Kasvoimme mieheni kanssa helluntailaisuus-ilmapiirissä.
Meidät PAKOTETTIIN tähän uskontoon.
Meille ei annettu omaa valintaa.
Kaikki oli syntiä.Esim.minulle joka on nainen,...
Tiukka nuttura,polvet eivät saaneet näkyä.
Olemalla sexitön olit olemassa minun mielestäni.
Et saanut herättää miehen himoa!
Miksi.???
Nyt itse olen ortodoksi..omasta halustani.
Mieheni uskoo siihen suojelusenkeliin,siihen helppoon joka oli helppo lapsena.
Se on meol sydämissä.
Kävin helluntailaisuuspalstalla sain sain vain pahaa mieltä!
Olen anonyymi .Insestin uhri..ja uskonnon..en tiedä..
haluaisin vain kertoa.
Anteeksi kirjoitusvirheet.Nyt oikeat rillit nenäl.
Onko muil samanlaisia kokemuksia.Olen uusi palstalla..
Meidät PAKOTETTIIN tähän uskontoon.
Meille ei annettu omaa valintaa.
Kaikki oli syntiä.Esim.minulle joka on nainen,...
Tiukka nuttura,polvet eivät saaneet näkyä.
Olemalla sexitön olit olemassa minun mielestäni.
Et saanut herättää miehen himoa!
Miksi.???
Nyt itse olen ortodoksi..omasta halustani.
Mieheni uskoo siihen suojelusenkeliin,siihen helppoon joka oli helppo lapsena.
Se on meol sydämissä.
Kävin helluntailaisuuspalstalla sain sain vain pahaa mieltä!
Olen anonyymi .Insestin uhri..ja uskonnon..en tiedä..
haluaisin vain kertoa.
Anteeksi kirjoitusvirheet.Nyt oikeat rillit nenäl.
Onko muil samanlaisia kokemuksia.Olen uusi palstalla..
Vastaukset 19
Vanhimmat
Tarkoitatko tuolla pakottamisella sitä,että teitä manipuloitiin jotenkin kokemaan syntisyytenne ja sitten ottamaan Jeesus vastaan henkilökohtaisesti ja sitten kasteelle ja seurakuntaan. Vai oliko se vain sitä että piti mennä kun vanhemmatkin kuuluvat siihen ja halusitte olla siellä sosiaalisista syistä. Aika ahdasmielistä touhua se on varmaan ollut silloin vuosikymmeniä sitten. Itsellä ei kyllä ole tuollaista kokemusta helluntaiseurakunnasta. Vanhempani olivat, varsinkin äitini melkein ateisti. Oli kova painostus sukuni ja ysävien puolelta etten menisi vääräoppisten lahkoon. Jo kahdeksankymmenluvulla pienellä paikkakunnallamme, naiset leikkasivat, permanenttasivat hiuksia sävytyksineen, näki ehostuksia ja koruja. Vaatetuskin oli jo silloin samanalaista kuin muillakin kanssaihmisillä. Tosin vanhenpi väki kyllä ilmaisi ettei moinen maallistuminen ole soveliasta, mutta ei evätty silti seurakunnan jäsenyyttä. Jos koette sisimmässänne, että ette ole koskaan tulleet uskoon, niin kuin itse sen ymmärrän tai meillä ymmärretään, varmaan se on ihan hirveää kulkea porukassa mukana ulkopuolisena. Se on täyttä teatteria ja helvettiä. Ihmisen täytyy olla vakaumuksessansa todella aito, jos voi olla uskovaisten seurakunnassa. Mikäli kokemuksiinne sisältyy jopa insestiä, jotakin samaa on senkin tyypin vakaumuksessa mukana - ei hän ole aidosti uskossa, tai jos on ollut, on sitten ajat sitten luisunut kaidalta tieltä. Niin mitä varten sitä kenenkään himoa pitäisi herätellä? Ei ainakaan minulla ole mitään tarvetta himostella kenenkään kanssa. Seksi ilman rakkautta on todella himoa ja ei tyydytä ketään, tuhoaan ihmisyyttä ja vie orjuuteen:antaa hetken hekumaa, mutta sielu on tyhjä ja janoaa jälleen. Tätä on aikamme täynnä ja ihmiset voivat pahoin.
Rehelliseti voin sanoa, että olen ollut uskossa vuosikymmeniä ja ole syvästi onnellinen ihminen. Minulla on myös paikkani ei uskovaisten seurassa. Ilman uskoa en kyllä olisi selinnuyt koetuksista ja vaikeuksista, joita olen läpi käynyt. Jumala on niin ihmeellisesti auttanut ja joskus ilmestynyt myös yliluonnollisesti.
Yritän kirjoittaa aidon rehellisesti niin kuin olen asiat kokenut. Teidänkin kirjoituksista huokuu aitous. Jumala ei kuitenkaan ole lakannut olemasta Jumala teidänkään elämässä, vaikka olette saaneet pettyä uskontoon ja jotenkin olette joutuneet ymmälle näissä asioissa. Ei se mikään seurakunta tai yhteisö ole takuu, että Pyhä Henki on aina hommissa mukana. Näin oli jo alkuseurakunnissakin. Sanotaahan eräässä kohden että joukossa saattaa olla jopa valheveljiä: sellaisia jotka urkkimismielessä ja vain sotkeakseen asioita liittyvät valheellisin perustein joukkoon. Tuleeko heistä sitten näitä insestin harjoittajia? Nyt teidän pitäisi jotenkin selvitellä, mitä te tahdotte elämässänne. Koetteko että ylipäätänsä koko kysymys uskosta horjuu, mitä tämä homma on? Niin tuosta kirjoituksestanne olen ymmärtävinäni vai koetteko että teitä on ihmisten taholta vain huijattu ja haluaisitte saada seurakuntaongelmissa apua? Rukoiltaa että Taivaan Isä johtaisi nyt teitä elämässä eteenpäin, ei kukaan meistä ihmisistä. Muistan teitä rukouksin. Ei tämä ihmisen elo aina niin yksinkertaista ole. Toivottavasti en ymmärtämättömyyttäni loukannut tai aiheuttanut lisää hämminkiä. Siunausta!
Kiitos vastauksestasi.
Ja rukouksestasi.Vastauksesi vaikutti aidolta,olemme tosiaan pohtineet kertomaani asiaa mieheni kanssa paljon..
Meidät KASVATETTIIN siihen seurakuntaan.
Koimme että meidän on PAKKO olla niinkuin vanhempamme sanoivat.Ja että se oli AINUT OIKEA usko.
Mielestäni se siemen kuitenkin sieltä lapsuudesta kummallekkin jäi.Ja se on se helppo enkeliusko.
Lisäisin.Että raamattutunteja kun pidettiin ilmestyskirjasta,niin muistan kuinka kamalia painajaisia näin lapsena öisin..ja vielä joskus nyt aikuisenakin.
Mielestäni ilmestyskirjan raamattutunnit olisi pitäneet olla K-15v....Ei niitä pieni pää tajunnut...Mutta mennä niihin piti...
Kokemukseni mukaa helluntailaisuus on psyykkisesti herkille ihmisille vaarallinen uskonto. Kyllä sellaisella uskonnolla voi aiheuttaa paljon pahaa.
Vaikka helluntailaisuudessa puhutaan paljon Pyhästä Hengestä, on se enemmän sanamagiaa ja sielullista manipulointia. Siitä puuttuu tärkein, ja se on RAKKAUS.
Samaa voisin sanoa ev.lut. kirkossa toimivasta Kansan Raamattuseurasta.
Myös me huomanneet.Paljon tuomionsanaa kuulee.Ja sitten se omahyväisyys:vain he ovat se oikea usko!
Palstalla revitään erimieltä olevia kappaleiksi.
Haukutaan toisia saman "heimolaisia" ja riidellään.
Mielestäni se mitä on sydämessä,se meidän valitsema helppo enkeli ja taivaanisä-usko on hyvä.
Tapasimme mieheni kanssa helluntaipiireissä ja menimme naimisiin.Ja vanhempamme olivat tyytyväisiä kun molemmat olivat samaa uskontoa.Uskomatonta ei saanut ottaa.
Mutta me kuitenki rakastamme toisiamme vieläkin,jo yli kolmenkymmenen vuoden takaa..kaikesta huolimatta.
Jo nuorena päätin etten lastani pakota mihinkään.Hän saa itse päättää oman suuntansa.
Ja niin on tapahtunut.
Oli se kyllä niin karmeaa aikaa,ja minä ainakin olen juuri tuo herkkä ihminen.
Ja terapiassa kävimme yhdessä ja erikseen vuosia.
Joskus kun olen pistäytynyt helluntailaisuus-palstalla,iskee masennus ja tulee paha mieli vieläkin.
Eivät he kaikki varmastikaan ole samanlaisia ja löytyy heistä myös inhimillisyyttäkin..joistakin.
Mutta ne lapsuuden haavat,ne eivät vaan meinaa parantua.
Luuri se rakkaus puuttuu sieltä...
Uskon että helluntailaisten ja muiden ns. fundamentalististen uskonratkaisua korostavien herätysliikkeiden armottomuus johtuu heidän tavastaan "tulla uskoon".
Tämä uskoontulo merkitsee oman tahdon(ja kaikki mikä siihen liittyy kuten omatunto ja kriittisyys) luovuttamista hengellisten johtajien käsiin.
Ihminen lakkaa olemasta silloin oma persoonansa ja hänestä tulee ulkoapäin ohjattu, joka toistelee oppimiaan fraaseja.
Ihminen ei siis tule hyväksytyksi, eikä rakastetuksi omana itsenään vaan tasapäistettynä uskonliikkeen jäsenenä.
Itse olen uskossa, enkä kokenut uskonratkaisussa sinällään mitään armottomuutta. Päin vastoin muistan sen voimakkaan armollisuuden kokemuksen, joka ratkaisuani seurasi. Edelleen olen sitä mieltä, että tuo ratkaisu oli paras, minkä elämässäni olen tehnyt.
Mutta nyt olen ajautunut tilanteeseen, jossa koen, että oman yhteisöni hengelliset johtajat pakottavat täysin luopumaan omasta ajattelusta ja jopa siitä, mihin omatunto ohjaa. Raamattua ei saa lukea kuin yhdellä tavalla - ja se on juuri tuo johtajien selittämä tapa.
Ymmärrän kyllä, ettei raamatun sanaa saa laimennella, jos kerran on päättänyt uskoa, että se on Jumalan meille antama ilmoitus. Mutta jos raamatusta otetaan velvollisuus kuuliaisuuteen hengellisiä johtajia kohtaan ja sen jälkeen pakotetaan tottelemaan johtajia siinäkin, missä he vain löyhästi - jos lainkaan - perustelevat vaatimuksiaan raamatun sanalla, tullaan vaikeaan tilanteeseen.
Johtajat tietysti määrittelevät synniksi kaiken sen ajattelun, joka on vastoin sitä, mitä he opettavat. Ja synnistä seuraa sitten pelkästään Jumalan kirouksia. Ja ellei suostu noudattamaan johtajien opetusta aivan tarkalleen, suljetaan ryhmän ulkopuolelle, jolloin lähes kaikki sosiaaliset suhteet katkeavat.
Tiedän, että Jumala on rakastava Jumala. Tiedän myös, että Hän on Pyhä ja että Hän vihaa syntiä. Jumala haluaa, että teemme Hänen tahtonsa. Mutta sitä en ymmärrä, että toiset ihmiset voivat jatkuvasti sanella meille, mikä on Jumalan tahto meidän elämässämme. Sellaisessa tilanteessa on turha etsiä Jumalaa, kun Hänen tahtonsa on jo absoluuttisesti ilmoitettu joidenkuiden ihmisten toimesta. Ja silloin ihmisestä tulee ulkoa päin ohjattu, fraaseja toisteleva olio.
Ihailen julistajia, jotka selitettyään, miten raamatun sana on heille avautunut, kehottavat puheensa päätyttyä kuulijoita tutkimaan rukouksessa, pitääkö heidän sanomansa paikkansa. Sen sijaan olen alkanut kammoksua niitä, jotka sanottuaan sanottavansa toteavat, että "tämä oli Herran sana". Jumala on ehdoton, absoluutti, mutta jos ihminen ottaa ehdottoman absoluutin paikan, seuraa armottomuutta.
(Hieman nämä ajatukset jäivät nyt jäsentelemättä, mutta ehkä niistä jotain saa kiinni...)
Minulle juuri uskonratkaisun tyrkyttäminen (mitä sillä oikein tarkoitetaan, en tiedä vieläkään) oli kovaa henkistä väkivaltaa helvetillä pelottelua ja syyllistämistä jopa omasta uskostani.
Olen lapsesta asti uskonut Jumalaan, enkä tiedä aikaa elämässäni jolloin en olisi Häneen turvannut, mutta nämä saarnaajat yrittivät viedä senkin uskon minulta.
Minä olen mieltänyt uskonratkaisun ratkaisuksi (päätökseksi) uskoa Jumalaan ja Jeesuksen sovitustyöhön. Loogisesti ottaenhan se on saman tyyppinen ratkaisu kuin ratkaisu olla uskomatta tai ratkaisu uskoa vaikka joulupukkiin.
Ihmiset ovat tietysti erilaisissa tilanteissa. Itsekin olin lapsesta saakka uskonut Jumalaan, mutta jossain vaiheessa olin tuosta lapsenuskostakin etääntynyt. En enää rukoillut tai lukenut raamattua enkä käynyt seurakunnassa. Siinä tilanteessa koin tarpeelliseksi päättää (ikään kuin uudelleen) uskoa Jumalaan ja ryhtyä tutkimaan raamattua ja pyrkiä elämään Jumalan tahtomalla tavalla.
Jos joku olisi minulle tyrkyttämällä tyrkyttänyt tai syyllistämällä yrittänyt "myydä" uskonratkaisua, tuskin olisin sitä ratkaisua tehnyt. Vaikka uskonkin Helvetin olemassaoloon, en usko, että sillä pelottelemalla saadaan kovin monta ihmistä turvaamaan Jumalaan. Minun kohdallani ratkaisevaa oli hiljaiseen Jumalan puhutteluun joutuminen. Sen jälkeen halusin uskoa Häneen. Ja päätin niin myös tehdä.
Näistä asioista voisi tietysti paljonkin kirjoittaa, mutta ehkä tämä palsta ei sittenkään ole se oikea forum. Olen kuitenkin iloinen siitä, että vaikka olet pettynyt joihinkin saarnaajiin, haluat vielä turvata Jumalaan.
Jatkan hieman keskustelua "uskonratkaisusta" koska asia on mielenkiintoinen ja kuuluu mielestäni hyvin tähän foorumiin.
Minun kohdallani tilannetta pahensi se että murrosiässä olin masentunut (niinkuin varmaan useimmat murrosiässä)ja minulle vakuutettiin että Jeesus ja tämä puhuttu uskonratkaisu varmasti auttaisivat asiassa.
Mutta kun näin ei käynytkään minua syytettiin siitä etten ollut täysin vilpitön uskossani, en siis uskonut tarpeeksi tai, niinkuin eräs uskova asian ilmaisi "sinussa on riivaaja" ja että lapsenuskoni on väärää.
Seuraava osoite olikin sitten minun kohdallani vuosia kestävä psykoterapia.
Olenko sinun mielestäsi toivoton tapaus kun en ole tehnyt mitään päätöstä uskoa Jumalaan, en myöskään olla uskomatta Häneen?
Minun kohdallani usko Jumalaan on kyllä melko heikko. Todellisuus puhuu niin paljon jumalauskoa vastaan, ainakin jos seuraa tiettyjä uskonliikkeitä.
Asia on minun kohdallani avoin. Mutta kyllä kaiken taustalla vaikuttaa kodin ja kirkon opetus ja usko. Eämässä on paljon tilanteita jolloin rukoilen ja toivon Jumalan olevan olemassa ja auttavan, mutta jos sairastun menen kyllä lääkäriin enkä karismaattisten ihmeparantajien käsittelyyn.
Minusta koko uskonratkaisu on merkillinen käsite. Usko käsittääkseni on juuri luottamusta, samanlaista kuin pienellä lapsellakin on vanhempiensa rakkauteen. Muuten, tätä luottamusta ei pitäisi loukata. Todellista luottamusta ihmiseenkään ei synny päättämällä. Olen huomannut että kannattaa olla myös kriittinen.
Raamattua kannattaa lukea jo yleissivistyksenkin takia. Erityisesti Jeesuksen puheet armollisuudesta ja rakkaudesta puhuttelevat minua voimakkaasti.
Eräs tunnettu kirjailija sanoi uskonratkaisusta että se merkitsee hänen kokemuksensa mukaan oman tahdon luovuttamista hengellisten johtajien käsiin. Mitä mieltä sinä olet?
On totta, että uskonratkaisu on ehkä hieman vaikea ja helposti vääristeltävä käsite. Saatetaan puhua samoista asioista eri sanoilla tai eri asioista samoilla sanoilla ja ymmärtää toisia väärin.
Mutta hyvänen aika, eihän minulla tietenkään ole mitään kompetenssia tai oikeutusta alkaa arvella, oletko toivoton tapaus vai et. Voin vain jakaa omia kokemuksiani ja pohdiskeluitani.
Hebrealaiskirjeen mukaan usko on luja luottamus, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy. Itse koen siihen sisältyvän tietynlaisen päätöksen. Pienelle lapselle on tietysti täysin luontaista luottaa vanhempiinsa, mutta jos lapsi on ajautunut eroon vanhemmistaan, vaatii jonkinlaisen päätöksen hakeutua takaisin vanhempien yhteyteen.
Kyllähän rukoileminenkin jo ilmentää päätöstä uskoa, että Jumala on. Miksi muuten rukoilla? Usko voi sitten olla vahva tai heikko - toinen uskoo lujasti, toinen ehkä hieman epäilee, mutta uskoo kuitenkin. Usko vahvistuu, jos saa kokea Jumalan rakkautta ja huolenpitoa tai saa vastauksia rukouksiinsa. Negatiiviset kokemukset taas heikentävät uskoa, mistä taas varmaankin johtuu se, että "vääränlaiset" hengelliset vaikutteet ovat nimenomaan uskolle vahingollisia.
Minusta uskonratkaisu ei tarkoita oman tahdon luovuttamista hengellisten johtajien käsiin. Sehän olisi kamala ajatuskin! Toki me voimme saada hyviltä hengellisiltä johtajilta paljon. Mutta uskonratkaisu tarkoittaa elämän ja samalla myös oman tahdon luovuttamista Jumalan käsiin. Tämä on tietysti vain lähtökohdan kuvaava perusajatus, eikä koko juttu tyhjene tuohon yhteen virkkeeseen. Vaikka uskonkin Jumalaan, tiedän, etten ole aina Hänelle kuuliainen. Olen siis mielestäni luovuttanut elämäni Jumalalle, mutta silti toimin vastoin Hänen tahtoaan. Olen siis syntiä tehnyt ja Jumalan kirkkautta vailla, mutta saan lahjaksi vanhurskauden (eli kelvollisuuden Jumalalle) Jeesuksen sovitustyön kautta, kuten roomalaiskirjeessä sanotaan.
Joka päivä tarvitsen siis armoa, josta raamattu puhuu. Toisaalta en kuitenkaan halua tehdä armosta "halpaa" tekemällä tietoisesti vääriä asioita (esim. valehtelemalla) ja sitten vain turvaamalla armoon. Tämä on kai sitä uskon kilvoittelua (anteeksi kaanaankielinen ilmaisuni), jossa täydellisiksi ei tässä maailmanajassa tulla.
Minusta keskeinen asia on henkilökohtainen suhde Jumalaan persoonana, Isä-suhde. Oman kokemukseni mukaan se syntyy ja vahvistuu rukoilemalla ja raamattua lukemalla. Hyvä seurakuntayhteys on sitten se kolmas tärkeä tekijä, mutta kuten monet muutkin tällä palstalla, tässä kohdin olen kokenut pettymyksiä. Omalla kohdallani hyvät kristilliset kirjat ovat sitten antaneet paljon ja auttaneet eteenpäin.
Mutta vielä tuosta uskonratkaisusta. Hieman aralla mielellä näitä kirjoittelen, koska tiedän, että tämä on aihe, joka helposti kirvoittaa syytöksiä helvetillä pelottelusta. Mutta kyllä jos raamatun loppuun saakka lukee, käy ilmi, että jako lopulta on hyvin tarkkarajainen. (Eri asia on, jos päättää olla raamattuun uskomatta - sitten voi skipata nämä ajatukset.) On tärkeää selvittää itselleen, mitä raamattu sanoo pelastuksesta, sillä harmaata "ehkä uskon - ehkä en" -aluetta ei pelastuksesta puhuttaessa ole. Tiedän, että monet saarnaajat nostavat pelastuksen riman kovin korkealle ja riippuvaksi kaikenlaisista sääntöjen täyttämisestä. Toiset - liberaaliteologit - puolestaan mielistelevät ihmisiä poistamalla koko riman. Minä en osaa tähän antaa vastausta, koska ei asia minulle täysin ole selvinnyt. Voin vain todeta, että kannattaa itse ajatuksella ja herkällä, vilpittömällä mielellä tutkia, mitä raamattu asiasta sanoo. Omalta kohdaltani voin kuitenkin täydellä vilpittömyydellä sanoa, että sen jälkeen, kun päätin uskoa Jeesuksen sovitustyön todeksi omalla kohdallani, en ole pelännyt kuolemaa. Jo se itsessään on ihme, joka minulle todistaa Jumalan todellisuudesta.
Kirjoitit: "Toiset - liberaaliteologit - puolestaan mielistelevät ihmisiä poistamalla koko riman".
Mielestäni ns. liberaaliteologit, jotka ovat etupäässä yliopistoteologeja, eivät mielistele ketään, vaan ovat hyvinkin rehellisiä Raamatulle ja itselleen. Monet ovat joutuneet konservatiivien toimesta tuomiokapituleihin vastaamaan harhaoppisuussyytöksiin.
Raamattu antaa hyvin ristiriitaisia vastauksia moniin kysymyksiin, jopa toistensa poissulkevia vastauksia ja useimpiin meidän kysymyksiimme se ei vastaa ollenkaan. Esimerkiksi "uskonvarmuus" Matt. 25:31-46 mukaan on hyvinkin kyseenalainen tila.
Kyllä minä tuokin raamatunkohta huomioiden edelleen uskon, että pelastuminen tapahtuu yksin uskosta, yksin armosta. Se on minusta UT:n keskeinen viesti. Mutta voi tietysti kysyä, että ellei usko ilmenny tuossa Matteuksen evankeliumin kohdassa esitetyillä tavoilla lähimmäisenrakkautena, onko usko silloin aito. Jaakobkin kirjoittaa, että usko ilman tekoja on kuollut. Ja sitten toisaalta: ryövärikin sai ristillä armon, vaikka tuskin ehti uskontunnustuksensa jälkeen hyviä tekoja tekemään.
Eivät nämä helppoja kysymyksiä ole. Enkä missään tapauksessa halua ryhtyä arvioimaan kenenkään uskon aitoutta. Minulla on ihan riittävästi siinä, että Herran edessä arvioin oman uskoni tilaa.
Muuten, ainakin Bo Giertz on kirjoittanut tuosta Matteuksen evankeliumin kohdasta tulkinnan, joka minusta näyttäisi istuvan UT:n kokonaisviestiin.
Nyt tämä viestiketju alkaa kuitenkin ajautua aika tavalla opillisiin keskusteluihin eli jossain määrin kauas tämän forumin varsinaisesta aiheesta. Se ei ollut tarkoitukseni, vaikka keskustelu olikin piristävää. Toivon, että kaikki ne, jotka ovat pettyneet hengellisiin yhteisöihin, saisivat kuitenkin voimaa pitää kiinni omasta henkilökohtaisesta suhteestaan Jumalaan. Sitä toivon juuri nyt itsellenikin.
"Loogisesti ottaenhan se on saman tyyppinen ratkaisu kuin ratkaisu olla uskomatta tai ratkaisu uskoa vaikka joulupukkiin."
En muista että olisin lapsena tehnyt mitään ratkaisua tai päätöstä uskoa joulupukkiin. Minulle se oli aikuisten uskottelema asia, minkä vanhemmiten hylkäsin todeten sen vain hyväntahtoiseksi saduksi.
Hyvää Joulua!
Kannattaa mennä sellaiseen seurakuntaan jossa sua rakastetaan, juuri sellaisena kun sinä olet. Jos seurakunnasta puuttuu Rakkaus sieltä puuttuu myös Pyhä Henki.Jos ihmiset yrittävät väkisin muuttaa sua tai ahtaa johonkin muottiin, niin se ei ole oikein. Ilman Rakkautta ja Pyhää Henkeä seurakunta on voimaton.
Ja mistähän tällaisen seurakunnan löytää? Itse en ole löytänyt. Ne ihmiset, jotka kykenevät rakastamaan myös lähimmäistään, olen löytänyt kaikkien seurakuntien ulkopuolelta.
Kyllä voin sanoa niin,että melkein nämä kaikki ns.seurakunnat lävitse,tiedän miltä tuntuu.Helluntaista olen ollut jo irti 24-vuotta.Huomasin heidän puheensa ja tekonsa eivät menneet yksiin.Noin 40-vuotta näitä Raamatun profetaallisia asioita tutkittuani,tiedän myös sen.Mm.jotka joutuvat yksinäisyyteen,Herralla on heille jokin tehtävä.Mikäli haluatte lisää Raamatullisia ilmoituksia nimm.on voimassa.Siunauksin.T.Hessu
seksikäs nainen(nykyään).
Olisipa mukava tutustua teihin.