Televisio on hyvä keksintö mutta perkeleelle valjastetut ohjelmat pilaa sen.
TELEVISIO EI ITSESSÄÄN SYNTIÄ - mutta jumalattomat ohjelmat on
90 % ohjelmista sontaa
12548
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
että sydämemme on sellaisen mustan jään peitteitten alla ,että Jumalan rakkauskaan ei sitä voi sulattaa.
Jalkamme ovat niin kohmeessa ettei niillä iloiten riennetä sitä ilosanomaa julistamaan jota sellainen sydän kaipaa joka synnin alle nääntyy.
tuomita televisiota tai sen kuvaputkea syntiseksi, vaan meidän tulee tuomita sen kautta tulevat ohjelmat syntisiksi. Mutta miten sitten on mahdollista, että synnitön kuvaputki on suostunut Perkeleen kätyriksi ja lähettämään meille kaikkein syntisintä ohjelmaa, missä on mukana vieläpä ihan tahtimusiikkia, mikä onkin kai kaikkein suurin synti tässä maailmassa.
Vaan ohjelmat, toiset vaan yksinkertaisesti on rakennettu synnin palvelukseen .
Kysyit miten sitten on mahdollista, että kuvaputki on suostunut paholaisen kätyriksi? Siten että esimerkiksi meidän ikäluokalle, tuotiin jo alusta alkaen selväksi, että se on kaikki tyystiin syntiä, joten ei kukaan ole hakeutunut toimeen Tv1 Tv2 Mtv jne. ja varsinkaan ohjelma mestariksi, jotka voisi vaikuttaa hyviin ohjelmiin .
Television omistajissa on paljon salaisia synnin rakastajia.
liha on heikko, ja jos naapurissa on televisio, siellä voi heikkolihainenkin lestadiolainen katsella ohjelmia miten lystää, mutta ei sellaista syntiä toki kotitelevisiosta katsoen kukaan oikea lestadiolainen koskaan tekisi, jos ei sitten olisi vain luvatonta tekevisiota peräkammarin puolella kaapissa, jota ei kukaan lupatarkastajakaan arvaisi kysellä. Lestadiolaisen elämä on toki sellaista keplottelua sopivan ja laittoman välillä, eikö totta vaan.
Keisarille mikä keisarille kuuluu.
viimeisen keisarinkin ajasta on jo kulunut vuosikymmeniä ennen ensimmäisen televisiolähetyksen lähettämistä?
Vaikka Tv lupa maksu on. n. 220 Euroo on se ohjelmiin nähden liikaa, maksat siitä saastasta 1320,- mummoo/vuosi . Silti sitä mieltä, että vaikka ei katsoskaan kun, uutiset luontokuva, linnan juhlaa. Äänestykset niin kalliksi tulee .
Niin se tekee n. 60 centtiä/pv (eli yli 3,-mummoo/pv.). Mutta ei ilman lupaakaan voi katsoa, se on vielä suurempi synti.
TV ohjelmia valitaan ja niillä pystytään ohjaamaan ihmisiä.
TV:n välityksellä ihmiselle voidaan antaa syötteitä joita ihminen ei tajua, kun ne ajastetaan sopivin sykäyksin ,aiheiden ja ajan väleihin.
Toinen aika merkittävä asia on se, että jos Jumala on antanut sinulle elämän, niin onko se tarkoitettu siihen, että muut varatavat sen sinulta?
Jokaisen oma asia on tietenkin, että miten elämänsä kuluttaa, mutta tv sen ajan varastaa.
Tiedämme että suomalaiset ihmiset puhuvat liian vähän. TV:n ollessa päällä , ihmiset puhuvat vielä vähemmän.
TV ei siis yksistään varasta omaa aikaasi vaan koko asunnon ajan, perheen, lapsien ,aviopuolisoiden ja vieraidenkin.
Se aika on poissa elämästä, yhteydestä Jumalaan ja itseltä & läheisiltä.
Lisäksi on ohjelmallinen sonta ja sen sonnan kautta yhteiskunnallinen ohjaus.
Median kautta elävä ihminen ei todellakaan elä omaa elämäänsä vaan sitä, mikä sinulle näytetään.
Kaikkea sinulle ei edes näytetä koska et ole sen arvoinen. Muut siis päättävät elämäsi sisällöstä.
Jos taas kuvittelet tilanteen, että et tiedä mitään uutisia tai maailman tapahtumia, niin jossain vaiheessa alat elämää elämääsi Jumalalle.
Silloin usko on lähempänä. Sinulla on aikaa miettiä uskoa, sen sisältöä, lukea tietoa ja olla onnellisen rauhallinen.
TV usein taas välittää onnettomuuksia, murheita ja kauhuakin. Se ei siis tarjoa mitään sellaista, mistä voisit olla onnellinen.
Kun on saarnattu televisio synniksi, niin hankittuani sen, loppui kylässä käynti, Jumalan sanan lukeminen ja lopputulos on se että rahat loppuu kun pitää ostaa kaikki dvd-kasetit ja antennit, mastovahvistimet, tallentavat digiboxit, dvd-laitteet, tietokoneet, muistitikut, internetit, ja kotiteatterilaitteet, ilmalämpöpumppu jossa on integroitu televisio. Kun annat pahalle pikku sormen se vie koko käden,
on off ei toimi siinä.
sieltä tulee kaikkea paskaa
Kukaan ei tarvitse televisiota työnsä puolesta, liha sitä vaatii!!
Nää netin keskustelupalstat sisältää enemmän sontaa kuin televisio.
Mutta on täältä saatu neuvojakin .