petos ja kavaltaminen

Sheikh

Khianäh eli petos ja kavaltaminen

Rauha Teille,


Yksimielisesti Shiian keskuudessa kavaltaminen ja petos on suuri synti. Kuten näemme nämä kaksi termiä kattavat hyvin paljon eri asioita ja ovat laajoja käsitteitä. Petosta on jos nainen/mies pettää omaa puolisoaan, tai jos henkilölle annetaan esine tai rahaa säilytettäväksi, mutta hän rikkoo sen, hävittää tai myy sen pois. Pettämistä on myös esimerkiksi salaisuuden kertominen muille jne.

Nämä kaikki ovat esimerkkejä petollisuudesta (kavaltamisesta). Yksi hyvä tapa tutkia uskontoja tai teologioita, on katsoa mikä ko. ryhmässä on määritelty suureksi synniksi tai pahimmaksi teoksi. Tästä näkökulmasta voi tutkia Shiia-Islamia ja päätellä jotain siitä, minkälainen ryhmä on kyseessä. Jos vaikka ateisti tai saatananpalvoja antaa tavaran säilytettäväksi Shiia-Muslimille, tämä ei saa hävittää tai rikkoa sitä millään perusteella. Jos tavara häviää, hän on syyllistynyt suureen syntiin. Tästä Shiia-Islamin ulkopuolisetkin voivat ymmärtää miten Shiia haluaa rakentaa yhteiskunnan. Toisin sanoen ihmisillä, jotka asuvat Shiia-yhteiskunnassa, on näissä asioissa yhtälaiset oikeudet, vaikka he eivät olekaan Shiioja.

Jos Jumala suo, käsittelen aihetta laajemmin, jotta muut ihmiset ja ei-Muslimit voisivat tutustua ja ymmärtää Shiia-ryhmää. Kaikki lähteeni ovat tässä, kuten kaikissa artikkeleissani, Koraani ja Profeetan (SAAS) hädithit - Talonväen (RA) välittäminä, mikä puuttuu muilta ryhmiltä.

Suomen Shiiamuslimit
uskonnollinen yhdyskunta

Sheikh Vakili
puheenjohtaja

Khianäh Koraanissa

Khianäh on käsitelty Koraanissa monta kertaa eri näkökulmista, koska se vaikuttaa yksilöitten sekä koko yhteiskunnan toimintaan. Paras tapa tutustua tähän asiaan on Koraanin näkökulmiin perehtyminen. Joitakin esimerkkejä:

Koraanista: 8:27

Tämä jae on merkittävä ja siinä Jumala kieltää kavaltamisen.

Koraani 4:58 ja 2:238

Tässä jakeessa Jumala käskee ihmisiä tekemään päinvastoin kuin kavaltaa.

Koraani 3:160-161

Tässä jakeessa Jumala uhkaa kavaltajia rangaistuksella.

Koraani 66:10

Nooa (RA,SAAS) ja Loot (RA,SAAS) vaimot kavalsivat ja Jumala rankaisee heitä siitä huolimatta, että he olivat Lähettiläiden (RA,SAAS) vaimoja.

Koraani 8:56

Tässä jakeessa Jumala ilmoittaa suoraan, ettei Hän pidä kavaltajista.

Merkittävä jae Koraanissa: 8:27

Vaikka kaikki Koraanin jakeet ovat merkittäviä, halusin korostaa tätä jaetta erikseen, koska tässä jakeessa käsketään uskovaisia olemaan pettämättä lähettilästä (SAAS). Henkilö, joka pettää Profeettaa (SAAS) pettää Jumalaa. Tämä on todella suuri synti, joka toisin sanoen saa henkilön olemaan Jumalan vastainen. Profeetan (SAAS) pettämisellä on eri asteita. Esim:
- Jotkut eivät totellut häntä (SAAS) ja pettivät häntä (SAAS) suoraan.
- Profeetta (SAAS) toi Islamin lait. Jotkut ovat muuttaneet näitä Profeetan (SAAS) kuoleman jälkeen. (bed´ät, bidaa)
- Profeetta (SAAS) korosti Talon Väen (SAAS,RA) asemaa Jumala käskystä. Kuitenkin hänen (SAAS) kuoleman jälkeen Talon Väkeä (RA) ahdisteltiin ja jopa tapettiin.
- jne...

Vaikka Profeetta (SAAS) on maailman korkein ihminen kaikessa ajassa, hänkin (SAAS) kuoli niin kuin muut ihmiset, mutta siitä huolimatta hänen (SAAS) tuomat lait ovat aina Jumalan lakeja. Niitä ei saa muuttaa.

Khianäh Häditheissa

Profeetalta (SAAS) ja hänen (SAAS) Talonväeltään (RA) on paljon häditheja aihetta koskien. Niissä asiaa on käsitelty hyvin laajasti. Seuraavassa joitain niistä:

Profeetta (SAAS) sanoi: ”Henkilö joka kavaltaa (pettää) tässä maailmassa eikä korvaa sitä ennen kuolemaansa, ei ole kuollut Muslimina. Hän tulee tapaamaan Jumalan, ja Jumala tulee olemaan hänelle vihainen.” Seuraavaksi Profeetta (SAAS) sanoi: ”Sitten Jumala käskee heittää hänet Helvettiin, jonne hän jää ikuisesti.” Sitten Profeetta (SAAS) sanoi: ”Henkilö joka tiesi, että hänen ostamansa on varastamalla tai kavaltamalla hankittu, katsotaan Seuraavassa Elämässä kavaltajaksi tai varkaaksi.”

Toin nämä kolme perättäistä hädithia, jotta niistä kävisi perusteellisesti, että henkilö joka kavaltaa tai varastaa, joutuu Helvettiin – samoin henkilö joka tietoisesti ostaa kavallettua tai varastettua tavaraa. Hänetkin katsotaan kavaltajaksi. Varmasti lukija tietää, että ympäri maailmaa, kulttuurista tai uskonnosta riippumatta varastetun tavaran ostaminen on rikollinen teko. Islamilaisessa yhteiskunnassa rakenne eroaa muista yhteiskuntamalleista, koska esimerkiksi murhan, kavalluksen tai petoksen tekijää ei ikinä löydetä. Islamilaista yhteiskuntaa määrää Jumala, ja Hän selvittää ja ratkaisee nämä tapaukset oikeudenmukaisesti eikä kukaan ei pääse Häneltä pakoon. Hädithista löytyy myös muita asioita, joita lukija voi itse pohdiskella.

Profeetta (SAAS) sanoi: ”Jos kellä tahansa on seuraavat kolme ominaisuutta, se osoittaa että hän on teeskentelijä riippumatta siitä, kuinka hän rukoilee tai paastoa tai pitää itseään Muslimina. Ensimmäinen on valehteleminen, toinen on lupauksen rikkominen ja kolmas kavaltaminen/pettäminen.”

Jos ihmiselle tulee flunssa, yksi sen oire voi olla kuume. Tässä maailmassa, jossa elämme, on voimassa syyn ja seurauksen laki. Jos auto on rikki, se viedään korjaajalle ja jos sairastumme, menemme lääkäriin. Yllämainitussa hadithissa olevien asioiden kertominen ihmisille kuuluu vain Jumalalle tai Hänen Lähettilään (SAAS), koska siinä kuvaillaan teeskentelijöiden merkit. Tämä on hyvin merkittävä pohdittava asia ensinnäkin omassa itsessämme: onko meillä näitä ominaisuuksia. Tämän jälkeen voimme arvioida näitä merkkejä myös muissa ihmisissä.

Huom! Joskus minulle sanotaan, että olen opiskellut uskontoa ja kysytään, miksi pystyn käsittelemään myös ihmisen psyykeen liittyviä asioita. Vastaan näille ihmisille, että henkilö joka hallitsee Koraania ja on tutkinut Profeetan (SAAS) ja Talonväen (RA) lauseita, pystyy käsittelemään asioita myös muistakin kuin vain psyyken näkökulmasta.

