Sitooko Jumalan Henki

ihmiseen ?
Sanooko Jumalan Henki, että se ei jotakin tiettyä ihmistä karttamaan laita ?
Sanooko se, että jos et kaikessa yhdy jonkun ihmisen opetukseen, olet saatanasta ?
Jos taas yhdyt, Jumalan Henki sinulle puhuu ?

Eikö tämä ole väärä side ?
Sitomista ihmiseen ?
Jos et minua usko ja minuun yhdy, kaukana olet Jumalasta ?

En enää usko, että Jumalan Henki tällä tavalla sitoisi.
19510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Sitoutua ihmiseen. Kun etsivä etsii Jumalaa, ja pääsee hänen yhteyteensä, HUOMAA olevansa samassa hengessä niiden kanssa, joissa Pyhä Henki on.

Mutta jos käy niin, että takertuu ihmiseen, vaikka sellaiseen, jossa Pyhä Henki on, on vaikea päästä Jumalan yhteyteen, ja jää rimpuilemaan omien ja toisen ihmisen kautta, Pyhästä Hengestä tulevien ajatusten kanssa. Ja kun ne omat ajatukset ovat silloin ihmisestä, kun ei Jumalan johdatuksessa ole, ristiriitoja syntyy.

Ei ole kysymys ihmisen tottelemisesta.

Äänestä
  • sitooko Jumalan Henki ihmiseen ?
    Jos joku tällaista tuo, hänen sanomansa ei ole Jumalasta.

    Äänestä

  • tiedät et ole tullut sidotuksi ihmiseen vaan kun Jumalan puoleen olet koko sydämestäsi kääntynyt
    silloin sinua ohjaa Jumalan Henki ja se todella
    on yhtä niiden kanssa jotka Jumalan Hengessä sanomaa tuovat.

    Silloin kun ihminen kiinnittyy ihmiseen se ei ole
    Jumalasta ja Jumalan Henki ei sellaista vaikuta.

    Kysyjä itse ei ole oman uskon tieltään voinut
    kääntyä EHYELLÄ SYDÄMELLÄ Jumalan puoleen näin
    hän ei myöskään Jumalan Hengen johdatulksessa ole
    eikä voi ymmärtää tätäkään Jumalan sanaa:
    "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    Niin paljon kuin tuotakin Jumalan sanan Totuutta
    väärin käytetään (niin kuin koko Raamatun sanaa)
    NIIN SE ON TODELLA MYÖS TOTTA.

    JA SEN VOIVAT TULLA TUNTEMAAN KAIKKI NE JOTKA
    HYLKÄÄ ITSENSÄ JA IHMISET JA KÄÄNTYY JUMALAN PUOLEEN. Jumalan HENKI KYLLÄ NÄYTTÄÄ TODELLA
    KETKÄ OVAT JUMALASTA.

    Mutta jos ihminen EI tahdo kaikesta omasta moskastansa luopua niin harhailemassa pysyy ja omien ajatustensa vanki on.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tiedät et ole tullut sidotuksi ihmiseen vaan kun Jumalan puoleen olet koko sydämestäsi kääntynyt

    Miten toit, moskaa ja sekasotkua on kaikki se mitä ihmisessä itsessään on, ja se estää näkemästä. Hämmentäjä eli se Saatanan henki hämmentää ihmistä, joka itsessään kulkee.

    Äänestä

  • että... kirjoitti:

    sitooko Jumalan Henki ihmiseen ?
    Jos joku tällaista tuo, hänen sanomansa ei ole Jumalasta.

    "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, SE KUULEE MEITÄ; joka ei ole Jumalasta, SE EI KUULE MEITÄ. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    "Mutta jos ME valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, NIIN MEILLÄ on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa MEIDÄT kaikesta synnistä."

    Äänestä

  • Johannes. kirjoitti:

    Jumalan puolella, kuka ei.
    Oletko sinä samalla puolella kuin Armi ja Hssu ?
    Toitte saman raamatun kohdan.

    Parasta on, kun pysyy joka-ainoan ihmisen vaikutuspiirin ulkopuolella.

    Raamattu puhuu myös usemman ihmisen yhteisestä uskosta, ei pelkästään individuaalisesta yksilöuskosta.

    Oikea usko on yhteistä Kristuksen kanssa, koska oikea usko saatu Kristukselta ja se on se sama usko, joka muillakin Kristukselta uskonsa saaneilla on (=Yksi usko).

    Room. 1:12    
    se on, että me yhdessä ollessamme virkistyisimme yhteisestä uskostamme, teidän ja minun.

    Juud. 1:3
    Rakkaani! Kun minulla on ollut harras halu kirjoittaa teille yhteisestä pelastuksestamme, tuli minulle pakko kirjoittaa ja kehoittaa teitä kilvoittelemaan sen uskon puolesta, joka kerta kaikkiaan on pyhille annettu.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    tiedät et ole tullut sidotuksi ihmiseen vaan kun Jumalan puoleen olet koko sydämestäsi kääntynyt
    silloin sinua ohjaa Jumalan Henki ja se todella
    on yhtä niiden kanssa jotka Jumalan Hengessä sanomaa tuovat.

    Silloin kun ihminen kiinnittyy ihmiseen se ei ole
    Jumalasta ja Jumalan Henki ei sellaista vaikuta.

    Kysyjä itse ei ole oman uskon tieltään voinut
    kääntyä EHYELLÄ SYDÄMELLÄ Jumalan puoleen näin
    hän ei myöskään Jumalan Hengen johdatulksessa ole
    eikä voi ymmärtää tätäkään Jumalan sanaa:
    "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    Niin paljon kuin tuotakin Jumalan sanan Totuutta
    väärin käytetään (niin kuin koko Raamatun sanaa)
    NIIN SE ON TODELLA MYÖS TOTTA.

    JA SEN VOIVAT TULLA TUNTEMAAN KAIKKI NE JOTKA
    HYLKÄÄ ITSENSÄ JA IHMISET JA KÄÄNTYY JUMALAN PUOLEEN. Jumalan HENKI KYLLÄ NÄYTTÄÄ TODELLA
    KETKÄ OVAT JUMALASTA.

    Mutta jos ihminen EI tahdo kaikesta omasta moskastansa luopua niin harhailemassa pysyy ja omien ajatustensa vanki on.

    etsijöille kuunnella Jumalaa, että Jumala saisi heille totuuden kirkastaa ?

    Äänestä

  • kuka sitten on kirjoitti:

    Jumalan puolella, kuka ei.
    Oletko sinä samalla puolella kuin Armi ja Hssu ?
    Toitte saman raamatun kohdan.

    Parasta on, kun pysyy joka-ainoan ihmisen vaikutuspiirin ulkopuolella.

    tuota samaa kohtaa käyttää kaikki uskonlahkot iskulauseissaan, että vain meillä on oikea usko, tule tänne, muualla kaikki on harhaoppisia.

    Sinun on saatava Jumalan antama Totuuden Henki, joka vain voi sinun sielusi valaista niin, että tulet tietämään, onko jonkun ihmisen tuoma sanoma ja julistus saman Totuuden Hengen tuomaa totuutta.

    Itse pitän Teuvoa oikeana profeettana, jonka sanomassa on sitä niin paljasta totuutta, että monia satuttaa ja kipeästi, että he tulevat täyteen vihaa häntä kohtaan.

    Joh. 15:19
    Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.

    Joh. 17:14
    Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

    Äänestä

  • aikaa kirjoitti:

    etsijöille kuunnella Jumalaa, että Jumala saisi heille totuuden kirkastaa ?

    En ymmärrä mitä puhut. Jumalalla on oma aikansa,
    mutta silloin jos ihminen EI EDES OLE JUMALAN HENGEN KULJETETTAVANA Jumalan aika ei ole saanut alkaakaan eikä näin koskaan täyttyäkkään.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    En ymmärrä mitä puhut. Jumalalla on oma aikansa,
    mutta silloin jos ihminen EI EDES OLE JUMALAN HENGEN KULJETETTAVANA Jumalan aika ei ole saanut alkaakaan eikä näin koskaan täyttyäkkään.

    Ei ihmisellä mitään omaa henkeä ole. Ihmisen henki on saatu syntymässä Jumalalta.

    Saarn. 12:7
    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    Äänestä

  • Johannes. kirjoitti:

    tuota samaa kohtaa käyttää kaikki uskonlahkot iskulauseissaan, että vain meillä on oikea usko, tule tänne, muualla kaikki on harhaoppisia.

    Sinun on saatava Jumalan antama Totuuden Henki, joka vain voi sinun sielusi valaista niin, että tulet tietämään, onko jonkun ihmisen tuoma sanoma ja julistus saman Totuuden Hengen tuomaa totuutta.

    Itse pitän Teuvoa oikeana profeettana, jonka sanomassa on sitä niin paljasta totuutta, että monia satuttaa ja kipeästi, että he tulevat täyteen vihaa häntä kohtaan.

    Joh. 15:19
    Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa.

    Joh. 17:14
    Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

    Teuvo on joskus sanoman saanut Jumalalta, mutta mikä on tämän päivän tila?

    Älä tuo enää ihmisten nimiä ylistääksesi niitä
    van kehoita ENSIN KÄÄNTYMÄÄN TODELLA KOKO SYDÄMESTÄÄN JUMALAN PUOLEEN anomaan ETTÄ HÄN JOHDATTAISI TOTUUTEENSA NIIN HÄN SEN TEKEE JA
    silloin ihminen voi tulla tuntemaan ne jotka
    Jumalasta ovat.

    Nyt todella "Totuus" on saanut kovan kolautuksen
    Siinä nyt on valtava eksytys saatanan juoni kun se
    sekoitta ihmiset MIHIN NYT USKOA?

    Ja jos tuohon tuijottaa. kehen ihmiseen uskoa
    niin EPÄUSKOSSA SÄILYY. AINOASTAAN JOS JUMALAN PUOLEEN KOKO SYDÄMESTÄÄN IHMINEN KÄÄNTYY JUMALA
    SELVENTÄÄ, SELVITTÄÄ.

    Silloin kun ei ala selkiintyä niin silloin ihminen
    EI OLE JUMALAN PUOLEEN VILPITTÖMÄLLÄ SYDÄMELLÄ
    KÄÄNTYNYT.

    Ja se on täällä "sekametelisopassa" näkynyt.

    Äänestä

  • Johannes. kirjoitti:

    Ei ihmisellä mitään omaa henkeä ole. Ihmisen henki on saatu syntymässä Jumalalta.

    Saarn. 12:7
    Ja tomu palajaa maahan, niinkuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin.

    sekavia? "omaa henkeä"? En ymmärtänyt pätkääkään.

    Kansanlähetysläistä? Voi sinua lienetkö no jääköön sanomatta.

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    En ymmärrä mitä puhut. Jumalalla on oma aikansa,
    mutta silloin jos ihminen EI EDES OLE JUMALAN HENGEN KULJETETTAVANA Jumalan aika ei ole saanut alkaakaan eikä näin koskaan täyttyäkkään.

    antaa aikaa myös muille ?

    Äänestä

  • old_profile_34088 kirjoitti:

    Teuvo on joskus sanoman saanut Jumalalta, mutta mikä on tämän päivän tila?

    Älä tuo enää ihmisten nimiä ylistääksesi niitä
    van kehoita ENSIN KÄÄNTYMÄÄN TODELLA KOKO SYDÄMESTÄÄN JUMALAN PUOLEEN anomaan ETTÄ HÄN JOHDATTAISI TOTUUTEENSA NIIN HÄN SEN TEKEE JA
    silloin ihminen voi tulla tuntemaan ne jotka
    Jumalasta ovat.

    Nyt todella "Totuus" on saanut kovan kolautuksen
    Siinä nyt on valtava eksytys saatanan juoni kun se
    sekoitta ihmiset MIHIN NYT USKOA?

    Ja jos tuohon tuijottaa. kehen ihmiseen uskoa
    niin EPÄUSKOSSA SÄILYY. AINOASTAAN JOS JUMALAN PUOLEEN KOKO SYDÄMESTÄÄN IHMINEN KÄÄNTYY JUMALA
    SELVENTÄÄ, SELVITTÄÄ.

    Silloin kun ei ala selkiintyä niin silloin ihminen
    EI OLE JUMALAN PUOLEEN VILPITTÖMÄLLÄ SYDÄMELLÄ
    KÄÄNTYNYT.

    Ja se on täällä "sekametelisopassa" näkynyt.

    Tietenkin pitää ensin etsiä Jumalaa ja Jumalan valtakuntaa. Suoraan rukouksessa yhteys Jumalaan Jeesuksen nimessä, anomisen kanssa. Etsivä löytää. Kolkuttavalle avataan.

    Mutta jos et erota oikeita Jumalan ihmisiä väärämielisistä, niin pahasti joudut eksyksiin, kun lähdet väärämielisten oppeja kuuntelemaan ja ajattelet, että nyt minä etsin oikeasta paikasta. Ja kehottavat toisiaan: "Etsi nyt itseäsi miellyttävä uskovien yhteisö ja liity siihen."

    2. Tim. 4:3
    Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]

    Äänestä

  • ymmärrätkö kirjoitti:

    antaa aikaa myös muille ?

    ei sinua auta.

    Sinun on päästävä itse Jumalan tahdon tielle.

    Sis käännyttävä JUMALAN PUOLEEN VILPITTÖMÄLLÄ mielellä, no jos se vilppi tuntuu sydäntäsi
    rasittavan niin pyydä Jumala sinua armahtaisi ja ottaisi sen vilpinkin pois.

    Sinun ITSESI on siis TAISTELU SYDÄMESSÄSI KÄYTÄVÄ JUMALAN EDESSÄ mitään ei hyödytä tentata ihmistä
    joka sen jo on JUmalan armosta itse saanut käydä ja näin Hänen yhteyteensä on päässyt.

    Katso nyt jo itseesi äläkä syytä sitä joka sinulle TOTUUDEN sanoo SINUNKIN PARHAAKSESI.

    Äänestä

  • Johannes. kirjoitti:

    Tietenkin pitää ensin etsiä Jumalaa ja Jumalan valtakuntaa. Suoraan rukouksessa yhteys Jumalaan Jeesuksen nimessä, anomisen kanssa. Etsivä löytää. Kolkuttavalle avataan.

    Mutta jos et erota oikeita Jumalan ihmisiä väärämielisistä, niin pahasti joudut eksyksiin, kun lähdet väärämielisten oppeja kuuntelemaan ja ajattelet, että nyt minä etsin oikeasta paikasta. Ja kehottavat toisiaan: "Etsi nyt itseäsi miellyttävä uskovien yhteisö ja liity siihen."

    2. Tim. 4:3
    Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. [1. Tim. 1:10 ]

    sekavaa tekstiä.

    Mitä etsimisen jne tulee on todella niin mutta
    jos ei Jumalan puoleen ihminen ole KÄÄNTYNYT niin turhaan etsii.

    Raamatun sana mitä toit niin noin valitettavasti
    on niiden kohdalla jotka korvasyyhyyn Raamatun sanaa ottaa.

    Äänestä

  • Johannes. kirjoitti:

    "Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, SE KUULEE MEITÄ; joka ei ole Jumalasta, SE EI KUULE MEITÄ. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen."

    "Mutta jos ME valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, NIIN MEILLÄ on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa MEIDÄT kaikesta synnistä."

    Teuvo Johannes Suni

    Äänestä

1.Kor.12:13 "Meidät kaikki, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, on kastettu yhdeksi ruumiiksi. Yksi ja sama Henki on yhdistänyt meidät, kaikki me olemme saaneet juoda samaa Henkeä. [Room. 10:12; Gal. 3:28; Ef. 2:18; Kol. 3:11]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

etsivän kirjoitti:

ihmiseen ?
Sanooko Jumalan Henki, että se ei jotakin tiettyä ihmistä karttamaan laita ?
Sanooko se, että jos et kaikessa yhdy jonkun ihmisen opetukseen, olet saatanasta ?
Jos taas yhdyt, Jumalan Henki sinulle puhuu ?

Eikö tämä ole väärä side ?
Sitomista ihmiseen ?
Jos et minua usko ja minuun yhdy, kaukana olet Jumalasta ?

En enää usko, että Jumalan Henki tällä tavalla sitoisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu