Ajatuksia paniikkihäiriöstä

Paniikkihäiriö on pysynyt tieteelle arvoituksena jo 1800 luvulta asti. En ryhdy käymään läpi kaikkia siitä esitettyjä teorioita, en edes nykyisiä, jotka eivät nekään ole sanottavasti selvittäneet ilmiön syntyä. On olemassa kolme pääteoriaa, yksi esittää syyksi fysiikkaa, toinen psyykeä, kolmas molempia. Kolmas on oikeassa, paniikkihäiriötuntemusten aiheuttava mekanismi on fyysinen, laukaiseva tekijä psyykkinen.

Yleinen tapa jakaa paniikkireaktiot tilanteeseen liittyviksi ja spontaaneiksi ei ole järkevä tapa suhtautua asiaan, paniikkikohtaus ei synny koskaan ilman laukaisevaa tekijää, ei edes nukkuessa, laukaiseva tekijä vain jää tunnistamatta ns. spontaaneihin kohtauksiin liittyen. Laukaiseva tekijä tulee todennäköisesti aina alitajunnasta vaikka voi kyllä liittyä tilanteeseenkin. Tilanteeseen saattaa liittyä jokin tekijä, joka assosioituu esimerkiksi johonkin vanhaan traumaan, sama voi tapahtua unen aikana.

Tilanteeseen liittyvä kohtaus on helpommin ymmärrettävissä, esimerkiksi avoimeen tai suljettuun paikkaan liittyvä paniikki on vaistonvarainen reaktio sellaiseen tilanteeseen, joka on vaarallinen ihmiselle “saaliseläimenä”, paniikkikohtaus on tavallaan psyykkinen atavismi. Paniikkihäiriössä ihmisen vaistominän vaikutus aivojen pelkokeskuksiin on kasvanut niin suureksi, että tietoinen minä ei pysty enää hallitsemaan tilannetta.

Jokainen stressaava tilanne ei aiheuta paniikkia, tämä johtuu siitä, että tietoisella tasolla liikkuvat tilanteet ovat hallittavissa. Kun vaistominän taholta tulevat hälytyssignaalit jäävät tietoisuudelta huomioimatta, ei tilanne ole hallinnassa ja kehittyy hyökkää/pakene-reaktio, kun tietoisuus ei ole tästä perillä, eikä reagoi, kiihtyy autonominen hermosto ylikierroksille ja paniikkikohtaus on valmis.

Paniikkikohtaukseen liittyy yleensä voimakas ahdistus, mutta kohtauksia voi myös esiintyä ilman niiden välissä esiintyvää ahdistuneisuutta. Vaikka johonkin tiettyyn tunnettuun tekijään liittyvä ahdistuneisuuden tunne saattaa laukaista paniikkikohtauksen, arvelen, että valtaosa kohtauksista syntyy siten, että varsinaista laukaisevaa psyykkistä stressitekijää ei tunnisteta. Ahdistuneisuus kohtauksen yhteydessä voi siis olla aiheuttava tekijä tai seuraus tiedostamattoman tekijän laukaisemasta kohtauksesta.

Olen kokenut itse paniikkeja sekä ahdistuksen kanssa että ilman. Sellaiset paniikit, joissa oireet olivat vain fyysisiä, esiintyi sen jälkeen, kun kroonisen kofeiinimyrkytyksen aiheuttamat masennus ja ahdistuneisuus olivat poistuneet. Vielä nytkin, yli 9kk kahvinjuonnin lopettamisen jälkeen saan silloin tällöin hyvin heikkoja fyysisiä paniikkioireita, psyyken puolella ne eivät enää saa aikaan muuta kuin lievää huvittuneen sekaista ärtymystä. Olen jopa huvitellut ilmiöllä siten, että kun olen esimerkiksi lähestymässä ... sanotaan nyt vaikka autonrotiskoa, joka pitäisi korjata katsastuskuntoon vaikka ei huvittaisi, alkavat paniikkikohtauksen fyysiset oireet hiipiä päälle vaikka en edes tuntisi mitään vastenmielisyyden tunteita, kun käännyn ja lähden kävelemään poispäin, oireet helpottavat. Olen huomannut saman ilmiön useissa eri tilanteissa ja oppinut niitä tarkkailemalla ja analysoimalla itsestäni sellaisia asioita, jotka olisivat muuten todennäköisesti jääneet löytymättä.

Paniikkikohtauksen aikaiset tuntemukset kuten, huimaus, paineentunne päässä, puutuminen, pistely jne, johtuvat niskalihasten kouristuksesta, joka häiritsee aivojen verenkiertoa ja niskan/kallonpohjan hermoratojen toimintaa, tämä saa aikaan autonomisen hermoston kiihtymisen, joka ilmenee elintoimintojen, kuten mm. sydämen sykkeen kiihtymisenä. Hengenahdistuksen tunne johtuu hengityslihasten kiristymisestä, jolloin hengitys siirtyy tapahtuvaksi keuhkojen yläosassa, seurauksena hyperventilaatio. Yleensäkin tuollaiset neurologiset oireet syntyvät keskushermostossa ja voivat siksi esiintyä missä päin kehoa tahansa. Kofeiini pahentaa paniikkihäiriötä pitämällä stressihormonitasot kroonisesti korkeina, se myös todennäköisesti aiheuttaa jopa yli 50% kaikista paniikkihäiriötapauksista muuttamalla aivojen kemiallista kokonaistasapainoa ja lisäämällä lihasten spastisuutta.
392999
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

tehdyn väikkärin....vai oletko lukenut? Jos olet, niin kenen väikkärit olet lukenut?

Tämä oma juttusi taasen, öhöm......hmm....

ps. hyperventilaatio eli yliheng. ei ole kylläkään neurologinen oire...."Hengenahdistuksen tunne johtuu hengityslihasten kiristymisestä, jolloin hengitys siirtyy tapahtuvaksi keuhkojen yläosassa, seurauksena hyperventilaatio. Yleensäkin tuollaiset neurologiset oireet syntyvät keskushermostossa ja voivat siksi esiintyä missä päin kehoa tahansa"

Äänestä
  • josta on kyse hengityslihasten yhteydessä, johtuu aivojen kohonneesta glutamaattipitoisuudesta, se on v arsin yleinen vaiva kroonisessa kofeiinimyrkytyksessä. Tuntemuksena se on kuin rautavanne rintakehän ympärillä, siihen liittyy yleensä keskelle rintalastaa sijoittuva, selkeästi erottuva kipupiste.

    Hyperventilaatio syntyy tässä tilanteessa hengityslihasten spastisuuden aiheuttamasta nopeasta ja pinnallisesta hengittämisestä, lihakset eivät anna periksi niin paljoa, että voisi hengittää rauhallisesti keuhkojen alaosalla.

    Olen elänyt tämän ilmiön kanssa itse yli 20 vuotta ja ollut lähellä tukehtumista muutaman kerran kun spastisuus lisääntyi nukkuessa lämpimässä sängyssä kofeiinivieroituksen ensimmäisten kuukausien aikana.

    Nyt kun myrkytys ja paniikkihäiriöt ovat poissa, olen perehtynyt lääketieteellisen tutkimuksen kautta näiden ilmiöiden syntyyn. En muista kenen "väikkäreitä" olen lukenut, niitä on tullut luettua päätoimisesti jo viime vuosituhannen puolelta asti, joten niitä on varmasti tuhansia.

    Jos lihasjäykkyys aiheutuu keskuhermoston kemiallisesta epätasapainosta, sen alkuperä on neurologinen vaikka itse oireilun aiheuttaisivatkin lihakset.

    Äänestä

En käytä kofeiinia. Juon kahvia maksimissaan 1 kupin/kk ja teekin menee alas lähinnä muissa kuin kofeiinia sisältävissä muodoissa. Pystytkö kertomaan minulle, mistä minun paniikkihäiriöni johtuu?

Teoriasi voi pitää paikkansa sinun kohdallasi. Mutta samoin kuin Atkinsin dieetti ei sovi kaikille, ei sinunkaan teoriasi varmasti ole täysin yleismaailmallinen.

Äänestä
  • että kofeiini on ainoa paniikin aiheuttaja jokaisella? Olen painottanut, että kofeiini on *yleisin* aiheuttaja, ei ainoa.

    Millaista se kofeiiniton tee muuten on?

    Miksi ihmeessä tästä aina pitää tulla näitä häirikköviestejä, eikö teillä ole parempaa tekemistä kuin perseillä foorumeilla. Asiallisempi tyyli voisi olla hedelmällisempää keskustelun kannalta.

    Äänestä

  • ollenkaan, voit pyytää deksametasonikoetta, joka selvittää kärsitkö jostain syystä kortisolin liikaerityksestä. Kofeiinin lisäksi kortisolin liikaeritystä voi aiheuttaa hyvänlaatuinen lisämunuaisen kasvain, niitä löytyy noin 1-5% vatsan alueen ultra-, magneetti-, tai tietokonetomografiatutkimuksissa.

    Varmasti on olemassa muitakin tekijöitä, ei ole kirkossa kuulutettu etteikö paniikkia voisi aiheuttaa jokin muukin kuin kortisolin liikaeritys.

    Äänestä

  • Vitun idiotti, tekstissäs se syy piilee:
    " Juon kahvia "

    Niin käytät kofeiinia vitun narkkari. Mä käytän piriä mutta se ei ole haitaksi eikä edes kokaiini eikä heroiini. Tajutkaa että kahvi on maailman pahin huume. Heroiinia voi käyttää elämänsä mutta kahviin voi kuolla sen tuoksustakin jo.

  • pitoiset energiajuomat, nautitko niitä?

    Äänestä

  • Rev,McMoon kirjoitti:

    Vitun idiotti, tekstissäs se syy piilee:

    Ei ole tosiaan sinun asiat hyvin.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    ollenkaan, voit pyytää deksametasonikoetta, joka selvittää kärsitkö jostain syystä kortisolin liikaerityksestä. Kofeiinin lisäksi kortisolin liikaeritystä voi aiheuttaa hyvänlaatuinen lisämunuaisen kasvain, niitä löytyy noin 1-5% vatsan alueen ultra-, magneetti-, tai tietokonetomografiatutkimuksissa.

    Varmasti on olemassa muitakin tekijöitä, ei ole kirkossa kuulutettu etteikö paniikkia voisi aiheuttaa jokin muukin kuin kortisolin liikaeritys.

    Ikävää jos tuntuu siltä, että minä olen perseillyt sinun kustannuksellasi. Tuntuu vain, että joka toisen (eli ehkä se on sitten se puolet tapauksista) kyselijän kohdalla käyt sanomassa yksioikoisesti, että kahvinjuonti tulee lopettaa ja piste.

    Teen voin juoda kofeiinittomana, kun nautin Rooibusta. Ja kofeiinipitoisia energiajuomiakaan en ole juonut koskaan.

    Voin myöntää kyllä, että kun tässä ehti pari vuotta mennä ilman kohtauksia, niin jätin käymättä lääkärissä ja nyt en sinne ole vielä itseäni saanut. Joka tapauksessa, haluaisin sinne mennessäni muitakin vaihtoehtoja kuin kemialliset lääkkeet. Ja siksi kiinnostaisi muutkin vaihtoehdot syille kuin kofeiinittomuus. Ajattelin, että kun olet näin perehtynyt aiheeseen, niin osaisit vastata. Kävin sivuillasi, mutta siellä lähinnä puhuttiin kofeiinista. Vaikutti kuitenkin siltä, että voisit tietää asiasta enemmänkin.

    No joka tapauksessa. Omaan ongelmaani tämä ei nyt vaikuta. Voin vain toivoa, että pääsisin tästä eroon itse, sillä lääkärin pakeille meneminen ei kiinnosta yhtään. Suomalainen opiskelijaterveydenhuollon lääkäri kun laittaa (rankalla kädellä karrikoiden) päänsärkyynkin lääkkeeksi masennuslääkkeet. "Koska opiskelijat ovat niin masentuneita nykyään".

    Äänestä

  • Opiskelijatyttö-83 kirjoitti:

    se ei oikeastaan ollut tarkoitukseni, netissä tulee helposti väärinkäsityksiä tässä suhteessa kun kommunikaatiosta puuttuu kehonkieli, ilmeet eleet, äänenpainot jne.

    Kofeiinista kannattaa luopua aina jos on jotain psyyken oireita, ellei kofeiini suoranaisesti aiheuta niitä, sen jatkuva käyttö saattaa kuitenkin pahentaa muista tekijöistä aiheutuvia oireita. Täällä tapaan seurata, onko viestissä oireita, jotka tunnistan kofeinismin aiheuttamiksi, mutta vaikka ei olisi, en kyllä suosittelisi kenenkään myrkyttävän itseään kofeiinilla.

    Lue tuosta alempaa omista hoitoajatuksistani, noiden lisäksi olen käyttänyt itse kehittämääni, joogaan perustuvaa keskittymis- ja rentoutumistekniikkaa. Joogan on todettu kohottavan aivoissa rauhoittavan välittäjäaineen, GABA:n pitoisuutta. Myös bentsot sitoutuvat GABA-reseptoreihin ja ovat "täsmälääke" paniikkiin.

    Käytän itse myös rooibosta piparmintun ja ruusunmarjan lisäksi lämpimänä nautintojuomana, kofeiiniille olen tullut erittäin yliherkäksi.

    Äänestä

  • Opiskelijatyttö-83 kirjoitti:

    Ikävää jos tuntuu siltä, että minä olen perseillyt sinun kustannuksellasi. Tuntuu vain, että joka toisen (eli ehkä se on sitten se puolet tapauksista) kyselijän kohdalla käyt sanomassa yksioikoisesti, että kahvinjuonti tulee lopettaa ja piste.

    Teen voin juoda kofeiinittomana, kun nautin Rooibusta. Ja kofeiinipitoisia energiajuomiakaan en ole juonut koskaan.

    Voin myöntää kyllä, että kun tässä ehti pari vuotta mennä ilman kohtauksia, niin jätin käymättä lääkärissä ja nyt en sinne ole vielä itseäni saanut. Joka tapauksessa, haluaisin sinne mennessäni muitakin vaihtoehtoja kuin kemialliset lääkkeet. Ja siksi kiinnostaisi muutkin vaihtoehdot syille kuin kofeiinittomuus. Ajattelin, että kun olet näin perehtynyt aiheeseen, niin osaisit vastata. Kävin sivuillasi, mutta siellä lähinnä puhuttiin kofeiinista. Vaikutti kuitenkin siltä, että voisit tietää asiasta enemmänkin.

    No joka tapauksessa. Omaan ongelmaani tämä ei nyt vaikuta. Voin vain toivoa, että pääsisin tästä eroon itse, sillä lääkärin pakeille meneminen ei kiinnosta yhtään. Suomalainen opiskelijaterveydenhuollon lääkäri kun laittaa (rankalla kädellä karrikoiden) päänsärkyynkin lääkkeeksi masennuslääkkeet. "Koska opiskelijat ovat niin masentuneita nykyään".

    että kiinnitit huomioni tuohon hoitopuoleen, olen lisännyt hoito-osioon nyt kuvausta itsehoidosta, jota päivittelen aina kun mieleen juolahtaa jotain uutta.

    http://qmies.blogit.fi/ajatuksia-hoidosta/

    Äänestä

Kyselin tällä palstalla jokunen aika sitten kokemuksia erilaisista keinoista saada paniikkihäiriö hallintaan. Tytöllä on rankan "menneisyytensä" vuoksi hankalia vatsa- ja suolisto-ongelmia. Tyttö on ollut tosi kova juomaan kahvia ja luettuani Rev.McMoonin tekstejä markkinoin tytölle ajatusta vähentää kahvin juontia. Hän innostui kokeilemaan ja nyt hän on kertonut vatsansa rauhoittuneen huomattavasti. Kokonaan ei ole kahvinjuonti tosin loppunut, mutta vähentynyt varmaan viidesosaan entisestä. Samanaikaisesti kahvin vähentämisen kanssa hän aloitti sinkki/kupari kuurit. Itse paniikkioireiden kanssa on mahdotonta vielä sanoa mihin suuntaan ollaan menossa. Hän on aloitellut Citalopramia 10 mg/vrk, mutta tarkoitus on olla niin vähällä lääkkeellä kuin vaan mahdollista ettei riippuvuutta syntyisi. Itse uskon tiettyyn pisteeseen asti vaihtoehtoisiin hoitomuotoihin sekä luontaistuotteiden vaikutukseen, kuten tuohon suolisto-ongelmaan sinkki- ja kuparikuurit. Onko McMoonilla tai muilla kokemusta Aconitum napellus -nimisestä homeopaattisesta "lääkkeestä"? Uskaltaako tällaista kokeilla yhdessä tuon Cipalotramin kanssa? Ei oikein viitsisi kysyä nuorisopsykan terapeutilta ;) Tarkoitus ei ole leikkiä tytön kustannuksella eikä "puoskaroida" vaan tärkeintä on saada oireilu hallintaan, tavalla tai toisella... mieluummin ilman elinikäistä lääkeriippuvuutta.

Äänestä
  • bentsoja ahdistuneisuuteen, paniikkiin ja lihasjäykkyyteen. Olin perehtynyt SSRI-lääkkeisiin ja niiden haittoihin saatuani reseptin ja kieltäydyin kajoamasta niihin. Terveyskeskuslääkärit uhkasivat jopa pakkohoidolla ellen suostu SSRI-lääkitykseen mutta pysyin lujana ja sain psykiatrin siunauksen hoitosuunnitelmalleni, joten terveyskeskuksessa oli vain pakko tehdä kuten halusin.

    Ryhdyin kiinnittämään huomiota lisäravinteisiin ja vitamiineihin, koska vaimoni on tottunut sellaiseen lähestymistapaa hevostensa hoitamisessa. Kofeiini estää esimerkiksi mm. magnesiumin imeytymistä ja jo tämä altistaa sekä psyykkisille että fyysisille oireille. Olin aina pitänyt luontaislääkkeitä ja ravintolisiä täytenä humpuukina mutta käsitykseni muuttuivat kun huomasin, että ne toimivat niin hyvin, että pääsin niillä eroon bentsoista kokonaan, ja oireenikin helpottivat siitä huolimatta merkittävästi.

    Oman kokemuksen perusteella voin suositella E-Epaa, karnosiinia, magnesiumia ja b-monivitamiinia tällaisiin oireiluihin.

    Tyttäresi kannattaisi nyt miettiä todella tarkkaan mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Kun kofeiini aiheuttaa oireita, se tarkoittaa sitä, että hänen aivonsa eivät enää kykene suojautumaan kofeiinin toksisuutta vastaan muuttamalla eri välittäjäaineiden reseptoritiheyksiä aivoissa, hänelle on kehittymässä tila, jota voi hyvällä syyllä kutsua kofeiiniallergiaksi. Tätä voi ajatella yhtä hyvällä syyllä pysyvänä aivovauriona, joka tulee vaikuttamaan hänen koko loppuelämäänsä siten, että hän joutuu harkitsemaan tarkkaan mitä pistää suuhunsa, koska pienikin määrä kofeiinia voi aiheuttaa hänelle oireita jatkossa.

    Puoskaroiminen tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että oireet aiheuttavaa myrkytystilaa jatketaan ja yritetään lieventää oireita, että käyttöä voitaisiin jatkaa. Tyttärelläsi on siis huumeriippuvuus, joka on psykiatrian kannalta ilmiönä täysin verrattavissa esimerkiksi heroiini- tai kokaiiniriippuvuuteen.

    Paras neuvoni on, että hän lopettaa kofeiininkäytön tyystin, paluttaa kehon häiriintyneet hivenaine- ja vitamiinitasapainon ja pysyttelee erossa tarpeettomista lääkkeistä.

    Jatkamalla kofeiinikäyttöä lääkityksen avulla, hän varmistaa itselleen ongelmia loppuelämäkseen, sekä myös todennäköisesti keskus- ja ääreishermoston pysyviä vaurioita. Tämä linja on siis tekemässä hänestä invalidia.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    bentsoja ahdistuneisuuteen, paniikkiin ja lihasjäykkyyteen. Olin perehtynyt SSRI-lääkkeisiin ja niiden haittoihin saatuani reseptin ja kieltäydyin kajoamasta niihin. Terveyskeskuslääkärit uhkasivat jopa pakkohoidolla ellen suostu SSRI-lääkitykseen mutta pysyin lujana ja sain psykiatrin siunauksen hoitosuunnitelmalleni, joten terveyskeskuksessa oli vain pakko tehdä kuten halusin.

    Jos tyttäresi heittäytyy kofeiinikroonikoksi, hän saa varautua siihen, että hänellä saattaa olla vaikeuksia saada terveydenhuoltoa.

    Olen itse käynyt läpi tätä yli 20 vuotta, en pääse mihinkään erikoislääkärin tutkimuksiin kuin yksityipuolella, koska kaikki oireeni kuitataan psyyken aiheuttamana luulotautisuutena ja joka vaivaan tyrkytetään vain mielialalääkkeitä. Koska ainoa toimeentuloni on kansaneläke, minulla ei ole varaa yksityiseen eriokoislääkäriin ja nyt, keski-iässä, koen tämän tilanteen niin riskialttiiksi, että tulen muuttamaan ulkomaille päästäkseni eroon "latvakakkosen" leimasta, joka seuraa minua suomalaisessa terveydenhuollossa niin, etten saa hoitoa.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    bentsoja ahdistuneisuuteen, paniikkiin ja lihasjäykkyyteen. Olin perehtynyt SSRI-lääkkeisiin ja niiden haittoihin saatuani reseptin ja kieltäydyin kajoamasta niihin. Terveyskeskuslääkärit uhkasivat jopa pakkohoidolla ellen suostu SSRI-lääkitykseen mutta pysyin lujana ja sain psykiatrin siunauksen hoitosuunnitelmalleni, joten terveyskeskuksessa oli vain pakko tehdä kuten halusin.

    Ryhdyin kiinnittämään huomiota lisäravinteisiin ja vitamiineihin, koska vaimoni on tottunut sellaiseen lähestymistapaa hevostensa hoitamisessa. Kofeiini estää esimerkiksi mm. magnesiumin imeytymistä ja jo tämä altistaa sekä psyykkisille että fyysisille oireille. Olin aina pitänyt luontaislääkkeitä ja ravintolisiä täytenä humpuukina mutta käsitykseni muuttuivat kun huomasin, että ne toimivat niin hyvin, että pääsin niillä eroon bentsoista kokonaan, ja oireenikin helpottivat siitä huolimatta merkittävästi.

    Oman kokemuksen perusteella voin suositella E-Epaa, karnosiinia, magnesiumia ja b-monivitamiinia tällaisiin oireiluihin.

    Tyttäresi kannattaisi nyt miettiä todella tarkkaan mitä hän haluaa tulevaisuudeltaan. Kun kofeiini aiheuttaa oireita, se tarkoittaa sitä, että hänen aivonsa eivät enää kykene suojautumaan kofeiinin toksisuutta vastaan muuttamalla eri välittäjäaineiden reseptoritiheyksiä aivoissa, hänelle on kehittymässä tila, jota voi hyvällä syyllä kutsua kofeiiniallergiaksi. Tätä voi ajatella yhtä hyvällä syyllä pysyvänä aivovauriona, joka tulee vaikuttamaan hänen koko loppuelämäänsä siten, että hän joutuu harkitsemaan tarkkaan mitä pistää suuhunsa, koska pienikin määrä kofeiinia voi aiheuttaa hänelle oireita jatkossa.

    Puoskaroiminen tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, että oireet aiheuttavaa myrkytystilaa jatketaan ja yritetään lieventää oireita, että käyttöä voitaisiin jatkaa. Tyttärelläsi on siis huumeriippuvuus, joka on psykiatrian kannalta ilmiönä täysin verrattavissa esimerkiksi heroiini- tai kokaiiniriippuvuuteen.

    Paras neuvoni on, että hän lopettaa kofeiininkäytön tyystin, paluttaa kehon häiriintyneet hivenaine- ja vitamiinitasapainon ja pysyttelee erossa tarpeettomista lääkkeistä.

    Jatkamalla kofeiinikäyttöä lääkityksen avulla, hän varmistaa itselleen ongelmia loppuelämäkseen, sekä myös todennäköisesti keskus- ja ääreishermoston pysyviä vaurioita. Tämä linja on siis tekemässä hänestä invalidia.

    käytön että myös suklaasta pitää luopua?

    On kyllä nuorelle ihmisille aika rankka juttu!

    Äänestä

  • P.P.P kirjoitti:

    ajattelepa, että lapsetkin opetetaan kofeiiniriippuvaisiksi vain siksi, että jotkut tienaavat sillä rahaa. Se taas on minun mielestäni rankka juttu.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    ajattelepa, että lapsetkin opetetaan kofeiiniriippuvaisiksi vain siksi, että jotkut tienaavat sillä rahaa. Se taas on minun mielestäni rankka juttu.

    tuotteita niin paljon että vaikka yrittäisikin irtaantua kokonaan kofeiinista, ei onnistu, taikka sitten pitäisi kaikki juomat ja ruuat valmistaa itse.

    Kofeiinin käyttöä voi vähentää mutta ei kokonaan välttyä siltä.

    Äänestä

  • P.P.P kirjoitti:

    tuotteita niin paljon että vaikka yrittäisikin irtaantua kokonaan kofeiinista, ei onnistu, taikka sitten pitäisi kaikki juomat ja ruuat valmistaa itse.

    Kofeiinin käyttöä voi vähentää mutta ei kokonaan välttyä siltä.

    kun kofeiini on raiskannut aivosi samaan kuntoon kuin minulla, et kestä sitä enää lainkaan ja sinun on pakko valmistaa itse ruokasi ja juomasi.

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    kun kofeiini on raiskannut aivosi samaan kuntoon kuin minulla, et kestä sitä enää lainkaan ja sinun on pakko valmistaa itse ruokasi ja juomasi.

    koska minulla ei ole aikaa tehdä ruokia ja juomia, olen tiukasti työelämässä eikä ole aikaa vahtia mitä ruoka ja juomat sisältää, kahvia ja teetä en kylläkään juo, mutta muita huomioita en ehdi tekemään. En usko että kovin monella muullakaan on tähän aikaa.

    Kahvin ja teen olen jättänyt pois refluksitaudin eli närästyksen vuoksi. Kahvia ja teetä en ole jättänyt pois minkään mahdollisen kofeiinimyrkytyspelon vuoksi.

    samaan kuntoon kuin minulla, ei tarvitse enää ajatella työasioita, vaan saa rauhassa keskittyä etsimään sellaisia ruokia joita kykenee syömään ja kokkailla niistä jotain mielenkiintoista.

    Refluksitauti on yksi myrkytysoire, sekin minulta lähti kun puhdistin nuo myrkyt elämästäni.

    puhuttaessa (jos se sinulla tähystyksin todettu), pitää muistaa että jättämällä kahvin pois, ei selviä refluksitaudista, vaan tarvitaan myös muita apuja, mahdollisesti jopa leikkaushoitoa; Ei se palleatyrä/löystynyt vatsaportti sieltä vatsasta katoa vaikka olisi loppuelämän ilman kahvia taikka teetä tai cola-juomia.

    Minä jätin kahvin ja teen pois, ja muutkin kofeiinituotteet on ollut poissa, refluksitauti on ja pysyy.

    Refluksitautia en myöskään pidä myrkytysoireena, kyllä se on ihan oikea sairaus jonka saa vaikka ei olisi koskaan juonut mitään kofeiinia.

    Suklaa lienee se pienempi pahe, jos haluaa välttää kofeiinia. Olen käsittänyt että kahvi ja tee on pahimmat. Tietysti jos haluaa täyden absoluuttisuuden, niin sitten myös suklaa pois, mutta elämästä tulee liian "häkkimäinen", jos on liikaa rajoitteita.

    Jokainen taplaa omalla tyylillään...

    Äänestä

  • P.P.P kirjoitti:

    koska minulla ei ole aikaa tehdä ruokia ja juomia, olen tiukasti työelämässä eikä ole aikaa vahtia mitä ruoka ja juomat sisältää, kahvia ja teetä en kylläkään juo, mutta muita huomioita en ehdi tekemään. En usko että kovin monella muullakaan on tähän aikaa.

    Kahvin ja teen olen jättänyt pois refluksitaudin eli närästyksen vuoksi. Kahvia ja teetä en ole jättänyt pois minkään mahdollisen kofeiinimyrkytyspelon vuoksi.

    mahdollisesti muotoa ylärefluksi?

    Onko kurkkuvaivoja?

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    puhuttaessa (jos se sinulla tähystyksin todettu), pitää muistaa että jättämällä kahvin pois, ei selviä refluksitaudista, vaan tarvitaan myös muita apuja, mahdollisesti jopa leikkaushoitoa; Ei se palleatyrä/löystynyt vatsaportti sieltä vatsasta katoa vaikka olisi loppuelämän ilman kahvia taikka teetä tai cola-juomia.

    Minä jätin kahvin ja teen pois, ja muutkin kofeiinituotteet on ollut poissa, refluksitauti on ja pysyy.

    Refluksitautia en myöskään pidä myrkytysoireena, kyllä se on ihan oikea sairaus jonka saa vaikka ei olisi koskaan juonut mitään kofeiinia.

    Suklaa lienee se pienempi pahe, jos haluaa välttää kofeiinia. Olen käsittänyt että kahvi ja tee on pahimmat. Tietysti jos haluaa täyden absoluuttisuuden, niin sitten myös suklaa pois, mutta elämästä tulee liian "häkkimäinen", jos on liikaa rajoitteita.

    Jokainen taplaa omalla tyylillään...

    refluksitauti, minulla ei, koska terveyskeskuslääkärit kieltäytyvät lähettämästä minua mihinkään tutkimuksiin sillä verukkeella, että kun verikokeessa ei ole merkkiä tulehduksista, olen terve ja kuvittelen kaikki mahdolliset oireet.

    Vatsaportin löystymisen tai palleatyrän voi aiheuttaa kofeiinin aiheuttamat lihasten voimakkaat kouristukset, ne ovat minulle erittäin tuttuja.

    En ole perehtynyt teobromiinin vaikutuksiin kehossa mutta en uskalla ottaa enää riskiä, yli 22 vuoden helvetti ja pari vahinkoa teen suhteen ovat opettaneet varovaiseksi pakosta.

    En minä halua mitään täydellistä, minun on *pakko* sillä aivoni ovat allergisoituneet kofeiinille niin, että saan oireita pienimmästäkin määrästä. Minun elämästäni on tullut rajoitettua ja häkkimäistä, en minä tähän ole minkään ideologian takia päätynyt vaan tämä johtuu fysiologisesta pakosta. Luuletko etten haluaisi elää normaalia elämää, ottaa joskus kaljan, syödä suklaata ja harrastaa muitakin pikku paheita? Minä taaplaan sillä tyylillä joka on ainoa vaihtoehto jos haluan pysytellä edes siinä määrin oireettomana kuin nyt olen.

    aliarvioida oireitasi ja tilannettasi.

    Vatsatähystykseen pääseminen/joutuminen muuten ei millään tavoin ole johtuvainen veriarvoista eli verikokeissa ei näy mitään arvoja, joiden perusteella olisi syytä epäillä refluksitautia.

    Siitä olen samaa mieltä, että kofeiini aiheuttaa oireita, kenelle enemmän, kenelle vähemmän ja on suuri osa ihmisiä joille kofeiini ei tunnu missään, mutta elimistössä kofeiini saattaa aiheuttaa muutoksia/vaurioita.

    pääseminen/joutuminen on kiinni myös veriarvoista. Itsellä romahti hemoglobiini alle sadan ja minut kiikutettiin päivystystapauksena tähystykseen.

    Äänestä

  • tähystykseen kirjoitti:

    pääseminen/joutuminen on kiinni myös veriarvoista. Itsellä romahti hemoglobiini alle sadan ja minut kiikutettiin päivystystapauksena tähystykseen.

    aina hyvät, tähystykseen olen joutunut jatkuvien närästyksien vuoksi.

    En tiennytkään että palleatyrä ja löysä vatsaportti voisi näkyä myös veriarvoista.

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    aina hyvät, tähystykseen olen joutunut jatkuvien närästyksien vuoksi.

    En tiennytkään että palleatyrä ja löysä vatsaportti voisi näkyä myös veriarvoista.

    tähystyksiin pääsee hyvilläkin veriarvoilla, itse olen siitä yksi kävelevä esimerkki.

    Äänestä

  • jaazaa kirjoitti:

    aina hyvät, tähystykseen olen joutunut jatkuvien närästyksien vuoksi.

    En tiennytkään että palleatyrä ja löysä vatsaportti voisi näkyä myös veriarvoista.

    hieman eri asioista ;)

    Äänestä

  • puhua kirjoitti:

    hieman eri asioista ;)

    kyllä itselläni ainakin oli veriarvot ok ja silti tehtiin tähystys, totta kai tehtiin koska kipuilin.
    Ja en jaksa uskoa että tähystys tehtiin vain siksi että se tehtiin yksityissektorilla.

    Onko tämä "kahvimieskin" ollut tutkimuksissa jossa aiheutetaan kofeiinilla kohtauksia? Mm. kofeiinilla, toki muillakin tavoin.
    Enpä olekaan vielä netissä törmännyt kehenkään muuhun joka on kuulunut samoihin tutkimusryhmiin.

    Äänestä

  • tarkoitettu, mutta kirjoitti:

    Miten niitä kohtauksia saa aikaan kofeiinilla? Saako ihan kotikonstein?

    Äänestä

  • Keijo16 kirjoitti:

    ottamalla kofeiinia suonensisäisesti, 500mg vie psykoosiin, joten kokeile ensin pienemmällä annoksella. 500mg vastaa noin viittä pientä kupillista kahvia.

    Jos et halua ottaa ainetta ruiskeena, kokeile ottaa 500-1000mg kofeiinitabletteina tai juo vastaava määrää kahvia "huikalla", siis 5-10 kupillista.

    Jos olet paatunut kofeinisti, ole 2 viikkoa ilman kahvia ja juo sitten kerralla 2-3 kupillista, se toimi minulla tosi upeasti ja siksi lopetinkin kahvinjuonnin sitten kokonaan seuraavana päivänä.

    Oletko ollut niissä tutkimuksissa itse? Ja jos, niin missä päin? Itse olin Kuopiossa. Siis oletko ollut ihan VIRALLISESTI MUKANA TUTKIMUKSISSA? En nyt tarkoita mitään omia juttujasi.

    Ja testejä EI suoriteta mainitsemallasi tavalla!!!!

    Äänestä

  • Rev.McMoon kirjoitti:

    ottamalla kofeiinia suonensisäisesti, 500mg vie psykoosiin, joten kokeile ensin pienemmällä annoksella. 500mg vastaa noin viittä pientä kupillista kahvia.

    Jos et halua ottaa ainetta ruiskeena, kokeile ottaa 500-1000mg kofeiinitabletteina tai juo vastaava määrää kahvia "huikalla", siis 5-10 kupillista.

    Jos olet paatunut kofeinisti, ole 2 viikkoa ilman kahvia ja juo sitten kerralla 2-3 kupillista, se toimi minulla tosi upeasti ja siksi lopetinkin kahvinjuonnin sitten kokonaan seuraavana päivänä.

    enkä ole esittänyt, että testit suoritetaan jollain tietyllä tavalla kaikissa tutkimuksissa. Minähän kerroin vain miten paniikin saa aikaiseksi kofeiinilla kotioloissa, tai ainakin voi yrittää, en usko että jokainen onnistuu siinä geneettisten erojen vuoksi. Näin minulle selitti asian eräs asiantuntija, jonka kanssa olen kirjeenvaihdossa.

    "Kofeiinin poistumiseen elimistöstä vaikuttaa pääasiassa kaksi maksan entsyymiä, joissa voi esiintyä mutaatioita, snipsejä: CYP1A2 (faasi1) ja NAT2 (faasi2). Lisäksi adenosiini reseptorigeeneissä (A2a) oleva polymorfismi näyttäisi altistavan kofeiinin aiheuttamalle ahdistukselle, sama mutaatio, joka on yhdistetty paniikkioireisiin."

    Minun tapauksessani saattaa olla kysymys näiden geenien hitaasta variantista koska isälläni on täsmälleen samat oireet ja hän on kofeinisti myös.

    Äänestä

  • Keijo16 kirjoitti:

    Miten niitä kohtauksia saa aikaan kofeiinilla? Saako ihan kotikonstein?

    Tämä ei tullut nyt oikeaan kohtaan, sillä "viestin hierarkia on liian syvä". Kiitos vastauksesta rev mcmoon.

    Miten kohtaus sitten tehdään "tieteellisesti"? Sinulle, joka olet ollut mukana tutkimuksissa.

    Äänestä

  • Keijo16 kirjoitti:

    Tämä ei tullut nyt oikeaan kohtaan, sillä "viestin hierarkia on liian syvä". Kiitos vastauksesta rev mcmoon.

    Miten kohtaus sitten tehdään "tieteellisesti"? Sinulle, joka olet ollut mukana tutkimuksissa.

    pieni varoituksen sana on paikallaan.

    Muista, että 1 grammaa pidetään psykoosin aiheuttavana toksisena annoksena suun kautta nautittuna, se vastaa 10 kupillista kahvia.

    Pienimmät suun kautta nautitut annokset, jotka ovat aiheuttaneet kuolemantapauksia ovat olleet alle 4 grammaa puhtaana kofeiinina laskettuna.

    Jos olet herkkä kofeiinille psyyken ilmiöiden suhteen, voi kokeilun seurauksena olla psykoosi jo aika pienillä annoksilla ja sen tuloa et tajua itse ollenkaan, minäkään en tajunnut ennen kuin muutaman viikon kuluttua tapauksen jälkeen.

    Jos alat kokeilemaan, ota joku mukaan ja varaudu selittämään tilanne ensihoitajille, eräälle naiselle annettiin yliannostilanteessa epinefriiniä ensiavuksi kun ei tiedetty mikä oireet aiheutti, seurauksena oli psykoosi.

    Äänestä

  • Keijo16 kirjoitti:

    Tämä ei tullut nyt oikeaan kohtaan, sillä "viestin hierarkia on liian syvä". Kiitos vastauksesta rev mcmoon.

    Miten kohtaus sitten tehdään "tieteellisesti"? Sinulle, joka olet ollut mukana tutkimuksissa.

    Joo. No ehkä koitan vetästä pari isoa kupillista huikalla nassuun, ja katon tapahtuuko mitään. Noin pienellä annoksella ei varmaan ole isompaa riskiä.?

    Tämä oli siis vastaus rev mcmoonille

    Äänestä

Muistan että sinä(Rev McMoon) mainitsit että paniikkikohtauksen voi aiheuttaa jollain kahvitestillä. Voisitko pistää linkin testiin? tai kertoa miten se tehdään?

Äänestä

eräältä toiselta keskustelupalstalta.

Olen perehtynyt paniikkihäiriöön omakohtaisen kokemuksen kautta yli 20 vuoden ajan, jonkin verran aivotutkimukseen ja hiukan ravinnon ja paniikin yhteyksiin. Olen luonnollisesti myös perehtynyt kokeellisesti paniikin hoitoon, siitä voit lukea blogini etusivun ylälaidan linkkien hoito-osiossa.

Paniikkioireilu todella helpottaa kun aivojen huomion saa siirrettyä johonkin muuhun kuin paniikkia aiheuttavaan stressaavaan ajatuksenaiheeseen. Olen kokeillut itse joogan lisäksi paria terapiakeinoa, EMDR ja EFT, kumpikin toimii yllättävän hyvin. Myös keskustelu ihmisten kanssa katkaisee paniikkiprosessit, ellei seuraan tai puheenaiheeseen liity jotain tietoisella tai alitajuisella tasolla liikkuvia negatiivisia varauksia.

Minun tapauksessani paniikki on taustaltaan perinnöllinen, isälläni on tasan samat oireet ja hän on myös kofeinisti. Meillä lienee perinnöllinen taipumus riippuvuuskäyttäytymiseen tietyissä rajoissa sekä hidas kofeiinimetabolia.

Itse en pidä paniikkihäiriötä sairautena vaan sairauden oireena, minun tapauksessani se oli vain yksi monista kofeiinimyrkytyksen oireista. Että paniikkihäiriötä voisi pitää sairautena, sen pitäisi esiintyä synnynnäisenä, endogeenisenä, eli sisäsyntyisenä, silloin se olisi olemassa jo vauvana. Paniikkihäiriö esiintyy kuitenkin yhdessä muiden oireiden, kuten ahdistuneisuuden, jonka huipentuma se oikeastaan on vaikka ahdistuneisuutta ei tiedostettaisi, masennuksen tai fyysisten, ms-tautia muistuttavien oireiden kanssa, tämän vuoksi se ei ole itsenäinen sairaus.

Paniikkihäiriö on hyvin laaja-alainen aivokemian tasapainohäiriö, alttius sille on geneettinen mutta useimmiten se puhkeaa siksi, ettei tietoa alttiudesta, eikä laukaisevista tekijöistä ole. Paniikkihäiriö on jonkin patologisen tilan oire samoin kuin nuha on esimerkiksi virustartunnan oire. Paniikkihäiriön taustalla on minun logiikkani, kokemukseni ja tietojeni mukaan perinnöllisen alttiuden lisäksi krooninen psyykkinen ja/tai toksinen stressi, aivojen aineenvaihdunnalle tärkeän rakennusaineen puutos tai näiden tekijöiden yhdistelmän synnyttämä kemiallinen epätasapaino, joka alentaa stressinsietokykyä.

Paniikkihäiriön tarkempi määrittely on vaikeaa, koska kohtaus voi olla pelkästään fyysisiä tuntemuksia aiheuttava, tai sitten siihen voi myös liittyä hyvin voimakasta ahdistuneisuutta. Että voitaisiin määritellä, kuuluuvatko ne aina yhteen siten, että ne esiintyvät liukuvalla asteikolla toisiinsa nähden, vaatisi aivojen perusteellista kartoittamista erilaisin kuvantamismenetelmin kohtauksen aikana useilla erityyppisiä oirekuvauksia omaavilla koehenkilöillä. Tällä voitaisiin selvittää mitkä aivojen alueet aktivoituvat ja missä määrin ja päätellä sen perusteella ilmiön koko kuvaa.

Toisaalta paniikkihäiriötä voi käsitellä minun tapaani, käyttää aivotutkimuksen tärkeintä työkalua, aivoja. Paniikki on pelkästään epänormaalisti voimistunut reaktio sellaiseen stressitilanteeseen, johon ei ole mahdollista reagoida hyökkää/pakene impulssin mukaisesti. Normaalistikin tällaisessa tilanteessa tulee perhosia vatsaan ja psyykkisesti on hyvin valppaana, paniikkihäiriön aiheuttaja, mikä se sitten onkaan, poistaa aivoista jarrut stressitilanteeseen reagoimisen suhteen ja luontainen reaktio riistäytyy tietoisuuden hallinnasta.

Äänestä

hei. kiva lukea sun tekstiä. olet lähellä ydintä mun mielestä.
kofeiini vaan mun mielestä ei ole se tärkein.
kahvi ja kaakao ei ole niin suuri asia.mun mielestä.
olen itse "sairastanut " tätä kummaa yli kymmenen vuotta.
tärkeintä on turvallisuuden tunne.
saa sitä olla.tabuja rikotaan.
täytyy luottaa ja uskoa että on oikeessa.
siinä se kuva sun blogeilla. elä!
ihmiset on. uskoisin että tämä on taistelua vastaan maailmanparannus. se on sielun maisemaa.
hyväksymistä ja kiireen kelkkaa.
tieteen tutkimukset tukee fysiikkaa ja mielen tutkimus vähän siellä ja täällä.
tunnen nuo oireet ja tunnen jo tuskaa itsestäni.
miten eteenpäin? ylitse tunteen täytyy päästä.
pelkoa, mistä? että katoaa?
oisko että kukaan ei usko selviytymiseen?
eihän tästä voi päästä. ei ennen kuin sattuu
tarpeeksi. että tajuaa. ollaan osa maailmaa.
siinä se maailmanparannus taas rokottaa.
ehkä tämä on kapina? vastaan kehitys?
oireet ei katoa tällä vaan se helpottaa.
saa sitä selittää. kaikkea, vaan ei se aina auta.
tajunta pitää saada ja luottamus elämään ja itseen. pelätä kun on sen aika ja olla pelkäämättä kun on sen aika. itse uskon ihmiseen,
nykyään. "tauti" panee miettimään.
asennetauti tämä on mun mielestä. siihen auttaa
"lääkkeet". kun on sen aika. pitää antaa aikaa.
tämä on aikaa vievä tauti. itselle.ja kaikki sitten. sen jälkeen vaikkei tämä koskaan lopukaan. aina olet sinä. tahtois rohkeutta kaikille jotka tästä "kärsii". koska ruumiillista kärsimystä se on. ruumiillista tuskaa sanan kaikessa merkityksessä. se polttaa ja kärventää. tekee heikoksi olla. hyvä sanoa nyt kun en tunne sitä viimistä tuskaa, jonka olen kyllä kokenut. joka saa jalat heilumaan ja polttaa. tekis mieli vaikka katkasta ruumis.
enpä enää koskaan halua tuntea sitä olemista.
käy rintaan syvälle ja polttaa. levotonta.
eikä mikään auta. ei liike eikä sielu.
ei tahdo kärsiä kukaan. oloaan ei kovin helposti pysty ulkoistamaan. mutta siihen on tahto.
tahtoo hyvän olon.
revi siitä. siksi siis. jatka.
täytyy ihmisen saada toivoa. ja luottamusta omaan ruumiiseen. toivoo nimimerkki
tämähän on hallintaa, mutta tarviiko kaikkea hallita?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rev.McMoon kirjoitti:

Paniikkihäiriö on pysynyt tieteelle arvoituksena jo 1800 luvulta asti. En ryhdy käymään läpi kaikkia siitä esitettyjä teorioita, en edes nykyisiä, jotka eivät nekään ole sanottavasti selvittäneet ilmiön syntyä. On olemassa kolme pääteoriaa, yksi esittää syyksi fysiikkaa, toinen psyykeä, kolmas molempia. Kolmas on oikeassa, paniikkihäiriötuntemusten aiheuttava mekanismi on fyysinen, laukaiseva tekijä psyykkinen.

Yleinen tapa jakaa paniikkireaktiot tilanteeseen liittyviksi ja spontaaneiksi ei ole järkevä tapa suhtautua asiaan, paniikkikohtaus ei synny koskaan ilman laukaisevaa tekijää, ei edes nukkuessa, laukaiseva tekijä vain jää tunnistamatta ns. spontaaneihin kohtauksiin liittyen. Laukaiseva tekijä tulee todennäköisesti aina alitajunnasta vaikka voi kyllä liittyä tilanteeseenkin. Tilanteeseen saattaa liittyä jokin tekijä, joka assosioituu esimerkiksi johonkin vanhaan traumaan, sama voi tapahtua unen aikana.

Tilanteeseen liittyvä kohtaus on helpommin ymmärrettävissä, esimerkiksi avoimeen tai suljettuun paikkaan liittyvä paniikki on vaistonvarainen reaktio sellaiseen tilanteeseen, joka on vaarallinen ihmiselle “saaliseläimenä”, paniikkikohtaus on tavallaan psyykkinen atavismi. Paniikkihäiriössä ihmisen vaistominän vaikutus aivojen pelkokeskuksiin on kasvanut niin suureksi, että tietoinen minä ei pysty enää hallitsemaan tilannetta.

Jokainen stressaava tilanne ei aiheuta paniikkia, tämä johtuu siitä, että tietoisella tasolla liikkuvat tilanteet ovat hallittavissa. Kun vaistominän taholta tulevat hälytyssignaalit jäävät tietoisuudelta huomioimatta, ei tilanne ole hallinnassa ja kehittyy hyökkää/pakene-reaktio, kun tietoisuus ei ole tästä perillä, eikä reagoi, kiihtyy autonominen hermosto ylikierroksille ja paniikkikohtaus on valmis.

Paniikkikohtaukseen liittyy yleensä voimakas ahdistus, mutta kohtauksia voi myös esiintyä ilman niiden välissä esiintyvää ahdistuneisuutta. Vaikka johonkin tiettyyn tunnettuun tekijään liittyvä ahdistuneisuuden tunne saattaa laukaista paniikkikohtauksen, arvelen, että valtaosa kohtauksista syntyy siten, että varsinaista laukaisevaa psyykkistä stressitekijää ei tunnisteta. Ahdistuneisuus kohtauksen yhteydessä voi siis olla aiheuttava tekijä tai seuraus tiedostamattoman tekijän laukaisemasta kohtauksesta.

Olen kokenut itse paniikkeja sekä ahdistuksen kanssa että ilman. Sellaiset paniikit, joissa oireet olivat vain fyysisiä, esiintyi sen jälkeen, kun kroonisen kofeiinimyrkytyksen aiheuttamat masennus ja ahdistuneisuus olivat poistuneet. Vielä nytkin, yli 9kk kahvinjuonnin lopettamisen jälkeen saan silloin tällöin hyvin heikkoja fyysisiä paniikkioireita, psyyken puolella ne eivät enää saa aikaan muuta kuin lievää huvittuneen sekaista ärtymystä. Olen jopa huvitellut ilmiöllä siten, että kun olen esimerkiksi lähestymässä ... sanotaan nyt vaikka autonrotiskoa, joka pitäisi korjata katsastuskuntoon vaikka ei huvittaisi, alkavat paniikkikohtauksen fyysiset oireet hiipiä päälle vaikka en edes tuntisi mitään vastenmielisyyden tunteita, kun käännyn ja lähden kävelemään poispäin, oireet helpottavat. Olen huomannut saman ilmiön useissa eri tilanteissa ja oppinut niitä tarkkailemalla ja analysoimalla itsestäni sellaisia asioita, jotka olisivat muuten todennäköisesti jääneet löytymättä.

Paniikkikohtauksen aikaiset tuntemukset kuten, huimaus, paineentunne päässä, puutuminen, pistely jne, johtuvat niskalihasten kouristuksesta, joka häiritsee aivojen verenkiertoa ja niskan/kallonpohjan hermoratojen toimintaa, tämä saa aikaan autonomisen hermoston kiihtymisen, joka ilmenee elintoimintojen, kuten mm. sydämen sykkeen kiihtymisenä. Hengenahdistuksen tunne johtuu hengityslihasten kiristymisestä, jolloin hengitys siirtyy tapahtuvaksi keuhkojen yläosassa, seurauksena hyperventilaatio. Yleensäkin tuollaiset neurologiset oireet syntyvät keskushermostossa ja voivat siksi esiintyä missä päin kehoa tahansa. Kofeiini pahentaa paniikkihäiriötä pitämällä stressihormonitasot kroonisesti korkeina, se myös todennäköisesti aiheuttaa jopa yli 50% kaikista paniikkihäiriötapauksista muuttamalla aivojen kemiallista kokonaistasapainoa ja lisäämällä lihasten spastisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu