Armeija ja katsomusvapaus ja

kirkon erikoisasema

Kirkollisen työn ja sotilaspappien virallinen asema armeijan organisaatiossa ja hierarkiassa rikkoo uskonnottomien tasavertaista kohtelua. Kirkollisen työn esikoisasema tulisikin lopettaa ja sotilaspappien virat muuttaa uskonnollisesti sitoutumattomiksi erikoisupseerien viroiksi. Hakukelpoisiksi tulisivat tällöin mm. psykologit ja sosiaalityöntekijät.

Armeijan luonteeseen kuuluva kriisi- ja traumatyö tulee järjestää uskonnollisesti sitoutumattomalta pohjalta. Pappien tilalle armeijan leipiin tarvitaan esimerkiksi psykologisen koulutuksen saaneita, uskontoneutraalisti toimivia ammattilaisia sekä rauhanajan toiminnan että kriisien ja sodan varalle. Kirkko voisi silti omalla kustannuksellaan tarjota palvelujaan varusmiehille samaan tapaan kuin se toimii sairaaloissa.

Jo kutsunnoissa ja heti varusmiespalveluksen alussa tulisi alokkaille joukko-osastoissa tehdä asianmukaisesti selväksi, että ev.lut. kirkkoon kuulumattomilla ei ole velvollisuutta osallistua sotilaspappien pitämille uskonnollisille oppitunneille, jos sellaisia ylipäätään on ohjelmassa. Niiden vaihtoehtona tulee olla uskonnollisesti neutraaleja, esimerkiksi sosiaalikuraattorin pitämiä oppitunteja, jossa tuodaan esiin muun muassa niitä sosiaalisia sekä fyysistä ja psyykkistä puolta koskevia terveydellisiä tuki- ja hoitopalveluja, joita varusmiehille tarvittaessa on tarjolla. Myös sotilasvakuutusta ja -valaa koskeva oppitunti tulee olla uskonnollisesti neutraali, kumpaakaan vaihtoehtoa suosimaton.

Armeijassa on käytössä sekä uskonnollinen vala että uskonnoton sotilasvakuutus. Lain mukaan myös uskontokuntiin kuuluvilla on oikeus valita uskonnoton sotilasvakuutus. Esimerkiksi ev.lut. kirkkoon kuuluvilta ei siis saa automaattisesti edellyttää eikä edes olettaa uskonnollista valaa. Toisaalta, kirkkoon kuulumattomat voivat antaa uskonnollisen sotilasvalan. Uskonnollisesta valasta tulisi itse asiassa pikaisessa tulevaisuudessa kokonaan luopua ja siirtyä kaikille yhteiseen sotilasvakuutukseen, jossa sotilaita ei jaeta ”vuohiin ja lampaisiin” katsomuksellisen valinnan perusteella.

Uskonnollista valaa on armeijassa pitkään käytännössä suosittu juhlallisen vakuutuksen, nykyään sotilasvakuutuksen, kustannuksella. Valaan liittyvät seremoniat ovat olleet usein juhlallisempia kuin uskonnottoman vakuutuksen järjestämismuodot. Monet uskonnottomat alokkaat ovatkin vuosien vannoneet uskonnollisen valan, mikä on ilmentänyt pikemmin sopeutumista uskontopohjaiseen painostukseen kuin sitoutuneisuutta uskontoon sinänsä.

Nykyään yhä useampi uskonnottomista tai kirkkoon kuuluvistakin vannoo jo neutraalin juhlallisen vakuutuksen. Sotilasvakuutuksen aiempaa juhlallisempaan seremoniaan on varuskunnissa alettu kiinnittää aiheellista huomiota muun muassa esilukijoiden valinnan kautta, esimerkiksi Santahaminassa sotilasvakuutuksen antajille esilukijana jokin aika sitten toimi erikoishammaslääkäri Helena Ranta.

Sotilasvakuutuksen antajilla tulee olla yhtäläinen oikeus ja velvollisuus osallistua vakuutus- ja valatilaisuuksien jälkeen ohjelmassa mahdollisesti olevaan ohimarssiin. Samoin varusmiesten omaisilla tulee olla yhtäläiset mahdollisuudet seurata ennen ohimarssia niin vakuutus- kuin valatilaisuuttakin.

Erään haasteen varusmiesten katsomukselliselle tasa-arvolle muodostaa tätä nykyä yleinen palveluohjesääntö, jonka mukaan kenttähartaudet ja niihin kuuluvat rukoukset toimitetaan muodossa komentojen mukaan. Hartaudet armeijassa tuleekin saattaa yksilöllisiksi, ilman kenenkään komentoa tapahtuviksi.

3

572

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mitä muut tekevät

      tai millaisia palveluita heille järjestetään? Kunnioita toisten uskonnonvapautta ja jätä heidät rauhaan!

      Kyllähän jokainen evlut kirkkoon kuulumaton tietää, ettei heidän tarvitse osallistua uskonnolliseen toimintaan/ uskonnollisiin oppitunteihin.

      • todellisuudessa

        Armeijan tulisi kunnioittaa uskonnottomien oikeutta käydä armeija ilman uskontoa, siitä tässä on kysymys. Vielä ilmenee käytännössä selvästi haluttomuutta uskonnottoman vaihtoehdon tarjoamiselle joukko-osastoissa, kun kerran pappeja on palkkalistoilla, pitävät tunteja, järjestävät hartauksia ja kun kerran oikein sulkeisissa harjoitellaan rukoilemista...

        Eikö olisi parempi, että jokainen rukoilisi jos rukoiluttaa ihan yksityisesti ilman käskyä ja määrättyä muotoa ja aikaa?


      • Atte Ateisti

        Sulkeisohjesäännön mukaan:

        Käsky: "KYPÄRÄ!"

        (Otetaan asento)

        Käsky: "PÄÄSTÄ!"

        (Kypärä otetaan päästä ja asetetaan navan korkeudelle. Peukalo pitää kiinni kypärästä sen ylemmästä reunasta keskeltä.)

        Käsky: "RUKOILKAAMME!"

        (Pää taivutetaan alaspäin, leuka rintaa vasten, katse kohdistetaan noin puoli metriä eteenpäin omista saappaankärjistä.)

        Käsky: "AMEN!"

        (Pää nostetaan ylös ja katse kohdistetaan suoraan eteenpäin.)


        Joissain Ruotuväki-lehden tiedoissa oli aiemmin juttua Sulkeisohjesäännön (SulkO) nykyaikaistamisesta. Toivon todella, että uudistaminen koskisi ainakin tätä osaa sulkeistoimintoja.

        Alunperinhän sulkeisten idea tuli Rooman valtakunnan armeijasta, jossa keihäsmiesten hallittu käyttö vaati tarkkaa ja yhtäläistä rytmiä rivistössä, etteivät keihäät menisi sekaisin.

        Rivissä - vieläpä esimiehen käskystä - rukoileminen ei palvele mitään tarkoituksenmukaisuutta, vaan on merkki sekä uskonnon että armeijan alennustilasta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1492
    2. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      59
      860
    3. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      647
    4. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      87
      627
    5. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      595
    6. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      573
    7. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      564
    8. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      7
      532
    9. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      521
    10. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      70
      510
    11. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      23
      507
    12. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      61
      505
    13. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      46
      492
    14. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      37
      476
    15. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      14
      471
    16. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      462
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      132
      429
    18. 42
      408
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      45
      399
    20. Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?

      Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla
      Lappajärvi
      97
      386
    Aihe