sanokaa please

Sanokaa nyt hyvät helluntalaiset mikä tekee teistä parempia ja Jumalalle kelpaavampia kuin muut kristityt.

Eikö meillä ole sama Jumala?

Kuvitteletteko te , että kaikki luterilaiset ovat "nimikristittyjä"?

Kertokaa nyt joku , miksi teidän lahko on parempi?
20730
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

vaikka en olekaan helluntailainen.

Raamattu puhuu meille Uuden Liiton seurakunnista, hengellisistä yhteisöistä - ecclesiasta. Tähän yhteisöön kuuluvat VAIN NE hengelliset ihmiset, jotka pyrkivät kilvoittelemaan aitoa uskon kilvoitusta. Samoin Raamattu opettaa, että tästä yhteisöstä on erotettava ne, jotka tietoiseti rikkovat Jumalan tahtoa eivätkä tahdo parannusta tehdä.

Olkoonkin, että kirkon piiristä löytyy aitoja Jumalan lapsia, on kaiken kansan sisäänsä kätkevän kirkon toiminta kaikkea muuta kuin Uuden Liiton seurakunnan toimintaa eikä tarvitse kuin seurata tänäänkin TV.stä tulevan " Kotikadun" pappien ja kirkon jäsenten elkeitä niin jo selvinnee, mitä ajan takaa.

Äänestä

Meillä on sama usko, kaste on erilainen. En ajattele mitään kummallisia kelpaamisjuttuja ollenkaan. Olen helluntailainen.

Äänestä
  • Mahtavaa että edes JOKU ajattelee ettei taivaspaikka ole kiinni kasteesta tai armolahjoista.

    Jumalan rakkautta sinulle toivotellen:::))))

    Äänestä

  • lutsku kirjoitti:

    Mahtavaa että edes JOKU ajattelee ettei taivaspaikka ole kiinni kasteesta tai armolahjoista.

    Jumalan rakkautta sinulle toivotellen:::))))

    on kiinni kyvystä tehdä parannus omista synneistään ja virheistään.

    Valitettavasti tämä kyky on kateissa niin luterilaisilta kuin helluntailaisiltakin. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

    Kaste tai tietyn herätysliikeen tai kirkon jäsenyys ei sellaisenaan pelasta ketään.

    Äänestä

  • Leo Salmela kirjoitti:

    "Taivaspaikka on kiinni kyvystä tehdä parannus omista synneistään ja virheistään."

    tuohan nyt on aika perinteisestä kristillisyydestä eroavaa ajatusta, että taivaspaikka olisi kiinni teoista

    Äänestä

  • ffa kirjoitti:

    "Taivaspaikka on kiinni kyvystä tehdä parannus omista synneistään ja virheistään."

    tuohan nyt on aika perinteisestä kristillisyydestä eroavaa ajatusta, että taivaspaikka olisi kiinni teoista

    2. Niin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Luuletteko, että nämä galilealaiset olivat syntisemmät kuin kaikki muut galilealaiset, koska he saivat kärsiä tämän?
    3. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.
    4. Taikka ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun torni Siloassa kaatui heidän päällensä, luuletteko, että he olivat syyllisemmät kuin kaikki muut ihmiset, jotka Jerusalemissa asuvat?
    5. Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte."

    Luukas 13 luku

    Äänestä

olet tullut sydämen uskoon ja luovuttanut elämäsi Jumalan käsiin, on aivan sama, mikä on sinun kotiseurakuntasi.

Silloin olet taivastien kulkija ja nimesi on kirjattu Jumalan kirjaan. Tietyt erilaiset oppikysymykset (kaste tms.) eivät ole ns. pelastuskysymyksiä.

Pelastuskysymys on USKO KRISTUKSEEN!

Siunausta sulle!

Äänestä

kukaan hellari ole kylla sanonut etta he olisivat parempia kristittyja kuin muut, etta se siita. mista sina moisen olet saanut paahasi?

Äänestä

Kaikilla elävässä uskossa olevilla on sama Jumala. Myös Jumalan pelastussanoma on kaikille sama. Sielun pelastus tai uudestisyntyminen on evankeliumin ydinsanoma. Monissa muissa kysymyksissä ja käytännön asioissa voi olla erilaisia mielipiteitä. Rakkaus ja toistemme kunnioitus on kaikille elävässä uskossa oleville tärkeät piirteet. Ainakin tulisi olla. Vajavaisuuksia toki on.
Mikä sitten pelastussanoma on ?
Enemmän tästä :
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastusvarmuus.htm

Äänestä
  • Tarkoitatko, että elävässä uskossa voi oll ainoastaan helluntalainen.
    Luterilainenko ei voi olla elävässä uskossa ?

    Äänestä

  • lutsku kirjoitti:

    Tarkoitatko, että elävässä uskossa voi oll ainoastaan helluntalainen.
    Luterilainenko ei voi olla elävässä uskossa ?

    ... lukea aina huolella kirjoitukset! :-)

    Kun minä luin tuon nimim,- jli,n kirjoituksen niin siinä ei lukenut että - Helluntailainen! vaan luetaan vielä kerran tuo alku osa >->

    >>Kaikilla elävässä uskossa olevilla on sama Jumala. Myös Jumalan pelastussanoma on kaikille sama.

    Äänestä

  • upotettu kirjoitti:

    ...siinä sanottiin että elävässä uskossa, mutta olen käsittänyt että helluntalaiset käyttävät elävässä uskossa sanontaa omasta uskovaisuudestaan , en ole muiden esim. luterilaisten käyttävän tuota sanontaa.

    Mutta kyllä helluntalaisissa on myös avarakatseisia kristittyjä, jotka tajuavat ettei esim. kastekysymys ole ainoa tie Jumlan yhteyteen, sitten heissä on niitä, jotka pitävät kaikkia muita "nimikristittyinä".

    Tälläkin palstalla paistaa tuo "me elävässä uskossa" olevat ja te "nimikristityt" lajitelma.

    Olen huomannut ettei yksikään luterilainen ole puhunut koskaan kenestäkään "halventavassa" sävyssä kuten "nimikristitty".

    Kyllä se mielestäni on niin , että uskon elävyyden tietää vain ja ainoastaan Jumala ei kellään ihmisellä pitäisi olla oikeutta sanoa muita nimellisesti uskovaisiksi ja elävässä uskossa oleviksi.
    Jumala tuon asian mittaa ei ihminen.

    "Millä mittaat sillä sinut mitataan"

    Joten totean tähän, että mielestäni kaikki ihmiset ovat kelpaavia Jumalan armon piiriin.Sillä Jumala on RAKKAUS.

    Siunausta sinullekin upotettu;)))))

    "siinä sanottiin että elävässä uskossa, mutta olen käsittänyt että helluntalaiset käyttävät elävässä uskossa sanontaa omasta uskovaisuudestaan, en ole muiden esim. luterilaisten käyttävän tuota sanontaa."

    -luterilaiset eivat kayta tuota sanaa koska suurinosa luterilaisista ei ole uskossa. elava usko ja usko on mielestani sama asia, ainakin pitaisi olla. jos ei ole "elavaa" uskoa, ei ole uskoa ollenkaan, silla usko on aina elavaa, muuten se ei olisi uskoa. no nyt menee vaikeaksi! :)

    "Mutta kyllä helluntalaisissa on myös avarakatseisia kristittyjä, jotka tajuavat ettei esim. kastekysymys ole ainoa tie Jumlan yhteyteen, sitten heissä on niitä, jotka pitävät kaikkia muita "nimikristittyinä"."

    -mielestani nimenomaa varsinkin hellarit tietavat, etta kaste EI OLE tie Jumalan yhteyteen, VAAN usko Jeesukseen.

    "Tälläkin palstalla paistaa tuo "me elävässä uskossa" olevat ja te "nimikristityt" lajitelma."

    -enpa ole moista huomannut. sen huomaa paremminkin tuolla vanhoillislestadiolaisuus-palstalla.

    Äänestä

  • stb kirjoitti:

    Totta, että suurin osa luterilaiseen kirkkoon kuuluvista ei ole "uskossa", mutta mikä määrittelee tuon uskon syvyyden ja elävyyden.
    Onko niin, että helluntalaisissa on vain "elävässä uskossa" olevia.

    Ehkäpä jos tekee niin radikaalin ratkaisun, että vaihtaa "kirkkoa" niin silloin täytty todella olla aatteen takana. Mutta eikös hellareissakin ole kuitenkin niitä helluntalaiskotien kasvatteja, jotka ovat ottaneet pikku "pakolla" vastaan kasteen ,koska perhe ja suku niin määrää.
    Tai pelotellaan kadotuksella jos et ota kastetta.

    Kenenkään uskon elävyyttä ja todellisuutta ei voi toinen ihminen määritellä se on ainoastaan Jumalan käsissä.

    Siksi väitänkin, että Jumalan "pienet opetuslapset" ovat ottaneet hieman liian tosissaan Jumalan sanan tuomalla esille jatkuvasti sitä omaa ainoaa tapaa uskoa.

    Ihmiset ovat sitten näkyviä kristittyjä ja piilossa olevia kristittyjä omaavat aivan oman ja ainutlaatuisen Jumalasuhteen. Kenelläkään ihmisellä ei saisi olla oikeutta "tuomita" tai "arvostella" ihmisen kristillisyyttä tai uskon syvyyttä.

    Tärkein uskossa on kuitenkin Jeesuksen sanoma eli tärkein kaikista ; "Rakasta Herraa sinun Jumalaasi.... ja lähimmäistä kuten itseäsi".

    Onneksi on kristittyjä , jotka edustamme eri uskonsuuntia, mutta uskomme silti Jumalan rakkauden ja armon olevan kaikkien ulottuvilla uskonsuuntaan katsomatta.

    Olen varma, että siellä ikuisuudessa lopulta moni eri lahkoa edustava ihminen katselee ihmeissään mitenkäs tässä näin kävi, minunhan tänne vain piti päästä ja tuon, miten täällä on tuokin.

    Onneksi on Jumalan armo ja Jumalan rakkaus.

    siunaten sinua stb:)

    "Onko niin, että helluntalaisissa on vain "elävässä uskossa" olevia."

    -valitettavasti usko voi kuolla, (jolloin ihmisesta tulee luopio). eli eivat kaikki hellaritkaan ole valttamatta uskossa, vaikka hellariseurakuntaan liittyttyessaan ovatkin olleet uskossa.

    "Mutta eikös hellareissakin ole kuitenkin niitä helluntalaiskotien kasvatteja, jotka ovat ottaneet pikku "pakolla" vastaan kasteen ,koska perhe ja suku niin määrää. Tai pelotellaan kadotuksella jos et ota kastetta."

    -eihan kukaan voi maarata ketaan kastettavaksi, eli en ole kylla koskaan kuullut tuosta "pakko kastattamisesta". sehan vain mitatoisi kasteen otattamisen motiivin tai syyn. eika ketaan pelotella helvetilla sen takia jos ei kay kasteella. kastehan ei ketaan pelasta. eli ensin tulee omakohtainen usko (joka pelastaa) ja sen jalkeen henkilo kay ottamassa kasteen kuuliaisuuden merkkina JOS niin parhaaksi nakee ja haluaa noudattaa Jeesuksen esimerkkia.

    Elävässä uskossa olevia voi olla missä seurakunnassa tahansa.

    Mutta kuka sen uskon elävyyden määrää ihminen vai Jumala?

    Olen käsittänyt, että Jumalalle ollaan ainoastaan ja vain vastuussa teoistamme ja ajatuksistamme.

    Siksi mikään liike/seurakunta/kirkko ei voi pelastaa ketään ihmistä vaan yksin henkilökohtainen Jumalasuhde.

    Mikä on elävän uskon mitta?
    Onko se sitä, että hehkutetaan ja käännytetään ihmisiä ja toimitaan aktiivisesti seurakunnassa?
    Vai onko se sitä, että ollaan rauhallisin mielin ja luotetaan Jumalan lupaukseen rakkaudesta ja armosta?

    Toiselle se on toista ja toiselle toista. Ainoastaan Jumala sitten lopulta mittaa kunkin sydämen uskon.
    Yhdessä eteenpäin luottaen Jumalan kaikkivoipaan rakkauteen ja armoon yli uskon rajojen.

    Siunausta stb

    Äänestä

  • "lutsku" kirjoitti:

    "Mutta kuka sen uskon elävyyden määrää ihminen vai Jumala?"

    -no Jumala yksin nakee sydameen ja Han tietaa jos usko on elavaa. ihminen siita on kuitenkin itse vastuussa, ja kylla sita itse tietaa onko usko kuollutta vai ei.

    "Mikä on elävän uskon mitta?"

    -mitta? siis sita joko on elavassa uskossa (uskossa) tai ei, ei siina mitaan mittareita tarvita :) vahan sama jos kysyisi etta mika on sinisen paidan mitta? noh, paita on joko sininen tai ei :) ehka huono esimerkki mutta pointti on sama.

    "Onko se sitä, että hehkutetaan ja käännytetään ihmisiä ja toimitaan aktiivisesti seurakunnassa?
    Vai onko se sitä, että ollaan rauhallisin mielin ja luotetaan Jumalan lupaukseen rakkaudesta ja armosta?"

    -kaikki noista voivat olla VAIKUTUKSIA elavasta uskosta, mutta noita asioitahan voi myos naytella.

    siunausta sinullekin.

    Äänestä

En En En!!!Pidä ketään hunompana tai parempana. Olemme kaikki kallis arvoisia ja rakkaita Jumalalle(Joh:3.16).Siunausta sinulle ja please omasta puolestani pyritään rauhaan ja uskovien yhteyteen... :)
Evl.lut/Hellukka

Äänestä

Moi!

Minä olen luterilaisen uskovan perheen kasvatti ja koska meidän pikkukaupungissa luterilaisessa kirkossa ei juurikaan ollut "elävää uskoa", niin aloin käymään helluntaiseurakunnassa. Kyllä sen vaistoaa, onko seurakunnassa "elävää uskoa" vai ei!

Minun kotiseurakunnalla ei ollut minkäänlaista näkyä sielujen voittamisesta, opetettiin vaan, että kun sinut on vauvana kastettu, niin pelastut. Pidin itse kerhoja, pyhäkouluja yms. luterilaisessa seurakunnassa, mutta kun en seurakunnasta uskovien yhteyttä löytänyt, eikä siellä ollut nuorille toimintaa kävin siis enemmän hellareilla.

Hellareissa oli silloin monenlaisia ihmisiä (niinkun on nykyäänkin), joillekin oli kasteasia tärkeä ja muutama kävi mulle sanomassa, että "kasteelle vaan!". Itse ajattelin että kelpaan Jumalalle ilman kastettakin (sain kielillä puhumisen armolahjankin) ja en uhallanikaan mennyt kasteelle. Halusin näyttää, että luterilaiset on yhtä hyviä kun helllaritkin... Musta tulikin tosi aktiivinen "hellari", vaikken virallisesti helluntaiseurakuntaan kuulunutkaan. Tosta helluntaiseurakunnasta tuli mulle hengellinen koti ja sieltä löysin miehenikin... :) Nyt kun ollaan oltu kaks vuotta naimisissa ja mun "luterilaiset on yhtä hyviä"-uhmani on hävinnyt (Jumala mulle puhui, että mun asenne on ollu väärä) kävin kasteella ja liityin sitten helluntaiseurakuntaan.

Siis en liittyny helluntaiseurakuntaan siks, että nyt aattelisin että hellarit on parempia ja luterilaiset on nimikristittyjä. Liityin siks, että Jumala mulle puhu kasteasiasta ja helluntaiseurakunnasta on tullu mulle jo hengellinen koti ja nyt kuulutaan miehen kanssa virallisestikin samaan seurakuntaan.

Helposti sitä aattelee, että ite on oikeemmassa. Tulee heti puolustusasemiin, jos joku arvostelee omaa seurakuntaa... Omasta kokemuksesta tiedän! Kyllä oon mäkin pitäny monet puolustuspuheet siitä, että luterilaisissakin on "eläviä uskovia".

Siks varmaan voi vaikuttaa siltä, että hellarit pitää itteään parempina. Ne aattelee, et on oikeimmassa, niin ku luterilaiset aattelee kans...

Mutta kuten sanoit Jumala näkee sydämeen! Ei se siitä oo kii, kuka tulkitsee Raamattua oikeimmin, vaan siitä et Uskoo Jeesukseen. Olisi ihanaa kun maailmassa vallitsisi todellinen uskovien yhteys seurakuntarajat murtaen!

Siunausta sulle!

Äänestä
  • "(sain kielillä puhumisen armolahjankin)" Isin Prinsessa

    ******************

    Oletko muuten koskaan testannut sitä henkeä, joka käyttää äänielimiäsi "kielillä" puhumiseen?

    1.Joh.4:1-3

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lutsku kirjoitti:

Sanokaa nyt hyvät helluntalaiset mikä tekee teistä parempia ja Jumalalle kelpaavampia kuin muut kristityt.

Eikö meillä ole sama Jumala?

Kuvitteletteko te , että kaikki luterilaiset ovat "nimikristittyjä"?

Kertokaa nyt joku , miksi teidän lahko on parempi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu