Uusi perusturvalautakunta

Lapuan uuden perusturvalautakunnan tulee otta jämäkämpi ote Lapuan sosiaali-ja terveystoimesta.

Tähän saakka virkamiehet ovat "vedättäneet ja kustettaneet" luottamushenkilöitä ja tulokset ovat nähtävissä. Miksi päätäntävalta on annettu Lapualla virkamiehille Lapuan kaupungin johtosäännössä? Johtosääntöä on aihetta muutaa tarpeen mukaan ja valta tulee palauttaa lapualaisille ja heidän valitsemilleen luottamushenkilöille.
131420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Heitäpä taas perusteluja kehiin, että missä kusetettu ja miten? Kyllä täytyy todeta, että jotkut ne jaksaa paasata paskaa. Hukkuuhan siihen kohta, ellei ole jo nilkkojaan myöten siinä, siltä nyt alkaa tuntumaan. Laita edes oma nimes esiin, jos tuollaista väität!

Äänestä
  • Esimerkkinä palkansaajajärjestö SuPerin kantelu lääninhallitukselle ja sitä edeltäneet perusturvan virkamiesten "virkatoimet" ja Tk:n vuodeosaston käytäväpaikat.

    Alkuvuodesta Lapualla kävi Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesvaltuuskunta, mutta heitä ei käytetty Tk:n vuodeosastolla, jossa oli tuolloin 7 käytäväpaikka käytössä. Asia salatiin ministeriön virkamiehiltä.
    Ministeri Risikkoa on myös kusetettu Lapuan perusturvan hyvästä tilasta.

    Äänestä

  • vaan piruuttas saada aika jollekin erikoislääkärille! Ainakin tällaiselle tavalliselle pulliaiselle sanotaan, että mene yksityiselle, pääset paljon nopeammin!!!!!! Näin toimii terveyskeskus

    Äänestä

  • asioita seuraava kirjoitti:

    Esimerkkinä palkansaajajärjestö SuPerin kantelu lääninhallitukselle ja sitä edeltäneet perusturvan virkamiesten "virkatoimet" ja Tk:n vuodeosaston käytäväpaikat.

    Alkuvuodesta Lapualla kävi Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesvaltuuskunta, mutta heitä ei käytetty Tk:n vuodeosastolla, jossa oli tuolloin 7 käytäväpaikka käytössä. Asia salatiin ministeriön virkamiehiltä.
    Ministeri Risikkoa on myös kusetettu Lapuan perusturvan hyvästä tilasta.

    oletko superin palomäen akentti,kuule liity tehyyn niin minäkin ja palakka nousi.

    Äänestä

  • yritäpä vaikka kirjoitti:

    vaan piruuttas saada aika jollekin erikoislääkärille! Ainakin tällaiselle tavalliselle pulliaiselle sanotaan, että mene yksityiselle, pääset paljon nopeammin!!!!!! Näin toimii terveyskeskus

    Kuule, ekkähän koita käydä jonkun muun paikkakunnan teekoos ja saada aikaa erikoislääkäreille. Et kuule pääse muualla edes tavalliselle lääkärille pitkiin aikoihin, ellet jonota päivystysaikoja. Sä et huonosta hoidosta tiedä kuule vielä mitään jos moitit että täällä on asiat huonosti. Mulle heti ja välittömästi juuri nyt- tyyppejä liikkeellä näköjään. MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ!

    Äänestä

  • asioita seuraava kirjoitti:

    Esimerkkinä palkansaajajärjestö SuPerin kantelu lääninhallitukselle ja sitä edeltäneet perusturvan virkamiesten "virkatoimet" ja Tk:n vuodeosaston käytäväpaikat.

    Alkuvuodesta Lapualla kävi Sosiaali- ja terveysministeriön virkamiesvaltuuskunta, mutta heitä ei käytetty Tk:n vuodeosastolla, jossa oli tuolloin 7 käytäväpaikka käytössä. Asia salatiin ministeriön virkamiehiltä.
    Ministeri Risikkoa on myös kusetettu Lapuan perusturvan hyvästä tilasta.

    Kysyin yhdeltä perusturvalautakunnan jäseneltä, että miten on? Makaako käytävillä jatkuvasti potilaita. Tuumas, että keskiarvot on olleet pääsääntöisesti tämän vuoden alle kolmenkymmenen. Vain muutamana PÄIVÄNÄ on ollut yli "rajan" eli ilmeisesti sen kolmenkymmenen. Ajoittain ja aika useinkin on ollut jopa alle 25 potilasta osastolla.
    Tilanne on kuulemma todella parantunut sairaalaosastolla jopa pahimpina "sairauskuukausina".
    Tietysti joskus on ollut pakko ylittää raja, mutta eihän niitä potilaita pihallakaan kannata makuuttaa. Kenenkään ei ole päiväkaupalla tarvinnut käytävällä olla! Ja hoitoa on saanut.
    Minä ainakin tyydyin tähän vastaukseen. Jos jollakin on toisenlaista totuutta, niin tuokoot esiin! Mutta mututietoihmiset älkööt vaivautuko!

    Äänestä

  • SRJ kirjoitti:

    Infektiovaaran vuoksi "tiputuksessa" olevaa potilasta ei saisi "makuuttaa" Tk:n vuodeosaston "käytäväpaikalla". Tämänkin minä olen henkilökohtaisesti nähnyt Lapuan Tk:ssa.

    Toipumassa olevat "leikkauspotillat" ovat kyllä hoidettu omissa huoneissa Lapualla.

    Äänestä

  • sama ulisija kirjoitti:

    Kuule, ekkähän koita käydä jonkun muun paikkakunnan teekoos ja saada aikaa erikoislääkäreille. Et kuule pääse muualla edes tavalliselle lääkärille pitkiin aikoihin, ellet jonota päivystysaikoja. Sä et huonosta hoidosta tiedä kuule vielä mitään jos moitit että täällä on asiat huonosti. Mulle heti ja välittömästi juuri nyt- tyyppejä liikkeellä näköjään. MINÄ MINÄ MINÄ MINÄ!

    Niiden tunnettujen lapualaisten, jotka eivät maksa runsaista pääomatuloistaan centtiäkään kunnallisveroa Lapualle ei tulisi käyttää Lapuan peruspalveluja, eikä päättää meidän lapualaisten puolesta esimerkiksi kunnallisveroprosentista.

    Äänestä

  • tätä mieltä kirjoitti:

    Niiden tunnettujen lapualaisten, jotka eivät maksa runsaista pääomatuloistaan centtiäkään kunnallisveroa Lapualle ei tulisi käyttää Lapuan peruspalveluja, eikä päättää meidän lapualaisten puolesta esimerkiksi kunnallisveroprosentista.

    palvelua jotka maksavat eniten kunnallisveroa Lapualle. Köyhät kyykkyyn!

    Äänestä

  • yritäpä vaikka kirjoitti:

    vaan piruuttas saada aika jollekin erikoislääkärille! Ainakin tällaiselle tavalliselle pulliaiselle sanotaan, että mene yksityiselle, pääset paljon nopeammin!!!!!! Näin toimii terveyskeskus

    muis kunnis ne on kaikki yksityispuolella

    Äänestä

  • Niille parasta kirjoitti:

    palvelua jotka maksavat eniten kunnallisveroa Lapualle. Köyhät kyykkyyn!

    Lapualla pidetään huolta köyhistä ja heikoista, veropinnarit muilutettaan entiseen Neuvostoliittoon !

    Äänestä

perusturva---tais alkaa alamäki sitten oy:n

Äänestä
  • mikasi vs perusturva johtaja pääsee¨veräjästää kukaan ei puutu sen toilailuihin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kunnallinen kansanvalta Lap... kirjoitti:

Lapuan uuden perusturvalautakunnan tulee otta jämäkämpi ote Lapuan sosiaali-ja terveystoimesta.

Tähän saakka virkamiehet ovat "vedättäneet ja kustettaneet" luottamushenkilöitä ja tulokset ovat nähtävissä. Miksi päätäntävalta on annettu Lapualla virkamiehille Lapuan kaupungin johtosäännössä? Johtosääntöä on aihetta muutaa tarpeen mukaan ja valta tulee palauttaa lapualaisille ja heidän valitsemilleen luottamushenkilöille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu