voinko uskoa

Seurustelin miehen kanssa, olin varma että menemme naimisiin. Olin umpirakastunut. Suostuin melkein kaikkeen, mitä toinen pyysi. Poltin siipeni ja huomasin, ettei meistä voi koskaan tulla onnellista paria.
Nyt emme ole enää edes puheväleissä.
Itken menetettyä puhtauttani. Miten voin uskoa syntini anteeksi? En ilkeä kenellekään puhua näistä.
16519
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

sielunhoitajan, pastorin tai sananpalvelijan apua. Rippi, jonka jälkeen hän julistaa kaikki sinun syntisi Jeesuksen nimessä anteeksi.

Raamattu lupaa: "Vaikka sinun syntisi ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkoisiksi". (Jes 1 luku)

Ja

9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä. (1 Joh 1 luku)

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi. Näin minäkin olen ajatellut. Mutta seurakunta, johon kuulun on pieni ja en todella tiedä ketään, kenelle voisin luottamuksella avautua.
    Tätä mietin ja rukoilen viisautta hoitaa asian.
    Pelastusvarmuus on kyllä sydämessäni.

    Äänestä

  • Syntinen nainen kirjoitti:

    Kiitos vastauksestasi. Näin minäkin olen ajatellut. Mutta seurakunta, johon kuulun on pieni ja en todella tiedä ketään, kenelle voisin luottamuksella avautua.
    Tätä mietin ja rukoilen viisautta hoitaa asian.
    Pelastusvarmuus on kyllä sydämessäni.

    syytä olla varovainen eikä kelle tahansa pidä uskoutua.

    Raamattukoulussa näitä asioita meille opetettiin ja korostettiin rippi-isän vaitolovelvollisuutta. Rippi-isän on oltava kuin lukittu lähde, josta ei mitään sattumaltakaan lipsahda ulos.

    Toisaalta. Tiedetäänkö seurakunnassasi seurustelustasi ja sen päättymisestä? Mikäli, niin anteeksipyyntö seurakunnan edessä voi tulla myös kysymykseen.

    Mutta. Kuuntele oman sydämesi ääntä. Siunausta sinulle ja kaikkea hyvää.

    Muutamia näkökohtia syyllisyydestä vapautumisesta osoitteessa
    http://www.aretalogia.com/sivu.12.html

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    kun vaivauduit asiaani pohtimaan. Minun seurusteluani ei seurakunnassa tiedetty, ainoastaan muutama läheisin ystäväni tiesivät.
    Olen myös pohtinut syntiäni siltä kannalta, että mikä synneistä on sellainen, joka tulee tunnustaa ihmisille ja minkä asian voi kahdenkesken Jumalan kanssa neuvotella, pyytää anteeksi ja vapautua.
    En tiedä, enkä löydä raamatusta selkeää vastausta.
    Rippi-isää tai -äitiä en ole omasta seurakunnasta bongannut.

    pohtia asiaa kanssasi.

    Kun raamattukoulussa näitä asioita käsiteltiin, periaate oli se, että parannuksen on oltaa yhtä julkinen kuin on lankeemuskin.

    Eli sellaisissa asioissa, jonka kaikki jo tietävät, on seurakunnan edessä tapahtuva anteeksipyyntö paikallaan, muissa asioissa salainen rippi ja synninpäästö.

    Kysymys on ennen kaikkea Jumalan ja sinun välisestä suhteesta ja Jumalalla riittää valtavan paljon rakkautta ja anteeksiantoa vilpittömällä sydämellä vaeltavia lapsiaan kohtaan. Kaikki me tehdään virheitä ja parannuksenteon tarvetta on itsekullakin, mutta harvoin löytyy sitä vilpittömyyttä, jota sinulla on ja juuri tämä vilpittömyytesi lämmittää sydäntäni. Jeesus sanoisi: "Ole turvallisella mielellä sillä sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi ja saat aloittaa uuden kilvoituksen uutena ihmisenä puhtain sydämin."

    Siunausta sinulle.

    ..jos ajattelen näin? Kerroin pahan tekoni sinulle, olet "kuunnellut" minua, koet että vilpittömästi haluan tehdä parannuksen ja toivotit siunausta. Voinko ajatella, että syntini on tunnustettu ja anteeksi annettu?

    Ajattelin, että koska seurakunnastani ei löydy ihmistä, jolle kertoa asiaa, olin jo ajatellut, että soitan jollekin tuntemattomalle sielunhoitajalle. Mutta nyt ajattelen, että sinä olit se tuntematon auttajani.Voisiko tämä olla johdatusta?
    Lienenkö väärässä?

    Katolisissa maissa on käytössä ns. salarippi, jossa tuntemattomana voi käydä tunnustamassa syntinsä verhon takana olevalle tuntemattomalle rippi-isälle. Tämä on täysin pätevä menettely.

    Koen, että tapauksessamme on kysymys täysin samasta asiasta. Jumala on se, joka näkee sydämesi vilpittömyyden ja on jo antanut kaikki sinun syntisi anteeksi ja Jumalan palvelijana voin vakuuttaa, että kaikki sinun syntisi ON ANNETTU SINULLE ANTEEKSI JEESUKSEN SOVINTOTYÖN TÄHDEN. Ole vapaa ja iloitse Jumalan armosta, rakkaudesta ja uudesta matkaliitosta hänen kanssaan. Johdattakoon Jumala askeleitasi ja sinulle todellisen elämäntoverin jos Hänen tahtonsa niin on.

    Ole siunattu Jeesuksen nimessä.

    Kiitän Jeesusta sinusta ja toivon tiellesi siunausta.
    Tunnen itseni vapaaksi taakasta,jota kannoin.

    Äänestä

  • Syntinen nainen kirjoitti:

    Kiitän Jeesusta sinusta ja toivon tiellesi siunausta.
    Tunnen itseni vapaaksi taakasta,jota kannoin.

    siunattu päivä meille molemmille. Jotenkin niin syvä ja lämmin rakkaus on vallannut sydemeni sinua ja maailman kaikkia ihmisiä kohtan.

    Omaa stooriani kauan sitten:

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    siunattu päivä meille molemmille. Jotenkin niin syvä ja lämmin rakkaus on vallannut sydemeni sinua ja maailman kaikkia ihmisiä kohtan.

    Omaa stooriani kauan sitten:

    En olisi vielä eilen uskonut, että tänään olen saanut mieleni rauhoittumaan, ja täällä netissä!
    L.S. olet ollut minulle laupias samarialainen. Pysähdyit lukemaan viestini, ymmärsit avuntarpeeni, osasit hoitaa ja lääkitä ja veit turvallisesti majataloon.
    Juuri tällaista lähimmäisenrakkautta tämän ajan ihmiset janoavat.
    Kiitos, että autoit.

    herttaista!

    Äänestä

  • Tämä riutunut nainen, ei suinkaan etsi muutamaa sanaa ripistä, vaan hän haluaa VAPAUTEEN ENTISESTÄ!!!

    Rippi on ihan ok., mutta unohdit kertoa hänelle, että ei ole muuta tietä, kuin Jeesus!

    Kaikki muu, mitä AIHEESSASI SANOIT, TULEE SEN JÄLKEEN!!!

    SITTEN KUN OLET KUOLLUT TÄLLE MAAILMALLE, OLET OTOLLINEN AUTTAMAAN MUITA!

    Äänestä

  • anteeksi? kirjoitti:

    Tämä riutunut nainen, ei suinkaan etsi muutamaa sanaa ripistä, vaan hän haluaa VAPAUTEEN ENTISESTÄ!!!

    Rippi on ihan ok., mutta unohdit kertoa hänelle, että ei ole muuta tietä, kuin Jeesus!

    Kaikki muu, mitä AIHEESSASI SANOIT, TULEE SEN JÄLKEEN!!!

    SITTEN KUN OLET KUOLLUT TÄLLE MAAILMALLE, OLET OTOLLINEN AUTTAMAAN MUITA!

    Kuule, nyt et ehkä ymmärtänyt kaikkea, mitä tää minun juttuni pitää sisällään. En ole mielestäni riutunut nainen.
    Kerroin erheeni ja koin, että sain avun. Minun syntini julistettiin anteeksiannetuiksi nimenomaan Jeesuksen veren kautta.Olen vapaa. Ja voin kertoa, että minulla ei ole mitään haluja tehdä vastaavanlaisia seikkailuja, ei ollut ennenkään.
    Olen tavallinen Jeesukseen uskova nainen ja luotan, että Hän pitää minusta huolen.

    Äänestä

Minulla on ollut samantapainen suhde, joka loppuikin, vaikka luulin että se tulisi jatkumaan.
Tiedän siis mistä puhut, ja on hyvä että huomasin että on joku toinenkin jolle on käynyt samalla tavalla.
Tottakai saat anteeksi, jos sinusta itsestäsi tuntuu että tarvitset anteeksiantoa, koska Jeesuskin on ollut täällä maan päällä ihmisenä, ja pystyy kyllä ymmärtämään sinua.
Seksuaalisuus on luonollista, ja sinä olit varma että tulisitte pysymäänkin yhdessä.
Älä ole huolissasi, vaan rukoile!
Jumala rakastaa ihmisiä, ja koska sinä tunnet haluavasi pyytää anteeksi, niin kyllähän sinä sellaiset myöskin anteeksi saat. Hän siis rakastaa sinua!
Minä olen itse nyt sen suhteeni taakse jättänyt, ja tänään elän ihan vaan uskovaista elämää. Toistaiseksi minä olen vielä "yksinäinen" ja sitä oikeampaa etsivä ihminen. Olisihan se hyvä kun löytyisi uusi ihastuksen kohde, ja ehkä se uusi elämän kumppanikin.
Jokaisessa aamussa on uusi alku elämälle, ja ihan uusi toivo. Usko vaan, ja kun tuntuu siltä niin pyydä anteeksi, ja siitä se elämä taas lähtee menemään. jokaisella uskovaisella on joskus jotakin anteeksi pyydettävää, ja hän tietää sen kyllä itsekin millaisia asioita ne ovat.
Älä ole suotta huolissasi, onhan sinulla niin vahva synnin tuntokin olemassa. Se on hienoa.
Uskohan se ihmisen pelastaa eikä teot, koska ihminen on luonnostaan syntinen, ja Jumalan kirkkautta vailla.

Äänestä

Leo ja Syntinen nainen.
Oletteko nyt ihan varmoja,että tuo teidän juttunne on oikein ja Raamatun mukaan hoidettu?
Meikäläinen kun tuppaa kaikkea eppäilemään.

Äänestä

Jumala tietää, että sinä olet sinä, etkä jokin muu! Muista Hän hyväksyy sinut sellaisena!!!!!!

Ihmissuhteissa tehdään erehdyksiä, ja nekin voivat ollla vain opetuksia.

Taivaallinen Isä rakastaa Sinua juuri sellaisena, ja vain sellaisena kuin olet.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Syntinen nainen kirjoitti:

Seurustelin miehen kanssa, olin varma että menemme naimisiin. Olin umpirakastunut. Suostuin melkein kaikkeen, mitä toinen pyysi. Poltin siipeni ja huomasin, ettei meistä voi koskaan tulla onnellista paria.
Nyt emme ole enää edes puheväleissä.
Itken menetettyä puhtauttani. Miten voin uskoa syntini anteeksi? En ilkeä kenellekään puhua näistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu