Jokainen uskova suolataan

Elämän tarkoitus ei ole kärsimysten pakoilu.
JOKAINEN USKOVA SUOLATAAN

Raamattu sanoo (Hbr 11.), että uskonsankarit eivät
saavuttaneet luvattua lopultakaan, mutta kestivät
siksi, että katsoivat taivaalliseen Jerusalemiin,
eivätkä katsoneet maahan, lain mustiin pilkkuihin
ja väliaikaisiin voittoihin - vaikkapa synnistä.
"Älkää siitä iloitko, että riivaajat ovat teille
alamaiset, vaan siitä, että nimenne on (jo)
elämän kirjassa"!

Moni on todistanut, että vasta, kun heitti kaiken
toivonsa, Jumala vastasi. Meidän täytyy kokea
täydellinen tappio ensin, mm. lainnoudattamisen
suhteen - sitten se pieni uskon siemen yhdessä
Kaikkivaltiaan auttajan kanssa, avaa ovet elämään.

Mark. 9:49
Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava,
ja jokainen uhri on suolalla suolattava.

Kinkku näyttää olevan populistisen ellenistin
ainoa kiinnostus Joulun suhteen. Minä tykkään
kinkusta, mutta en suolaisesta. Jos kuitenkin
kinkku on pyhää vasta suolattuna, niin olkoot
sitten vaikka suolakinkkua, kyllä sekin kelpaa.

Mutta ainakin ihminen suolataan ja niin Jumalan
pyhyys saa uskovaisessa jalansijaa.


SUOLATAANKO ADVENTTIKIRKKO?

Luulen että moni vielä joutuu epätoivoisena
jättämään adventtikirkon ja löytää sitten
ulkopuolelta elämää. Vasta aivan pikkuiseksi
laumaksi kutistuttuaan adventtikirkko, niin luulen, herää julistamaan Golgatan täytettyä
työtä - ja hylkää typerän TT-opin toisine
vaiheineen. Siinä on avain adventtikirkolle.

Itsenäisyytemme ei ole ehdollista. Venäjä ei
jäänyt tutkimaan, josko rikomme jotain ja
itsenäisyys siksi puretaan. Saimme vapautemme
ja itsemääräämisoikeutemme ja sillä siisti.
Ei Jumalakaan peru uskovan pelastusta.


SINAPINSIEMEN-USKO RIITTÄÄ

Jumala ylistää Aabrahamin uskoa, vaikka tämän
hätäapupoika toisen naisen kanssa oli jo 14 vuoden ikäinen, kun luvattu
Iisak vasta syntyi. Jumala todellakin otti luulot pois - lupauksen lapsi
syntyi vasta, kun Aabraham oli tehnyt omat lihalliset päätöksensä ja
tekonsa. Ja ruokki niitä 14 vuotta.

Sitten Jumala vaati Aabrahamia tekemään vastoin lakia ja vastoin
moraalilakia ja vastoin omaatuntoa. Jumala teki vastoin lakiaan ja
käski Aabrahamia uhraamaan Iisakin, josta piti tuleman monen kansan isä!
Toki Jumala sitten itse myöhemmin uharasi ainokaisensa.
Aabrahamilta otettiin luulot pois ja vasta sitten Jumala kuuli häntä.

Jumala johdatti Israelin umpikujaan, vaikka piti luvattuun maahan päästämän.
Meri edessä, vuoret sivuilla ja egyptin armeija takana pölypilvessä.
Täydellisen epätoivon vallitessa Jumala vasta kuuli. Israelilaiset "suolattiin
tulella".

Esimerkkejä löytyisi enemmänkin, mutta voit itse testata asiaa antautumalla Jumalalle.
Jobiltakin otettiin kaikki toivo pois ja vasta
sitten Jumala puhui. Ehkä Job ei muutoin olisi
kuunnellutkaan. Hän tahtoi antaa jotakin parempaa
kuin mitä Jobilla koskaan oli ollut.

Mutta minä olen sellainen pikku kristitty, että
ei minua tarvitse erityisemmin koetella? Eikö?
Tai: enhän minä ole edes kristitty, ei koske
minua koetukset ja kärsimykset! Eikö todella?

Mark. 9:49
Sillä jokainen ihminen on tulella suolattava,
ja jokainen uhri on suolalla suolattava.

7

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tähden ... Betlehemin tähde...

      Matt. 5:10
      Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.

      Autuas se, jota vainotaan uskonvanhurskauden
      tähden. Sapattivainot eivät ole Jeesus-nimen
      tähden kärsimistä, jos sellaisia vainoja joskus
      tulee. Jeesus meidän vanhurskautemme - tämä usko
      joutuu vainon kohteeksi varsinkin lakiuskontojen
      taholta. Kuten adventismin, jossa on läksy läksyn
      päälle ja sitten se TT-oppi.

      Mitä sapattiin vielä tulee, niin Jeesus jos kärsi
      sapatin tähden, niin nimenomaan siksi, ettei
      pitänyt sitä ihmisten määrämällä tavalla.
      Yllytti vuodettakin kantamaan vartavasten sapattina ja tähkäpäitä poimittiin tallaten
      toisten peltoja - erityisesti sapattina.
      Niin Hänet päätettiin tappaa ... mokomakin
      sapatin pilkkaaja. Näin lakiusko päättelee vielä
      tänään ja vaino kohdistuu tosiuskoviin.

      Joh. 15:20
      Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

      • Kun vainoavat meitä kristit...

        Hepr. 12:6
        sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".

        Hepr. 12:10
        Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.


    • Moni adventisti varmaan on jo melkein jumala.
      Ainakin ne, jotka ovat yöt ja päivät tutkiskelleet
      lakia Suuresta Taistelusta.

      Mutta jokainen vilpitön ihminen ymmärtää, ettei
      ihminen muutu paremmaksi - käytöstä voi parantaa.
      Raamattu todistaa, että synti asuu lihassamme
      loppuun saakka ja kaikki se hyvä hedelmä, mitä
      meissä voidaan tilanteessa kuin tilanteessa
      havaita - se on Hengen hedelmää, Pyhän Hengen
      vaikutusta. Kun lannistamme syntistä lihaamme, niin
      että Henki saa tilaa meissä.

      Kol. 3:5
      Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta,

      Kuta enemmän kiihkoilemme vaikkapa sapatin puolesta, sitä lihallisempia olemme!

      Room. 7:17
      Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.
      Room. 7:20
      Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.
      Room. 8:9
      Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.

      IHMISLUONTO EI VOI ALISTUA JUMALAN TAHDOLLE
      - mutta sitä voidaan kuolettaa joka tilanteessa

      Room. 8:7
      sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.

      On hölmöä kuvitella, että lihansyönnistä
      pidättäytymällä ihmisluonto kehittyisi
      jumalalliseksi!

      • uskonnot

        ja kirkkokunnat, jotka hyväksyvät sianlihan syönnin, ei heidän opetuksensa kelpaa.


      • Hyvä ettei kiinnosta sua
        uskonnot kirjoitti:

        ja kirkkokunnat, jotka hyväksyvät sianlihan syönnin, ei heidän opetuksensa kelpaa.

        "Usko ei ole joka miehen", eikä joka mies sapattia
        varten tai taivasta varten tai seurakuntaa varten.
        Mutta me palvelemme Elämän Herraa, emmekä
        valkeaksi kalkittuja hautoja.


    • Martta oli kova valmistelemaan asioita ja
      palvelemaan ja ennen muuta hän otti vastaan
      Jeesuksen - vieläpä meni tätä vastaan!
      Hyvä Martta!! Mutta Martta osasi myös juoruta ja
      valittaa jopa läheisimmästä ihmisestä.

      Luuk. 10:38
      Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.

      Joh. 11:20
      Kun Martta kuuli, että Jeesus oli tulossa, meni hän häntä vastaan; mutta Maria istui kotona.

      Luuk. 10:40
      Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi:
      "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan?
      Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."

      Luuk. 10:41
      Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
      42 mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."

      Ei tarvitse kuunnella kaikenmaailman sapatisteja
      tarpeellisine sapattikouluineen. Viisaaksi tulee
      Jeesuksen seurassa kuuntelemalla Mestaria.

      Eikä se päivien valikointi niin tarpeellista ole,
      vaan kyllä sunnuntaikin ihan hyvä päivä on,
      varsinkin jos aurinko paistaa.
      Eikä lihakaupassa niin kauhiasti tartte valkata;
      kyllä sianlihakin menettelee, vallankin näin
      Joulunaikaan.

      Mieluummin Maria kuin Martta

      • tarvitse valikoida

        Jumala on jo valinnut sapatin ihmistä varten Jeesuksen sanojen mukaan. Anttiko se meinaa vaan itse valikoida mikä anttia miellyttä parhaiten.

        Eikä Antti tiedä sitäkään, että sika kuuluu saastaisiin eläimiin.

        Haluatko sinä Antti kaikessa kumota raamatun sanan?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      191
      1350
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      852
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      51
      750
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      637
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      312
      601
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    9. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      585
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe