Juutalaiset

saavat syyttää itse itseänsä kansainvälisestä vihamielisyydestä,miltä sinusta tuntuisi jos naapurisi jatkuvasti ryöstäisi maitasi ja olisi riistämässä ja tuhoamassa asuntosi,sekä terroroimalla elämääsi.Israel on kansainväliselle rauhalle uhka ja siksi olisi tarpeen ennaltaehkäisevään toimiin esim.YK avulla.
9349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Näin tulee tapahtumaan kuin tuossa kirjoitat, mutta lopputulos ei tule sinua kyllä miellyttämään:

Ennustus, Herran sana Israelista.
Näin sanoo Herra, joka on jännittänyt taivaan ja perustanut maan ja joka on luonut ihmisen hengen hänen sisimpäänsä:
Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä.
Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan.
Sinä päivänä, sanoo Herra, minä lyön kaikki hevoset vauhkoudella ja niiden ratsastajat hulluudella.
Mutta Juudan heimoa kohti minä avaan silmäni, ja kaikki kansojen hevoset minä lyön sokeudella.
Silloin Juudan sukuruhtinaat sanovat sydämessään:
"Minun väkevyyteni ovat Jerusalemin asukkaat Herrassa Sebaotissa, heidän Jumalassansa".
Sinä päivänä minä teen Juudan sukuruhtinaat ikäänkuin tulipannuksi puitten sekaan ja ikäänkuin tulisoihduksi lyhteitten sekaan, ja he kuluttavat oikealta ja vasemmalta, kuluttavat kaikki kansat yltympäri.
Ja Jerusalem saa yhäti asua paikoillansa - Jerusalemissa.
Ja Herra on ensiksi vapauttava Juudan majat, ettei Daavidin suvun kunnia ja Jerusalemin asukasten kunnia ylvästelisi Juudaa vastaan.
Sinä päivänä on Herra suojaava Jerusalemin asukkaita; ja kompastuvainen heidän seassansa on sinä päivänä oleva niinkuin Daavid, ja Daavidin suku on oleva niinkuin jumal'olento, niinkuin Herran enkeli heidän edessänsä.
Mutta sinä päivänä minä tahdon hävittää kaikki pakanakansat, jotka hyökkäävät Jerusalemia vastaan.
Ja minä vuodatan Daavidin suvun päälle ja Jerusalemin asukasten päälle armon ja rukouksen hengen.
He katsovat minuun, jonka he ovat lävistäneet. Ja he valittavat häntä, niinkuin valitetaan ainokaista, murehtivat häntä katkerasti, niinkuin murehditaan katkerasti esikoista.
Sinä päivänä pidetään Jerusalemissa suuret valittajaiset, niinkuin olivat Hadadrimmonin valittajaiset Megiddon laaksossa.
Ja maa pitää valittajaisia, kukin sukukunta erikseen: Daavidin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, Naatanin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen,
Leevin huoneen sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen, siimeiläisten sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
Kaikki muut sukukunnat, kukin sukukunta erikseen ja heidän naisensa erikseen.
SAKARJA 12

Äänestä

  • naahum-habakuk kirjoitti:

    tuo ennustushan toteutu jo 347 ekr.

    katso esim http://www.onelist.comcommunity/0-A-Historical-Bible

    tai

    http://archives.new-list.com/education/9910/msg00009.html

    tai vaikkapa

    http://www.searchgodsword.org/enc/isb/view.cgi?number=T9340

    Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
    Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
    Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:
    "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
    Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille.
    Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
    Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.
    JESAJA 2

    Äänestä

  • Starczewski kirjoitti:

    Sana, jonka Jesaja, Aamoksen poika, näki Juudasta ja Jerusalemista.
    Aikojen lopussa on Herran temppelin vuori seisova vahvana, ylimmäisenä vuorista, kukkuloista korkeimpana, ja kaikki pakanakansat virtaavat sinne.
    Monet kansat lähtevät liikkeelle sanoen:
    "Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan temppeliin, että hän opettaisi meille teitänsä ja me vaeltaisimme hänen polkujansa; sillä Siionista lähtee laki, Jerusalemista Herran sana".
    Ja hän tuomitsee pakanakansojen kesken, säätää oikeutta monille kansoille.
    Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi; kansa ei nosta miekkaa kansaa vastaan, eivätkä he enää opettele sotimaan.
    Jaakobin heimo, tulkaa, vaeltakaamme Herran valkeudessa.
    JESAJA 2

    "Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi"

    ennenkuin on viimeisestäkin merkavasta tehty raktori, voi hasbani-joessa ehtiä vettä virtaamaan...

    Äänestä

  • jeremia-hesekiel kirjoitti:

    "Niin he takovat miekkansa vantaiksi ja keihäänsä vesureiksi"

    ennenkuin on viimeisestäkin merkavasta tehty raktori, voi hasbani-joessa ehtiä vettä virtaamaan...

    KAIKELLA ON AIKANSA, MUTTA IHMINEN EI TUNNE JUMALAN ASETTAMIA AIKOJA.
    IHMINEN ON KUOLEVAINEN NIINKUIN ELÄINKIN; ILOITKOON SIIS IHMINEN ELÄESSÄÄN TEOISTAAN.

    Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
    Aika on syntyä ja aika kuolla.
    Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
    Aika on surmata ja aika parantaa.
    Aika on purkaa ja aika rakentaa.
    Aika on itkeä ja aika nauraa.
    Aika on valittaa ja aika hypellä.
    Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet.
    Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
    Aika on etsiä ja aika kadottaa.
    Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
    Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
    Aika on rakastaa ja aika vihata.
    Aika on sodalla ja aika rauhalla.
    Mitä hyötyä on työntekijällä siitä, mistä hän näkee vaivaa?
    Minä olen katsonut sitä työtä, minkä Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa.
    Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua.
    Minä tulin tietämään, ettei heillä ole muuta onnea kuin iloita ja tehdä hyvää eläessänsä.
    Mutta jokaiselle ihmiselle on sekin, että hän syö ja juo ja nauttii hyvää kaiken vaivannäkönsä ohessa, Jumalan lahja.
    Minä tulin tietämään, että kaikki, mitä Jumala tekee, pysyy iäti.
    Ei ole siihen lisäämistä eikä siitä vähentämistä. Ja Jumala on sen niin tehnyt, että häntä peljättäisiin.
    Mitä nyt on, sitä on ollut jo ennenkin; ja mitä vasta on oleva, sitä on ollut jo ennenkin. Jumala etsii jälleen sen, mikä on mennyttä.
    SAARNAAJA 3

    Äänestä

uskallat varmaan vastata seuraavaan kysymykseen: Teetkö eron sharonin -kannattajien ja muiden Israelin tai maailman juutalaisten välillä?

ja tutustuppa kuinka paljon orientin juutalaisia on tapettu/ajettu pakoon omilta mailtaan -palestiinalaisten tavoin- eli kyllä sitä syyllisyyttä on Israelin ja Palestiinan ulkopuolissa arabivaltioissakin!

Äänestä
  • kyllä uskallan vastata, juutalaiset ja palestiinalaiset ovat ihmisiä, ihmisenä en hyväksy väkivaltaa, lue enempi, luulet vähemmän.
    Kannatan siksi Yk joukkoja turvaamaan ihmisten elimahdollisuuden. Sharon on entinen sotarikollinen, se selittää pitkälle nykyisen mahdottoman tilanteen.Juutalaisia on tapettu koko historian ajan säälimättä, eikö nyt olisi jo aika sivistyneen maailman puuttua asioihin ja lopettaa kaikkinainen vihanpito. Ikävä kyllä historia toistaa itseänsä, juutalaisten täytyisi itse ensin katsoa peiliin, usko pois Mar, poikaseni.

    Äänestä

asiat eivät ole! Muisteleppa vähän mitä me suomalaiset teimme kun oli rienaa NL:n kanssa, itseasiassa me teimme paljon pahempaa.

On ymmärrettävää että sattuu kohtuuttomia vihanpurkauksia juutalaisten puolelta, mutta eivätpä ne palestiinalaiset/arabitkaan mitään pulmusia ole.


Tuota Israelin korottamista kaikkein vaarallisemmaksi maaksi en taas oikeen ymmärrä kun ottaa huomioon senkin että Usa taisi olla VASTA NELJÄNTENÄ tuolla listalla! Miten tämä voi olla mahdollista? Hetki sitten miljoonat osoittivat mieltään Bushin Irakin hyökkäystä vastaan ja kuuluttivat että hän on se nykypäivän Hitler mutta silti Israel on pahempi VAIKKA SE SOTII OMILLA ALUEILLAAN EIKÄ KOKO MAAILMASSA NIIN KUIN USA.

Sitäpaitsi asia on niin että palestiinalaiset voisivat elää rauhassa Israelissa, mutta israelilaiset eivät voisi elää rauhassa Palestiina nimisessä muslimivaltiossa!


Mutta koska Israel on lähempänä meidänkin länsimaalaista demokratiaa niin tottakai kaikenmaailman hipit ja "rauhan puolustajat"(taistolaiset) puolustavat viattomia palestiinalaisia pahoilta juutalaisrasisteilta.

Äänestä
  • Väkivalta on noussut vitsaksi jumalattomuudelle!

    Israel on mielenkiintoisessa tilanteessa, kun se on joutunut väkivallan ja sodan kohteeksi koko nykyisen vuonna 1948 alkaneen itsenäisyytensä aikana.

    Raamattu sanoo selvästi:
    "Minä lähetän teidän sekaanne metsän pedot riistämään teiltä lapsenne, raatelemaan karjaanne ja vähentämään teidän lukuanne, niin että teidän tienne tulevat autioiksi".

    Olisiko nämä pedot nykyään näitä itsemurhapommittajia ja kaikkea tuota arabien terroria, jotka Jumala lähettää muistuttamaan israelilaisia Sanastaan ja tahdostaan?

    KOLMAS MOOSEKSEN KIRJA, LEVITICUS 26
    "Älkää tehkö itsellenne epäjumalia älkääkä pystyttäkö itsellenne jumalankuvia tai patsaita, älkää myöskään asettako maahanne kiviä, joissa on kuvia, kumartaaksenne niitä, sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne.
    Pitäkää minun sapattini ja peljätkää minun pyhäkköäni.
    Minä olen Herra.
    Jos te vaellatte minun säädöksieni mukaan ja noudatatte minun käskyjäni ja pidätte ne,
    annan minä teille sateen ajallansa, niin että maa antaa satonsa ja kedon puut kantavat hedelmänsä.
    Ja puiminen kestää teillä viininkorjuuseen asti, ja viininkorjuu kestää kylvöön asti, ja teillä on kyllin leipää syödäksenne, ja te saatte turvallisesti asua maassanne.
    Ja minä annan rauhan teidän maallenne, ja te saatte levätä, kenenkään peljättämättä; ja minä hävitän pahat pedot teidän maastanne, eikä miekka käy teidän maanne ylitse.
    Te ajatte pakoon vihollisenne, ja he kaatuvat miekkaan teidän edessänne.
    Viisi teistä ajaa pakoon sata, ja sata teistä ajaa pakoon kymmenentuhatta, ja teidän vihollisenne kaatuvat miekkaan teidän edessänne.
    Ja minä käännyn teidän puoleenne ja teen teidät hedelmällisiksi ja annan teidän lisääntyä ja pidän liittoni teidän kanssanne.
    Ja te saatte syödä vanhaa, viime vuoden satoa, ja te joudutte viemään vanhan pois uuden tieltä.
    Ja minä panen asumukseni teidän keskellenne enkä viero teitä.
    Ja minä vaellan teidän keskellänne ja olen teidän Jumalanne, ja te olette minun kansani.
    Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka vein teidät pois Egyptin maasta, olemasta heidän orjinansa; ja minä mursin rikki teidän ikeenne puut ja annoin teidän kulkea pää pystyssä.
    Mutta jos te ette kuule minua ettekä pidä kaikkia näitä käskyjä, vaan hylkäätte halpana minun ohjeeni ja teidän sielunne vieroo minun säädöksiäni, niin ettette pidä kaikkia minun käskyjäni, vaan rikotte minun liittoni,
    niin minäkin teen teille samoin ja rankaisen teitä hirmuisilla onnettomuuksilla, hivutustaudilla ja kuumeella, jotka sammuttavat teidän silmänne ja näännyttävät sielunne; ja te kylvätte siemenenne turhaan, sillä teidän vihollisenne syövät sen.
    Ja minä käännän kasvoni teitä vastaan, ja teidän vihollisenne voittavat teidät; teidän vihamiehenne hallitsevat teitä, ja te pakenette, vaikka ei kukaan aja teitä takaa.
    Jos ette sittenkään kuule minua, niin minä vielä kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    Ja minä murran teidän ylpeän uhmanne; minä teen teidän taivaanne raudankovaksi ja maanne vasken kaltaiseksi.
    Ja teidän voimanne kuluu hukkaan, sillä teidän maanne ei anna satoansa eivätkä maan puut anna hedelmäänsä.
    Ja jos te sittenkin käytte minua vastaan ettekä tahdo kuulla minua, niin minä lyön teitä vielä seitsenkertaisesti, teidän syntienne mukaan.
    Minä lähetän teidän sekaanne metsän pedot riistämään teiltä lapsenne, raatelemaan karjaanne ja vähentämään teidän lukuanne, niin että teidän tienne tulevat autioiksi.
    Jos te ette vielä tästäkään minun kurituksestani ota ojentuaksenne, vaan yhä käytte minua vastaan,
    niin minäkin käyn teitä vastaan ja lyön teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    Minä saatan teidän kimppuunne miekan, joka kostaa rikotun liiton; ja kun te kokoonnutte kaupunkeihinne, niin minä lähetän teidän sekaanne ruttotaudin, ja teidän on antautuminen vihollisen valtaan.
    Kun minä murran teiltä leivän tuen, niin kymmenen vaimoa paistaa teidän leipänne yhdessä uunissa, ja he tuovat kotiin teidän leipänne vaa'alla punnittuna; ja kun te syötte, ette tule ravituiksi.
    Ja jos te ette vielä sittenkään kuule minua, vaan yhä käytte minua vastaan, niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
    Ja te syötte poikienne lihaa, ja tyttärienne lihaa te syötte.
    Ja minä kukistan teidän uhrikukkulanne ja hävitän teidän auringonpatsaanne ja panen teidän ruumiinne teidän kivijumalienne ruumiiden päälle, ja minun sieluni inhoaa teitä.
    Ja minä muutan teidän kaupunkinne raunioiksi ja hävitän teidän pyhäkkönne enkä mielisty teidän uhrienne tuoksuun.
    Ja minä hävitän maan, niin että teidän vihollisenne, jotka siinä asuvat, siitä tyrmistyvät.
    Mutta teidät minä hajotan kansojen sekaan ja ajan teitä takaa paljastetulla miekalla, ja teidän maanne tulee autioksi ja kaupunkinne raunioiksi.
    Silloin maa saa hyvityksen sapateistaan, niin kauan kuin se on autiona ja te olette vihollistenne maassa.
    Silloin maa lepää ja saa hyvityksen sapateistaan.
    Niin kauan kuin se on autiona, saa se levätä nauttien sitä lepoa, jota se ei saanut teidän sapatteinanne, asuessanne siinä.
    Ja niille teistä, jotka jäävät jäljelle, minä annan pelokkaan sydämen heidän vihollistensa maassa, niin että lentävän lehden kahina ajaa heidät pakoon, ja he pakenevat, niinkuin pakenisivat miekkaa, ja kaatuvat, vaikka ei kukaan heitä aja takaa.
    Ja he kompastuvat toinen toiseensa niinkuin miekkaa paeten, vaikka ei kukaan aja heitä takaa; ja te ette voi pitää puolianne vihollisianne vastaan.
    Ja te häviätte kansojen sekaan, ja vihollistenne maa nielee teidät.
    Ja ne teistä, jotka jäävät jäljelle, riutuvat teidän vihollistenne maassa syntivelkansa tähden; ja myös isiensä syntivelan tähden he riutuvat niinkuin nekin.
    Silloin he tunnustavat syntivelkansa ja isiensä syntivelan, sen että ovat olleet minulle uskottomat ja käyneet minua vastaan, jonka tähden minäkin kävin heitä vastaan ja vein heidät heidän vihollistensa maahan.
    Silloin heidän ympärileikkaamaton sydämensä nöyrtyy, ja silloin he sovittavat syntivelkansa.
    Ja silloin minä muistan liittoni Jaakobin kanssa ja muistan liittoni Iisakin kanssa ja liittoni Aabrahamin kanssa, ja minä muistan myös maan.
    Mutta ensin tulkoon maa tyhjäksi heistä ja saakoon hyvityksen sapateistansa olemalla autiona, niin kauan kuin he ovat poissa; ja he sovittakoot syntivelkansa sentähden, juuri sentähden, että he hylkäsivät minun säädökseni ja että heidän sielunsa vieroi minun käskyjäni.
    Mutta sittenkään, vaikka he ovat vihollistensa maassa, en minä heitä hylkää enkä viero heitä niin, että lopettaisin heidät ja rikkoisin liittoni heidän kanssansa; sillä minä olen Herra, heidän Jumalansa.
    Ja minä muistan heidän hyväksensä liiton heidän isiensä kanssa, jotka minä vein pois Egyptin maasta kansojen silmien edessä, ollakseni heidän Jumalansa.
    Minä olen Herra."
    Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Juutas Suomi kirjoitti:

saavat syyttää itse itseänsä kansainvälisestä vihamielisyydestä,miltä sinusta tuntuisi jos naapurisi jatkuvasti ryöstäisi maitasi ja olisi riistämässä ja tuhoamassa asuntosi,sekä terroroimalla elämääsi.Israel on kansainväliselle rauhalle uhka ja siksi olisi tarpeen ennaltaehkäisevään toimiin esim.YK avulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu