Miksi feministit,homot ja lesbot perusta omaa kirkkokuntaa, jos ja kun eivät kuitenkaan voi pitäytyä Raamatun pyhään sanaan. Siksi kirkossa vallitsee repäytymiä ja tulkinta erimielisyyksiä.
Uusi kirkkokunta
Muuan seurakuntalainen
10324
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
feministit, homot ja lesbot mahtuvat samaan luterilaiseen kirkkoon. Turha perustaa lisää uusia kirkkoja. Raamatusta on myös muita hyväksyttyjä tulkintoja kuin sen kirjaimellinen tulkinta.
Raamattua voi tulkita vain Raamatulla.
tulkita mielikuvituksella, niin sieltä löytyy aina se mitä halutaan!
Valitettavasti monet Raamattua Raamatulla tulkitsevat ovat kehäpäätelmissä ja jonkin käännöksen vankeja. Kokonaisnäkemys saattaa puuttua ja tulkinta olla tosi villi.
kun kerran tulkitset asioita.
Me muut voimme pitää oman kirkkomme ilman ulkopuolisten tulkintoja.
että Raamattu on Jumalan sanaa. Tältä pohjalta katsottuna ihminen tulkitsemassa Raamattua , koituu ihmisen turmioksi.
Jotkut naiset luulevat olevansa pappeja ja sitten menevät tekemään väärin asiassa.
Toimivat Jumalan sanaa vastaan.
eri tulkintatapoja. Niiden tuntemisen luulisi kuuluvan tavallisen luterilaisenkin ja yleensä niiden yleissivistykseen, jotka aiheesta haluavat keskustella.
http://www.myrri.fi/Teologia/Raamatun tulkintatavat.html
"Me muut voimme pitää oman kirkkomme ilman ulkopuolisten tulkintoja."
Luterilainen kirkko on sekä minun että noiden tulkintojen tekijöiden oma kirkko.
noiden tulkintatapojen kuuluvan yleissivistykseen, kun älysi ei riitä tajuamaan, etä ne vesittävät koko Raamatun.
sivuista: "Näille www-sivuille on koottu kristillisen teologian peruskäitteitä ja ilmiöitä. Tavoitteena on tarjota yleissivistävä ja ymmärrystä lisäävä oppimisympäristö uskonnonopiskelun tueksi erityisesti lukion ja ammatillisen koulutuksen tarpeita ajatellen."
Jos sinua eivät ole kiinnostaneet kristillisen teologian peruskäsitteet ja ilmiöt etkä ole käynyt lukiota tai ammatillista koulua, niin ilmeisesti nuo linkissä esiin tuodut asiat ovat sinulle täysin vieraita. Mutta mikään ei estä sinua tavallisena luterilaisuudesta keskustella haluavana nettikirjoittajana tutustumasta niihin. Luulisi sinun tajuavan, että kristillisen teologian peruskäsitteet eivät mitenkään voi vesittää Raamattua. Ehkäpä kysymys onkin sinun tietämyksesi vesittämisestä. Lue enemmän, luulet vähemmän. Ilmeisesti tietämyksesi kristillisen teologian peruskäsitteistä ovat olleet puutteelliset, jos hyökkäät tuon linkin tietoja vastaan.
jossa on jotakin järkeä pikaisesti vilkaisten, on historiallis-kriittinen, mikäli se tosiaan onnistutaan pitämään irrallaan kirkon uskosta.
Sillä Raamattuhan on sekalainen kokoelma vanhoja myyttejä, todellista ja sepitettyä juutalaisten ym. historiaa sekä sikäläisiä uskonnollisia uskomuksia.
Muut tulkintatavat ovat tukevasti irti faktoista ja tieteestä, ja sopivat paremmin kaunotaiteiden pariin, missä mielikuvitus saa lentää valloillaan.