Puoluesihteeri Korhosen johtamien vaalikampanjoiden tulos ei ole kehuttava. Hän sai presidentinvaalissa vain 18% keskustalaisista äänestämään puheenjohtajaansa. Eduskuntavaalissa säilyi suurimman puolueen asema, mutta ääniosuutta ja paikkoja menetettiin. Kuntavaalissa, johon puoluesihteeri lähti suurella uholla hallituspolitiikkaa haastaen tuli ennätysmäinen tappio: valtapuolue jätettiin 3. tilalle.
Puoluesihteeri Korhonen on omissa puheissaan jatkuvasti korostanut, että hän edustaa puoluen kenttäväkeä ja johtaa puolueen vaalityötä vaalipäällikkönä. Jo kolmasti on puoluesihteeri kuitenkin joutunut toteamaan epäonnistumisensa: vaalityö ei ole ollut tehokasta, kenttä ei ole lähtenyt mukaan, mainonta on ollut vääränlaista, ja niin edelleen. Selityksiä on ollut paljon.
Kaikkein kummallisin selitys on, että vaaleista olisikin vastuussa puolueen puheenjohtaja eikä vaalipäällikkö; että puheenjohtaja olisi saanut kannattajat kaikkoamaan muihin puolueisiin.
Perusteensa tuollakin kritiikillä joidenkin mielestä ehkä on, mutta kannattaa samalla muistaa, että puoluesihteeri on omissa puoluekokouspuheissaan jo kolmasti ottanut rehellisesti epäonnistumisen vastuun itselleen ja tunnustanut keskustan kenttäväelle, että hän on tehnyt virheitä omassa puoluesihteerin työssään.
Kun nyt mietitään jatkoa, niin sosialidemokraattinen media spekuloi sillä kauanko Vanhanen saa jatkaa. Lehdet kummastetelevat, millaiset ovat puoluesihteerin ja puheenjohtajan välit. Spekuloidaan puolueen ajavan kaksilla kärryillä eikä kansa tiedä kumpaa uskoisi, puoluesihteriä vai puheenjohtajaa.
Jos kuitenkin otetaan lähtökohdaksi kolmet viimeksi hävityt vaalit ja puoluesihteerin vaalipäällikkönä tekemät tunnustukset, että vaalit hävittiin, koska hän ei saanut puolueen kenttää mukaan vaalityöhön ja mainonta oli huonosti hoidettua, niin mikä lääkkeeksi.
Luuleeko puoluesihteeri itse ja uskooko keskustan kenttä, että kolmesti epäonnistunut puoluesihteeri onnistuu neljännellä yrityksellään, jos hänen virheensä pannaan jatkuvasti puolueen puheenjohtajan syyksi?
Puoluesihteeri Korhonen on omissa puheissaan jatkuvasti korostanut, että hän edustaa puoluen kenttäväkeä ja johtaa puolueen vaalityötä vaalipäällikkönä. Jo kolmasti on puoluesihteeri kuitenkin joutunut toteamaan epäonnistumisensa: vaalityö ei ole ollut tehokasta, kenttä ei ole lähtenyt mukaan, mainonta on ollut vääränlaista, ja niin edelleen. Selityksiä on ollut paljon.
Kaikkein kummallisin selitys on, että vaaleista olisikin vastuussa puolueen puheenjohtaja eikä vaalipäällikkö; että puheenjohtaja olisi saanut kannattajat kaikkoamaan muihin puolueisiin.
Perusteensa tuollakin kritiikillä joidenkin mielestä ehkä on, mutta kannattaa samalla muistaa, että puoluesihteeri on omissa puoluekokouspuheissaan jo kolmasti ottanut rehellisesti epäonnistumisen vastuun itselleen ja tunnustanut keskustan kenttäväelle, että hän on tehnyt virheitä omassa puoluesihteerin työssään.
Kun nyt mietitään jatkoa, niin sosialidemokraattinen media spekuloi sillä kauanko Vanhanen saa jatkaa. Lehdet kummastetelevat, millaiset ovat puoluesihteerin ja puheenjohtajan välit. Spekuloidaan puolueen ajavan kaksilla kärryillä eikä kansa tiedä kumpaa uskoisi, puoluesihteriä vai puheenjohtajaa.
Jos kuitenkin otetaan lähtökohdaksi kolmet viimeksi hävityt vaalit ja puoluesihteerin vaalipäällikkönä tekemät tunnustukset, että vaalit hävittiin, koska hän ei saanut puolueen kenttää mukaan vaalityöhön ja mainonta oli huonosti hoidettua, niin mikä lääkkeeksi.
Luuleeko puoluesihteeri itse ja uskooko keskustan kenttä, että kolmesti epäonnistunut puoluesihteeri onnistuu neljännellä yrityksellään, jos hänen virheensä pannaan jatkuvasti puolueen puheenjohtajan syyksi?
Vastaukset 9
Vanhimmat
ettei suksi luista?
Miksi ja mitä puoluetta äänestän. Minä äänestän puoluetta ja sen ehdokasta tekojen ja lupausten eli vallitsevan politiikan mukaan. En äänestä sen mukaan, mitä joku vaalipäällikkö kylän raiteilla meuhkaa. Ei äänen antaminen ole palkinto mistään hyvästä mainoksesta mediassa.
Olisi varsin kummallista ajatella Kepun vaalitappioiden ensisijaiseksi syyksi muuta kuin se, että puolueen harjoittama politiikka ei saa kannatusta ja puoluetta aiemmin kannattaneet ovat pettyneet tuohon politiikkaan. Tästähän todistaa selvää kieltään se, että tappiot Kepun perinteisillä kannatusalueilla kuten Lapissa olivat kaikkein suurimmat. Peruskannattajajoukko on odottanut selvästi toisenlaista politiikkaa kuin mitä on toteutettu.
Sitten pitää kysyä sitä, kuka tai ketkä ovat vastuussa harjoitetusta politiikasta. Kyllä siinä väkisin silloin tulee mieleen puolueen puheenjohtaja päävastuullisena varsinkin, kun hän toteuttaa tuota politiikkaa tasavallan ykköspaikalta, pääministerinä. Toki kaikki muutkin puoluejohtoon kuuluvat ovat siitä puoluesihteeriä myöten vastuussa, koska ovat kaiketi yhdessä päättäneet tällaista politiikkaa harjoittaa.
Kepun politiikassahan on tapahtunut erittäin selkeä siirtymä oikealla. Puolue harjoittaa nyt täysipäiväisesti sitä politiikkaa, mistä edellinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki moitti kovin sanoin sinipunahallitusta eli liian oikeistolaisesta politiikasta, missä ei huomioida kansan syvien rivien odotuksia ja tuntemuksia. Ero Jäätteenmäen ja Vanhasen retoriikan välillä on erittäin suuri, se on eroa oikeistolaisen ja vasemmistolaisen politiikan välillä. Jäätteenmäki rynnisti vaalivoitosta toiseen eli kentän odotukset ja puolueen lupaukset natsasivat silloin paremmin yhteen kuin nyt.
Jos puolueen politiikka vastaa odotuksia, puoluesihteeri ei kykene minkäänlaisella myyräntyöllä sitä horjuttamaan. Kyllä asia on niin päin, että Korhosen toiminta perustuu alhaalta ylöspäin tulleeseen palautteeseen, kun taas Vanhasen malli perustuu ylhäältä alaspäin tarjottuun politiikkaan, jota vastaan kenttäväki nurisee ihan omasta aloitteestaan ilman Korhosen provosointiakin. Ei Korhonen provosoinut mitään kepujohtoista Kemijärven kansanliikettä, sen provosoi Vanhasen johtama hallitus.
...äänestäjät seuraisivat politiikkaa yhtä tarkasti kuin Sinä teet. He eivät kuitenkaan seuraa.
Keskusta on aina innostettu vaaleihin kenttäväen aktiivisen toiminnan kautta. Tässä on puoluesihteeri itse sanonut kolmasti epäonnistuneensa. Keskustan mainonnan sanottiin ratkaisseen vaalivoiton 1991. Sen jälkeen on joka kerta epäonnistuttu. Korhonen tunnustaa kolme viimeistä epäonnistumista omaksi syykseen, viimksi sen, ettei tv-mainontaan lähdetty.
Liike-elämässä on monasti todettu, että johtamisessaan epäonnistunut johtaja ei voi koskaan käytännössä muuttua ihmisenä niin, että hän pystyisi johtajana muuttamaan tappiokierteen kannattavuuskierteeksi. Luulisin politiikassa pätevän saman asian: ei epäonnistunut puoluesihteeri saa puoluekoneistoa toimimaan voitontahtoisesti.
Toinen asia on tietenkin puheenjohtaja, jolta luottamuksensa on evännyt puolueen ydinjoukkoon kuuluva aktiivinen puoluekokousjoukko, tai sen jonkinasteinen enemmistö, kun puheenjohtajan esiintuomat puoluesihteeriehdokkaat on jo kahteen kertaan äänestetty ulos. Tämän on mediassa tulkittu merkitsevän, ettei puheenjohtajakaan nauttisi kenttänsä luottamusta.
Totta on, että politiikassa on monenlaisia odotuksia. Omituista mielestäni on kuitenkin se, että kolmasti epäonnistumisensa julkisesti tunnustaneen puoluesihteerin kohdalla vain kohautetaan olkapäitä ja osoitetaan syyttävällä sormella puheenjohtajaa, jota kuitenkin kannattaa keskustan ministerien ka kansanedustajien enemmistö.
Keskusta on omalla toiminnallaan luonut ristiriitatilanteen, josta ei näytä olevan ulospääsyä, kun tehtävissään epäonnistumisensa tunnustanut puoluesihteeri aikoo itse jatkaa epäonnistumisiaan ja sallii median spekuloida vapaasti sillä vaihtoehdolla, että puolueen puheenjohtajan ja pääministrin pitäisi muka erota tehtävistään.
Jos tämä jatkuu nykyisellään, niin keskustan vaalitappioiden loppua ei näy. Keskustalaisilla säilyy myös loputtomana puheenaiheena kinastelu siitä ovatko tappiot puoluesihteeristä vai puheenjohtajasta johtuvia.
Tilanteesta hyötyvät vain media ja muut puolueet, Iltapäivälehtien irtonumerot käyvät kaupaksi ja muut puolueet lisäävät suhteellista kannatustaan keskustan sisäisen kiistelyn ansiosta.
Ja sieltä nousivat.
Näin tekee myös Keskusta.
Toki Korhosen politiikka perustuu alhaalta ylöspäin suuntautuvaan kritiikkiin, mutta kritisoijina on keskustan jäsenkunnan aktiiveista koostuvan puoluekokouksen enemmistö - sellaisenaan hyvin pieni muutaman tuhannen ihmisen joukko, joka toki on äänekäs ja vaativa.
Vanhasen ja keskustan eduskuntaryhmän kannatus puolestaan perustuu eduskuntavaaleissa saatuihin ääniin, jota on todella moninkertaisesti verrattuna tähän "alhaalta ylös" lämmitettyyn kritiikkiin.
Asiat kannattaisi suhteuttaa sen mukaan kumman poliittisen suuntauksen takana on enemmän kannattajia. korhosella on puolueväestäkin vain osa, kansanedustajista selvä vähemmistö, ministereistä ehkä vain pari. Vahnasen takana on keskustaa äänestäneiden ylivoimainen enemmistö.
Keskustalla on tässä vakavan miettimisen paikka, jos se aikoo kääntää alamäkensä uudeksi nousuksi.
Niinistö peri Viinasen paikan kansakunnan sylkykuppina ja säästölistojen ja leikkausten kamreerina. Itälästä oli vain räksyttämään keskustalle ja myötäilemään Lipposta.
Kataisesta suunta muuttui.
Nyt katainen tukee Vanhasen erittäin järkevää hallitusohjelmaa kaikin tavoin. Siitäkin kannattaisi tehdä jotain johtopäätöksiä eikä moittia Vanhasta ilman aihetta.
Suomi on nyt parhaassa jamassa, mitä se on koskaan ollut silloin, kun maailmalla suhdanteet alkavat painua alas.
Tämäkö on muka "kokoomuslaisen politiikan" syy, josta keskustan pitäisi nyt sanoutua irti?
voit olla noin huolestunut keskustasta, pitkiä rimpsuja näytät kirjoittavan, ei se sinulta ole poissa,koita nyt kokomusta rauhoittua.
Jos keskusta heikkenee, tätä menoa riitelyn tiellä niin käy, niin kepu joutuu jatkossa aina joko kokoomuksen tai demareiden apupuolueeksi tai pysyvään oppositioon, jos kepu vain räksyttää.
Teillä on nyt tienhaara edessä. Jos valitsette sen, jossa lukee Korhonen, painutte alamäkeen ja jäätte sen pohjalle. Jos valitsette Vanhasen tien, teillä on mahdollisuuksia pitää kannatus kolmen suuren joukossa, jos osaatte lopettaa riitelemisenne.
Tämän verran jokainen liikkuva äänestäjä on huolestunut keskustasta, koska keskustan kannatuksen alamäki vie meiltä yhden suuren vaihtoehdon ja jäljelle jää enää valinta kokoomuksen ja demareiden välillä.
Puoluesihteriä voitaneen verrata yrityksen toimitusjohtajaanja puolueen puheenjohtajaa hallituksen puheenjohtajaan.
Jos tämä näkemys hyväksytään, niin Oy Kepu Ab:ssa olisi toimitusjohtaja vaihtunut jo ajat sitten ja tilalle valittu sellainen henkilö, joka kääntää tappiot voitoiksi.
Harvassa yrityksessä kuitenkaan on yhtä hölmöä yhtiöjärjestystä kuin keskustapuolueessa, jossa hallitus ei ota ja erotatoimitusjohtajaa, vaan se on pantu yhtiökokouksen tehtäväksi.
Keskkustalla on huonot säännöt, jotka pahasti jäykistävät puolueen mahdollisuuksia uudistaa toimintansa puheenjohtajan haluamaan suuntaan. hänhän kuitenkin kantaa vastuun koko toiminnast jäsenkunnalleen, mutta nyt jäsenkunta on kahtia jakautuessaan maalannut itsensä nurkkaan, kun toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja on jätetty vetämään köyttä eri suuntiin ja kannatus kaikkoaa muihin puolueiisiin.
Tarkka tilanneanalyysi Korhosesta ei näytä miellyttäneen palstan keppuleita.
Heh heh vaan.