Hesarista luettua,Rollarit matkalla suomeen tekemään levyä peten kanssa.
Rolling stones
matkalla suomeen
5163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tekevät levyn Kallen kanssa. Lennonkin on mukana. YES!
Lennon ei voi tehdä levyä Peten kanssa, koska Lennon on kuollut. Tämä nyt kuuluu sellaiseen perussivistykseen että melkein hävettää huomauttaa tästä.
ihanko tosi?
voi cheese-ous
Petessä on oikeasti maailmantähden karismaa. Kaikkihan sen ovat jo huomanneet. En yhtään ihmettelisi, jos Rolling Stones hakisi katu-uskottavuutta kollaboroimalla tuntemattomasta maasta kotoisin olevan tuntemattoman rokkarin kanssa. Sellaisesta kotikutoisesta tekemisen meiningistähän Rolling Stonesin ura lähti liikkeelle.
Petestä voisi tulla seuraava Mick Jagger. Pärjäsihän Hanoi Rocksikin maailmalla, vaikka oli kotoisin pienestä Suomesta. Toistaako historia itseään?
Sehän olisi somaa kun laulaisivat rinta rinna Pete ja Mick Jagger. Molemmat roikottaisivat kieltänsä mutta Pete häviäisi kyllä Jaggerille. Sillä on roikottamisesta useamman vuoden kokemus.