Imaami ’Äli (RA) sanoi: ”Jos kellä tahansa on seuraavat neljä ominaisuutta, hänen perhettään seuraa köyhyys: kavaltaminen/pettäminen, varastaminen, alkoholin nauttiminen ja zena.

Joskus mietimme, että vaikka menemme töihin ja ansaitsemme rahaa ja lisäksi vielä vanhempamme ja isovanhempanne auttavat meitä, mutta silti meillä ole paljon varoja. Yllämainittu hädith auttaa meitä ymmärtämään tätä ongelmaa.

Shiian näkökulmasta yksimielisesti ei saa kavaltaa tai pettää ketään – riippumatta hänen uskonnostaan tai kulttuuristaan. Nimen omaan Shiia-Imaamit ovat käsitelleet tätä laajasti ja antaneet yksityiskohtaisia esimerkkejä, siitä että jos joku luottaa toiseen, tätä luottamusta ei saa pettää millään tavalla – vaikka kyse olisi jopa Talonväen (SAAS ja RA) vihollisesta. Seuraavassa joitain näistä häditheista.

Kuudes Imaami (RA) sanoi: ”Pelätkää Jumalaa, älkää pettäkö ketään. Jos ’Älin (RA) murhaaja luottaa minuun ja antaa minulle jotain säilytettäväksi, todella säilytän sitä hänen puolestaan.”

Kuudes Imaami (RA) sanoi: ”...Jos henkilö pyytää neuvoa sinulta, anna hänelle oikea neuvo, vaikka hän olisi Hoseinin (RA) murhaaja.”

Näitä haditheja löytyy Shiialta hyvin paljon. Jotkut niistä ovat jopa maininneet nasebit (Talonväen (SAAS ja RA) viholliset, juutalaiset, kristityt jne. Imaamit (RA) ovat korostaneet että se joka on Shiia, ei saa pettää eikä kavaltaa ketään. Tämä on suora Koraanin jae, jonka aiemmin on jo maininnut ja jossa Jumala vaatii, että ketään ei kavalleta. Imaamit (RA) ovat selittäneet tämän jakeen ihmiselle, niin että tämä koskee kaikkia riippumatta heidän uskonnostaan.

On tullut paljon häditheja, siitä miten Imaamit (RA) ovat kehottaneet palauttamaan mahdollisimman pian säilytettäväksi jätetty omaisuus. Tästä pystymme ymmärtämään, että jos meille annetaan jotain säilytettäväksi, meidän tulee vastata siitä että tavara säilyy hyvänä ja tällöin meidän tietenkin tulee helpottaa vastuutamme palauttamalla tavara omistajalleen mahdollisimman pian. Lisäksi vaarana on, että Saatana kuiskii korvaamme ja neuvoo ottamaan tavaran itsellemme tai omaan käyttöömme. On siis parempi palauttaa tavara heti pyydettäessä takaisin.

Profeetta (SAAS) sanoi: ”Henkilö joka kavaltaa ei ole Muslimi”

Kuten aiemmin selostin, tämä on Profeetan (SAAS) määräys. Profeetta (SAAS) ei jaotellut ihmisiä kulttuurin tai uskonnon perusteella tässä. Ketään ei saa kavaltaa ja tämä on Shiian selkeä ja suora mielipide asiasta.

Profeetta (SAAS) sanoi: ”Älä petä tai kavalla henkilöä, joka on kavaltanut sinut, sillä muutoin olet sama kuin hän.”

Tässä hädithissä Profeetta (SAAS) ilmoittaa meille, että vaikka joku kavaltaa tai pettää meidät, meillä ei ole oikeutta tehdä samaa hänelle. Henkilö joka tekee näin ei tunne Jumalaa eikä pelkää Jumalaa. Todella jos henkilö haluaa kostaa tämän teon kavaltamalla tai pettämällä ei myöskään tunne Jumalaa. Tästä on lukuisia häditheja, joita kaikki Imaamit (RA) ovat selostaneet monista eri näkökulmista ja miksi näin vaaditaan ja miksi se kielletään. Tässä selostuksessa oli vain ydinasia tähän liittyen.

Profeetta (SAAS) sanoi: ”Kavaltajalla/petoksen tekijällä on neljä merkkiä: hän rikkoo Armeliaan tahtoa vastaan, kiusaa naapureita, vihaa sukulaisia ja läheisiään ja on lähellä suistua tieltä.”

Hädithissä on paljon itsestäänselvää, mutta jos haluaa tutkia tätä asiaa, huomaa että arabiankielisessä tekstissä ei ole käytetty sanaa Jumala vaan erästä Hänen Ominaisuuttaan, jonka käänsin ”Armelias”. Profeetta (SAAS) haluaa tällä tavalla korostaa, että koska Jumala on Armelias, Häneltä voi pyytää mitä tahansa ja Hän suostuu. Miksi siis pitäisi kavaltamalla tai pettämällä yrittää saavuttaa jotain. Jos näitä häditheja käsiteltäisiin näin arabian kielen pohjalta, jokaisesta hädithistä tulisi paksu kirja.

Imaami ’Äli (RA) sanoi: ”Kavaltaminen on valehtelun veli.”

Tätä hädithia voi käsitellä eri näkökulmista. Yksi on se, että kun joku kavaltaa, hän samalla valehtelee. Toisaalta valehtelija voi syyllistyä myös kavaltamiseen. Yksi näkökulma on se, että jos henkilö alkaa kavaltamaan, voi olla että myöhemmin hän syyllistyy myös valehteluun ellei lopeta kavaltamista.

Imaami ’Äli (RA) sanoi: ”Kavaltaminen/petos on teeskentelijän huippu.”

Imaami ’Äli (RA) haluaa tällä hädithillä näyttää toisen kavaltajan periaatteen ja merkin. Henkilö joka on teeskentelijä ja kaksinaamainen kavaltaa ja pettää, koska osaa sen.

Imaami ’Äli (RA) sanoi: ”Kavaltaminen/petos on merkki siitä, että henkilö ei pelkää Jumalaa eikä hänellä ole uskoa.”

Tällä hädithillä Imaami (RA) haluaa selittää meille, vaikka maailmaan pystyy vaikuttamaan vain Jumala, kavaltaja luulee että hänen saavutuksensa voi estää Jumalan määräykset. Tällaisella henkilöllä ei todellakaan ole pelkoa Jumalaa kohtaan.

Viides Imaami (RA) sanoi: ”Todella uskovainen ei kavalla/tee petosta.”

Tässä hädithissä Imaami (RA) haluaa sanoa meille, että uskovaisen yksi merkki on se, että hän ei syyllisty lainkaan tähän syntiin. Toisin sanoen, jos haluaa mitata omaa uskoaan ja sitä onko itse uskovainen vai ei, sen voi tehdä pohtimalla tätä asiaa.

Kuudes Imaami (RA) sanoi: ”Pahin liikemies on se, joka pettää tai kavaltaa.”

Jos tätä hädithia tarkastellaan Islamin sosiaalipolitiikan näkökulmasta, liikemiehet ovat henkilöitä, joiden varoilla ja ideoilla yhteiskunta lähtee pyörimään. Todellakin jos liikemies kavaltaa, se vaikuttaa suoraan jokaiseen perheeseen, jonka hän on kavaltanut ja siten kaikkiin yhteiskunnassa. Voimme kuvitella että jos liikemies on hyvin varakas ja vaikutusvaltainen, hänen kavalluksensa voi vaikuttaa koko valtioon. Tämä on pahin kavalluksen muoto.

Imaami ’Äli (RA) sanoi: ”Jos kavalletaan tai tehdään petos julkisesti, Jumala ottaa oman Lahjansa ihmisiltä pois.”

Tämä hädith kertoo meille, että jos yhteiskunnassa kavaltamisesta tulee tapa, jota kukaan ei estä tai pidä pahana, tämä yhteiskunta etääntyy Jumalasta ja sitä uhkaa köyhyys, varastaminen ja turvattomuus jne. Tätä hädithia voisi käsitellä yksilön tai yhteiskunnan näkökulmasta tai sosiaalipoliitikan tai moraalin kautta tai Jumalan määräyksenä jne.


Khianäh Raamatussa

Joh. 13:21
Näin Jeesus puhui. Järkyttyneenä hän sanoi heille: "Totisesti, totisesti: yksi teistä kavaltaa minut."

Ps. 55:11
(55:12) turmelus sen keskellä, sorto ja petos vallitsevat sen toreilla.

2. Sam. 18:13
Sellainen teko olisi ollut petos kuningasta kohtaan. Se ei olisi kumminkaan jäänyt häneltä salaan, ja sinä olisit kyllä pysytellyt syrjässä koko asiasta."

Ps. 78:36
Mutta heidän sanoissaan piili petos, valhe oli heidän kielellään.

Jes. 24:16
Maan ääriltä saakka me kuulemme laulujen kaikuvan ylistykseksi Vanhurskaalle. Minä sanon: En jaksa, en jaksa, voi minua! Petosta petoksen jälkeen ja petoksen jälkeen vielä petos!

Jes. 53:9
Hänet oli määrä haudata jumalattomien joukkoon. Rikkaan haudassa hän sai leposijansa. Koskaan hän ei ollut harjoittanut vääryyttä, eikä petos ollut noussut hänen huulilleen.

Hoos. 7:1
Kun minä parannan Israelin vammat, tulevat näkyviin Efraimin rikokset ja Samarian pahat teot.* Siellä rehottaa valhe ja petos: varkaat tunkeutuvat taloihin, rosvojoukot kuljeksivat ryöstellen.

Raamatussa on tullut paljon esille käsittelemämme aihe. Yllä on joitain niistä. Jokaisella näistä jakeista on oma hyvä merkityksensä. Mutta merkittävin näistä on se, joka petti ja kavalsi Jeesuksen (SAAS ja RA). Toin nämä esille että ymmärtäisimme, että vaikka Shiian mukaan kavaltaminen ja pettäminen on suuri synti, mutta kavaltaminen ja pettäminen voi tapahtua hyvin monilla eri tavoilla. Joskus petos koskee vain yhtä henkilöä, joskus kokonaista kaupunkia tai valtiota tai vaikuttaa jopa koko ihmishistoriaan. Otan Herrani suojelijakseni tästä synnistä ja toivon että Hän suojelisi meitä, että emme syyllisty tähän syntiin.

3

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pettynyt_tyttönen

      oikeasti, itse olet petturi ja valehtelija. Pilasit häämme etkä koskaan antanut selitystä teollesi, pakoilet vastuuta etkä vastaa puheluihin tai sähköpostiin. Älä opeta muita kun et itse voi kantaa vastuuta teoistasi.
      Olet epärehellisella käytökselläsi aiheuttanut suurta mielipahaa perheelleni ja ystävilleni, oikeasti miksi esiinnyt muslimina ja Sheikhina vaikka rehellisyys ja oikeudenmukaisuus eivät merkitse sinulle mitään..

      Onneksi on Allah ja hän näkee kaiken, tulet vielä joutumaan tuomiolle teoistasi kuten me kaikki.

    • bea

      Kristinuskon mukaan Jumala uhrasi tai Jeesus uhrautui, antoi henkensä.

      Mikä kavaltaminen siinä on ?

      Jeesus itse odotti pidättäjiä. Hän tiesi mitä tulee tapahtumaan.

      Kavallussyytös on väärä syytös.

    • bea

      Lisäksi.... kavallus on omaisuuspetos, ei ilmianto.


      Kristittyt yrittivät kavaltaa/ varastaa juutalaisilta perinöosan ja siunaukset ja Jeesus kavalsi, eli varasti profeettojen kirjoituksia ja puhui niitä omina sanoinaan.

      Hän oli väärä huoneenhaltija, joka kavalsi isäntänsä omaisuutta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3690
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1598
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1057
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe