Pohdintani kouluampumisista

kyllä ajattelevat ihmiset tuon tajuavat
mutta heitä ei ole juurikaan eliitissä joka vain ajaa omaa 'bb-asiaansa' ja pyrkii infantilisoimaan eli henkisesti turruttamaan ihmisiä
http://www.kolumbus.fi/~kb3764/isoveli.htm

kun aikuiset vallanpitäjät antavat tuollaisen mallin niin mitä voimme odottaa tulevalta muuta kuin tuhoa

Kreikassa nuoriso osoittaa tällä hetkellä mieltään vastaavista syistä.

Miksi me aikuiset emme tee mitään?

Olemme me vaan jumalattoman tyhmiä otuksia.

Hyvä oli kirjoitus.

Nuorison tulevaisuudennäkymät taitavat tosiaan nyt olla aivan toisenlaiset kuin minun nuoruudessani. Tavallaan paremmat mutta samalla myös paljon huonommat?

Upea asia, mitä täällä kerrot, mutta miksi täällä? Toivotan sinulle voimia ymmärtää, että ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat rajalliset, sen vuoksi meidän on pakko toimia oman yhteiskuntamme, Suomen eteen huolimatta tuhoisasta maapallon kehityksestä. Jokelan jälkeen aloin ajatella itse ja lopetin median propagandan palvonnan. Päädyin samantyyppisiin ajatuksiin, mutta tutkin vielä lisää.

Oletko kuullut Uudesta maailmanjärjestyksestä, yhdestä maailman hallinnosta? EU on osa tuota kehitystä päätavoitteena siruttaa maapallon väestö. Tästä kaikesta saat tietoa, enää se ei ole salaseurajuttuja, vaan Financial Times jo pohtii, kuinka maailman hallitus junaillaan ohjaillun taloudellisen kriisin, ilmastonmuutosuskonnon ja tekaistujen terrori-iskujen avulla (kolmeen kohtaan lisäsin itse jokaiseen yhden sanan).
Kenelläkään suomalaisella ei ole hetkeäkään hukattavissa, jokaisen on tehtävä työtä, levittää reaalitietoa EU:sta ja maailman tilanteesta geenimanipuloitune peltoineen ja saasteineen. Tulevat eduskuntavaalit tulevat olemaan EU-vaalit IPU:n avulla. Jatka heräämistäsi!

siksi tätä maata kannattaa puolustaa.

Yhteiskunnan muutokset lähitulevaisuudessa

Vanhempamme ja heidän vanhempansa tiesivät tai ainakin aavistivat, että työllä voidaan luoda parempaa tulevaisuutta heille ja seuraaville sukupolville. Suurimmalla osalla heistä oli odotettavanaan parempi huominen, jonka teknologian ja teollisuuden kehitys tulisi takaamaan, mikäli he vain jaksaisivat alati raataa.

Heille totuus maailmasta ja sen tapahtumista oli se, mitä televisio, radio ja lehdet heille kertoivat. Kulloisenkin totuuden omisti se, joka omisti myös median. Jos heidät haluttiin saada uskomaan jokin tietty valhe tai uskomus, jolla edesautettiin vaikkapa jotain tiettyä poliittista tai taloudellista intressiä, sen syöttäminen oli helppoa ja yksinkertaista. Mitä suurempi valhe on ollut, sen helpompi se on ollut kansalle syöttää ja muuntaa heille ”totuudeksi”. Tämä laki kaikesta paradoksaalisuudestaan huolimatta on valitettavasti täyttä totta.

Sen paikkansapitävyys on osoitettu tämän planeetan historiassa aivan liian monta kertaa, vaikkapa sellaisten johtajien, suurmiesten ja emävalehtelijoiden toimesta, kuten Hitler, Stalin, Nixon ja nykyinen Yhdysvaltojen presidentti Bush, ja varmasti monet muutkin maapallon nykyiset ja jo edesmenneet ns. johtajat, heimopäälliköt ja kylähullut, joiden jäljiltä maailma on nyt sellainen, minkälaisena sen tänään tunnemme. Alati suurempaan kaaokseen luisuva järjestelmä, jossa pelkoa synnyttävillä uutisoinneilla hallitaan pelokkaista ihmisistä koostuvaa vaalikarjaa.

Tietoisesti pelotellut väkijoukot haluavat turvallisuutta, kun ovat ensin itse osallistuneet parhaan kykynsä mukaan siihen prosessiin, jossa maailmasta on tehty sellaisen, että pelkoon on syytä - joskus todellista, usein kuitenkin fiktiivistä ja realiteettien valossa täysin irrationaaliset mittasuhteet saavaa. Pelko on vain mielentila, patologinen neuroosi, joka kutistaa ensin yksittäisen ihmisen mielen ja saadessaan riittävästi valtaa, kutistaa myös koko kollektiivisen ihmisyyden alitajunnan.

Maailma on kuitenkin muuttunut, siitä ei varmasti ole epäilystä. Vai kenelle olisi tullut edes mieleen kultaisella 80-luvulla vakavissaan ryhtyä pohtimaan, pitäisikö peruskouluopetuksen turvaamiseksi palkata kouluihin turvallisuusalan erikoishenkilöitä? Aihe, mistä nyt käydään keskusteluja jopa Suomessa, siinä entisessä lintukodossa, jossa kaikilla pitäisi olla hyvä elää, asua ja tehdä työtä. Tai olla tekemättä, jos sitä ei ole tarjolla työpaikkojen siirryttyä halvemman työvoiman maihin, lähinnä usein niihin, joissa vallitsee nykyaikaisen orjuusjärjestelmä. Orjuus ei todellakaan ole mihinkään kadonnut. Se on vain muuttanut nimensä toiseksi ja maalannut kuolemanmustat kasvonsa lyijynvalkealla myrkkymaalilla. Mutta historian hirvittävyydet eivät nimeä vaihtamalla muutu, ja orjuus on edelleenkin kammoksuttava asia, joka jatkaa olemassaoloaan länsimaisen kertakäyttökulttuurin tukemana.

Orjuuden ja markkinavoimien metamorfoosi on synnyttänyt ihmisluokan, jonka olemassaoloa saatetaan jopa julkisesti paheksua, mutta koska se mahdollistaa halpojen kulutushyödykkeiden tuotannon länsimaisille kuluttajille, sitä yleisesti siedetään. Kuluttajan rooliin asetetun yksittäisen ihmisen toimenkuva tässä kaikessa on lähinnä vain jonkinlaisen tarkkailijan, koska hänen on pakko elää nykyisessä maailmassa, sillä luoliin ei ole enää paluuta seinämaalauksia tuhertamaan. Saatika takaisin puuhun palleja raapimaan, vaikka se olisi ehkä järkevintä, kun ajatellaan maapallon kykyä säilyä elämää ylläpitävänä järjestelmänä tulevaisuudessa.

Päätöksistä sallia nykyaikainen orjuus, vastuun ottaa poliittinen johto, joka taas harvemmin demokratioissa personoituu keneenkään yksittäiseen päättäjään. Demokratia mahdollistaa päätökset, saattamatta ketään vastuuseen mistään yksittäisestä päätöksestä - vaikkapa sellaisesta, joka selkeästi hyväksyy modernin orjuuden ja kannustaa sitä käyttämään ”taloudellisiin seikkoihin vedoten”. Jokainen päättäjä, joka edes sanallakaan kehuu ja korostaa näiden orjatyömaiden ”hämmästyttävän nopeaa taloudellista kasvua ja loisteliasta tulevaisuutta, joka kumpuaa kansan käsittämättömästä ahkeruudesta”, joutaisi ammuttavaksi, jos maailmassa vallitsisi eri arvot kuin vain valta ja raha, joiden nimissä tämäkin planeetta tuhotaan käsittämättömän nopeasti.

Totuutta maailmasta on myös usein muutettu (ja muutetaan myös nykyisin) sellaiseksi, että se palvelee poliittisten tahojen etuja ja heidän suunnitelmiaan maailman - mutta erityisesti heidän omaksi - tulevaisuudekseen. Totuutta on varsin usein muutettu niitä toimia varten, joissa planeetan hyvinvointia vaihdetaan rahaan, jättäen jälkeen vain kasvavat jätevuoret vaikkapa keskentekoista halpaa muoririhkamaa ja kodinkoneita, jotka on suunniteltu kestämään vain muutamia vuosia. Näistä toimista hyötyy ainoastaan hyvin pieni harvojen ja valittujen ihmisten joukko, jotka ansaitsevat suuromaisuuksia, kun taas se lasku, jonka he toimillaan kirjoittavat maksettavaksi, lankeaa tulevaisuuden sukupolville. Eikä sitä laskua voi maksaa valitettavasti rahalla. Ei, vaikka sitä olisi kuinka paljon.

Raha ja valta - ja niiden tavoittelu usein keinoja kaihtamatta - ovat kautta aikojen olleet kantavina rakenteina ihmisten ahneissa mielissä. Niistä on muodostunut se nykyajan suuruskonto, jonka alttarilla on uhrattu niin eläin- kuin kasvilajejakin, saastutettu joet, järvet, meret ja metsät, ja surmattu käsittämätön määrä myös omia lajikumppaneitamme. Piirre, joka eläinkunnan otuksissa on erityinen vain ihmisillä, ja tekee juuri siksi ihmisen kaikista luomakunnan olennoista sairaimmaksi. Osa ihmisistä on vielä ylpeäkin tästä lajiominaisuudestaan, jossa evoluution nimeen on lupa, ellei jopa velvollisuus, tuhota lajin ”heikompia” yksilöitä.

Jos olemme kokeneet toiset itseämme alempina, älyllisesti tai fyysisesti, meidän oli patologisesti seurattava ikuista koodia, arkaaista ja primitiivistä luonnonlakia, joka oikeuttaa omasta mielestämme heikomman rodun alistamisen tai surmaamisen, jos ei muuten niin siis ainakin evoluution valossa tarkasteltuna. Saattaa tietenkin olla, että he eivät olleetkaan meitä alempina, vaan paljon ylempinä, jolloin surmasimme heidät omassa alemmuudentunnossamme, jotta omasta keskinkertaisuudestamme tulisi Pyhän Normaaliuden rajat määrittävä normi, ja voisimme tehdä normaalien maihinnousun. Invaasion, joka tulisi tuhoamaan niin oman maailmamme, mutta erityisesti jälkeläistemme maailman, sekä myös koko planeetan. Mikä on siis tapahtunutkin, ja nyt – lopullisena tarkoituksena on ilmeisesti tehdä mahdollisimman helposti läjäkaupalla rahaa, ja tuhota planeetan rajalliset luonnonvarat ennätysnopeasti, vain muutamassa sadassa vuodessa.

Normaalius ei todellakaan nykyisin tarkoita ja pidä käsitteenä sisällään ihmiselle hyvin tärkeitä määreitä, kuten vaikkapa älykkäs, sivistynyt, kaukonäköinen ja vastuuntuntoinen. Normaalius on sitä, mitä suurin osa ihmisistä tällä hetkellä on – kaunaisia, kateellisia ja henkisesti taantuneita, joita Hesse kuvaa kirjassaan ”Lasihelmipeli”. He ovat juuri niitä sarjalukemistoilla ja sarjaohjelmistoilla elämänsä täyttäviä henkisiä raunioita, joille on annettu aivan liikaa valtaa siihen nähden, mikä on heidän kykynsä ymmärtää maailmaa, sen nykytilaa ja lähitulevaisuutta. Puhumattakaan siitä, mitä on tulossa vaikkapa viidensadan tai tuhannen vuoden päästä. Heillä on liikaa valtaa, sillä demokraattisessa järjestelmässä heille on annettu oikeus äänestää.

Mediaa ja sen eri kanavia käytetään heidän ohjaamiseensa, myymällä valheita ja puolitotuuksia, joita kulloinkin tarvitaan jonkin tilanteen aikaansaamiseksi. Poliittisten päättäjien oli muutama vuosikymmen aikaisemmin helppoa manipuloida kansaa, koska mediatarjonta oli huomattavasti vähäisempää kuin nykyään. Tänään median tarjoama uutistulva on kasvanut sellaiseen pisteeseen, että yksittäinen ihminen joutuu väkisinkin suorittamaan jo todella runsasta karsintaa, jotta ehtii edes vähän tutustumaan tapahtumiin, joita maailmassa tapahtuu.

Tämän kepeillä ja porkkanoilla ohjattavan ”sokean sukupolven” jälkeläiset, huolettoman ja vauraan kahdeksankymmentäluvun kasvatit, pääsevät käsiksi huomattavasti laajempiin tietokantoihin kuin vanhempansa, johtuen niin tiedon määrän lisääntymisestä, kuin myös usein vanhempiaan laajemmasta kyvystä lukea myös ulkomaankielistä materiaalia, jota valtaosa netin informaatiosta on.

He ovat tottuneet myös vanhempiaan huomattavasti laajempien informaatiosisältöjen ja niiden keskinäisten elementtien kriittiseen analysointiin, jopa siinä määrin, että osa uskoo jopa jonkinlaisten salaliittojen olevan mahdollisia, mikäli niiden avulla on voitu tehdä suunnattomat määrät rahaa ja taata jonkin toiminnan häiriytymätön jatkuminen. Lisäksi he ovat myös tottuneet hakemaan tästä valtaisasta informaatiotulvasta mielipiteitä maailmasta, sen nykytilasta ja ennenkaikkea – sen tulevaisuudesta. Joutuvathan he ja heidän mahdolliset lapsensa elämään tuossa eteentulevassa maailmassa.


Aikaisemmin ihmisten hallinta oli todellakin helpompaa, sillä se joka omisti median, omisti myös ihmiset ja heidän mielipiteensä. Tämä perusteoria informaation ja ihmisten hallinnasta pätee tietenkin myös nykypäivänä, mutta mielipiteiden omistaminen ei enää ole niin helppoa, johtuen suuresti juuri Internetistä ja sen hallitsemattomuudesta. Koska suurien joukkojen tehokas hallinta on ollut perusedellytys monien aikaisempien suurien yhteiskunnallisten muutosten synnyttämisessä, Internet on alettu kokea vaaralliseksi järjestelmäksi, koska se tekee ihmisten mielipiteisiin vaikuttamisesta nykyisin liian vaikeaa, joissain tapauksissa myös mahdotonta. Lisäksi se osaltaan hajottaa tehokkaasti monia vanhoja uskomuksia ja harhaluuloja, joiden ei haluttaisi muuttuvan vaikkapa laajojen taloudellisten intressien vuoksi, joihin usein poliittiset päättäjät ovat henkilökohtaisesti kytköksissä hyvinkin voimakkaasti.

Kiinassa nettisensuuri on arkipäivää, ja sen pyrkimys on pitää suuret massat yhteiskunnallisessa unessa, näkemättä mitä maailmassa todella tapahtuu. Kiinassa totuuden sanelee valtio ja sen tarpeet yhteiskuntana tulevaisuudessa, ei ihmiset ja heidän tarpeensa ja oikeutensa. Ne, jotka eivät hyväksy valtion virallista totuutta, ovat täysin vapaata riistaa. Länsimaat saattavat korkeintaan hieman moittia Kiinaa, mikäli taas muutamia kymmeniä, satoja tai jopa tuhansia ihmisiä suljetaan vankilaan tai jopa surmataan siitä syystä, että heidän mielestään olisi mukava sanoa myös oma, vaikkapa poikkeavakin, mielipide maan asioiden hoidosta. Länsimaille tärkeintä on kuitenkin halpa lapsi- ja muu työvoima, jolla tuotetaan länsimaiden kasvaville markkinoilla erilaista halpa-arvoista romua ja rihkamaa, joten paheksunta jää lähinnä symboliseksi eleeksi, joka ei muuta mitään..

Suomessakin käytävissä keskusteluissa vilahtelee säännöllisesti pyrkimyksiä netin jonkinlaiseen kontrolloimiseen. Tämä on valitettavaa, sillä länsimaissa normaalisti on suhtauduttu sensuuriin hyvin kielteisesti, vapaan tiedonvälityksen ja sananvapauden ollessa ns. sivistyneen yhteiskunnan peruspilareita, yksi sen tärkeimpiä arvoja, jonka pitäisi toimia yhteiskunnan ja päättäjien toimia säätelevänä järjestelmänä. Valitettavasti nyt vain näyttää siltä, että näihinkin arvoihin ollaan puuttumassa, käyttäen aseina todella raskasta kalustoa, kuten huumeita, jotka ovat niin vaarallisia, että niistä ei saa edes keskustella, ja ennenkaikkea lapsipornoa, jota netistä pitäisi löytää helposti, melkein heti, kun selaimen avaa. Hieman kärjistettyä, myönnän. Kärjistäminen on usein poliittisissa agendoissa tapana, ja lapsipornoa löytyy liian helposti netistä, mikäli sensuuria kannattavia ja läpiajavia päättäjiä on uskominen.

Koska kaikki uusi ja tuntematon on ihmisistä hyvin pelottavaa, kuten tietokoneet ja Internet, on hyvä, että tavallisia ihmisiä edustamassa on viisaita ihmisiä ja päättäjiä, ihan eduskunnassa asti, jotka kertovat mikä netti on ja miten siltä voi suojautua. ”Sultan Sensure – estää netistä salaa iskevän lapsiporno- ja huumetartunnan.”

Nettisensuuria hivutetaan yhteiskuntaan pienin ja hienovaraisin liikkein, käyttämällä hyödyksi vaikkapa juuri ihmismielen synkimpiä kellareita ja niissä majailevia demoneja, kunnes se muuttuu osaksi ihmisten jokapäiväistä elämää, minkä jälkeen ovea voidaan vähitellen avata yhä enemmän ja enemmän. Polku on selkeä ja sen loppupäässä häämöttää melko kattava kontrolli- ja sensuuriyhteiskunta, jota onneksi ei kuitenkaan tule, koska planeetan resurssit loppuvat paljon aikaisemmin, ja tavara- ja romumarkkinat ja niiden varaan rakennetut järjestelmät hiljenevät ja kuolevat pois.

En tiedä millä sivuilla eduskunnassa surffaillaan, mutta itse en löytänyt lapsipornoa, vaikka sitä eräänä päivänä - sensuurikeskustelun nostaessa taas maassamme päätään - tietoisesti etsin yli neljä tuntia. Halusin nähdä, tietysti lapsipornon lisäksi, onko näissä heidän puheissaan yhtään pohjaa. En löytänyt kumpaakaan, en lapsipornoa, enkä myöskään siis pohjaa puheille.

Missä se siis piilottelee, kun sitä ei löydy? Vai etsinkö vain yksinkertaisesti väärästä paikasta? Enkö kuulu sisäpiiriin, jolla on oikeiden webbisivujen osoitteet? Vai eikö sitä olekaan lainkaan WWW-sivuilla? Jos sitä on, niin onko sitä ylipäätäkään siinä määrin olemassa tavallisille nettisivuilla, että sen johdosta pitää lähteä rakentelemaan sensuurijärjestelmiä? Ilmeisesti kyseessä todellakin on vain pelkkä netin sensuuripyrkimyksiä auttava valhe, joka on helppo myydä ihmisille, joiden ajattelukykyyn tai lähinnä sen puuttumiseen päättäjien on ollut helppo luottaa kautta vuosikymmenten.

Halusin löytää itse vastauksen sille, onko minkäänlaisia perusteita lähteä rakentamaan sensuurijärjestelmiä lapsipornoväitteen varaan, ja ainakin nykyinen käsitykseni on se, että koko keskustelu mitä aiheesta käydään on pelkkä poliittinen lyömäase, jossa tietoisella valheella yritetään oikeuttaa sensuurijärjestelmien synnyttäminen ja sensuurioven avaaminen. Enkä tarkoita sitä, etteikö netissä myös kyseistä materiaalia varmasti olisi, mutta ei se kyllä sieltä ihan silmille pomppaa, ei ainakaan siinä määrin kuin asia sensuuria vaativissa keskusteluissa halutaan esittää. Eikä tavalliselle ihmiselle olematon tai hänelle tavoittamattomissa oleva asia todellakaan ole pätevä syy lähteä rakentamaan valvontajärjestelmiä tai perustella niiden rakentamistarvetta, koska ne eivät poista sitä ongelmaa, mikä on olemassa, vaan luovat uusia ongelmia, joiden suuruudesta meillä ei ehkä vielä ole aavistustakaan.

Manipulatiivinen suggestio joka yksinkertaisille ihmisille syötetään, kulkee tässä asiassa selkeän yksinkertaisesti: ”jos et vastusta näiden asioiden sensuuria, olet joko narkomaani, huumekauppias tai pedofiili”. Harvapa sitä haluaa, että hänestä tuollaisia puhutaan, joten sensuuri ja lisääntyvä kontrolli on ihan jees. Samoja latuja kuljetaan yhdysvalloissa terrorismia ja sen alituista uhkaa aseena käyttäen. Valitettavasti myös muukin maailma on lähtenyt tähän leikkiin mukaan. Koska ihmiset eivät itse etsi tietoisesti totuutta, vaan yhä edelleen uskovat virallisen tahon tarjoamaan totuuteen (joka taas usein määritellään vain poliittisten agendojen läpiajamisen avaimiksi) totuus karkaa yhä kauemmas.

Ehkä nämä ihmiset ovat aivan yksinkertaisesti sitä tyypillistä massaa, jota suurin osa kansasta on eli hieman yksinkertaisia ihmisiä, joita voidaan ohjailla kepeillä ja porkkanoilla kuten aaseja, kulloisenkin poliittisen tarpeen mukaan. Demokratia on kautta aikojensa hyötynyt tästä ihmispopulaatiosta suunnattomasti ja käyttänyt heitä surutta hyväkseen tavalla, josta nykyinen maailmamme on oivallinen osoitus. Näille ihmisille voidaan kaupata keskentekoisia tuotteita, joissa nykyään on ehkä vikojen kaltaisia ominaisuuksia, mutta ei kuitenkaan vikoja. Jos digiboxi kaatuu kerran päivässä, se on vain ominaisuus. Tai jos tekstitys jumiutuu satunnaisen jatkuvasti. Tai auto sammuu itsekseen pari kertaa viikossa. Tai mikä tahansa ominaisuus, joka on tyypillinen nykyiselle elektroniikkaromulle, joita kaikkia voidaan kuvata yhdellä sanalla: epäluotettavuus.

Isovanhempiemme ja vanhempiemme sentimentaalinen höperyys ja tietämättömyys nykyajan ihmeellisistä koneista ja järjestelmistä toimii siis osaltaan erinomaisena kontrollipyrkimyksiä edistävänä voimana. Nuoret taas eivät äänestä, tai jos äänestävätkin, niin suurin osa heistä äänestää niitä, jotka lupaavat samaa kuin muutkin klovnit, eli eniten sirkushuveja, vähän työtä ja vähän veroja. Auvoista elämää ja auringonpaistetta. Vaikka tämä kaikki sitten olisikin vain pelkää sananhelinää - tyhjyyttä, turhuutta ja tuulen tavoittelua. Asioita, joita muuttuva tulevaisuus ei kykene tarjoamaan. Osa poliitikoista tietää tämän, mutta he eivät kerro sitä, sillä latomalla totuuksia tiskiin maailmasta ja sen tilasta ei saa ääniä, vaan ainoastaan huonon maineen. Ja huonolla mainella ei saa ääniä, mikä tarkoittaa sitä, että eduskuntapaikka menee sellaisille, joilla on äänestäjien silmissä parempi maine sirkushuvien järjestäjänä.

Työtä, leipää ja sirkushuveja – yksinkertainen ohje kansan ohjaamiseen, toimi silloin kun Rooma oli suuri ja toimii tänäänkin. Varsinkin sirkushuvien järjestäminen tässä maassa on ollut helppoa. Siihen riittää yksinkertaisesti halpa viina ja kaljateltta joka tilaisuuteen. Olipa se tilaisuus sitten raittiusseuran vuosijuhlat tai vaikkapa lasten päiväkodin teatterinäytös. Mutta tuonkin huvin kulissien takaa paljastuu synkkä raadollisuus, jota on vaikea voittaa, ja josta myös lankeaa hyvin suuri lasku lopulta maksettavaksi. Eikä tätäkään laskua kaikilta osin voi koskaan maksaa rahalla. Vai voidaanko tosiaan jollain keinoin määritellä minkähintainen on ehkä vuosikymmeniä jatkunut aviopuolison humalainen terrori ja väkivalta hänen läheisilleen?

Valtaosaan kansasta edellämainitun kaltainen psykologinen manipulointi sensuurin läpiajamiseksi varmasti siis tehoaakin, koska heillä ei ole vielä mitään käsitystä siitä, minkälainen Internet oikeasti on. Väestössämme on (niin oudolta kuin se kuulostaakin) vielä hyvin paljon ihmisiä, joille tietokone on yhä mystinen laite, vaikka sitä hämäävästi myydäänkin nykyään samalta hyllyltä kuin leivänpaahtimia ja kahvinkeittimiä, vaikka näillä laitteilla on kuitenkin aika suuria eroja keskenään. Ne ihmiset, jotka ostavat tietokoneen kuin kahvinkeittimen – kun muillakin sellainen on – huomaavat, että rahat alkavat yllättäen valua tietokoneita huoltaville liikkeille, jossa muutamassa minuutissa ja muutamalla hiirennäpäytyksellä tehdään hyvässä tapauksessa saman verran tiliä kuin tavallinen työläinen tekee päivässä tai kahdessa. Näin se kai oli tarkoitettu – rahat pois tavalliselta köyhäkansalta, kaikilla mahdollisilla keinoilla. Vaikka keskentekoisten romujen käyttötuella ja näennäishuollolla.

Demokratiassa erityisenä ongelmana on todellakin se, että se antaa päätöksentekoon ja äänestämiseen mahdollisuuden myös niille, joilla ei oikeasti ole mitään kykyä nähdä asioita edes kuukautta, vuotta tai perjantaipulloa kauemmas. He äänestävät niitä, jotka lupaavat eniten leipää ja sirkushuveja, eivätkä tajua lainkaan, ovatko heille annetut lupaukset koskaan lunastettavissa. Tai jos ovat, mikä tulee olemaan niiden hinta ja kuka sen maksaa. He vai tulevaisuuden sukupolvet, sikäli jos maailma sellaiseksi jää, että täällä ketään enää kykenee elämään. Tony Halmeen eduskuntapaikka on selkeä osoitus näiden ihmisten olemassaolosta ja vaikutusvallassa. Mikä on hyvin valitettavaa.

Myös Seitsemän Päivää-paskalehden ja vastaavien henkistä oksennusta tarjoavien paperisaasteiden suuri lukija- ja tilaajakunta valitettavasti kertoo kansamme joukossa olevan aivan liian paljon sellaisia ihmisiä, joiden henkinen rappeutuminen on ajautunut siihen pisteeseen, että heillä ei enää saisi olla oikeutta äänestää, koska he äänestävät - tai yrittävät äänestää - eduskuntaan niitä samoja idiootteja, joita näissä lehdissä esitellään, ja joita vaikkapa Ben Zyskowicz, Kimmo Sasi ja Lyly Rajala käyvät samaisten paskalehtien vuosijuhlissa värväämässä puolueensa riveihin. Mikäpä se onkaan parempi pätevoitymiskoulutus vaativiin poliitikontehtäviin kuin paistattelu juorulehtien palstoilla tai keikkuminen marketin kassalla. Kansa on saanut arvoisensa päättäjät, jotka se vielä vuosi vuoden jälkeen äänestää uudelleen päättämään asioista, joista se ei mitään itse ymmärrä. Valitettavasti asioista ei paljon ymmärretä eduskunnassakaan.

Jos demokratia mahdollistaa sen, että monet kansalaisista valitsevat päättäjänsä sen mukaan, kuka saa eniten palstatilaa juorulehdessä tai sen, että se on edes mahdollista, olisi ehkä korkea aika tajuta, että demokratia ei enää voi toimia. Jos se on koskaan kovinkaan hyvin ylipäätään toiminutkaan. Se on näyttänyt vuosien aikana huikeat kykynsä ja saattanut maailman kaaoksen partaalle, eikä todellakaan kykene järjestelmänä kääntämään suuntaa ennen huikeaa länsimaisen kertakäyttökulttuurin loppurysäystä. Sillä jos päättäjätkin alkavat edustaa sitä samaa geenialtaan matalaa päätä kuin äänestäjänsäkin, ei muutos ole mahdollinen, koska politiikkaa vaivaa järkyttävä näköalattomuus tulevaisuuden uhkakuvien suhteen. Joten ehkä olisi aika siirtyä johonkin toiseen hallitusmuotoon, vaikkapa diktatuuriin tai kapitalistiseen sosialismiin.

Ei ole poliittisen järjestelmän vika, jos jokainen tunnettu diktaattori tällä planeetalla tähän mennessä on ollut enemmän tai vähemmän huono tai sekopäinen johtaja. Onhan selvää, että itsekeskeisen ihmisen ahne perusluonne, yhdistettynä absoluuttiseen poliittiseen valtaan, korruptoi sangen helposti, minkä johdosta koko järjestelmää syytetään yksittäisen ihmisen virheistä. Tämän lisäksi jos johtajan lakeijat ja jees-miehet ovat myös vallanahneita pelkureita, joilla ei ole palleja riittävästi nasauttaa johtajalle niskalaukausta siinä vaiheessa, jos tämä alkaa sekoilla ja valloittaa maailmaa, tästäkin syytetään poliittista järjestelmää. Syyllinen kuitenkin löytyy ihmisistä, joista järjestelmä muodostuu, järjestelmän ollessa vain suoritettava poliittinen ohjelma.

Nykyaikainen nopeasti muuttuva maailma vaatii politiikalta nopeita ja hyviä ratkaisuja, joita demokratia ei kykyne tuottamaan koskaan. Demokratia on vain sarja epäonnistuneita päätöksiä matkalla kaaokseen, joka tulee ennemmin tai myöhemmin. Nyt se on jo lähellä..

Demokratiassa aika kuluu mietintöihin, komiteoihin, lausuntoihin ja toisten hyvien ideoiden haukkumiseen ja sabotoimiseen siitä syystä, että vastapuoli ei niitä itse keksinyt, ja maailma saa tämän kaiken poliittisen pseudotoiminnan ja irtopisteiden keräämisen laitamilla vapaasti ajelehtia kuin laho puupölkky vedessä kohti putousta. Järjestelmänä vaikkapa diktatuuri kykenisi vastaamaan yhteiskunnan ja maailman synnyttämiin nopeisiin haasteisiin nopeilla päätöksillä, ja päätöksien taso taas on täysin kiinni diktaattorista ja hänen lähipiiristään. Kansa ei ole oikeastaan koskaan tiennyt mikä sille tai maailmalle on hyväksi, mutta demokratiassa ei voi asettua kansan tahtoa vastaan, jos haluaa tulla uudelleen valituksi. Mutta jotta kansa ja yhteiskunta voisi säilyä, on joskus asetuttava myös kansaa ja loputtomia sirkushuveja vastaan, kansan, yhteiskunnan ja hyvinvoinnin säilymisen puolesta.

Nykyinen demokratia on todellakin pelkkä sirkus ja tuon sirkuksen edustajat ovat klovneja, joiden ainoa tarkoitus on pitää ihmiset tyytyväisinä, ja näin turvata jälleen heidän oma suojatyöpaikkansa eduskunnassa, kunnes kaksi kautta tulee täyteen ja voi jättäytyä hyvin ansaitulle eläkkeelle käyttämättömien aivojen kanssa, vaikka sudokuja ratkomaan, sikäli kuin ne vielä silloin muodissa ovat. Tai tehdä Tonyt ja hankkia hyvä eläke vajaalla kaudella ja vajaalla mielellä, vajaiden äänestäjien avustamana.

Tässä kansan tyytyväisyyden lisäämisessä maassamme on onnistuttu. Alkoholinarkomanisoitunut kansa sai itselleen käytännössä rajoittamattoman oikeuden olla humalassa niin paljon kuin huvittaa halvan viinan voimalla, ja kuten narkomaaneista tiedämme, heille kaikille on tärkeää saada käyttämäänsä ainetta aina vain enemmän ja halvemmalla. Joten kun vahvojen viinojen hinta lopulta laski melkein puolella, tämän juopporyhmän tyytyväisyys poliitikkojen päätöksiin nousi. Nestemäisen huumeen tarjontapuoli ja tarjonnan riittävyys on nyt kutakuinkin maassamme kunnossa, vaikka ei siltä ihan äkkiä näytäkään. Ehkä vielä pitäisi vähän hintaa laskea, sillä joidenkin mielestä viina on vieläkin liian kallista, kun ”ei ole varaa juoda”. Tätä hinnankalleutta suhteessa saatavuuteen indikoi myös se, että vieläkin ihmisiä tapetaan siitä syystä, että he joivat jonkun toiset viimeiset viinat.

Vielä kun Saksasta maahan kuljetettavien autojen verotus saadaan alas, kansasta tulee entistä tyytyväisempi. Eivätkä he tajua, että heitä todellisuudessa Saksassa nauretaan ihan samalla tavalla kuin jotkut täällä nauroivat, kun kaikki Ladat lähtivät takaisin kotiinsa.

Ehkä pitäisi vaihtaa myös osa kansasta, päättäjien lisäksi. Tätä kai ollaan tavallaan tekemässäkin, sillä osaa kansasta ajetaan halvalla viinalla hautaan niin paljon kuin ehditään. Sääli vain, että tällä heikkojen eliminointimetodilla aivan liian monet sivulliset joutuvat kärsimään, ja että monet hyvät ja evoluutionkin kannalta tärkeät ihmisetkin sortuvat alkoholiin yhteiskunnan valheellisen päihdepolitiikan tai oikeastaan sen puuttumisen takia.

Katsoin taannoin Robert Carlylen tähdittämän ”Hitler – Pahuuden nousu” televisioelokuvan ja huomasin, kuinka selkeästi tuo elokuva ja sen toimenpiteet ovat siirrettävissä suoraan nykyaikaan. Hitler käytti täysin samoja keinoja, joita tänä päivänäkin käytetään massojen manipulointiin.

Kansan mieliin luodaan joko todellisia tai täysin keinotekoisia uhkakuvia, kuten vaikkapa nykyään suosittuja terroristiuhkia. Hitler taas käytti aikoinaan uhkana juutalaisia. Näin päälinjat ainoastaan mainiten. Nämä toimenpiteet rakentavat pala kerrallaan ihmisissä pelon ilmapiiriä ja pelokas ihminen vaatii yhteiskunnalta toimia pelontunteen vähentämiseksi. Vastauksena siihen tarjotaan kontrollin lisäämistä ja pelokkaat ihmiset hyväksyvät tämän linjauksen, tajuamatta kuinka vaarallisen oven he ovat antaneet avautua raolleen.

Tosin rehellisellä ihmisellä ei varmasti ole mitään pelättävää, mutta koskaan ei voi tietää, mikä tulee milloinkin laittomaksi. Tänään joku saattaa kokea olevansa niin synnitön, että voi heitellä kivillä toisia, mutta huomenna hänen lapsiaan saatetaan kivittää synneistä, joita hänkin joskus laillisesti teki. Sillä vain muutos on pysyvä ilmiö. Ja sitä ei voi kovinkaan hyvin ennakoida.
Yhdysvaltojen perustajiin kuulunut Benjamin Franklin (1706-1790) on todennut: ”mikä tahansa yhteiskunta, joka luovuttaa pois vapautta saadakseen turvallisuutta, ei ansaitse kumpaakaan ja menettää molemmat”. Avoimen demokraattisen yhteiskunnan puolustaminen on jokaisen yksittäisen ihmisen vastuulla, vaikka minun mielestäni demokratia alkaa olla tiensä päässä, johtuen suuresti juuri siitä, että se antaa rupusakillekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan, vaikka eväitä ei siihen olisi lainkaan.
Mutta on myös olemassa se ryhmä kansalaisia, jotka näkevät tämän kaiken toiminnan taakse ja tiedostavat – ainakin osittain – myös ne syyt, joiden takia näin toimitaan ja ymmärtävät myös, miten ihmiset toimivat kuten toimivat kohdatessaan vaikkapa mainontaa, mielen ammattimaista manipulointia markkinoiden ja taloudellisten intressien eduksi. Mutta koska heidän määränsä on paljon pienempi kuin sen henkisesti taantuneen ryhmän, joka ostaa Kiinassa valmistettuja pattereilla toimivia laulavia muovikaloja ja keskentekoista muoviromua, jonka ainoa funktio on tuottaa maksimaalinen voitto minimipanoksella ja antaa lohdutusta henkiseen tyhjyyteen, muutoksen mahdollisuus ennen isompia mullistuksia on hidas ja ennenkaikkea pieni.

Mieli saattaa ihmisen syntyessä olla todellakin tyhjä taulu, jonka sivistyneempi ilmaisu on jo niin kliseinen, että jätän sen suosiolla pois, ja jos tätä taulua ei viisaus milloinkaan maalaa, sen värittää markkinavoimat ja ihmisten päähän tuon koneiston taholta ajetut mielikuvat tarpeista ja avaimista onneen. Joista suurin osa on valmistettu juuri muovista ja on kertakäyttöistä.

Olikohan se nyt sitä luokkaa, että Amerikassa pikkulapset ehtivät näkemään yli 10000 mainosta ennen kouluikää. Näiden mainosten välillä tulee tuhansia tunteja hauskoja piirrettyjä elokuvia, joilla kehittyvä lapsi voi täyttää älylliset tarpeensa, kun isä on ylitöissä ja äidilläkin on muuta puuhaa. Jos ei tuolla tavalla toimien tyhjä taulu tule täyteen maalatuksi, niin miten se sitten tulee? Taulussa on ainakin iso läjä värikkäitä kuvia erilaisista muovileluista ja rasvaa tihkuvista hampurilaisista, karkeista ja sokeri- ja kofeiinilimsoista.

Sokeri ja kofeiini ovatkin aineina erinomainen tapa lapselle aloittaa tutustuminen kemiallisesti piristettyyn mieleen. Kukapa ei olisi syönyt kofeiinitablettejakin joissain erikoistapauksissa. Ainakin armeijassa muistan, että jotkut niitä hyvällä halulla söivät kun sissileirillä piti valvoa vähän pidempään yli nukkumaanmenoajan. Ja näin siis rauhan aikana, sotaa varten armeijalla onkin sitten tarjota ihan eri luokan piristeet, joita ehkä saamme tulevaisuudessa taas laillisesti käyttää, kiinnosti tai ei.

Joten tuon sokeri- ja rasvamainonnan jälkeen ei varmasti tarvitse erikseen kysyä, miksi Amerikan kansalaisista yli 60 prosenttia on ylipainoisia ja 40 prosenttia on vakavasti ylipainoisia, ja yli 5 prosenttia tuon maan koiristakin on jo vakavasti ylipainoisia. Mutta onneksi siihenkin ongelmaan on sentään ratkaisu, joka tulee samasta paikasta kuin monien muidenkin ongelmien ratkaisu, eli tietysti lääkeyhtiöiltä. He ovat kehittäneet läskikoirien läskiomistajien iloksi koirille tarkoitetun oman laihdutuslääkeen. Ei tarvitse siis vaivautua lenkille, mistä olisi apua koiralle ja turvonneelle omistajalle, kun homman voi hoitaa kätevästi lääkkeillä. Sama läskittymistrendi ihmisten suhteen on käytännössä maailmanlaajuinen, koskien myös Suomea, missä erilaiset shitburger-paikat lisääntyvät jatkuvasti, tarjoten ihmisille erinomaisia ja maittavia läskittymisannoksia.

Jos tätä lihomisongelmaa tutkimaan pitää vielä asettaa mietintäkomiteoita ja muuta tyypillistä poliittista kikkailua, on se yksinkertaisesti selkeä osoitus siitä, että giljotiinin teräura alkaa kaivata jälleen kerran rasvausta.

Kaiken medikalisointi ja pillerin keksiminen joka vaivaan, se on päivän tunnuslause, joka takaa ainakin suuret voitot lääkkeitä tehtaileville yhtiöille ja niiden osakkeenomistajille. Pilleri jokaiseen pienempääkin vaivaan aamuin illoin, niin elämä tuntuu elämiseltä jälleen. Jos ei ole mitään erityistä vaivaa, sekään ei kai ole kovin tervettä. Mikäli teini-ikäisellä pojalla ei penis seiso ensimmäisellä yhdentäkerralla kuin rautakanki kun vähän jännittää penetraation yritys, siihenkin ongelmaa lääkäri määrää Viagraa. Kun ihmisen yleisistä perusominaisuuksista, joita suurimmalla osalla lajityypillisesti on, aletaan tehdä sairauksia joilla voidaan rahastaa, sitä kai voi kutsua ahneuden maksimoinniksi. Tämän kaiken mahdollistaa whitetrash-populaation suuri levinneisyys ja henkinen sokeus, josta heidän ei edes haluta parantuvan.


Öljyllä ruokittu Moolokin kita

Yli sadan vuoden ajan länsimaista yhteiskuntaa ja sen huikeaa kehitystä on voideltu halvalla raakaöljyllä, jonka tuotannossa alkaa lähitulevaisuudessa näkyä väistämättä tuotannon määrien väheneminen. Tällä hetkellä Venäjä on jo alkanut vähentämään öljyntoimituksiaan toisiin maihin, mikä edustaa energiapolitiikkaa, joka varmasti tulee jatkumaan ja myös leviämään. Miksi myydä pois sellaista, jota ei enää kauan maailmassa riitä ja jota itsekin tarvittaisiin, varsinkin tulevissa kriisitilanteissa? Putin tietää tämän ja sen tietää myös Bush, joka juuri öljyn vuoksi hyökkäsi Irakiin, koko muun taustatarinan ollessa vain se suuri valhe, johon kansa saatiin uskomaan. Mitä suurempi valhe, sen helpommin...

Nykyisten arvioiden mukaan, mikäli Kiinan ja Intian talouskasvu jatkuu samanlaisena kuin se on jatkunut viimeisen viiden vuoden ajan, maapallon tunnetut öljyvarat on käytetty loppuun vuoteen 2025 mennessä. Eikä mitään estettä näiden kahden jättiläisen kasvulle ole näkyvissä. Siinä määrin länsimaisille kuluttajille kelpaa Kiinassa tuotettu halpa muovikrääsä. Korkeintaan kolmas maailmansota voi heilauttaa palapeliä siinä määrin, että kehitys hidastuu, kun väki vähenee. Näyttämö alkaakin toisaalta olla kalustettu vähitellen sitä silmälläpitäen.

Jo kauan ennen kuin raakaöljy loppuu kokonaan, on viimeisten litrojen hinnat nousseet sellaisiin lukemiin, että tavallinen työväestö voi enää haaveilla niistä päivistä, jolloin kykeni tankkaamaan autonsa.

Öljyä varmasti vielä planeetalta löytyy, mutta sen saaminen päivänvaloon on joko teknisesti mahdotonta tai tulee niin kalliiksi, että tulevaisuuden energiaongelmat eivät poistu poraamalla syvemmältä ja vaikeammista paikoista.

Länsimaisen materialistisen hyvinvointiyhteiskunnan perustukset on rakennettu pääsääntöisesti öljyn varaan. Vaikkapa kemianteollisuus, autoteollisuus ja ruokateollisuus (teollisuus on ainoa oikea sana sitä nykyään kuvaamaan) – ne ovat kaikki täysin riippuvaisia öljystä. Puhumattakaan monista muista teollisuudenaloista, joiden tuotteita päivittäin näemme kaupoissa ja kaduilla. Öljy ja siitä saatavat jalosteet ovat niin kiinteästi sidoksissa yhteiskuntaamme ja sen rakenteisiin, että emme oikeasti sitä helpolla edes ymmärrä. Näemme öljyn usein vain polttoaineena autoissamme, emme tuotteina ympärillämme, vaikka näitä tuotteita on tuhansia ja niidenkin tekemiseen kuluu melkoinen määrä päivä päivältä vähenevää raaka-öljyä. On hyvin valitettavaa, että monet näistä tuotteista ovat kertakäyttöisiä tai niiden käyttöikä on joka tapauksessa hyvin lyhyt siihen nähden mitä muovi ajallisesti kestää, vaikkapa luonnossa maatuessaan.

Nämä miljoonat kertakäyttöpakkaukset ajetaan yhden jogurttilusikallisen jälkeen joko kaatopaikalle tai ne poltetaan. Joka tapauksessa – planeetalla on käynnissä luonnonvarojen haaskausprosessi, jonka vertaista ei varmasti toista milloinkaan missään enää tule. Ei täällä ainakaan, sillä kun öljy loppuu, sitä ei mikään kykene korvaamaan. Hyvä jos kykenisimme tuottamaan maassamme polttoaineet edes omalle tieliikenteellemme, mutta emme pysty siihenkään. Saatika korvaamaan kaikkia muovista tehtyjä tuotteita ja öljypohjaisia raaka-aineita. Kykenisimme korvaamaan osan kertakäyttömuoveista (joita ei oikeasti edes saisi olla) bioraaka-aineesta tuotetulla muovilla, mutta halua tämän oven avaamiseen ei tunnu olevan, koska vaa’an toisessa kupissa on öljy-yhtiöiden suurvoitot, joita ei haluta vaarantaa. Planeetan vaarantaminen on asia erikseen, raha on tärkeää, ei maapallon kyky säilyä elämää ylläpitävänä järjestelmänä.

Yhteiskuntien ja populaation kasvu on oleellisesti sidottu ruoantuotantoon, jota on kyetty lisäämään käyttämällä viljeltäville kasveille lannoitteita. Jostain olen saanut päähäni, että mikäli Suomen kaikki pellot kasvaisivat luomua, sadot riittäisivät ruokkimaan noin viisi miljoonaa ihmistä. Tällä hetkellä tehomaatalous lannoitteineen kykenisi repimään samasta peltopinta-alasta ravintoa noin viidelletoista miljoonalla ihmiselle, mutta siihen ei ole koettu olevan tarvetta, vaan pellot ovat voineet lojua käyttämättöminä. Määrät voivat hieman poiketa mainitsemistani, mutta suuruusluokka liikkuu tuolla alueella. Tämänkin viiden miljoonan ihmisen ruokkiminen vaatii kuitenkin maatalouskoneisiin polttoainetta, joita olisi käytettävä, kun hevosiakaan ei enää riittävästi ole. Eikä niiden avulla kyllä enää nykyisiä peltoja paljon viljeltäisi, jos tämä kansa ruokkia pitäisi.

Peltopinta-alaa lojuu paljon käyttämättömänä, ilmeisesti odottamassa, että demokraattisesta järjestelmästä löytyisi edes joku niin viisas ja kaukonäköinen, että hän tajuaisi ja saisi myös muut tajuamaan, että monen maan olemassaolo tulevaisuudessa riippuu hyvin pitkälti siitä, kuinka omavarainen se on kulutuksensa suhteen, ja että tuonkin peltopinta-alan voisi valjastaa johonkin hyötykäyttöön, vaikka lisäämään osaltaan maamme omavaraisuutta energiahuollon suhteen. Kun laivat ja rekat eivät öljyn loputtua enää tuo hyvää lastia, hyvinvointia ja keskentekoista kulutuselektoniikkaa, mikä eteen Suomi?

Pienen maan - kuten Suomi - olisi tulevaisuudessa kyettävä tuottamaan itse mahdollisimman paljon käyttämistään kulutushyödykkeistä ja energiasta, ja näiden järjestelmien synnyttäminen olisi pitänyt saattaa alkuun maassamme jo kaksi- tai kolmekymmentä vuotta sitten. Nyt alkaa todellakin olla jo kiire, ja saattaa olla myös niin, että on jo liian myöhäistä. Kallisarvoista aikaa kulutetaan hukkaan erilaisissa demokraattisissa pelleilyissä, mietintäkomiteoissa ja muissa vastaavissa, sen sijaan, että todellakin tehtäisiin jotain asioiden parantamiseksi.

70-luvulla Suomeen oli syntymässä nestekaasu- ja bensiinikäyttöisten autojen hybridikanta, kätevien tee-se-itse-miesten toimesta, jotka halusivat ajaa hieman halvemmalla, mutta tämä kansan keskuudessa levinnyt trendi tapettiin määräämällä näille autoille dieselvero, jotta valtio ei menettäisi bensiinistä saatavia verotuloja, valtio – hengetön ja ahneeksi muuttunut olento, jolle ei mikään enää tunnu riittävän, ja jota edustamaan on valittu ihmisiä, joiden näkökyky riittää vaalikauden mittaiseen ajanjaksoon. Mutta tulevaisuus on myös tuhannen vuoden päässä, ei vain neljän tai kahdeksan vuoden.

Nestekaasuautojen loistokas tulevaisuus maassamme tapettiin jo ennen kuin se ehti edes nousta lentoon. Syynä oli jälleen kerran päättäjien ahneus ja kyvyttömyys nähdä asioita vaalikautta pidemmälle. Tämä on aina ollut demokratian heikoin piirre.

Nyt päättäjät pohtivat, että autojen tulisi tai olisi hyvä käyttää vaikkapa vaihtoehtoisena polttoaineenaan nestekaasua, bensiinin lisäksi. Paluuta menneeseen on siis nähtävissä, mutta yhä edelleen valtio yrittää puuttua sellaisten ihmisten toimintaan, jotka yrittävät käyttää moottoriajoneuvojaan vaihtoehtoisilla polttoaineilla.
Valtiolle vaihtoehtoisia polttoaineita käyttävät ajoneuvot ovat olleet ainoastaan dieselverotettavia lypsylehmiä, jotka se on tappanut, ja nyt niitä halutaan lisää, koska ne tuottavat vähemmän saasteita.

Sähköautot, puukaasuautot ja nestekaasuautot ovat olleet ja tulevat ilmeisesti jatkossakin olemaan, valtiolle vain dieselverotettavia lypsylehmiä, joiden yleistyminen on veroteknisin keinoin estetty. Kaasuautot 70-luvulla – kuolivat dieselveroon. Sähköautot – dieselveron tappamia. Valtion rahanahneus ja byrokratian jatkuvasti kasvava rahantarve on ohittanut järkevän ajattelun aikaa sitten, eikä paljon valoa näy tulevaisuudessakaan. Citymaasturit kaahaavat kaupungin kaduilla ja kuluttavat enemmän polttoainetta kuin minun oma rakas Fiat-merkkinen henkilöautoni, jolla on kilometrimittarin mukaan ajettu kerran kuuhun ja takaisinkin on enää muutama kymmenen tuhatta. Silti se on paljon parempi ja luotettavampi auto kuin monet nykyiset elektroniset ihmeet, joissa on vikoja, jotka eivät ole vikoja, vaan ominaisuuksia. Kuten jo mainittiinkin.

Päästäkää insinöörit suunnittelemaan, niin saamme laitteita, joita ei kukaan kykene tulevaisuudessa korjaamaan, ja joiden hienot tekniset innovaatiot eivät kestä Suomen talvisia suolateitä kuin muutaman vuoden. Ammattikouluista taas valmistuu liikaa vain autonpesijöitä ja –vahaajia, kun koulujen resurssit eivät riitä nykyisten tietokonejärjestelmien testaamiseen vaadittavien laitteiden hankkimiseen, ja opettajakuntakin on monesti sormi suussa uusien järjestelmien kanssa, joten miten oppi voisi siirtyä, jos sitä ei ole itselläkään siirrettäväksi. Samaa autossa olevaa vikaa voidaan hakea monelle eri korjaamolla, eikä sitä löydy, koska testeri ei sitä osoita autossa olevan. Se on vain auton hauska ominaisuus, jos se silloin tällöin sammuu ja lähtee käyntiin viiden minuutin tai viiden tunnin odottelun jälkeen, tai kierrokset putoavat tyhjäkäynnille ohitustilanteessa. Kyseessä ei ole kuitenkaan vika. Kuluttajat – kasa hölmöjä pösilöitä, joille voi myydä keskentekoista romua ja sanoa, että näin se nyt vain menee.



Tuulesta energiaa joka tupaan

Maailma on nopeasti ajautumassa tilanteeseen, jossa esteettisillä arvoilla ei enää ole sijaa ratkottaessa lähitulevaisuuden energiaongelmia. Jos vaakakupissa on ympäristön tuhoutuminen energiantuotannon tähden tai ympäristön rumentuminen vaikkapa tuulivoimaloiden tähden, ei pitäisi olla mitenkään epäselvää kumpi argumentti on painavampi.

Ydinvoima ei kykene tarjoamaan tulevaisuudellemme energiaa kovinkaan kauan, koska tällä hetkellä tunnetut uraanivarat riittävät arviolta noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi - nykyisille ydinvoimaloille. Tätä aikaa lyhentää huomattavasti se, että uusia ydinvoimaloita rakennetaan tällä hetkellä huimaa vauhtia maailman kasvukeskuksiin. Kiinaan on suunnitteille jopa kolmekymmentä uutta ydinvoimalaa, jotka myös haluavat osansa maailman hupenevasta uraanikasasta – josta ei todellakaan kovinkaan pitkäksi aikaa enää löydy atomeja särjettäväksi. Silti kuitenkin Suomeenkin ollaan suunnittelemassa lisää ydinvoimaloita, unohtaen kokonaan, että ne eivät edusta kehityksellistä jatkuvuutta, koska niiden käyttämä polttoaine loppuu muutamassa kymmenessä vuodessa.

Ydinvoimakeskustelussa näkyy mielestäni jälleen kerran selvästi päättäjien kykenemättömyys nähdä asioita laajassa mittakaavassa, tulevaisuus on heille vain vaalikauden tai kahden mittainen – ja ihmiset koekaniineja erilaisille typerille verotuksellisille kokeille, jotka saattavat alussa vaikuttaa eduskunnan heppuleista järkeviltä, mutta osoittautuvat nopeasti sellaisiksi, että ne ainoastaan lisäävät yhteiskunnallista kurjuutta. Esimerkkinä mainittakoon alkoholin veronalennus, joka kohdistettiin väkeviin viinoihin.

Maailman energiahuoltoa voitaisiin helpottaa yksinkertaisesti sillä, että jokaiseen uuteen omakotitaloon rakennettaisiin pieni tuulivoimalajärjestelmä, joka tuottaisi vaikkapa tuhannen tai kahdentuhannen watin tehon akuston ja invertterin kautta, ja jota käytettäisiin talon tarvitseman perussähkön tuotantoon, vaikkapa valaistukseen ja televisioon, tuohon paholaisen koneeseen, joka meitä tuijottaa olohuoneidemme nurkasta. Tällä yksinkertaisella toimenpiteellä kyettäisiin vähentämään huomattavasti energiantuotannon nykyisiä kustannuksia ja ongelmia. Tämä tietenkin on ongelma sähköyhtiöiden osakkeenomistajille, joiden voitot vähenisivät huomattavsti. Tästä syystä asiasta ei ilmeisesti paljon kylillä huudella, eikä asioiden eteen tehdä mitään konkreettista päättäjien toimesta, ja ahneus saa jälleen vapaasti toimia oivallisena työvälineenä maailman tuhoamisessa.

Järjestelmänä yksinkertainen tuulivoimala on kuitenkin edullinen, luotettava ja sarjatuotannossa kestomagneettigeneraattorien hinnat kyettäisiin painamaan alas, jolloin sekään ei muodostuisi esteeksi tämän järjestelmän laajemmalle käyttöönotolle. On tässä maassa ennenkin lakeja säätämällä ajettu läpi paljon typerimpiäkin asioita. Automatiikka taas kykenisi huolehtimaan siitä, että akkuihin varautuneen energian vähetessä järjestelmä siirtyisi käyttämään valtakunnallista sähköjärjestelmää, jolloin kuluttajat eivät tarkastamatta sähkökaapista edes tietäisi, mistä sähkö milloinkin tulee. Jos nyt enää parinkymmenen vuoden päästä ylipäätään on enää näin kattavaa valtakunnallista sähkönjakelua.

Mikäli tuuligeneraattoreiden hintaa ei muuten saataisi kilpailukykyiseksi, niin generaattoritehdas voidaan perustaa vaikkapa Kiinaan, jossa lapsiorjat ovat vielä nykyään halpoja ja jopa laillisia. Tämän kaltainen toiminta toisaalta on ehkä moitittavaa ja moraalitontakin joidenkin mielestä, mutta rahan- ja vallanhimon edessä on tässä maailmassa hyvin usein länsimainen moraali saanut taipua, ja tulee varmasti edelleenkin usein taipumaan.

Muutokset yhteiskunnassa ja maailmassa ovat olleet nopeita, ja nopeutuvat entisestään. Varsinkin ilmastonmuutos on itseään ruokkiva ilmiö, joka tulee varmasti nopeutumaan. Vaikka eihän sitä ole olemassakaan, jos haluaa uskoa niitä teollisten maiden edustajia, joilla toisessa vaakakupissa on muoviromusta saatavat hirveät ansiot ja toisessa maailman tuhoutuminen. Muoviromu painaa enemmän, mikä on hyvin valitettavaa. Ainakin niille, jotka joutuvat kasvattamaan lapsiaan tulevassa maailmassa ja sen kasvavassa kaaoksessa.

Poliittisten päättäjien kyvyttömyys nähdä asioita pidemmälle kuin vain vaalikauden mittaisen ajan, on synnyttänyt tilanteen, jossa yhteiskunnan kannalta elintärkeiden kysymysten sijaan pohditaan täysin toisarvoisia asioita, kuten vaikkapa kukkapurkkien valmistusta ja sitä, saattaako joku kasvattaa niissä jotain huumaavia kasveja joskus tulevaisuudessa. Tai käytetään aikaa suunniteltaessa GPS-pohjaista verotusjärjestelmää autoilijoille. Tai mietitään kuinka monta kopiota saa ottaa CD-levystä, jos saa ottaa ollenkaan, ja jos joku ottaa, niin paljonko se maksaa ja ketä siitä hyötyy taloudellisesti. Maailman tulevaisuuden elintärkeät peruskysymykset ovat kuitenkin jossain muualla, kuin hourupäisten suunnitelmien ja nippelilakien laatimisessa. Kukaan vain ei tässä nykyisessä järjestelmässä ilmeisesti uskalla sanoa asioita suoraan.

GPS-pohjaisen autojen valvonta- ja verotusjärjestelmänkin tämän maan kansa nielisi nöyrästi, korkeintaan vähän kaljan ääressä kitisten, ja sitten lopullisen aggression ottaa vastaan joku muu kuin ne, joiden pitäisi kohteena oikeasti olla. Jos siis uskoo väkivaltaan. Niin se on kai tarkoitettukin. Halpa nestemäinen liuotin pitää ensin kansan siellä, missä sen kuuluukin olla – yläkastin alapuolella. Väkivaltaiset reaktiot ottaa vastaan tälle kastille raivoavien ihmisten lähipiiri, vaimot ja lapset.

Byrokratia ja sen rattaat on ehkä luotu jonkinlaiseksi suojatyöpaikaksi monille kyvyttömille ihmisille ja heidän kavereilleen. Sellaisille, jotka eivät oikeasti osaa tehdä mitään, mutta kokevat olevansa kuitenkin muiden ihmisten yläpuolella, vaikka heidän panoksensa kehityksen evoluutiossa on ollut vain muutaman epäselvän lomakkeen keksiminen, joita ilmankin maailma olisi hyvin pärjännyt.


70 – luvun energiakriisi

70-luvun energiakriisin jälkitiloihin kuuluu yhä edelleen se harhainen ajatus, että koska öljy ei loppunut tuolloin, se ei lopu siis koskaan. Tämä ajatus elää vahvana vanhemmassa sukupolvessa, joka on tämän maailman ensin tuhonnut ja joiden edustajista moni onnekseen pääsee hautaan turvaan, ennen kuin joutuu kohtaamaan sen tilanteen, että koko öljyn varaan rakennettu kertakäyttöinen länsimainen yhteiskuntajärjestelmä romahtaa ja aiheuttaa kaaoksen, jonka veroista ei maailmanhistoriassa ole koskaan vielä nähty. Jopa toinen maailmansota ja sen kärsimykset tulevat kalpenemaan lähitulevaisuutta uhkaavan romahduksen edessä.

Lähestulkoon koko poliittinen kenttä viisaine päätöksentekijöineen ilmeisesti elää myös tuossa valheessa, jonka mukaan öljy ei koskaan tule loppumaan. Ainakaan teot, puheet ja suunnitelmat eivät muuta kykene paljastamaan. Rakenteet, joilla pyritään mukauttamaan yhteiskuntaa radikaalisti muuttuvaan tulevaisuuteen, tuntuvat usein olevan vain silmänlumetta ja kansan tyynnyttelyä jatkamaan kaunista untaan, jossa päättäjät kykenevät tekemään päätöksiä, joiden varaan tulevaisuus voidaan rakentaa. Kuten vaikkapa biopolttoaineiden mainostaminen tulevaisuuden ja maailman pelastajana. Kupla joka puhkeaa heti, kun ottaa taskulaskimen käteensä ja näpyttelee siihen aikansa numeroita Suomen peltopinta-alasta ja niistä saatavista satomääristä, joilla ei todellakaan kyetä tuottamaan sellaisia energiamääriä, jotta citymaasturit, rekat, junat ja laivat myös kulkisivat tulevaisuudessa kuten tänäänkin, muovikräpsää kiilusilmäisille kuluttajille kuljettaen.

Autoteollisuuden ja moottoreiden kehitys päästöjen ja säästöjen osalta on myös tehty tyhjäksi tekemällä ihmisille yhä suurempia autoja ja markkinoimalla niitä vetoamalla milloin vapauteen tai muuhun seikkaan, joka ihmisellä on korvien välissä. Juuri siellä alueella, minne mainonta juuri vaikuttaa. Tyhjästäkin päästä ja pienestä henkisestä peniksestä ja egosta tulee suuri, kun sen sulloo tarpeeksi suuren peltilaatikon sisään, jossa on 18 tuumaiset alumiinivanteet.

Jopa perheautoissa voidaan nykyään huoletta esitellä yli kahdensadan hevosvoiman moottoreita, kun tuo määrä muutama vuosikymmen sitten oli alle sata. Polttoaineen kulutus näissä uusissa autoissa on samaa luokkaa, monissa jopa enemmän kuin kaksikymmentä vuotta vanhoissa autoissa. Jos muutamia kymmeniä vuosia sitten olisi tehty poliittinen päätös suunnitella ja tuoda markkinoille yhä vähemmän kuluttavia autoja, se olisi ollut vain poliittinen päätös, johon olisi ollut tarjolla tarvittava tekniikka, josta nykyautot ovat selkeä osoitus.

Voisimme nyt – öljyvarojen vähentyessä uhkaavasti – kysellä, olisiko öljy riittänyt viisikymmentä vai peräti sata vuotta kauemmin tuonkaltaisella poliittisella linjauksella, ja olisiko ulkona lunta vai pajunkissoja kun on tammikuu. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään korvaavaa tuotetta tilalle (eikä tosin näy olevan tulossakaan), joka mahdollistaisi sen, että nykyisen kaltainen huoleton toiminta, kuten vaikkapa korttelirallin ajaminen, voisi jatkua myös tulevaisuudessa. Ehkä valmista ja toimivaa tekniikkaa olisi ollut olemassa viidenkymmenen vuoden päästä, mutta sikäli kuin sitä on, ei enää kovin moni tästäkään ryhmästä sitä tule näkemään.

Tämänkin säästöidean kaatoi varmasti joidenkin ihmisten tarve saada mahdollisimman suuret taloudelliset voitot, ja samalla vastahankaisuudella suhtaudutaan edelleen myös vaihtoehtoista polttoainetta kuluttaviin autoihin. Saattaa olla, että autoteollisuuden edustajat ovat juuri niin tyhmiä, että luulevat kykenevänä ensin imemään maksimaalisen voiton öljystä voimansa saavista ajoneuvoista, minkä bisneksen kuivuttua kirjaimellisesti kasaan he ryhtyisivät kauppaamaan jo nyt valmiina olevia ajoneuvoja, jotka käyttävät muita polttoaineita. Heille pienenä vinkkinä todettakoon – kun öljy loppuu, ketään ei kiinnosta enää heidän keskentekoiset autonromunsa. Silloin ihmisiä kiinnostaa ainoastaan mistä ja miten saadaan ruokaa ja lämpöä, ja millä estetään suurkaupunkien muuttuminen väkivallan täyttämiksi hautausmaiksi, kun ruokahuolto lopulta pettää.

Nykyisten suunnitelmien mukaiset biopolttoaineet eivät koskaan kykene nousemaan sellaiseksi vaihtoehdoksi öljylle, halvalle yleispolttoaineelle, että ne voisi ottaa vakavasti, koska sellaisia tuotantomääriä jota koko planeetan järjestelmän ylläpitäminen ilman raakaöljyn tarjoamaa vetoapua edellyttää, ei kyetä tuottamaan millään nykyisin tunnetulla teknologialla järkevästi ja riittävän suuria määriä. Jonkinlainen taantuma on väkisinkin tulossa, vaikka sen tuntomerkkejä haudataankin toisarvoisten sirkushuvien alle.

Tällä hetkellä Kiinaa ja Intiaan menee jo suuri osa maailman öljystä ja näiden kahden maan kulutus tulee kasvamaan todella paljon lähitulevaisuudessa, kun talous näissä maissa kasvaa ja kansan keskuudessa autosta ja kertakäyttömuovipaketeista tulee samanlaisia normaaleja yleishyödykkeitä mitä ne ovat länsimaisissa yhteiskunnissa. Olisi todellakin jo korkea aika tajuta, että aikaa ei ole hukattavaksi, koska projektit maailman tilan parantamiseksi olisi oikeasti pitänyt aloittaa jo vuosikymmeniä sitten.

Kiinaan menee myös maailman teräsvaroista tällä hetkellä suuri osa. Tuossa mystisessä maassa, jossa ihmisoikeusrikokset ovat arkipäivää, tästä laadukkaasta teräksestä tehdään surkeita työkaluja, jotka eivät kestä työntekoa, eivätkä toisaalta ole niin kauniita, että niitä voisi paatunut masinisti laittaa kirjahyllyynkään, ja katsella niitä samalla piliään hiplaten. Samassa paikassa valmistetaan myös surkeita mopoja ja skoottereita, jopa hengenvaarallisia autoja ja kaikkea muutakin keskentekoista romua länsimaisten yritysten – myös Suomalaisten - toimeksiannosta.

Raaka-aineet kuljetetaan itään, markkinavoimien pahimmat ulosteet tulevat takaisin länteen, missä kuluttajat ostavat niitä mitään sanasta ”laatu” käsittämättä. Jos tämä laatuteräksen ja muidenkin raaka-aineiden pilaaminen ei ole maapallon hupenevien luonnonvarojen törkeää raiskaamista, niin mikä sitten on?

Brasiliaa pidetään edistyksellisenä yhteiskuntana, jos ei nyt muuten, niin ainakin autojen polttoaineiden johdosta. Kulkeehan niistä pääosa halvan alkoholipohjaisen polttoaineen voimin. Tämänkin kauniin kuvan takana on kuitenkin syvä raadollisuus, joka tulee ilmi maanviljelijöiden oloissa, jotka joutuvat nälkäpalkalla tuottamaan sokeriruokoa, jotta muu kansa kykenee ajamaan alkoholia polttoaineenaan käyttävillä ajoneuvoilla.

Kulkeekohan täälläkin joidenkin ajattelu sitä rataa, että tulevaisuudessa jonkinlaiset maaorjat tulevat tuottamaan yläluokalle halpaa energiamassaa, jonka voimalla kelpaa polkaista vaikka bemarilla hampurilaiselle?

Oma sukupolveni tulee olemaan käytännössä ensimmäinen, joka joutuu kasvattamaan lapsiaan maailmaan, joka ei enää ole jatka kehitystään, vaan tulee päinvastoin romahtamaan. Monet ihmiset alitajuisesti myös tiedostavat tämän, mikä lisää masentuneisuutta maailmanlaajuisesti. Ehkä siinä on syy mielenterveysongelmien huimaan kasvuun; alitajuinen ymmärrys maailman oikeasta tilasta kaiken valheen ja toisarvoisten asioiden takana. Kun tulevaisuus on epävarma, epävarmaa on myös jo huominen, epävarmuuden ruokkiessa masennusta. Millä arvoilla menemme eteenpäin? Samoillako, jotka maailman ovat tähän pisteeseen saattaneet, vai joillain uusilla arvoilla, jotka tulisi nopeasti ottaa käyttöön.

Energia-asioiden ratkaisuissa tulee olemaan haastetta hyvin paljon, eivätkä tämän haasteen ratkaisemiseksi paljonkaan töitä tehdä, ei Suomen eduskunnassa, eikä EU:ssakaan kovin paljon tapahtu, mutta keskustelua kyllä aiheesta riittää. Demokratia ei todellakaan ole paras mahdollinen hallitusmuoto silloin, kun tarvitaan todella nopeita päätöksiä, eikä vain kiivasanaista keskustelua, eikä ole aikaa pyöritellä papereita vuosikymmeniä erilaisissa mietintäkomiteoissa.

Evoluution huipulle kesti ehkä nousta kauan, mutta alas tullaankin sitten ennätysnopeasti. Kun ruokahuolto pettää, sen jälkeen kaupungit muuttuvat hautausmaiksi, kuten jossain laulussa kerrotaan. Joten valmistaudu tulevaisuuteen tänään – muuta maalle, hanki puulämmitys, puita, haulikko ja kellari täyteen leipää, sillä huomenna jauhot ja perunat loppuvat, eikä traktoreihin ole enää polttoainetta. Nälän tullessa syö Tamagotchisi.