hihin menossa

Olemmeko koevapaudessa?

Viihdemedioista pursuava Big Brother ohjelma on hyvin ällöttävä jo siksi, että ohjelma paljastaa aikamme ihmisen narsistisen henkisen tyhjyyden ja suorastaan etovan rivon luonteen. Mutta se siitä, nyt ei
ole tarkoitus pohtia juuri tässä valossa homo stultus (tyhmä ihminen)olennon degeneroituvaa evoluutiota kohti apinamaista oliota. Big brother ilmiöstä on hyötyäkin, sillä vastaavaisuuksien välityksellä
sen pahuus ja vääryys paljastaa toden ja hyvän puutteen aikamme sekulaarisessa läntisessä maailmassa. Big Brother eli "Isoveli valvoo"- lause juontaa juurensa brittikirjailija George Orwellin vuonna 1949 julkaisemasta lohduttomasta tulevaisuusromaanista Vuonna 1984.

Romaanille ja Isoveli ohjelmalle löytyy vastaavaisuus nykyisestä läntisen maailman yhteiskuntajärjestelmästä. Kuten BB-talossakin sen asukkaat ovat totaalisen valvonnan ja tietyn kaltaisen "järjestyksen"
alaisia, olemme nykyisessä valtioissa täydellisen valvonnan ja kasvottoman ohjauksen armoilla.

Systemaattinen valvonta ja ohjaus

Meitä valvotaan ja ohjataan tietyn harvainvallan suunnitelmien mukaisesti taukoamatta. Nykyisin on jatkuva kameravalvonta lähes joka paikassa, voimme altistua salakuuntelulle, viranomaiset tarkkailevat
mitä nettisivustoja luemme ja millaisia kirjoja lainaamme.
Lähetettyjen sähköpostien rekisteröinti ja mobile viestiliikenteen rekisteröinti on yleistä. Kasvojentunnistusta kehitetään nopeasti ja
Amerikan Yhdysvaltoihin saapuvia ulkomaalaisia pidetään
potentiaalisina terroristeina. Myös (1. it>viikko, 2008) tiedottaa, että Suomeen on suunnitteilla sormenjälkirekisteri. Koska tyytymättömyys myös EU:n alueella kasvaa, on EU-kansalaisten kurissa
pitämiseksi olemassa eräs keino: Brysselin tietokeskushirviö, jota
väitettä tukee hyvin (2. Dr. Steinhauser, 1994) seuraavasti: Tämän tarkoituksena on Euroopan kaikkien kansalaisten salainen valvonta. Kansalaisten valvonta tulee tapahtumaan 18-osaisen koodiluvun avulla,
jonka valmistus tapahtuu käteisrahattoman maksujärjestelmän varjolla.
Koodiluku tullaan istuttamaan - laserilla näkymättömästi tatuoiden - jokaisen kansalaisen käteen.

Mutta kuinka vastahakoiset EU-kansalaiset tulevat hyväksymään em. koodin istuttamisen itseensä? Sionistisen mafian hallinnassa oleva media tulee silloin valjastamaan voimansa aivopestäkseen kansalaiset uskomaan, että tällainen valvontajärjestelmä on välttämätöntä.
Puolustelunaan totaalisen kontrollin puolesta media tulee esim. käyttämään taistelua järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, taistelua "terrorismia" vastaan, jotka ovat useasti Mossadin (Israelin tiedustelupalvelu) tekosia, mitkä on vain lavastettu ääri-islamilaisten tilille.

Läntisen maailman valvontaan ja hallintaan on luonnollisesti vaikuttanut muun muassa sionistisen mafian eli juutalaisista muodostuvan eliitin ja heidän erilaisten instrumenttiensa hegemonia kansainvälisessä pankkitoiminnassa, joka on puolestaan mahdollistanut
laajan lahjonnan ja kiristyksen. Tähän tulokseen on myös tullut (3. Dr. Steinhauser, 1994): Juutalaiset pankit omistavat USA:n keskuspankin (Federal Reserve), joka painaa dollarit sekä lainaa ne USA:n valtiolle. Kaikki valtiot ovat korviaan myöten velkaantuneet juutalaismafian hallitsemille pankeille. Länsimaiden
tiedotusvälineiden hallinta mahdollistaa kyseiselle harvainvallalle kansakuntien tehokkaan manipuloinnin, joka palvelee harvainvallan
pyrkimyksiä. Tässä oli siis muuan esimerkki näistä vallanvälineistä.

Tekosyyksi keksitty "terrorismin vastainen sota" antaa myös valheellisia perusteita kansalaisten alati kasvavalle valvonnalle.

Valvonnan ja ohjauksen tavoite

Mihin tällä totaalisella valvonnalla, ohjauksella ja hallinnalla pyritään: lyhyesti sanoen planeettamme antisionistien tuhoamiseen sekä niiden orjuuttamiseen, jotka eivät kuulu harvainvaltaan. Pyrkimyksenä on täydellinen maailman herruus.

Jo Karl Marx, joka oli kasaaripankkiirin eli sionistien eliittiin kuuluvan miehen poika, kirjoitti oppinsa juuri maailmanvaltausta varten. Siinä esiintyvä sosialismi oli pelkästään hämäystä, (Venäjän vallankumous oli SIONISTISEN MAFIAN VALLANKAAPPAUS VENÄJÄLLÄ).
Nykyisin Marxia vastaava hengenheimolainen on valtiotieteilijä Zbigniew Brzezinski, (4. Brzezinski, 1970) jonka luoma moderni diktatuurioppi voittaa kauheudessaan Marxismin. Tämä oppi perustuu
sille aivoitukselle, että koko planeettaamme ohjaa, valvoo ja hallitsee eräänlainen "ylimystö." Tämän ylimystön tai eliitin toimintaa ei rajoita tavanomaiset arvot. Sille on moderni mielipiteenmuokkaustekniikka erittäin korvaamaton seikka.

Lähteet:

1.
http://www.itviikko.fi/tietoturva/2008/09/11/kaavailtu- sormenjalkirekisteri-repi-tyoryhmaa/200823676/7

2. Dr. Steinhauser, K. (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto.
17 Luku s. 173. Huhmari.

3. Dr. Steinhauser, K. (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto.
Sivut 101 - 107. Huhmari.

4. Brzezinski, Z. (1970). Between Two Ages. USA.
175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joku modde oli nähnyt tarpeelliseksi siirtää tämän keskustelun avauksen salkkaripalstalle. Siitä voinee päätellä, että kirjoituksella on jotain merkitystä.

Millekköhän foorumilla tämä alunperin on kirjoitettu ja mikä on virallinen perustelu siirrolle? Kaikkihan muistaa, että edellinen juutalaisia käsitellyt topikki hävisi salkkaripalstalta nopeasti bittien taivaaseen ilman perusteluja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä tulossa kirjoitti:

Olemmeko koevapaudessa?

Viihdemedioista pursuava Big Brother ohjelma on hyvin ällöttävä jo siksi, että ohjelma paljastaa aikamme ihmisen narsistisen henkisen tyhjyyden ja suorastaan etovan rivon luonteen. Mutta se siitä, nyt ei
ole tarkoitus pohtia juuri tässä valossa homo stultus (tyhmä ihminen)olennon degeneroituvaa evoluutiota kohti apinamaista oliota. Big brother ilmiöstä on hyötyäkin, sillä vastaavaisuuksien välityksellä
sen pahuus ja vääryys paljastaa toden ja hyvän puutteen aikamme sekulaarisessa läntisessä maailmassa. Big Brother eli "Isoveli valvoo"- lause juontaa juurensa brittikirjailija George Orwellin vuonna 1949 julkaisemasta lohduttomasta tulevaisuusromaanista Vuonna 1984.

Romaanille ja Isoveli ohjelmalle löytyy vastaavaisuus nykyisestä läntisen maailman yhteiskuntajärjestelmästä. Kuten BB-talossakin sen asukkaat ovat totaalisen valvonnan ja tietyn kaltaisen "järjestyksen"
alaisia, olemme nykyisessä valtioissa täydellisen valvonnan ja kasvottoman ohjauksen armoilla.

Systemaattinen valvonta ja ohjaus

Meitä valvotaan ja ohjataan tietyn harvainvallan suunnitelmien mukaisesti taukoamatta. Nykyisin on jatkuva kameravalvonta lähes joka paikassa, voimme altistua salakuuntelulle, viranomaiset tarkkailevat
mitä nettisivustoja luemme ja millaisia kirjoja lainaamme.
Lähetettyjen sähköpostien rekisteröinti ja mobile viestiliikenteen rekisteröinti on yleistä. Kasvojentunnistusta kehitetään nopeasti ja
Amerikan Yhdysvaltoihin saapuvia ulkomaalaisia pidetään
potentiaalisina terroristeina. Myös (1. it>viikko, 2008) tiedottaa, että Suomeen on suunnitteilla sormenjälkirekisteri. Koska tyytymättömyys myös EU:n alueella kasvaa, on EU-kansalaisten kurissa
pitämiseksi olemassa eräs keino: Brysselin tietokeskushirviö, jota
väitettä tukee hyvin (2. Dr. Steinhauser, 1994) seuraavasti: Tämän tarkoituksena on Euroopan kaikkien kansalaisten salainen valvonta. Kansalaisten valvonta tulee tapahtumaan 18-osaisen koodiluvun avulla,
jonka valmistus tapahtuu käteisrahattoman maksujärjestelmän varjolla.
Koodiluku tullaan istuttamaan - laserilla näkymättömästi tatuoiden - jokaisen kansalaisen käteen.

Mutta kuinka vastahakoiset EU-kansalaiset tulevat hyväksymään em. koodin istuttamisen itseensä? Sionistisen mafian hallinnassa oleva media tulee silloin valjastamaan voimansa aivopestäkseen kansalaiset uskomaan, että tällainen valvontajärjestelmä on välttämätöntä.
Puolustelunaan totaalisen kontrollin puolesta media tulee esim. käyttämään taistelua järjestäytynyttä rikollisuutta vastaan, taistelua "terrorismia" vastaan, jotka ovat useasti Mossadin (Israelin tiedustelupalvelu) tekosia, mitkä on vain lavastettu ääri-islamilaisten tilille.

Läntisen maailman valvontaan ja hallintaan on luonnollisesti vaikuttanut muun muassa sionistisen mafian eli juutalaisista muodostuvan eliitin ja heidän erilaisten instrumenttiensa hegemonia kansainvälisessä pankkitoiminnassa, joka on puolestaan mahdollistanut
laajan lahjonnan ja kiristyksen. Tähän tulokseen on myös tullut (3. Dr. Steinhauser, 1994): Juutalaiset pankit omistavat USA:n keskuspankin (Federal Reserve), joka painaa dollarit sekä lainaa ne USA:n valtiolle. Kaikki valtiot ovat korviaan myöten velkaantuneet juutalaismafian hallitsemille pankeille. Länsimaiden
tiedotusvälineiden hallinta mahdollistaa kyseiselle harvainvallalle kansakuntien tehokkaan manipuloinnin, joka palvelee harvainvallan
pyrkimyksiä. Tässä oli siis muuan esimerkki näistä vallanvälineistä.

Tekosyyksi keksitty "terrorismin vastainen sota" antaa myös valheellisia perusteita kansalaisten alati kasvavalle valvonnalle.

Valvonnan ja ohjauksen tavoite

Mihin tällä totaalisella valvonnalla, ohjauksella ja hallinnalla pyritään: lyhyesti sanoen planeettamme antisionistien tuhoamiseen sekä niiden orjuuttamiseen, jotka eivät kuulu harvainvaltaan. Pyrkimyksenä on täydellinen maailman herruus.

Jo Karl Marx, joka oli kasaaripankkiirin eli sionistien eliittiin kuuluvan miehen poika, kirjoitti oppinsa juuri maailmanvaltausta varten. Siinä esiintyvä sosialismi oli pelkästään hämäystä, (Venäjän vallankumous oli SIONISTISEN MAFIAN VALLANKAAPPAUS VENÄJÄLLÄ).
Nykyisin Marxia vastaava hengenheimolainen on valtiotieteilijä Zbigniew Brzezinski, (4. Brzezinski, 1970) jonka luoma moderni diktatuurioppi voittaa kauheudessaan Marxismin. Tämä oppi perustuu
sille aivoitukselle, että koko planeettaamme ohjaa, valvoo ja hallitsee eräänlainen "ylimystö." Tämän ylimystön tai eliitin toimintaa ei rajoita tavanomaiset arvot. Sille on moderni mielipiteenmuokkaustekniikka erittäin korvaamaton seikka.

Lähteet:

1.
http://www.itviikko.fi/tietoturva/2008/09/11/kaavailtu- sormenjalkirekisteri-repi-tyoryhmaa/200823676/7

2. Dr. Steinhauser, K. (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto.
17 Luku s. 173. Huhmari.

3. Dr. Steinhauser, K. (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto.
Sivut 101 - 107. Huhmari.

4. Brzezinski, Z. (1970). Between Two Ages. USA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu