rukousapua

Hyvät kanssasisaret ( ja miksei veljet). Minäkin rohkenen pyytää rukousapua kriisissä olevan avioliittoni takia.
Mieheni on ehdottanut eroa, koska olen "uskovainen". En ole kiihkolainen, käyn silloin tällöin kirkossa ja tunnustan uskoni silloin kun siihen on tarvetta. En tuomitse ketään, en edes miestäni.
Haluaisin jatkaa hänen kanssaan, ongelmia ei avioliitossamme oikeastaan ole.
Jostain syystä hänestä ei vain "huvita" jatkaa kanssani, vaikka me molemmat tiedämme että olemme kuin "luodut" toisillemme..
Mieheni on nyt uupunut ( yksityisyrittäjä) ja hän kuvittelee että ero minusta vähentää stressiä ( ei tarvitse ajatella muuta kuin itseään).
Eihän elämä näin mene! Haluan olla hänen rinnallaan ja tukenaan.
Rukoilkaa, hyvät ihmiset avioliittomme puolesta.
8226
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

hänelle tilaa. Ottaisitko hänet takaisin jos hän vaikka pari kuukautta miettisi asioitaan omassa rauhassaan toisessa asunnossa?

Nykyaika on niin tavattoman vaikeaa aikaa. Olen itse oppinut että suurinta rakkautta on antaa vapaus valita.

Siunausta sinulle

Äänestä
  • tuossakin. Mielestäni nykyaikana erotaan liian helposti. Äkkipikaisuuksissaan sitä tulee sanoneeksi vaikka mitä, eikä sisu anna periksi pyytää toiselta anteeksi.
    Toisaalta, jos asioita saa miettiä omassa rauhassa, saattaa asiat valjeta eri tavalla.

    Äänestä

1 Kor 7:10 sanoo, että uskomaton saa halutessaan erota ukovaisesta, mutta Jumalan ensisijainen tahto olisi että avioliitto pysyisi. Herra auttaa sinua kaikissa tilanteissa. Itseltäni puoliso lähti toisen mukaan. Syynä ei ollut kuitenkaan uskoni, sillä elimme vuosia sovussa, mutta sitten vain hän ihastui toiseen ja lähti. Muistan sinua.

Äänestä
  • kaikki viestit ovat tervetulleita ja tuovat lohtua. Ymmärrän, että jos meitä ei ole tarkoitettu yhteen, niin sitten ei. En vain jaksaisi enää aloittaa alusta, tyhjästä.
    Sitäpaitsi rakastan miestäni, elämä tuntuisi tyhjältä ilman häntä.

    Äänestä

  • ..aloittaja kirjoitti:

    kaikki viestit ovat tervetulleita ja tuovat lohtua. Ymmärrän, että jos meitä ei ole tarkoitettu yhteen, niin sitten ei. En vain jaksaisi enää aloittaa alusta, tyhjästä.
    Sitäpaitsi rakastan miestäni, elämä tuntuisi tyhjältä ilman häntä.

    on niin vaikea sanoa, MUTTA!!!!!!!!!!!!!!!!



    jOS TYKKÄÄT miehestäsi, NIIN ÄLÄ KYSY MUILTA!!!!
    Oikeesti rakkaudella Kati

    Äänestä

  • ..aloittaja kirjoitti:

    kaikki viestit ovat tervetulleita ja tuovat lohtua. Ymmärrän, että jos meitä ei ole tarkoitettu yhteen, niin sitten ei. En vain jaksaisi enää aloittaa alusta, tyhjästä.
    Sitäpaitsi rakastan miestäni, elämä tuntuisi tyhjältä ilman häntä.

    Kun olet solminut miehesi kanssa avioliiton, Jumalan tahto tietenkin olisi, että eläisitte niin kauan yhdessä kun kuolema erottaa. Teet oikein kun rakastat miestäsi ja teet voitavasi liiton pelastamiseksi, muttta mikäli mies ei halua, hän voi erota. Rukoillaan erityisesti miehesi puolesta.

    Äänestä

Mitä tarkoitan.-Kun oot henkisesti riippuvainen avioliitostasi, mikä ei sinällään oo väärin, mutta toisen osapuolen kautta voi muodostua todelliseksi koetinkiveksi.

Joten ainoa neuvo siinä tilanteessa on, että älä missään nimessä luovu uskostasi,- koska miehesi käyttää sitä vain valheellisesti, sinua syyllistääkseen, ja salatakseen omat pahat tekonsa.

Pyydänkin sinua selkiinnyttämään ajatuksesi, ja luottamaan elävän Jumalan sanaan, joka lopulta paljastaa kaiken ja silloin valheet häipyvät ja HÄN vastaa sinun rukouksiisi.

Ole turvallisella mielellä, ja rukoile miehesi puolesta.-Se ei jää taivaassa huomaamatta.

Äänestä

Rakas ystävä, anna kriisin tasaantua. Jos sinä olet omassa uskossasi ja voimassasi niin asiat selkiintyvät. Miehesi on kriisissä et sinä. Pysy rauhallisena ja anna ylempien voimien hoitaa asia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


yksin... kirjoitti:

Hyvät kanssasisaret ( ja miksei veljet). Minäkin rohkenen pyytää rukousapua kriisissä olevan avioliittoni takia.
Mieheni on ehdottanut eroa, koska olen "uskovainen". En ole kiihkolainen, käyn silloin tällöin kirkossa ja tunnustan uskoni silloin kun siihen on tarvetta. En tuomitse ketään, en edes miestäni.
Haluaisin jatkaa hänen kanssaan, ongelmia ei avioliitossamme oikeastaan ole.
Jostain syystä hänestä ei vain "huvita" jatkaa kanssani, vaikka me molemmat tiedämme että olemme kuin "luodut" toisillemme..
Mieheni on nyt uupunut ( yksityisyrittäjä) ja hän kuvittelee että ero minusta vähentää stressiä ( ei tarvitse ajatella muuta kuin itseään).
Eihän elämä näin mene! Haluan olla hänen rinnallaan ja tukenaan.
Rukoilkaa, hyvät ihmiset avioliittomme puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu