pian

raamatun ennustusten mukaan se päivä, jolloin jokainen ateisti joutuu tunnustamaan olleensa väärässä, sillä Jeesus tulee takaisin.
8250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietysti tunnustaisin olevani väärässä, jos Jeesus tai Lentävä Spagettihirviö tulisi esiin jostain.

Tai no, jälkimmäiseen minä jo uskonkin.

Äänestä

"pian raamatun ennustusten " jne.

Sanovat kaikki Lasolia Dessutelleen Krisselit, joa 2000 vuoden ajan

MIksi näin ei koskaan käy

ihmetellen ,nimimerkki : koitaa.

Äänestä

olla kovinkaan kivaa, 2000v vanha raato tulee käymään, on siinä se hyvä puoli ettei se varmaan haise enää pahemmin.

Ps. Sinun pitäisi palvoa jumalan ainoata oikeata poikaa Mikaelia.

Äänestä

Mistä puhut?? Ragnarök on jo ovella! Siitä on esimakua ilmastonmuutos ja jäiden sulaminen, joiden seurauksena maa peittyy veteen ja suuressa taistelussa ja jumalatkin kuolevat!

Äänestä

Voisitko määritellä mitä sinusta tarkoittaa sana pian?

Onko se esim. lyhyempi vai pitempi aika kuin sata vuotta? Tai tuhat vuotta?

Minä en itse en nimittäin käytä sanaa pian kuvaamaan tuhansien vuosien aikoja. En sano että lähden käymään kioskilla ja palaan ihan pian, eli siinä vuoden 4000 paikkeilla...

Äänestä

Pian koittaa se päivä jolloin ennustusten mukaan tulee Joulupukki.

Eikä sitäkään ole oikeasti olemassa.

Ja mites muuten, jos pian ei koitakaan sitä päivää, jolloin Jeesus tulee takaisin?
Myöntääkö jokainen uskova silloin olleensa väärässä? Vai keksitääntö taas uusi seli-seli (kuinkahan mones tuhannes jo lieneekään?), jolla epätoivoisesti seli-seli-selitellään, miksei vieläkään mitään tapahtunut? Veikkaan vahvasti jälkimmäistä...

Äänestä
  • Jäiden sulamiset ennustaa fenris-suden vapautumista ja feenix linnun sulkien tippumisen aika, lisäksi isä mitro ajaa partansa ja Herran Terttu paljastuu juhan af graaniksi!
    ragnarök on täällä sillä bensanhinta on matala ja obama on krisseleiden kuningas!

    pröööööööööööt......

    Äänestä

Oliks se jossain reissus vai?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


koitaa. kirjoitti:

raamatun ennustusten mukaan se päivä, jolloin jokainen ateisti joutuu tunnustamaan olleensa väärässä, sillä Jeesus tulee takaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu