitty henkilö, vaan okkultistinen henkiparantaja, kuten oheisesta linkistä voi todeta:
http://www.douglasjamescottrell.com/
Tätä samaa on ollut Suomenkin karismaattisissa tilaisuuksissa Niilo Yli-Vainiosta lähtien. Okkultistinen toiminta on vain verhoutunut kristilliseen kaapuun ja se näköjään kelpaa siten monille uskovaisille. Älköön kukaan menkö tällaisten henkilöiden rukoiltavaksi ja eksytettäväksi. Näyttää olevan menossa lopun ajan suuri eksytys.
Oletko lukenut lääk.tri Miettisen väitöskirjan helluntailaisten paranemisista Ylivainion käsien alla.?
ei yhtään todellista tapausta löytynyt
Ilm. 1:5. ja Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten esikoinen ja maan kuningasten hallitsija! Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt meidät synneistämme verellänsä
6. ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.
Uskonpa että aidot ja terveet uskovat seuraavat Kristusta eivätkä pidä ihmisiä jumalina,
vaikka nämä olisivatkin Jumalan johdatuksessa ja kanavina.
Toisaalta Paavali käski seurata hänen esimerkkiään ja esikuviahan Jumalan palvelijat ovatkin, mutta jos väärään meinaavat mennä, on itse pysyttävä suoralla tiellä.
Jeesus ja Hänen vaelluksensa ja opetuksensa ovat
lopullinen tavoittelumme kohde ja Hänen mielenlaatunsa johtoon antautumalla sen kerran saavutamme----täydellisyyden.
Ihmiset ovat sellaisia että "oppirahat" on maksettava, eivätkä kaikki opi koskaan...
lienee sekin totta.
Haluavat kai tehdä itsensä suuriksi, eivätkä Jeesusta kirkastaa....
Kyllä Jumala on armollinen nyt armotalousaikana.
Johannes ei edes mainitse helluntailaisten lahkoa, joka syntyi vasta 100 vuotta sitten Amerikasssa.
Lahkoista varoitetaan ankarasti niihin menemästä.
24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24 Sillä vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan. [5. Moos. 13:2-4; 2. Tess. 2:9,10; Ilm. 13:13,14]
Luterilaisuus tuli Suomeen Saksasta 1500-luvulta.
Mikä mielestäsi ei ole lahko ?
ei nämä ole mitään rippikoulupoikia, vaan demonisten anabaptististen uskonlahkojen jäseniä:
22 Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?'
23 Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
13 Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.
14 Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
15 Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen.
Tuosta aiheesta tarvittaisiin hyvää opetusta, mutta mistä sitä löytäisi.
Kerro ovatko Luterilaiset puhtaampia ?
Onko Luterilainen oppi raamatun mukainen ?
Mitkä ovat lahkon tuntomerkit ?
jotka ovat nöyrtyneet ottamaan Jeesuksen sanat vastaan uskossa ja joiden sisimpään on painettu Pyhän Hengen sinetti.
Ei pelastus ole vain Helluntailaisille, ei millekään määrätylle kirkkokunnalle, vaan tarjottu Jeesuksessa kaikille.
Valitettavasti suuret joukot eivät usko Raamatun opettamalla tavalla Jeesukseen, vaan Jeesusta pidetään vain historiallisena henkilönä, mutta ei Herrana joka sanoi "MINÄ OLEN".
LUE ALLA OLEVAT RAAMATUN JAKEET JA NÄET MITÄ JEESUS ITSE OPETTAA JA ETTÄ JUMALA KUTSUU YHÄ IHMISIÄ JEESUKSEN RISTIN LUO PELASTUMAAN.
Joh.3:3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
5. Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
7. Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8. Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt."
-----
Ef.1:13. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,
14. sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi - hänen kirkkautensa kiitokseksi.
-----
Tiitus 3:4. Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5. pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6. jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
----
Apt.2: 38. Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
39. Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
--
1.Piet.1:3. Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten,
5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.
----------
Jumalan suunnitelma on seurakunta Hänen omiaan varten ja seurakunta on Hengellinen koti.
Siellä opetetaan tuntemaan Jeesusta ja kasvamaan Häneen, joka on seurakunnan pää.
Siellä opitaan palvelemaan, siellä tulee näkyviin palvelemisen kautta myöskin tehtäväalue mihin Jumala on kutsunut ja armoittanut lapsiansa.
Seurakunta on se joka siunaa Pyhässä Hengessä ja Jeesuksen nimessä tehtäviin, jopa maailman ääriin saakka, tai paikalliseen evankeliumin työhön.
Seurakunta on Jumalan lasten turvapaikka
synnin turmeleman maailman keskellä.
Siellä kasvetaan, siellä rukoillaan, siellä täytytään Pyhällä Hengellä, siellä armolahjat toimivat,
siellä hoidetaan sieluja, vahvistetaan ja rohkaistaan toisiamme, se on Jumalan Pyhä joukko, kutsuttu pois maailmasta, tullaksemme yhteen.
Jokainen on kutsuttu Jeesuksen todistajaksi
omassa elinpiirissään, ystävien, suvun ja tuttavien keskuudessa.
Ei aina pelkästään sanoin, vaan Jumalan edeltä valmistamin teoin.
Tuliko liian paksu paketti?
Kaikki historian tuntevat tietävät, että luterilainen kirkko on roomalaiskatolisesta äitikirkosta lahkoutunut lahkon lahko.
katolinen kirkkohan lahkoutui seurakunnasta.
"Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme..." 1Joh.2.
Tässä lisää tekstiä lahkon olemuksesta, ja seurakunnasta, joka ei ole lahko:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/alkuperainen.htm
olisi tehnyt ihmeitä.
Jos jonkun Helluntailaisen kautta tapahtuu "ihme"
on se Jumalan tekoa, kuten maailman suurin ihme; sielun pelastus.
Vain Jumala voi pelastaa sieluja, Jeesuksen Kristuksen kautta, samoin parantuminen on luvattu Jeesuksen verihaavojen kautta, ei kenenkään Helluntaiseurakuntaan kuuluvan!
Tiedätkö miksi uudesti ylhäältä syntyminen on maailman suurin ihme ihmisen kohdalla?
Eikä tämäkään ole liikaa.
Tarvitsemme opetusta siitä, mikä on lahko.
Kannattaa siksi lukea asia tästä.
Kirjoitus on vain noin 3 a nelosta.
:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/alkuperainen.htm
"
MIKÄ MENI VIKAAN ?
Näemme Raamatusta, ettei Jeesus itse perustanut minkäänlaista uutta kirkkokuntaa.
Hän ei antanut seuraajilleenkaan ohjetta uuden uskonnon perustamiseen puhumattakaan monista uskonnoista. Raamatun kirjoituksetkaan eivät anna ohjetta kirkkokuntien perustamiseen.
Vasta 300-luvulla alkoi kirkollinen kehitys, joka edelleen jatkuu ja tuottaa lisää hajaannusta.
Alkuperäinen kristinusko jäi toimimaan ulkopuolelle eripuraisten kirkkokuntien. Siellä se edelleen toimii pienessä mittakaavassa.
Lähes kaikki, oikeassa uskossa olevatkin ovat mukana tuossa surkeassa hajaannustilassa.
Uudessa Testamentissa ei lainkaan esiinny sanaa kirkko. Tämän seikan huomasi vuoden 1992 suomennoksen raamatunkäännöskomiteakin. He päättivät poistaa tämän ”puutteen”. Nyt uudessa raamatunväännöksessä on sana kirkko mm. Matt.16:18. Alkutekstissä tässä kohden on sana ekkleesia, jonka merkitys on, ekk = ulos, leesia = kutsutut. Uloskutsutut eli Jumalan seurakunta on kokonaan eri asia kuin kirkko. "Antakaa pelastaa itsenne (ulos) tästä nurjasta sukupolvesta” (Apt.2:40).
UUSUSKONNOT
Raamattu varottaa kaikista uususkonnoista. Niitä nimitetään yhteisnimellä Baabel. Baabel = sekoitus eli sekauskonto, jossa on elementtejä Raamatulle vieraista uskomuksista. Katso esim. Room. 16:17-18; Apt 20:28-31; 1 Joh. 2:18-19; Ilm. 18:4; 1 Tim.6:3-5.
Roomalaiskatolinen kirkko oli ensimmäinen uususkonto. Se muodosti käsitteen ”kristikunta”, johon luetaan kuuluviksi kaikki kastetut huolimatta heidän kääntymisestään. Tuo Baabelin sekauskonto sivuutti apostolisen uskon ja muodostui kirkoksi. Alusta asti se oli turmeluksen tiellä täynnä väkivaltaa, sotaa ja kauhun lietsontaa.
Kirkko keksi sakramentit, joilla korvataan Pyhän Hengen toiminta. Elävästä uskosta tuli uskonto. Alettiin luetteloida jäsenet. Syntyi käsite ”liittyä seurakuntaan” eli saada nimi kirkonkirjaan. "
.......................
paksu paketti..
Asiaa joka sana..
Me Pohjoismaissa asuvathan olemme omalta osaltamme ne 'kaukana' olevat, koska on täältä sentään matkaa Israeliin ja Jerusalemiin..
Raamattu itse todistaa sen.
PAAVALI TUNNUSTAUTUU LAHKOKSI KUTSUTUN TIEN KULKIJAKSI
Apt.24:14. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen, jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
15. ja pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskasten että vääräin.
Apt.28:22. Katsomme kuitenkin syytä olevan kuulla sinulta, mitä sinun mielessäsi on; sillä tästä lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä vastaan kaikkialla kiistetään."
JEESUKSEN SEURAAJIA VAINOTTIIN ALUSTA ASTI.
*******************************************''
Raamatun mukaan on toisenlaisiakin lahkoja
kuten esim.(pelastus perustuu ihmisen tekoon, ei Jeesuksen ansioon)
Apt.15:5. Mutta fariseusten lahkosta nousivat muutamat, jotka olivat tulleet uskoon, ja sanoivat: "Heidät on ympärileikattava ja heitä on käskettävä noudattamaan Mooseksen lakia."
PAAVALIKIN KUULUI FARISEUSTEN ANKARIMPAAN LAHKOON, ENNEN JEESUKSEN KOHTAAMISTA DAMASKON TIELLÄ.
Apt.26:5. He tuntevat minut jo entuudestaan, jos tahtovat sen todistaa, että minä meidän uskontomme ankarimman lahkon mukaan olen elänyt fariseuksena.
LIHAN TEKOJA OVAT LAHKOT, ELI VÄÄRÄT USKONNOLLISET LIIKEHDINNÄT, JOSSA JEESUKSEN SOVITUS JA LUNASTUSTYÖ SIVUUTETAAN JA TILALLE ASETETAAN IHMISEN OMA ANSIO, ELI LIHAN TEKO,
KUTEN
Gal.5:19. Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20. EPÄJUMALANPALVELUS, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21. kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
SIINÄPÄ VÄHÄN OPISKELTAVAA, SE ON JUMALAN SANAA JONKA HELLUNTAILAISET OVAT MYÖS SAANEET ARMON OMAKSUA JA KUULUVAT JEESUKSEN LAHKOON
Paavali ei missään kohden tunnustautunut lahkolaiseksi. Päinvastoin, hän varoitti lihan syntien listassa (Gal. 5:19-21), että lahkolaiset eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Meitä saa sanoa lahkolaisiksi, mutta emme saa olla sitä.
Apt. 24:14.
On huolehdittava, että emme Jeesukseen uskovina pidä elämässämme asioita, oppeja, nimikylttejä tms. tekijöitä, jotka voisivat erottaa meidät muista paikkakuntamme uudestisyntyneistä.
Meillä on yki NIMI. Hän on JEESUS!
Jumala huomioi jokaisen joka on Kääntynyt uskossa ja turvautunut Jeesuksen ansioon
ja saanut syntinsä anteeksi Jeesuksen maahan vuotaneessa sovintoveressä.
Sellaist ihmiset eivät kuulu Baabeliin, vaan ovat Pyhää papistoa ja Kuninkaan lapsia.
Nimi seurakunnassa on tärkeä, koska paikallisseurakunnissa on tuhansia jäseniä,
ja siksi on mahdotonta toteuttaa Jeesuksen antamia käskyjä (langenneesta ja hänen tapaamisestaa, tai esim.leskien, huolenpidosta) ja toimia myös Paavalin opetuksen mukaan, että "ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala"
14. Mutta sen minä sinulle tunnustan, että minä sitä tietä vaeltaen,
jota he lahkoksi sanovat, niin palvelen isieni
---------------------------------------------
Jumalaa, että minä uskon kaiken, mitä on kirjoitettuna laissa ja profeetoissa,
--------------------------------------------
JEESUKSEN SEURAAJIA (lahkoa) VASTAAN KIISTELTIIN KAIKKIALLA.
24:22. Katsomme kuitenkin syytä olevan kuulla sinulta, mitä sinun mielessäsi on; sillä tästä lahkosta on meillä tiedossamme, että sitä
----------------------------------------
vastaan kaikkialla kiistetään."
----------------------------------
TOTTAKAI KYSEESSÄ OLI JEESUSTIE, MUTTA JEESUKSEN SEURAAJIAHAN LAHKOLAISIKSI KUTSUTTIIN
-------------------------------------
SAMOIN KUIN HAUKKUMANIMESTÄ HELLUNTAILAISET SAIVAT NIMENSÄ KUN KIRKONPIIRISTÄ AJETTIIN UUDESTISYNTYNEET ULOS, KUN PYHÄLLÄ HENGELLÄ TÄYTTYIVÄT, ALKOIVAT PUHUA KIELILLÄ JA PROFETOIDA.
(Pyhä Henkihän vuodatettiin Helluntaina, siitä haukkumanimi)
SILLOIN OLI PAKKO PERUSTAA SEURAKUNTIA, JOSSA SEURATTIIN RAAMATUS JUMALAN JA JEESUKSEN OPPIA,
kuten KASTETTA JA ARMOLAHJOJA.
Jumalalle kuuliainen kansa ei tarvitsekaan kylttejä eikä mitään erityiskorostuksia, koska se kansa seuraa Jumalansa ja Vapahtajansa opetuksia ja EROTTUU uskonnollisuuden edustajista ja valtaväestöstä muutenkin enimmäkseen Jumalan kunniaksi.
UUDESTISYNTYNEILLÄ ON OMAT KOKOUKSET, JOISSA HENKI RAKENTAA SANAN OPETUKSEN KAUTTA SEURAKUNTAA.
Sitten on tilaisuuksia, jotka ovat suunnattuja ns."ulkopuolisille" joille julistetaan pelastuksen sanomaa Jeesuksesta Kristuksesta.
Kaikki ihmiset voivat tulla silti Raamattutunneillekin mukaan.
eivät ole kuulaisia Jumalan Sanalle,
ovat esimerkiksi hyljänneet seurakunnan
koska halusivat itsensä korottaa.
He keskittyvät yleensä julistamaan ihmeparantumisia ja yliluonnollisia juttuja,ja käyttävät niissä Jeesuksen nimeä,
syyllistävät sairaita jos he eivät parane, jne
vaikkei Jeesus eikä Pyhä Henki ole siellä missä
tahallisesti ja tietoisesti on lähdetty sotimaan Jumalan Sanaa vastaan--siis tottelemattomuuden tielle.
Tällaisia seurakunnan hyljänneitä lihassa julistavia on valitettavasti kiertelemässä.
He pyrkivät väärien profeettojen tapaan keräämään itselleen kannatusjoukot suurten sanomien ja profetian lupausten kautta.
Heidän tähtensä toteutuu tämä sana: "Totuuden tie tulee häväistyksi."
Se on eräs saatanan tehokas ase saada ihmiset kääntämään selkänsä Jeesukselle ja luulemaan että kaikki Kristusta Jeesusta julistavat ja armolahjoilla varustetut ovat samanlaisia, vaikka niin ei tietenkään ole.
Vääriä profeettoja on nyt ja nousee jatkuvasti uusia, kun ihmisen itsekkyys kasvaa, kuten;
2.Tim.3:1.
Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
6. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
7. jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
8. Ja niinkuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.
9. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.
tapauksessa yhden faktatotuuden..
Nimittäin tämän, etteivät helluntailaiset ole ryhtyneet jatkuvasti toitottamaan Kuhlmanista ja korottamaan hänen kirjallisuuttaan oppisuunnakseen, niin kuin esim. adventistit ovat Whiten korottaneet..
Helluntailaisuuden ensisijainen oppisuunta perustuu Raamatun kirjoituksiin..
Eihän siihen ollut mitään mahdollisuutta. Kathryn oli vain yksi kumma virhe helluntaiherätyksen julkaisutoiminnassa.
Kathryn Kuhlman oli baptistiperheen tytär, joka aloitettuaan toimintansa edusti ainoastaan omaa itseään.
Helluntailaiset kyllä kirjoittivat hänestä kauniisti lehdissään ja painattivat Ristin Voiton kautta hänen kirjojaan. Sitä ihmettelen, että miksi piti antaa noinkin suuri arvo naiselle joka opettaa raamattua ja johtaa seurakuntaansa, vastoin raamattua. Sellaisen arvon antaminen, on ollut ikävä kummallisuus helluntaiherätyksen toiminnassa.
Se on hyvä, ettei Helluntailaisilla ole ollut muita suuria, kuin Niilo, joita on jossakin määrin jalustalle nostettu.
Ehkä se, että helluntaiherätys alkoi samaan aikaan niin monissa maissa, teki tuollaisen kehityksen mahdottomaksi.
Katri Kuulmanni ilman maskia:
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&sort=date&q=Kathryn Kuhlman