Filosofi Jukka Hankamäki uskoo, että Euroopassa syttyy vielä sisällissota tai ainakin vakavia yhteenottoja monikultturismin seurauksena. Vuonna 2003 julkaistussa kirjassaan "Dialoginen filosofia – Teoria, metodi ja politiikka" hän kirjoitti muun muassa näin:
"Onkin pelättävissä, että 2000-luvun globalisaatio johtaa samanlaisiin heimosotiin, jotka leimasivat viime vuosisadan puoliväliä ja joille kylvettiin siemen jo ensimmäistä maailmansotaa edeltäneenä modernin teollistumisen ja siihen liittyneen globalisaation aikakaudella."
"Ei ollut kulunut kauaa Sarajevossa vuonna 1984 järjestetyistä rauhaa ja harmoniaa symboloivista olympialaisista, kun kaupungin kaduilla virtasi jälleen veri. Tämä osoittaa, kuinka nopeasti monikulttuurisen kanssakäymisen hauras pintasilaus saattaa karista pois osoittauduttuaan vain keinotekoiseksi kulissiksi."
"Kommunismista ja fasismista vapautumisen kausi jäisi siten ainoastaan tilapäiseksi hengähdystauoksi, ja edessä olisi uusi vainojen ja etnisten levottomuuksien aika."
http://jukkahankamaki.blogspot.com/2008/11/dialoginen-filosofia-uudistettu-painos.html
On poikkeuksellista nähdä suomalaisen professorin kirjoittavan näin kriittiseen sävyyn maassa ja EU:ssa harjoitetusta politiikasta. Monet ulkomaalaiset akateemikot puhuivat tästä jo 1900-luvun puolella. Hankamäen esiinnostama uhka tulee ottaa vakavasti, eikä sitä pidä lakaista maton alle. Suomen osalta ei ehkä ole vielä tehty ratkaisevia virheitä, joten me voimme vielä säästyä tältä mylläkältä, jos tulemme järkiimme.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Ai jaa, nyt se onkin taas vaihteeksi näin päin. Aiemmin oli aina profetia, että tuleekin hirmu luja maailmanhallitus koko maailmaan, joka alistaa kaikki raudanlujasti, eikä mitään sisällissotia.
Mutta pitäähän sitä profetioida kaikkea mahdollista, mitä vaan ehkä voisi sattua, niin ehkäpä joku profetia osuu silloin lähelle oikeaa ja sehän tarkoittaa, että jeesus tulee ja kaikki yliluonnollinen onkin totta!
Matt. 24:7
"Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin."
Maailmassa on ollut erittäin vähän sellaisia aikoja ettei jossain ole sodittu.
Sodat ja sääolot ovat aina aiheuttaneet nälänhätää.Nykyisin sitää lisää myös keinottelu,siitä käytetään vain hienompaa nimeä Globalisaatio.
Maanjäristykset johtuvat mannerlaattojen liikkeistä.
Miksi tuo ennustus koskisi juuri nykyistä aikaa? Samassa ennustuksessa Matt. 24:34 mainitaan näiden tapahtumien ajaksi kokonaan toinen aikakausi.
Miksi keräätte moihiin ennustuksiin vain irrallisia kohtia,ette koko asiaa? Tietämättömyytää vai epärehellistä tulkintaa ?.
kun israel saa itsenäisyyden ja monet muutkin maat. Luetaanpa vähän laajemmin, eikä vain yhtä jaetta.