Jokseenkin samalla viivalla ovat, en menis vetoa lyömään kenenkään puolesta, enkä ketään vastaan.
Vaikea tilanne
101 jänistä
1103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Aiemmin Pete on ollut suosikkini ja toki hän tänäänkin lauloi hyvin. Mutta pakko myöntää, että Anna ja Koop onnistuivat mielestäni vielä paremmin. Koop varsinkin oli aivan loistava ja mielestäni hänelle ehdottomasti finaalipaikka kuuluisi.
Annan ääni ei ole koskaan kolahtanut minuun, mutta pakko on antaa tunnustusta aina hyvin valituista biiseistä. Molemmat tänään kuullut kappaleet toivat Annasta esille kaiken mahdollisen mitä hänellä on annettavaa. Se on yllättävän paljon, vaikken olekaan hänen aiemmista esiintymisistä niin pitänyt.
Pete sitten? Hän on lahjakas, karismaattinen ja hienoääninen laulaja. Olisin ollut valmis veikkaamaan häntä finaaliin, mutta nyt vaan ei sytyttänyt tällä kertaa.
Ei, en todellakaan osaa sanoa, miten tässä käy.