Mitä mieltä olette?Itse olen sitä mieltä että ei ole,en ole löytänyt ainakaan raamatussa kuvatuilta enkeleiltä mainintaa siivistä.
Terv:siivetön
Terv:siivetön
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Ensimmäiset kristillisten taideteoksien enkelit olivat siivettömiä. Vasta satoja vuosia myöhemmin enkeleille maalattiin siivet.
"Antiikin taiteen vaikutuksesta kirkkotaiteessakin enkeleille alettiin jossain vaiheessa maalata siivet, jotta heidät voisi erottaa kuolevaisista. Vanhimmissa enkeleitä kuvaavissa teoksissa enkelit kuvataan parrattomiksi nuoriksi miehiksi. Enkeleiden ajateltiin koostuvan valosta ja eetteristä."
http://fi.wikipedia.org/wiki/Enkeli
Näen enkelit siivettöminä.
Arvelen että selvänäköiset taiteilijat sekoittivat jossain vaiheessa "enkelien siivet" enkelin sydämestä nousevaan energiapyörteeseen. Sydämestä lähtevää energiaa luullaan monesti siiviksi, koska se näyttää siltä. Mutta siipiä ne eivät ole.
Mihin enkeli siipiä tarvitsisi? Enkelit ovat painovoiman ulottumattomissa.
Ideoilla on muotonsa, kun näet minut/näen sinut.
Mikä on pahuuden muoto, tahi hyvyyden, kuvaako se mitä me kollektiivisesti ihmisinä pidämme hyvänä ja pahana oikeastaan mitään todellisesti?
Onko vaikkapa karitsa mielestämme kaunis siksi, että sillä on suuret, kauniit ja inhimilliset silmät ja siksi että se on pehmeä koskettaa ja lutunen?
Käärme, hämis, tai muu outo [inhimillisesti katsoen] taas hirveä, koska inhimillisyys on siitä kauempana.
Kuinka suuri ja kattava inhimillinen harhaisuus on yleensäkin kaikessa, mitä kuvittelemme ja siten mm. olemme kirjanneet kirjoihimme ylös mm."taivaasta"/"helvetistä", tahi henki-olennoista?
Me emme oikeasti tiedä.
Luultavasti kaikki se mitä kuvittelemme olevan "sitten kun", liittyy aina inhimilliseen olo-muotoomme, emme voi hahmottaa, tai käsittää muuta/muunlaisesta, emme siis pysty hahmottamaan kuin rajoittuneen ole"massa"olomme muodoista kaiken, siis sen tuntemattomankin.
kun meni naiseen pahoine aikeineen.
http://www.fantasygallery.net/stahlberg/art_7.html
Taitaa olla mun oma suojelusenkeli, tai jotain...
Toivossa on hyvä elää :-)
Mutta ei niillä oikeasti siipiä ole.
Eikä pirulla sarvia.
Fantasiaa.
Piru on sellainen olento joka tukahduttaa tunteitansa, pistää niitä alitajuntaan piiloon. Tällaisilla olennoilla voi olla sarvia päänkin alueella, eli tukahdutettuja tunteita. Tukahdutetut tunteet ovat sedimenttiä eli kivettyneitä muistoja, ne voidaan aistia psykosomaattisina oireina.
Enkeleillä siivet tarkoittavat rakkauden energiavirtoja. Enkelit ovat erilaisia kuin pirut, heillä ei ole kivettyneitä tunteita - pirun sarvia - joista muodostuu psykosomaattisia ja psyykkisiä oireita. Siten he ovat aina terveitä.
Piru muuntuu enkeliksi, kun hän alkaa olla oma Itsensä ja hyväksyy Itsensä sellaisena kuin se on. Pirut ja enkelit eivät ole ihmisen ulkopuolisia olentoja.
Liiallinen herkkyys maailmassa vallitsevaa pahuutta vastaan on pakottanut rakentamaan paksut kuoret itselleen. Tuo piittaamaton kyynisyys on hyvin lähellä varsinaista pahuutta. Tämä aineellinen maailma on sielun haaste, se kutsuu pahuuteen täällä pahuuden valtakunnassa.
Kun kohtaa omat pirunsa, on minuutta vahvistavaa keskittyä itsessä olevan rakkauden vahvistamiseen. Esimerkiksi toistamalla Itselleen: Tahdon Rakkauteen. Olen havainnut, että se auttaa tekemään merkityksettömäksi sisäisen pirun pyrkimykset myrkyttää omaa mieltäni. Se auttaa laittamaan omassa mielessä olevat asiat tärkeysjärjestykseen.
Jokaisella on tietenkin omat toimintatapansa, pääasia kuitenkin sielunvahvistumisen kannalta on, että pyrkii pois pahasta.
Kuvasi näitä hienosti.
http://images.google.com/imgres?imgurl=http://www.piru.ch/uebersicht/piru/files/page15_3.jpg&imgrefurl=http://www.piru.ch/uebersicht/piru/piru.html&usg=__LV4ATmkJQlfLdDMsHKoyhcsx2Jc=&h=385&w=267&sz=48&hl=fi&start=2&um=1&tbnid=TzRyTPUsZLCt5M:&tbnh=123&tbnw=85&prev=/images?q=hugo simberg piru padan ääressä&um=1&hl=fi&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&rlz=1I7GGLJ&sa=N
Ja kirkon katossa Tampereella, Kuvan laatu ei ole hyvä mutta parempi on jossakin kunhan löydän.
Tätä Käärmettä tulee minun sääli, kun näyttää siltä kuin se tukehtuisi Omenaan.
http://www.kuvaboxi.fi/mediaobjects/orig/pub/2008/10/12/8143010478544383682orig.jpg
Tähän jatkoksi eilinen haasteeni. Tapasin hyvän ystäväni joka yllättäen oli ratkennut ankarasti ryyppäämään. Hän oli surkeassa kunnossa, ja kun näin miten hän katkerasti katui hämärää olotilaansa, vapisin itsekin. Huomasin että voimani vastustaa hämäriä mielentiloja on rajallinen. Kotiin palattuani kohdistin tahtoni korkeimpaan Valon Lähteeseen, että voisin nukahtaa, koska minuun oli tarttunut surua. Tuli tyyni ja onnellinen olo, tietoisuuteni vajosi jonnekin ja sammui. Nukahdin. Aamulla heräsin virkeänä ja uudistuneena.
Joskus tarvitsee tällaista tehohoitoa, korkeinta mahdollista saatavilla olevaa.
Onneton hän joka on ottanut orjan osan.
Ken elää hengen arvoilla ei ole minkään vanki. Aineellisuus orjuuttaa.
Tätähän se uskonto just on...Ei tiedetä/olla varmoja asioista niin ollaan epävarmoja. Sitten kysellään ja epäillään. Jospa joku pappi tietäisi onko siipiä vai ei. Nehän on asioiden tietäjiä ja neuvovat ihmisiä jotka eivät tiedä. Voikohan näitä pappejakaan sitten verrata esim. lääkäriin. Lääkäreitäkin uskotaan, mutta nekin erehtyvät joskus. Ei se mitään mennään uudestaan.
Näissä asioissa puhutaan uskosta. Jos uskot, että enkeleitä on olemassa ja niillä on siivet. Silloin varmaan sinun enkeleilläsi on siivet. Henkilökohtainen asia