Tein pientä tutkimusta tänään töissä. Aloitin keskustelun wtc salaliittoteoriasta ja otin selvää että kuinka moni uskoo wtc salaliittoteorioihin. Huomasin että melkeinpä kukaan ei usko salaliittoteorioihin. Kaikilla oli vahva mielipide siitä että salaliittoteoriat ovat täyttä potaskaa. Yksi asia jäi kumminkin mietityttämään. Kukaan näistä työkavereistani ei ollut katsonut yhtäkään salaliittoteorioita käsittelevää dokumenttia tai vaikkapa nettisivustoa. Silti heillä oli vahva mielipide siitä että virallinen tarina on se oikea tarina. Todennäköisesti suurin osa muistakin suomalaisista ajattelee näin. Ihmiset eivät näköjään tarvitse mitään sen kummempia perusteluja. Ajatellaan automaattisesti että virallinen tarina on totuus. Itse pyrin aina kyseenalaistamaan kaiken ja mua ärsyttää se että hyväksytään asiat niin kuin media ne sanoo. Ajatellaan että media kertoo aina totuuden. Eräs työkaverini sanoi että hän pitää salaliittoteorioita täyttä potaskana, mutta itse asiassa häntä ei edes kiinnosta koko asia. Niinhän se on.. ihmisiä ei kiinnosta.
WTC teoria
plök.
12456
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Niinpä, ihminen kieltäytyy ajattelemasta epäiokeudenmukaisuutta ja vääryyttä, koska sen myöntäminen edellyttää päätöksentekoa. On valittava tekeekö asian korjaamiseksi jotain, samalla vaarantaen oman ja läheisten turvallisuuden vai jatkaako elämää tämä sietämätön vääryys taakkana, joka murtaa kaikki elämän perusarvot.
paljon helpompaa ja mikrosirua ihon alle.
uusiksi ja koko maailmankatsomus. Valtava muutosstressi mutta sen arvoinen, onnellinen kaikesta huolimatta, parempi näin.
Kiinnostuksen puute voi johtua alitajuisesta pelosta toisenlaista totuutta kohtaan. Tutusta ja turvallisesta 'virallisesta' totuudesta on vaikea poiketa, sillä voi olla tunne, että jalat vedetään alta (vai miten se sanonta menee? Onko se, että vedetään matto jalkojen alta. Mulle ihan sama kun en omista mattoja) Jalat mulla kylläkin on, mutta kai sitä kontillaankin pystyy etenemään, jos ne nyt alta vaikka vetäistäisikin.
Aika kummallinen juttu tuo 'virallinen' totuus. Se on vähän niinkuin oltaisiin kirkossa kuulutettu. Kirkolta meni aikaa myöntää se tosiseikka, ettei aurinko kiertänytkään maata vaan päinvastoin. Kukaan kuitenkaan ei pidä kirkkoa valehtelijana, vaikka tuollaisen töppäyksen tekikin. Ja tappoi toisinajattelijoita kasapäin ja naisia noitina tuhat määrin. Ja kaikki on kirkolle anteeksi annettu. Tosin ihmisiä on tapettu ja tapetaan mielipiteidensä takia edelleenkin vaikka kuinka.
Jos 'virallinen' totuus tai 'totuus' wtc:stä on potaskaa, niinkuin ainakin minä uskon, niin kyllä se silti jättää aukkoja tietämykseen ainakin siltä osin, kuin että kuka himskutti ne sitten oli ellei nuo tekoon lavastetut terroristit.
Ainoa mihin uskon teon takapiruiksi ovat jotkin ihmiset, jotka hyötyvät tästä, joko vain pitämällä suunsa kiinni, tai kertomalla julkisesti potaskaa virka asemaansa hyväksi köyttäen.
Lakimuutokset ihmisten seurannan sallimiseksi ovat myös päällimmäisenä syynä. Mumbaissa ihmiset oltiin saatu oikein kaduille oikein vaatimaan tiukempia seurantalakeja itseään kohtaan. Juuri nuo pässinpäät eivät jumalauta tajua, mihin he itseään sysäävät antaessaan viranomaisille valtuudet kaiken kattavaan itsensä seuraamiseen kehdosta hautaan.
Kuinka helppoa seurattavaa ihmistä on kusettaa. Verottajalle aukeaa oikein paratiisi, kun saa urkittua kaiken mahdollisen tiedon verotettavasta ja huomaa, että vain köyhimmän kansanosan tuloista ja menoista. Rikkaita ei kontrolloida.
HOHHOIJAA vaan ihmisten välinpitämättömyydelle. Tietoyhteiskuntaa rakennetaan ryminällä ja mikä on se viimeinen lakiin kirjattava pointti ihmisten seurannasta. Onko se sallia vaikka videokuvaus persereijästäsi kun käyt paskalla ja sehän levitetään sitten seiskalehden kanteen kostoksi siitä kun menit arvostelemaan tietoyhteiskunnan suunnittelijoita.
Kai tämänkin takana on supo. Videokuvaa ei muuten voi laittaa seiskalehden tai minkään muunkaan lehden kanteen. Stil kuvan kylläkin. Vai oltaisiinko kehitetty jo lehti mikä pyörittäisi videoita sivuillaan. Ei hullumpi keksintö.
salaliittoteoria.
Eikö siis kukaan usko siihen, vai mihin ei uskota?
Sen ensimmäisen tarjotun tarinan ja uskot jo heti seuraavan.
Kumpikaan ei kerro totuutta oikein.
pienessä työporukassani viimeisiä joka kuuli epäkohdista 9/11 jutussa.Epäuskoa alussa,mutta vahvistuvaa uskoa jatkossa.
vaikka se olisi tottakin"
http://www.youtube.com/watch?v=lC3dIL0Ysvo&feature=related
Niin se vaan on, lammas on aina lammas, sille on turha esittää mitään, mikä vaatii omaehtoista ajattelua ja lauman johtajien kyseenalaistamista.
yleensä niin, että ne joita asia ei läheisesti kosketa (new yorkin ulkopuolinen maailma tässä tapauksessa) haluavat uskoa tai uskovat herkästi juuri sen heille kerrotun helpoimman, yksinkertaisimman selvityksen, joka tulee virallisia kanavia pitkin. tapausta lähellä olevat henkilöt saattavat usein havaita selityksissä jotain mätää, salailua, peittelyä, aukkoja, jotka johtavat epäilyksiin ja salaliittoteorioihin.
olisihan se helvetin pelottavaa ja kammottavaa edes ajatella, että jonkin maan hallituksen pieni kabinettiryhmä pentagonin ja muutaman agentuurinsa avustuksella voisi luoda tällaisen harhauttavan hirmuteon omia etuja ajaakseen. MUTTA pitää muistaa, että tämä ei olisi ensimmäinen kerta kun näin on toimittu! historia ei tunne montaakaan sotaa, jossa valheellisella provosoinnilla ja operaatioilla ei oltaisi sotaa aloitettu. tässäkin tapauksessa pitää siis katsoa hyötyjä laaja-alaisesti, ja sieltä ne syylliset löytyvät... lukuisat suurliikemiehet ja isot korporaatiot tekivät huimat voitot tämän iskun johdosta (älä ajattele mitä se veronmaksajille maksaa tai mitä se tekee yleiselle kansantaloudelle - eivät nämä herratkaan siitä paskan vertaa välitä). mitä sen sijaan osama ja al qaida hyötyi iskusta, jonka se kielsi (tapojensa vastaisesti) jopa neljä kertaa ennen kuin huonolaatuinen "tunnustusvideo" sattui yllättäen löytymään. tämän jälkeen osamasta ei sitten olekaan elävää kuvaa näkynyt, joten on erittäin todennäköistä, että juippi on autuaammilla laitumilla (jenkkien toimesta). legendaa jenkit tietysti yhä pitävät yllä, koska siitä on heille hyötyä vastaisuudessakin.
viimeisin irakin sotakin kuitattiin "valitettavana tiedustelukömmähdyksenä" kun niitä pelättyjä joukkotuhoaseita ei löytynytkään... vaikka pentagonilla ja cia:lla piti olla vedenpitävät todisteet ja selvät näytöt! tarinoitakin oli kosolti jos jonkinlaisia rekalla liikuteltavista huipputeknologialaboratorioista ja vuoristoihin rakennetuista massiivisista high-tech-komplekseista.
kaiken takana on loppu viimeksi öljy, sen varastaminen ja saannin turvaaminen. ennen irakin ja afganistanin sotia saddam hussein uhkasi vakavissaan muuttaa öljyn hinnan europohjaiseksi amerikan dollarin sijaan, ja sehän ei tietenkään sopinut jenkkihallitukselle. niinpä poju pantiin kiikkuun kansanmurhista, joissa jenkeillä itsellään oli erittäin suuri rooli: he kouluttivat, antoivat resurssit ja aineet ja sanoivat hiljaa: "pankaahan töpinäksi". näin se on ollut al qaidankin kohdalla - se on jenkkien alulle panema organisaatio, jonka jäsenet se itse on aikanaan kouluttanut ja osaltaan rahoittanut. maailmantalous kun jenkkihallituksen mukaan tarvitsee aina tietyn määrän konfikteja, sotia, pelkoa ja yleistä kauhun tasapainoa pyöriäkseen. "hajota ja hallitse!", "riko ja rakenna uudelleen!"
lukeminen kannattaa aina! suosittelen william blumia ja noam chomskya.
Kansanmielipiteen muodostaa media ja eri tahojen
journalistit jotka nielevät purematta kaikki suurten kansanvälisten mediatalojen uutisoinnit. Omaa mielipidettä ei uskalleta tuoda ilmi. Lampaita koko joukko.
Mediakratia pyörii rahalla. Myös veronmaksajien. Huom! Kolmipuoluediktatuuri. Sotaleluja on pakko saada kaupaksi, se on pääoman etu. Sodissa tulee aina mittatappioita. Olin vuonna 2001 wtc-iskuista sitä mieltä, että iso poika ampui itseään polveen. Ei tätä kukaan uskonut, tai halunnut uskoa. Mutta kerosiini ei valu alaspäin, eikä pilvenpiirtäjä putoa piipunpurkajan metodilla alaspäin niille sijoilleen, ellei järeää panosta ole asetettu sen tyveen.
Nasdaq-kupla muuten posahti jo vuonna 2000. Amerikan talous oli jo silloin kuralla. Pakkohan visan vinguttajille jotakin oli keksiä. Nyt on keksittävä vielä kovempaa kamaa. Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä näyttää. Suosittelen Naomi Klein: Tuhokapitalismin nousu. Wtc- iskuista ei muuta kuvaa ole juuri tullut kuin CNN-kanavan tekemää, erikoista?
Järjestelmä, jossa kuvitteellisten voittojen tuotanto ja rahalliset arvot ovat vailla materiaalista vastinetta on aika kummallinen. Tämän systeemin ylläpito vaatii erikoislaatuisia tempauksia. Suomessakin ylläpitoon riittää avitsioonia. Noin 400 lehteä, 63 radiokanavaa ja 11 tv-kanavaa. Poliitikot ovat hölmöydessään tai korruptoituneisuuttaan vapauttaneet rahamaailman keinottelulle. Koska globaali lampunhenki saadaan takaisin pulloonsa? Tässäpä tärkeimmät.