Ei tuomioiden

ja halveksunnan lietsoja, ei alati malkaa toisten silmistä etsivä, vaan vapauden ja rakkausen tuoja, ihmisten kasvattaja lihallisuudesta hengelliseki, ilon antaja, rauhan rakentaja, lohduttaja, langenneen nostaja, tässä teille, jotka ette tiedä, todellisen, Jumalan luonne. Kenenkään ei pidä langeta ottamaan vastaan Jumalan kuvaa, vaan jokaisella on oikeus tulla elävän Jumalan kasvatukseen ja pelastukseen.

Jeesus ei tullut tänne riitelemään, vaan pelastamaan.

Puhukaa käskyistä, opettakaa niitä ja katsokaa, miten rakkauskäskyihin uskominen antaa teille Jeesuksen tuntemisen, sillä Jumala tulee vain sellaiseen astiaan asumaan, joka TAHTOO elää kahden suuren käskyn rakastamisessa ja kunnioittamisessa.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Tässä on kaikki laki ja jokainen profetia.
28376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

"Älkää luulko, että minä olen tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut tuomaan rauhaa, vaan miekan."

JA miksi näin SE ON TOSIASIA valheen henki riitautuu
aina Totuuden Hengen kanssa. Ne eivät voi yhtä olla.

Valheen henki toitottaa rauhaa vain rauhaa vain ei mitään hätää.

Joten valheellinen oli aloituksesi. Kumoat itse Jeesuksen sanoman.

Jeesus ON KYLLÄ RAUHAN RUHTINAS mutta HÄNEN RAUHANSA SAAVAT VAIN NE JOTKA HÄNEEN USKOVAT ja Hänen tykönsä saavat käydä.

Äänestä
  • on alusta asti ollut riita, siitä ensimmäisestä hetkestä, jolloin toin pelkästään Jumalan Sanaa ja sinä tuomitsit sen olevan saatanasta.

    Silti meillä Jumalan lapsilla on rauha ja sen rauhan perustukelle me tahdomme jokaisen saattaa.

    Äänestä

  • käsy. Sinun kanssasi kirjoitti:

    on alusta asti ollut riita, siitä ensimmäisestä hetkestä, jolloin toin pelkästään Jumalan Sanaa ja sinä tuomitsit sen olevan saatanasta.

    Silti meillä Jumalan lapsilla on rauha ja sen rauhan perustukelle me tahdomme jokaisen saattaa.

    Jeesus ei lähetä meitä lietsomaan syytöksiä, eikä tuomaan vihaa, vaan lähettää meidät vapauttamaan ihmisiä syytöksistä ja tuomaan rauhaa, mutta he, jotka eivät ota sitä vastaan saavat meidät ottamaan Sanan miekan esille, muuta miekkaa me emme käytä, emmekä tahdo koskaan halventaa ihmistä, sillä jokainen ihminen on Luojan tänne asettama ja me tahtoisimme jokaisen löytävän sen armon, jonka Jumala on antanut.

    Ihminen ei omalla voimallaan voi tuntea Jumalaa, eikä tietää, että Jumala on todellinen armo ja rakkaus, joskin viha ja kiivastus heitä vastaan, jotka eivät hyväksy armoa ja rakkautta, vaan tuottavat halveksuntaa ja vihaa.

    Pieni joukko tämän maailman keskuudessa pysyy Jumalan käskyissä ja siksi he loistavat pimeässä alassa kirkasta valoa. Muut riitelevät ja tahtovat olla muiden yläpuolella, Jumalan istuimelle pyrkimässä, mutta he jäävät Jumalan Sanan kantapään alle. Siinä miekka ja sitä me käytämme. Vain Raamatun antama Jumalan Sana, ei mikään henki, joka luulottelee jotakin.

    Vain Jumalan Sana on meille auktoriteetti, ei mikään muu ja ihminen, joka kirjoittelee ja puhuu Sanan vastaisesti, ei kelpaa opettamaan meitä, eikä muita.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ja ihminen, joka on saanut herätyksen etsiä Jumalaa etsii sitä Sanan kautta. Kuka tahansa tahoo pysyä Jumalan Sanassa ja alistaa itsensä Sanan alle saa Jeesuksen lähettämän Pyhän Hengen ja Sanan ja Pyhän Hengen liitto ihmisessä on elävä vesi, josta juomalla kenenkään ei tarvitse janota. Kukaan, joka on päässyt elävän veden lähteelle, Herraan, ei jää ihmisen opetukseen, vaan kasvaa Jumalan opettamana ja tälläiselle kasvatille Jumalan Sana tulee kaikki kaikeksi ja Jumalan käskyt rakkaiksi.

    Näitä kasvatteja vastaan vasta voima käy.

    Ilm. 12:17
    Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.
    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Sulla on tieto hanskassa nk.

    Meille on kunnianhimokin annettu,
    ja se joskus langettaa.

    Paavali käskee kilvoitella ja se saa joskus öykkärin otteet meissä.

    Äänestä

  • matkamies. kirjoitti:

    Sulla on tieto hanskassa nk.

    Meille on kunnianhimokin annettu,
    ja se joskus langettaa.

    Paavali käskee kilvoitella ja se saa joskus öykkärin otteet meissä.

    Paavalin kirjeistä on saatu vastustajan käyttövoima. Paavali käskee meidän kilvoitella Sanan mukaisesti, ei omaa kunniaa etsien, vaan Jumalan kunniaa etsien.

    Onneksi saamme olla varmoja, että siihen me kasvamme, sillä Jumalalla on keinonsa auttaa meidät poissa oman kunnian pyynnistä:).

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    ja ihminen, joka on saanut herätyksen etsiä Jumalaa etsii sitä Sanan kautta. Kuka tahansa tahoo pysyä Jumalan Sanassa ja alistaa itsensä Sanan alle saa Jeesuksen lähettämän Pyhän Hengen ja Sanan ja Pyhän Hengen liitto ihmisessä on elävä vesi, josta juomalla kenenkään ei tarvitse janota. Kukaan, joka on päässyt elävän veden lähteelle, Herraan, ei jää ihmisen opetukseen, vaan kasvaa Jumalan opettamana ja tälläiselle kasvatille Jumalan Sana tulee kaikki kaikeksi ja Jumalan käskyt rakkaiksi.

    Näitä kasvatteja vastaan vasta voima käy.

    Ilm. 12:17
    Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.
    Ilm. 14:12
    Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.

    Sanoisinko näin että jotkut ihmiset eivät ole sisäistäneet sitä asiaa että Raamatun sana on Hengen yläpuolella.

    Ja Hengen on alistuttava Jumalan sanan alle.

    En tarkoita sit että ei saa prfetoida, vaan sen Hengen sanan on kestettävä Raamatun sana, ja sen on pysyttävä senkin arvostelun jälkeen pystyssä.

    Mutta huomaan sanoman että lopuajalla profetoiminen lakkaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Paavalin kirjeistä on saatu vastustajan käyttövoima. Paavali käskee meidän kilvoitella Sanan mukaisesti, ei omaa kunniaa etsien, vaan Jumalan kunniaa etsien.

    Onneksi saamme olla varmoja, että siihen me kasvamme, sillä Jumalalla on keinonsa auttaa meidät poissa oman kunnian pyynnistä:).

    Riisuminen on sitten hankalaa kun sen tekee
    "toinen meissä"

    Äänestä

  • matk-amies. kirjoitti:

    Riisuminen on sitten hankalaa kun sen tekee
    "toinen meissä"

    käyttää joskus ihmisiä välineenään riisuessaan meitä.

    Ihmissuhteet voivat olla vaikeitakin ja olen jopa huomannut, miten Herra sanoo kiven hankaavan kiveä ja senkin olevan tärkeää. Onneksi Jeesus saa ihmisuhteemmekin kuntoon ja siunatuiksi.

    Ja onneksi Jumalan Sana on kuitenin ylimäinen riisujamme.

    Äänestä

  • että Jumala kirjoitti:

    Kyllä niin mää meinasin, minä ainakin olen saanut kokea sitä riisuntaa, koska nojasin ihmisten tekemisiin että he ovat oikeassa ja tekevät oikeen ja se ei ollut Herran mielen mukaista, kun ajattelee minun vaellustani.

    Ajattelin aina niin että muut ovat oikeassa ja minä väärässä ja se ei ollut Herran mielenmukaista, vaan kehoitti minua seisomaan omilla jaloillani ja luottaa Häneen, ja käski katsoa taaksepäin että kuis on, ja kun minä menen enkä meinaa,

    se luottamus joka minulla on ollut se on pitänyt ja pysynyt.

    Äänestä

  • matk-a mies. kirjoitti:

    se, että Jeesuksen työtoverit erotetaan seisomaan Jumalan edessä ilman ihmiskäsivarren tukea.
    Vaikka Jumalan kansa vaeltaa käsi kädessä ja sanoo toisilleen, että kestä, kestä, niin työtehtäviin valjastetut eivät voi ottaa mitään vastaan kansalta, vaan kaiken opetuksen he ottavat Jumalalta ja antavat sen Jumalan kansalle.

    Äänestä

  • varma on kirjoitti:

    Me olemme kuin ketju, ja jos on jokin heikko, hän saa tukea molemminpuolin vahvemmilta lenkeiltä.

    Äänestä

langettaa monet. Moni tahtoo, että evankeliumin julistaja on miellyttävä, karismaattinen ja kaikin puolin ihmissilmää hivelevä, mutta on otettava huomioon, että Jumala ei toimi ihmisten tavoin. Jumala lähettää kaksi säkkipukuun puettua todistajaa julistamaan totuutta ja koska nämä ihmiset ovat säkkipukuun puettuja, eivät he täytä ihmisten kriteerejä.

Nämä säkkipukuiset puhuvat vain Jumalan Sanaa, sillä heillä ei ole tarvetta korostaa itseään, eikä muista, kuin Jeesusta Kristusta.

Äänestä
  • Rukoile että tämä säkkipukuinen annettaisi jo ilmi, koska siitä jauhetaan pois salaisuuden kuorta.

    Äänestä

  • .
    Rukoile että tämä säkkipukuinen annettaisi jo ilmi, koska siitä jauhetaan pois salaisuuden kuorta.

    Minä sen tiedän, vaan sinä et.

    Äänestä

  • matk-am ies. kirjoitti:

    Rukoile että tämä säkkipukuinen annettaisi jo ilmi, koska siitä jauhetaan pois salaisuuden kuorta.

    että saamme tietää, ketä nämä kaksi säkkipukuista todistajaa ovat. Voitko sinä raottaa meille hieman salaisuuden verhoa:).

    Tv. ketjun aloittaja

    Se ainakin on varma, että nämä säkkipukuiset eivät etsi kunniaa itselleen, eivät sitä halua, eivätkä ota vastaan.

    Äänestä

  • todellakin, kirjoitti:

    Ilm. 11:3
       
    "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää."
    *
    1260 päivää on n,3½ v,
    Ja Jeesuksen julistus kesti tuon ajan.

    Matteus 11
       
    21 "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Betsaida! Jos teidän kaduillanne tehdyt voimateot olisi tehty Tyroksessa tai Sidonissa, niiden asukkaat olisivat jo aikoja sitten verhoutuneet säkkiin ja tuhkaan ja kääntyneet.

    Johanneksen ilmestys 6
       
    12 Minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin. Maa järkkyi ja vavahteli, aurinko pimeni mustaksi kuin suruvaate, ja kuu muuttui kauttaaltaan verenpunaiseksi.
    *

    Raamattu puhuu myös 2 voidellusta, jotka ovat 2 ihmistä ja toisen voidellun me tiedämme.
    Se on Jeesus Kristus.

    tämä toinenkin on voideltu,
    mutta hän ei hae kunniaa itselleen vaan odottaa että Herra itse poistaa salaisuuden verhon.

    jos haluaa löytää tämän toisen voidellun Raamatun kautta kyllä SE LÖYTYY.

    Mutta sitä pidetään salaisuutena kunnes aika on täys.

    Äänestä

  • m a tkamies.. kirjoitti:

    että pitää kerjätä pientä vihjettä mistä löytää tästä toisesta säkkipukuisesta tietoa. Jos se vihje tulee, niin kiitos siitä, mutta jos ei tule, niin siihen on tyytyminen.

    Äänestä

  • Oletko yksi kolmesta pukinsarvisesta?

    Äänestä

  • niin mielenkiintoista, kirjoitti:

    että pitää kerjätä pientä vihjettä mistä löytää tästä toisesta säkkipukuisesta tietoa. Jos se vihje tulee, niin kiitos siitä, mutta jos ei tule, niin siihen on tyytyminen.

    Sen tiedän, kun tämä toinen voideltiin, niin se ei ollut mikään helppo tapahtuma tuolle ihmiselle,
    kun se voitelu aloitettiin niin "HÄN" kohosi ilmaan ½ m.
    ja sai voitelun sisäisesti.

    Kaksi todistajaa
    1 Sitten minulle annettiin mittakeppi, joka oli kuin sauva, ja minulle sanottiin: "Mene mittaamaan Jumalan temppeli ja alttari ja laske ne, jotka siellä rukoilevat.

    3 "Minä annan kahdelle todistajalleni tehtäväksi julistaa sanaani säkkivaatteeseen pukeutuneina tuhat kaksisataakuusikymmentä päivää." [Matt. 11:21; Ilm. 6:12]
    4 Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.
       
    Sakarja 4

    Viides näky: lampunjalka ja kaksi oliivipuuta
    1 Enkeli, joka oli selittänyt minulle näyt, tuli taas luokseni ja herätti minut kuin unesta.

    2 Hän kysyi minulta: "Mitä näet?" Minä vastasin: "Näen lampunjalan, joka on kokonaan kultaa, ja sen päällä öljyvadin. Vadin reunassa on seitsemän lamppua ja kussakin lampussa seitsemän liekkiä.

    3 Lampunjalan vieressä on kaksi oliivipuuta, toinen vadin oikealla ja toinen vasemmalla puolella."

    Minä kysyin enkeliltä: "Mitä ovat nämä kaksi oliivipuuta lampunjalan oikealla ja vasemmalla puolella?"

    8 (4:12) Kysyin häneltä vielä: "Mitä tarkoittavat kaksi oliivipuun lehvää ja runsaat öljymarjat, joista vuotaa lamppuihin kultaista öljyä kahden kultaisen putken kautta?"

    Äänestä

  • ma tkamies. kirjoitti:

    Sak.
    (4:14) Silloin enkeli selitti: "Nämä tarkoittavat niitä kahta öljyllä voideltua, jotka ovat koko maailman valtiaan palveluksessa."

    Johanneksen ilmestys 11
       
    4 Nämä todistajat ovat ne kaksi oliivipuuta ja kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä

    Äänestä

  • ma tkamies kirjoitti:

    Ilm. 20:6
       
    Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta.

    Huomaa Jumalan JA Kristuksen.

    2. Piet. 1:2
       
    Yhä runsaampana tulkoon osaksenne armo ja rauha, jonka Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tunteminen antaa

    Auon salaisuuksia.

    Tämä toinen voideltu paljastuu,
    hällä on mukanaan rakkaus, ei tuomio,
    vaan tuomion saa ihminen töittensä mukaan,
    onko lunastanut sinettiä, jos sinettiä ei ole,
    Jumala/toinen voideltu itkee jokaista kadotettua ihmistä/sielua.

    Äänestä

  • ma tka mies. kirjoitti:

    Tuo on Jumalan Hengen, eli sinettinsä Jumalan totisuudesta antaneiden ominaisuus, sillä Jumala on itse heihin oman sinettinsä painanut. Tiedätkin sen, että ihmisen on taivuttava Jumalan Sanan alamaisuuteen niin, että antaa sinetin Sanan totuudesta.

    Moni luulee, että sinetti tulee vain Jumalalta, mutta niin se ei ole, vaan myös ihminen antaa sintettinsä ja näin ihminen sinetöityy Jumalan Sanaan, Jeesukseen Kristukseen ja vain sinetöidyt seuraavat Sanaa vapauteen ja rauhaan. Muut jäävät lihallisuuteen, masennuksiin ja ahdistuksiin ja kaikkinaisiin lihan, eli sielullisuuden tuotoksiin, sillä he eivät usko Jumalan Sanaa, joka tuo rauhan ja ilon.

    Sinulla on tietoa säkkipukuisista, mutta ei täydellisenä. Oletko lukenut Malakia kolmosesta miten Herra tulee äkkiä Temppeliinsä liiton enkelin kanssa, eli säkkipukuiset kuuluvat tähän samaan joukkoon.

    Äänestä

  • ei tuomio." kirjoitti:

    olet saanut kovan puhdistuksen ja sinun on ollut luovuttava kaikesta, mikä estää sinun ja Jeesuksen yhteyttä. Se ei tarkoita sitä, että olet joutunut luopumaan niistä rakkaista, jotka Jumala on antanut matkakumppaneiksesi, vaan olet joutunut luopumaan silmäin pyynnöstä ja lihallisesta itsesi korottamisesta ja halusta tuoda itseäsi esille. Puhdistus joka annetaan säkkipukuisille on äärettömän raskas, mutta siitä tulee ikuinen kiitollisuus ja rauha.

    Malakia 3
    1 Katso, minä lähetän sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni. Ja äkisti on tuleva temppeliinsä Herra, jota te etsitte, ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso, hän tulee, sanoo Herra Sebaot.
    2 Mutta kuka kestää hänen tulemisensa päivän, ja kuka voi pysyä, kun hän ilmestyy? Sillä hän on niinkuin kultasepän tuli ja niinkuin pesijäin saippua.
    3 Ja hän istuu ja sulattaa ja puhdistaa hopean, hän puhdistaa Leevin pojat, saa ne puhtaiksi kuin kullan ja hopean ja sitten he tuovat Herralle uhrilahjoja vanhurskaudessa.
    4 Ja Herralle ovat otollisia Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat niinkuin ammoin menneinä päivinä ja muinaisina vuosina.
    5 Ja minä lähestyn teitä pitääkseni tuomion ja tulen kiiruusti todistajaksi velhoja ja avionrikkojia ja väärinvannojia vastaan ja niitä vastaan, jotka sortavat palkkalaista palkanmaksussa, leskeä ja orpoa ja vääntävät vääräksi muukalaisen asian eivätkä pelkää minua, sanoo Herra Sebaot.
    6 Sillä minä, Herra, en muutu, ettekä te, Jaakobin lapset, herkeä:
    7 isienne päivistä asti te olette poikenneet minun käskyistäni ettekä noudata niitä. Kääntykää minun tyköni, niin minä käännyn teidän tykönne, sanoo Herra Sebaot. Mutta te sanotte: "Missä asiassa meidän on käännyttävä?"
    8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.
    9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.
    10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.
    11 Ja minä karkoitan nuhtelullani teiltä syöjäsirkat turmelemasta teidän maanne hedelmää, eikä teidän viiniköynnöksenne kedolla ole hedelmätön, sanoo Herra Sebaot.
    12 Ja teidän onneanne kiittävät kaikki pakanat, sillä te tulette olemaan ihasteltu maa, sanoo Herra Sebaot.
    13 Ynseät ovat teidän puheenne minua vastaan, sanoo Herra. Mutta te sanotte: "Mitä me olemme puhuneet sinua vastaan?"
    14 Te sanotte: "Herran palveleminen on turha; ja mitä hyötyä siitä on ollut, että me olemme hänelle suorittaneet säädetyt tehtävät ja että olemme vaeltaneet murheellisina Herran Sebaotin kasvojen edessä.
    15 Nyt me kiitämme julkeitten onnea. Ne, jotka tekevät sitä, mikä jumalatonta on, ne tulevat raketuiksi. He kiusaavat Jumalaa, mutta pelastuvat."
    16 Silloin myös Herraa pelkääväiset puhuvat toinen toisensa kanssa, ja Herra tarkkaa ja kuulee; ja muistokirja kirjoitetaan hänen edessänsä niiden hyväksi, jotka Herraa pelkäävät ja hänen nimensä kunniassa pitävät.
    17 Ja he ovat, sanoo Herra Sebaot, sinä päivänä, jonka minä teen, minun omaisuuteni. Ja minä olen heille laupias, niinkuin mies on laupias pojallensa, joka häntä palvelee.
    18 Ja te näette jälleen, mikä on ero vanhurskaan ja jumalattoman välillä, sen välillä, joka palvelee Jumalaa, ja sen, joka ei häntä palvele.

    Äänestä

  • ei tuomio." kirjoitti:

    Tuo on Jumalan Hengen, eli sinettinsä Jumalan totisuudesta antaneiden ominaisuus, sillä Jumala on itse heihin oman sinettinsä painanut. Tiedätkin sen, että ihmisen on taivuttava Jumalan Sanan alamaisuuteen niin, että antaa sinetin Sanan totuudesta.

    Moni luulee, että sinetti tulee vain Jumalalta, mutta niin se ei ole, vaan myös ihminen antaa sintettinsä ja näin ihminen sinetöityy Jumalan Sanaan, Jeesukseen Kristukseen ja vain sinetöidyt seuraavat Sanaa vapauteen ja rauhaan. Muut jäävät lihallisuuteen, masennuksiin ja ahdistuksiin ja kaikkinaisiin lihan, eli sielullisuuden tuotoksiin, sillä he eivät usko Jumalan Sanaa, joka tuo rauhan ja ilon.

    Sinulla on tietoa säkkipukuisista, mutta ei täydellisenä. Oletko lukenut Malakia kolmosesta miten Herra tulee äkkiä Temppeliinsä liiton enkelin kanssa, eli säkkipukuiset kuuluvat tähän samaan joukkoon.

    En voi antaa täydellisenä tietojani. :(

    Ihmisiin nousee silloin kapinamieli.

    Olen kirjoitellut täällä,
    Jumala antaa ihmiselle kaiken
    ja tahtoo vain 10 %.
    Mutta itsekäs ihminen ei tahdo.

    8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.

    9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.

    10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

    Äänestä

  • ma tka mies. kirjoitti:

    En voi antaa täydellisenä tietojani. :(

    Ihmisiin nousee silloin kapinamieli.

    Olen kirjoitellut täällä,
    Jumala antaa ihmiselle kaiken
    ja tahtoo vain 10 %.
    Mutta itsekäs ihminen ei tahdo.

    8 Riistääkö ihminen Jumalalta? Te kuitenkin riistätte minulta. Mutta te sanotte: "Missä asiassa me sinulta riistämme?" Kymmenyksissä ja antimissa.

    9 Te olette kirouksella kirotut, kun te, koko kansa, riistätte minulta.

    10 Tuokaa täydet kymmenykset varastohuoneeseen, että minun huoneessani olisi ravintoa, ja siten koetelkaa minua, sanoo Herra Sebaot: totisesti minä avaan teille taivaan akkunat ja vuodatan teille siunausta ylenpalttisesti.

    kehoittaa annamme kaiken täydellisesti kaikkien tietoon, mutta vain Jumalan kunniaksi, ei itsemme tähden.

    Itse olen saanut ihmetellä siunausten runsautta, niin hengellisellä puolella, kuin aineellisellakin.

    Annan Jumalan varastohuoneisiin, mutta en anna kymmenenä prosentina, vaan tarpeen mukaan.

    Yhden kerran kieltäydyin antamasta henkilölle, joka minulta anoi rahallista apua, mutta siitä sain huonon omantunnon ja sen jälkeen en ole kieltäytynyt, eikä antamiseni ole minulta koskaan mitään vähentänyt, aivan päinvastoin, sillä aina tulee lisää jaettavaa, niin hengellistä, kuin aineellistakin.

    Äänestä

  • kun Jumala kirjoitti:

    Ihmeellistä.
    Samaa olen kokenut.

    >>>Annan Jumalan varastohuoneisiin, mutta en anna kymmenenä prosentina, vaan tarpeen mukaan.

    Äänestä

  • ma tkam ies kirjoitti:

    Ihmeellistä.
    Samaa olen kokenut.

    >>>Annan Jumalan varastohuoneisiin, mutta en anna kymmenenä prosentina, vaan tarpeen mukaan.

    kehoituksen rukoilla ja silloin rukoilen missä tahansa Isä meidän rukouksen henkilön puolesta, joka vaikutetaan henkeeni tietoon ja olen saanut monia, monia todistuksia sen rukouksen tarpeellisuudesta. Ihmisiä on pelastunut kuolemanvaarasta ja aika on ollut juuri se, jolloin rukoileminen vaikutettiin henkeeni.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

tuoja, ei vihan kirjoitti:

ja halveksunnan lietsoja, ei alati malkaa toisten silmistä etsivä, vaan vapauden ja rakkausen tuoja, ihmisten kasvattaja lihallisuudesta hengelliseki, ilon antaja, rauhan rakentaja, lohduttaja, langenneen nostaja, tässä teille, jotka ette tiedä, todellisen, Jumalan luonne. Kenenkään ei pidä langeta ottamaan vastaan Jumalan kuvaa, vaan jokaisella on oikeus tulla elävän Jumalan kasvatukseen ja pelastukseen.

Jeesus ei tullut tänne riitelemään, vaan pelastamaan.

Puhukaa käskyistä, opettakaa niitä ja katsokaa, miten rakkauskäskyihin uskominen antaa teille Jeesuksen tuntemisen, sillä Jumala tulee vain sellaiseen astiaan asumaan, joka TAHTOO elää kahden suuren käskyn rakastamisessa ja kunnioittamisessa.

Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin, kuin itseäsi. Tässä on kaikki laki ja jokainen profetia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu