Sain tässä illan aikana muistini kätköistä välähdyksen lapsuudesta ja tajusin sen olevan kaunein joulumuisto, mitä minulla on. Kaunis ja arvokas se on siksi, että siihen liittyi mielettömän jännä tunnelataus, jollaisen voi kokea vain 5-6v lapsi.
Heräsimme pari vuotta nuoremman siskoni kanssa joulun alla eräänä aamuna ja molempien yöpöydiltä löytyi sydämen muotoinen lappunen -jonka tekstiä en muista- vaan vain sen, että allekirjoittaja oli "Tonttu". Teksti vihjaisi takapihan suuren kuusen alta löytyvän jotain jännää..se kuusi oli minun maja-kuuseni.
Minä olin kuitenkin jo sen ikäinen, että oli siinä ja siinä uskoinko enää joulupukkeihin ja tonttuihin. Mielikuvituksekkuudesta huolimatta pidin niitä tarinoita jo aika hömppänä, mutta siskon takia olin hiljakseen.
Epäröin kuitenkin kauheasti sinä aamuna ja muistan sen tunteen, kun punnitsin voiko se olla totta vai ei. Äiti kuitenkin onnistui tempussaan loistavasti.
Minä peitin epäilykseni aamupalan ajan, mutta juoksin päätä pahkaa laittamaan ulkovaatteet päälle, kun tuli aika lähteä katsomaan mitä kuusen alta löytyisi. Menimme takapihan terassin kautta ulos ja hangesta löytyi pikkuruisia jalanjälkiä jonossa, kuuselle asti tietenkin.
Me tarvoimme karkkiaarteen luo metrisessä hangessa kamalaa vauhtia ja voi tajuton sitä tunnetta sen tarpomisen aikana! Mie muistan sen kuin eilisen päivän :D Jännitti niin, että epäilykset hävisivät hetkeksi kokonaan ja antauduin siihen uskoon, että se tonttu oli olemassa, jättänyt meille aarteen ja herkuttelin niitä karkkeja perhosia vatsa täynnä.
Jossain vaiheessa elämääni muistan äidin paljastaneen, että hän oli tietysti tempun takana, mutta vaikka minä olin sen toki tajunnut jo ajat sitten, niin silti jollain tapaa petyin valtavasti. Hassua..
Mutta vielä tähänkään päivään mennessä äitini ei ole paljastanut, enkä minä ole keksinyt miten hän ne pikkuruiset tossun jäljet sinne hankeen sai aikaan. Omille lapsilleni haluaisin järjestää samanmoisen tapahtuman jonain jouluna ja minun olisi aika alkaa setvimään, millä sellaiset jäljet hankeen saadaan aikaan jättämättä omista jälkeäkään. Siis Jäl-keä-kään :D
Heräsimme pari vuotta nuoremman siskoni kanssa joulun alla eräänä aamuna ja molempien yöpöydiltä löytyi sydämen muotoinen lappunen -jonka tekstiä en muista- vaan vain sen, että allekirjoittaja oli "Tonttu". Teksti vihjaisi takapihan suuren kuusen alta löytyvän jotain jännää..se kuusi oli minun maja-kuuseni.
Minä olin kuitenkin jo sen ikäinen, että oli siinä ja siinä uskoinko enää joulupukkeihin ja tonttuihin. Mielikuvituksekkuudesta huolimatta pidin niitä tarinoita jo aika hömppänä, mutta siskon takia olin hiljakseen.
Epäröin kuitenkin kauheasti sinä aamuna ja muistan sen tunteen, kun punnitsin voiko se olla totta vai ei. Äiti kuitenkin onnistui tempussaan loistavasti.
Minä peitin epäilykseni aamupalan ajan, mutta juoksin päätä pahkaa laittamaan ulkovaatteet päälle, kun tuli aika lähteä katsomaan mitä kuusen alta löytyisi. Menimme takapihan terassin kautta ulos ja hangesta löytyi pikkuruisia jalanjälkiä jonossa, kuuselle asti tietenkin.
Me tarvoimme karkkiaarteen luo metrisessä hangessa kamalaa vauhtia ja voi tajuton sitä tunnetta sen tarpomisen aikana! Mie muistan sen kuin eilisen päivän :D Jännitti niin, että epäilykset hävisivät hetkeksi kokonaan ja antauduin siihen uskoon, että se tonttu oli olemassa, jättänyt meille aarteen ja herkuttelin niitä karkkeja perhosia vatsa täynnä.
Jossain vaiheessa elämääni muistan äidin paljastaneen, että hän oli tietysti tempun takana, mutta vaikka minä olin sen toki tajunnut jo ajat sitten, niin silti jollain tapaa petyin valtavasti. Hassua..
Mutta vielä tähänkään päivään mennessä äitini ei ole paljastanut, enkä minä ole keksinyt miten hän ne pikkuruiset tossun jäljet sinne hankeen sai aikaan. Omille lapsilleni haluaisin järjestää samanmoisen tapahtuman jonain jouluna ja minun olisi aika alkaa setvimään, millä sellaiset jäljet hankeen saadaan aikaan jättämättä omista jälkeäkään. Siis Jäl-keä-kään :D
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei nyt vielä ole joulu. Nyt on vasta itsenäisyyspäivä :) Kirjoitellaan joulumuistoja sitten kun tästä ollaan toivuttu.
Täällähän on jo syyskuun alusta asti vänkätty saako ateistit viettää joulua. Joten älä viitsi.
omassa kodissa. Pieni vuokrayksiö, peti ja telkkari, sohvanrämä, pari vanhaa korituolia, eikä oikein muuta. Broileria riisipedillä, pullo viiniä eikä mitään jouluun liittyvää tingeltangelia, ei ainuttakaan sukulaista hössöttämässä ja komentelemassa. Ah, sitä autuutta!