Lukekaa tarkkaan, pistäkää muistiin....
Masennus vie liki 2 000 nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain
Julkaistu: 19:46
Merja Ojansivu
helsingin sanomat
Mielenterveyden häiriöt olivat syynä lähes kahdentuhannen nuoren siirtymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna. Taustalla on tutkijan mukaan perheiden turvattomuutta, koulun ja opiskeluympäristön suorituskeskeisyyttä ja työelämän kylmyyttä.
Kelan mukaan vuodesta 2000 vuoteen 2007 masennuksen takia alkaneiden sairauspäivärahakausien määrä on kasvanut 16–29-vuotiailla miehillä 91,7 prosenttia ja naisilla 159,4 prosenttia.
Mielenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut viimeisten seitsemän vuoden aikana.
Asiaa tutkinut Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalo vakuuttaa, ettei kyseessä ole tilastovirhe.
"Tilanne on todellinen. Se ei johdu mistään yksittäisestä syystä, vaan herkästi haavoittuvia nuoria tukevan sosiaalisen turvaverkoston rapautumisesta."
Taustalla on perheiden turvattomuutta, koulun ja opiskeluympäristön suorituskeskeisyyttä ja työelämän kylmyyttä, Raitasalo päättelee.
Nyt alle kolmikymppiset nuoret ovat myös kokeneet 1980–1990 -lukujen taitteen taloudellinen laman, joka lisäsi perheiden turvattomuutta ja kriisejä.
Masennus vie liki 2 000 nuorta työkyvyttömyyseläkkeelle vuosittain
Julkaistu: 19:46
Merja Ojansivu
helsingin sanomat
Mielenterveyden häiriöt olivat syynä lähes kahdentuhannen nuoren siirtymiseen työkyvyttömyyseläkkeelle viime vuonna. Taustalla on tutkijan mukaan perheiden turvattomuutta, koulun ja opiskeluympäristön suorituskeskeisyyttä ja työelämän kylmyyttä.
Kelan mukaan vuodesta 2000 vuoteen 2007 masennuksen takia alkaneiden sairauspäivärahakausien määrä on kasvanut 16–29-vuotiailla miehillä 91,7 prosenttia ja naisilla 159,4 prosenttia.
Mielenterveyshäiriöiden vuoksi eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä on enemmän kuin kaksinkertaistunut viimeisten seitsemän vuoden aikana.
Asiaa tutkinut Kelan tutkimusprofessori Raimo Raitasalo vakuuttaa, ettei kyseessä ole tilastovirhe.
"Tilanne on todellinen. Se ei johdu mistään yksittäisestä syystä, vaan herkästi haavoittuvia nuoria tukevan sosiaalisen turvaverkoston rapautumisesta."
Taustalla on perheiden turvattomuutta, koulun ja opiskeluympäristön suorituskeskeisyyttä ja työelämän kylmyyttä, Raitasalo päättelee.
Nyt alle kolmikymppiset nuoret ovat myös kokeneet 1980–1990 -lukujen taitteen taloudellinen laman, joka lisäsi perheiden turvattomuutta ja kriisejä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kommunismi vaan on väärä troppi.
Ei tässä Rainesto mitään uutta ole.
Vallankeikaus veisi nämäkin 2000 lopullisesti
maantielle kun talous romahtaisi ja ehkä
70 vuotta menisi ihmetellessä.
Toveri Urpon muistin mukaan sosialismissä käytet-
tiin mielenterveyspalveluita vähän muuhun
tapaan.
Mielipide vapauden rajoittamiseen.
Sosialistinen yhteiskunta on sellainen että
nykyajan ihminen tulisi neuvostovankilavainaa-
seen joutuessaan hulluksi heti.
Perheiden "turvattomuus" on aika monitahoinen
asia eikä sitä voi kuitata yhdellä sanalla.
Ennen oltiin "köyhempiä" mutta turvallisia nyt
ollaan "rikkaampia" mutta turvattomampia.
Tästä päästään siihen että raha ei ratkaise
kaikkea.
Vai mitä?
Vai troppia massennukseen,kuules porvarisuti Urpo,kommunistisessa järjestelmässä,ei pahemmin tunnettu masennusta eläkkeelle siirtymiseksi,tässä tullaan kapitalismista johtuviin sairauksiin,ne uudet ilmiösairaudet ovat porvarismi sopan aiheuttamia!!!!!!!!!
Rainesto on dialektiikassaan oikeassa,kommunisti nuoret ovat älykkäitä,hyvillä lahjoilla valittu kansanryhmä,jossa harrastukset olivat aivan muutakuin porvarismin masennusopit.
Voit tulla Tri suhoin vastaanotolle,sillä olen saanut lääketieteellistä oppia,psykiatriasta,sekä sisätaudeista,näitähän Suomalaisilla nuorilla on kauhistuttavan paljon,enemän kommunistisia nuorisoliittolaisia ja pioneerileiriä,siellä laiteaan masennus pois ja siirrytään askel kohti sosialismia.
Trisuhoi
ja vankileirien saaristo oli toisinajattelijoita varten. kunnon kommarin mielihän ei järky mistään
Jopa Neuvostoliitossa oli, missä toisinajattelijoiksi kutsutut henkilöt esittävät NL:n hallintoa kohtaan kritiikkiä. Toisinajattelijat
eivät olleet normatiivisesti normaaleja.
Senpä tähden heille anettiin hyvää hoitoa
mielisairaaloissa, joissa heitä kuntoutettiin.
Olin näistä laitoksista kovin ylpeä ja olen edelleenkin.
Poistaako muiden ongelmat meidän suomalaisten ongelmat?
kuten ammattituomari kertoi niin neuvostoliitossa poliittisesti toisinajatteleva - siis poliittisen mielipiteen omaava ihminen - tuomittiin "mielisairaana" sairaalahoitoon jollaista ei meillä edes korkeasaaressa anneta paviaaneille.
maailmassa pitää olla oikeus ajatella ja vapaasti ilmaista se mielipiteensä. jos meillä rainesto täällä haukkumassasi suomessa elettäisiin kuin neukuissa niin sinut olisi aikoja takaperin puettu pakkopaitaan ja piikitetty säännöllisesti.
mutta demokratian erottaan sosialistisesta yhteiskunnasta se, että sinä ja minä - rainesto - saamme vapaasti esittää mielipiteitämme.
kiihota palstan keskustelijoita dialektiikkaan?
Kuka ottaa sinut tosissaan?
työskentelin ennen lamaa sukulaismiehen rakennusapufirmassa kymppinä ja silloin eesti oli juuri itsenäistynyt; meille tuli silloin noin kolmikymppinen jätkä eestistä töihin, Alvari nimeltään, ja hän kertoi hyviä juttuja neuvosto-eestistä. mies oli seistsemänvuotias poika kun ensi kerran sai maistaa purkkiananasta. vähemmästäkin normaali ihminen saa pollavikoja.
äijä kertoi armeijaajoistaan; palveli alokasajan paldinskissa virossa ja alokasajan päätyttyä alettiin arpoa, että kuka menee mihinkin. sanoi, että vähän pelotti; arpa ratkaisi. joku joutui afganistaniin, joku ddr:ään mutta kaveri sanoi, että hänellä kävi hyvä tuuri; kaliningradiin. sanoi, että kaksi vuotta palvelusta; kerran vanhemmat saivat tulla katsomaan, hän ei päässyt vanhempia tapaamaan. sanoi, että huolto pelasi hyvin; sunnuntaisin sai kupin kahvia ja keitetyn kananmunan. ei varmaan tarvi edes ääneen sanoa, että mies ei neuvostoliittoa kaipaa.
mutta eniten Alvarista jäi mieleen, että mies sanoi hyvin, että "mitään et neuvostovaltakunnassa saanut yrittää. et saa yrittää etkä saa ajatella." passiivisuus ja oma-aloitteettomuus on kommunismia. yrittäjän luonteen omaava ihminen ei kommunismissa pärjää.
.. mutta, turha kiemurrella, koukku on jo teillä nielaistuna. Porvari Suomi on rikollisella tiellä, josta ei hyvää seuraa.
Suomen oikeus ja sosiaalipuoli on täysin rikollisissa käsissä. Täällä tuotetaan kuolemaa, itsemurhien muodossa maailman eniten.
Tämä tosiasia ei jätä sijaa selittelyille porvarit!
ne ovat me vanhemmat ihmiset; kuka mikäkin syystä? epäonnistuneet perhesuhteet, kaatuneen yrityksen myötä taloudellinen konkurssi... liikaa viinaa vuosien myötä ja käsistä karannut elämänhallinta... masennus ja epätoivo. kun ei mikään onnistu. kyllä itsemurhia tehdään ja puoli kansaa syö masennuslääkkeitä.
mutta kärsijät kuuluvat suuriin ikäluokiin; niihin, jotka koko elämänsä ovat eläneet kommunistisen diktatuurin uhan alla ja jotka eivät ole kouluja käyneet vaan elämänkoulussa erikoistuneet yhteen ja ainoaan työpaikkaan ja kun se alta menee niin mitä käteen jää?
on turha syyllistää markkinataloutta; se kyllä tietysti taloudellisella armottomuudellaan on osasyyllinen mutta mielenterveysongelmien perimmäinen syy voi yhtä hyvin olla se äänetön uhka, joka idästä vuosikymmenestä toiseen uhkasi meitä suomalaisia. kotimaan ongelmat olivat fyysiä mutta pimeästä idästä tullut diktatuurinen uhka; se loi sotilaallisen uhan kansamme päälle puoleksi vuosisadaksi.
Toverin todistelu on surkeaa, sillä hän puhuu kommunismsiat, jota ei oel edes ollut.
Jos hän halua puhua Virosta ja elämästä siellä, tulee olla edes objektiivinen. Minulla on paljon Virolaisia tuttuja, eivät he allekirjoita tätä tarinaa, jota toverisi todistaa.
Tuo yrittäjä tarina on kerrassaan surkuhupaisa, kunhan muistaa Tahanovilaisuuden, niin tietää, että ei edes sosialistisessa NL:ssä oltu vielä vapaita työperäisistä kilpailu paineista.
kuitenkin näki elävänä sen sosialismin. minulle ja sinulle sosialismihan on vain kuulopuhetta ja teoriaa.
toveri virolainen eli sinun paratiisissasi.
Mitä tapahtuisi jos sosialistinen vallankumous tapahtuisi Saharassa?
- Parissa vuodessa sinne olisi tuotava hiekkaa.
Onko olemassa mitään maata missä sosialistinen vallankumous ei voisi tapahtua?
- No Liechenstein esimerkiksi. Se on niin pieni valtio ettei sinne mahtuisi niin suurta sekasotkua.
Mikä ero on kapitalistin ja sosialistin helvetillä?
- Kapitalistin helvetissä maataan naulamatolla kun höyryjyrä ajaa päältä. Sosialismissa on sama juttu paitsi yleensä ei ole nauloja, jyrä on varastettu ja kuski on kännissä.
Miksi kommunismi yleensä keksittiin?
- Se on helpompaa kuin työnteko.
Voisiko sosialistinen vallankumous tapahtua Norjassa?
- Totta kai voisi mutta olisi sääli pilata niin kaunis maa.
Amerikkalainen, tsekki ja venäläinen olivat autiolla saarella ja löysivät vanhan lampun. Sitä hinkattuaan lampun henki sanoi toteuttavansa kunkin kolme toivetta. Amerikkalainen toivoi isomman auton, isomman talon ja enemmän rahaa. Niin olkoon ja mies hävisi saarelta. Tsekki uskalsi toivoa auton, talon ja rahaa. Ja kas, hänenkin toiveensa totetui!
Yksin jäänyt venäläinen mietti hetken ja toivoi leipää ja pullon vodkaa ja amerikkalaisen ja tsekin takaisin saarelle.
Miten talous toimii kommunismissa?
- Ostaa sitä mitä on saatavilla ja teeskentelee tarvitsevansa sitä.
Ja lopuksi: mitkä ovat sosialismin seitsemän ihmettä?
1. Täystyöllisyys.
2. Vaikka on täystyöllisyys, kukaan ei tee töitä.
3. Vaikka kukaan ei tee töitä talous toimii.
4. Vaikka talous toimii ei ole hyödykkeitä.
5. Vaikka ei ole hyödykkeitä kaikilla on kuitenkin kaikkea.
6. Vaikka kaikilla on kaikkea, kaikki varastavat eikä kukaan ole tyytyväinen.
7. Vaikka kukaan ei ole tyytyväinen saa kommunistinen puolue 100% äänistä.
Pikku pläjäys naapurista:
"Venäjän armeijan väkivaltakulttuuri tappaa sotilaita
Venäjän puolustusministeriö on myöntänyt, että noin 350 venäläissotilasta on kuollut tänä vuonna. Sotilaiden äitien ihmisoikeusjärjestö syyttää puolustusministeriötä todellisten lukujen peittämisestä. Järjestön mukaan noin 3 000 asevelvollista kuolee vuosittain hakkaamiseen tai tekee simputuksen vuoksi itsemurhan.
Puolustusministeriön mukaan Tshetshenian taisteluissa kuoli tammi-kesäkuussa 38 ja liikenneonnettomuuksissa 171 sotilasta. Itsemurhia ministeriö myöntää 101 ja kuolemaan päättyneitä simputuksia 8. "
Ei se sosialismikaan ihmisiä sanottavasti jalostanut.