Laitanpa nyt postauksen jossa kerron miksi erosin kirkosta.
Itse olin vahvasti uskossa jo ennen rippikoulua, jossa uskoni vain vahvistui. Olin isosenakin parina kesänä, työskentelin lastenleireillä ja vapaaehtoisena Kouvolan Seurakunnan yökahvilassa matalassa kynnyksessä muutaman vuoden ajan. Tutkin silloin aktiivisesti raamattua ja muita uskonnollisia kirjoituksia, kuten vuosia sen jälkeen.
Tänä vuonna, alkuvuodesta törmäsin muutamaan hyvään kirjaan (omistussuhteeni televisioon loppui, ei ollut tietokonetta tms joten aikaa lukemiselle jäi loistavasti) joista viimein vedin johtopäätöksen. Olen ollut väärässä. Jumalaa ei ole. Olen ateisti.
Tuntui uskomattomalta. Toisaalta tunsin kuinka koko maailma avautui silmieni edessä kuin ei koskaan aiemmin. Toisaalta hävetti mennyt uskoni. Tyttöystäväni tarjosi hyvän vertauksen tähän: Eihän lukemaan oppineetkaan häpeä aikaa jolloin vielä joutuivat tavaamaan.
Erosin kirkosta pikimmiten. En ole katunut. Nyt, kun olen seurannut hengellisiä keskusteluita ja kuullut samoja perusteluita jumalan puolesta joita itse käytin, tuntuu se kovin kaukaiselta ja oudolta.
Suosittelen kaikille Mm. Seuraavia teoksia luettavaksi:
Bryson; Lyhyt historia Lähes Kaikesta,
Dawkins; God Delusion,
Pirsig; Zen and the art of motorcycle maintanence
Hawkins; Ajan lyhyt historia (kuvitettu laitos)
Nämä kun lukee, niin luulisi näkevän maailman hieman eri kantilta ....
Rattiveivari
Itse olin vahvasti uskossa jo ennen rippikoulua, jossa uskoni vain vahvistui. Olin isosenakin parina kesänä, työskentelin lastenleireillä ja vapaaehtoisena Kouvolan Seurakunnan yökahvilassa matalassa kynnyksessä muutaman vuoden ajan. Tutkin silloin aktiivisesti raamattua ja muita uskonnollisia kirjoituksia, kuten vuosia sen jälkeen.
Tänä vuonna, alkuvuodesta törmäsin muutamaan hyvään kirjaan (omistussuhteeni televisioon loppui, ei ollut tietokonetta tms joten aikaa lukemiselle jäi loistavasti) joista viimein vedin johtopäätöksen. Olen ollut väärässä. Jumalaa ei ole. Olen ateisti.
Tuntui uskomattomalta. Toisaalta tunsin kuinka koko maailma avautui silmieni edessä kuin ei koskaan aiemmin. Toisaalta hävetti mennyt uskoni. Tyttöystäväni tarjosi hyvän vertauksen tähän: Eihän lukemaan oppineetkaan häpeä aikaa jolloin vielä joutuivat tavaamaan.
Erosin kirkosta pikimmiten. En ole katunut. Nyt, kun olen seurannut hengellisiä keskusteluita ja kuullut samoja perusteluita jumalan puolesta joita itse käytin, tuntuu se kovin kaukaiselta ja oudolta.
Suosittelen kaikille Mm. Seuraavia teoksia luettavaksi:
Bryson; Lyhyt historia Lähes Kaikesta,
Dawkins; God Delusion,
Pirsig; Zen and the art of motorcycle maintanence
Hawkins; Ajan lyhyt historia (kuvitettu laitos)
Nämä kun lukee, niin luulisi näkevän maailman hieman eri kantilta ....
Rattiveivari
Vastaukset 10
Vanhimmat
Otan osaa että päätit luopua Jeesuksesta ja iankaikkisesta elämästä Jumalan rakastavassa läsnäolossa. :(
Otitko huomioon että nämä kirjat ovat vahvasti ateistisuuteen biasoituneita? Helposti unohtuu että kirjoittaja saattaa tuoda esille vain sellaisia asioita jotka tukevat hänen ajamaansa asiaa. Krittisyys pitäisi muistaa myös lukiessa tällaisia kirjoja. 1. Tess. 5:21 "Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."
Sain kirjoituksestasi sellaisen mielikuvan että halusit luopua uskostasi ja hait tukea siihen näistä kirjoista.
Kuitenkin ole aika vahvasti uskoon kallellaan?
Ja koetko ettei uskovaisten pitäisi ollenkaan lukea kristinuskoon kriittisesti suhtauvia kirjoja? Ja jos, niin miksi?
Kuten jo yllä kirjoitin, koin ja koen, että ateismi on yksi parhaista asioista mitä minulle on koskaan tapahtunut. Koen nyt eläväni todellisessa maailmassa, todellista elämää, vailla harhoja tai ennakkoluuloja, avoinna mielin. Eikös tämä ole hyvä asia?
Ja ei, en tietentahtoen _halunnut_ lopettaa uskomistani, niin vain tapahtui ...
Mikä helvetti se on?
Omalla kohdallani valaistumista en osaa lokalisoida tiettyyn hetkeen tai edes pitempään aikajaksoon. Uskonnolliset hartaushetket, rippileirit ym mihin on joutunut pienenä osallistumaan, koska on ollut "pakko", eivät ole aiheuttaneet sen kummempia syvällisiä pohdintoja jumaluuden olemassaolosta. Sen verran voin kyllä sanoa, että vaikken jumalaa ole nuorena selkeästi kieltänyt, niin ei myöskään minulla koskaan ole selvää sellaista tunnetta ollut, että varmasti jumalan on oltava todellinen.
Nyt vasta kolmenkympin ollessa ovella, olen alkanut kyseenalaistamaan uskonasioita (ja uskontojen mielestäni peruteettoman suurta asemaa ihmisten elämissä) enemmänkin ja muutama vuosi sitten tuli myös erottua. Eikä ole kaduttanut, koska koen, että elän nyt niin kuin tunnen. Pystyn hyvin samaistumaan kuvailemaasi vapaudentunteeseen.
että seuraat omaa omatuntoasi ja teet omat päätöksesi.
Jos saat jotain merkittävää->kerran kristitty, aina kristitty.
Jos tössit->olet todiste ateismin myrkyllisyydestä.
Ja koska et halua maksaa kirkollisveroa olet vapaamatkustaja.
Tervemenoa Helvettiin!
Siunausta, Jeesus rakastaa sinua!
Ennenkin huomannut käytettävän kirkosta eronneista nimitystä vapaamatkustaja. Sinä varmaan voit tarkentaa - missä mielessä kirkosta eronnut on vapaamatkustaja? Mitä sellaista hän käyttää, mitä kirkkoon kuuluva hänen puolestaan maksaa?
Ihmettelen tuota joidenkin tarvetta pyrkiä pakottamaan kirkkoon. Eikös se ole uskovien yhteisö - miksi sinne edes haluttaisiin muita? Maksajiksi sitten varmaan jos eronneet ovat vapaamatkustajia?
En ollut samassa seurakunnassa silloin muinoin, mutta tapasimme useasti myös kirkon toiminnan piireissä. Jaoimme silloin katsomuksen ja oikein palkitsevan ystävyydenkin. Muistan kuinka puhuimme yhteisestä tuttavasta joka oli "luopunut uskostaan", kuinka vaikeaa häneen oli suhtautua neutraalisti, kuinka kummastutti se että joku voi vain "luopua". Ei sitä edes tajunnut miten se tapahtuu :D
Sittemmin vieraannuin itsekin uskosta, ja surullista kyllä, useista ystävistäkin. Muistat parhaan ystäväni niiltä ajoilta? Hän on minulle sitä yhä. Ja uskossa vieläkin, vankemmin kuin ikinä. Ehkä meinaa minutkin vielä "pelastaa"... loukkaantuisikohan jumalharhasta joululahjaksi?
Kaiken kaikkiaan, on hienoa tietää että kuljit samaa reittiä kuin minäkin. Jotenkin taisin pitää sitä aina itsestäänselvyytenä, sinä kun et ikinä ollut sieltä johdatettavimmasta päästä, tai niitä jotka eivät kysyisi "miksi?".
***
ilman Jumalaa eli jumalaton.
Jumalan sana sanoo, että jumalattoman tie hukkuu ja ne jotka hylkäävät Herran ne hukkuvat.
Mitä sanot tuosta?
Ei paljoa puntti tutise. Miksi siitä välittäisin? Enhän pelkää myöskään allahin vihaa vääräuskoisia kohtaan?