Merikarhut Viaporissa
Kirjoittanut: Veneilijä, 8.9.2003 klo 11.19
Että sitten tämäkin päivä tuli nähtyä! Merten siat menivät karsinaansa ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti! En ole vähään aikaan nähnyt mitään älyttömämpää. Merikarhut pitivät juhlaansa Suomenlinnan telakan altaassa, joka oli heitä varten varattuna. Koko perjantai-illan ja vielä lauantaina näitä viherviirivinksahtaneita valui tasaisesti tukkoiseen aitaukseensa. Siellä sitten toista sataa venettä oli somasti limittäin ja lomittain. Tapahtuman tunnuksena oli haitari, joka myös hanurina tunnetaan. Lienee turhaa mainita, mitä ihmisen ruumiinosaa myös tällä nimellä kutsutaan. Tunnus sopi täten hyvin tilanteen luonteeseen ja muutenkin Merikarjujen toimintaan yleisemminkin saaristossamme. Lieneeköhän tapahtuman ohjelma sisältänyt linnakkeen puolustukseen liittyvää ohjelmaa? Onhan Suomenlinnalla siitä paljon kokemusta ja Merikarhuilla on täysi työ omien "linnakkeidensa" puolustamisessa. Toivotaan, että karjut saivat lisäoppia, että säilyvät rantansa ja etenkin rakkaat poijunsa koskemattomina.
Altaan ohitse kävellessäni kuulin muutaman veneilijän valittelevan kylmää yötä. Kieltävätkö Merikarhujen säännöt myös lämmityslaitteiden käyttämisen veneissään, muiden älyvapaiden sääntöjensä ja määräystensä lisäksi?!?!?
Tuollainen hurmoshenkinen joukkokokoontuminen tuo mieleen eri lahkojen ja seurojen joukkokohkaamiset, mutta voisitteko ensi kerralla pysyä niissä omissa linnakkeissanne?
Kirjoittanut: Veneilijä, 8.9.2003 klo 11.19
Että sitten tämäkin päivä tuli nähtyä! Merten siat menivät karsinaansa ja vieläpä ihan vapaaehtoisesti! En ole vähään aikaan nähnyt mitään älyttömämpää. Merikarhut pitivät juhlaansa Suomenlinnan telakan altaassa, joka oli heitä varten varattuna. Koko perjantai-illan ja vielä lauantaina näitä viherviirivinksahtaneita valui tasaisesti tukkoiseen aitaukseensa. Siellä sitten toista sataa venettä oli somasti limittäin ja lomittain. Tapahtuman tunnuksena oli haitari, joka myös hanurina tunnetaan. Lienee turhaa mainita, mitä ihmisen ruumiinosaa myös tällä nimellä kutsutaan. Tunnus sopi täten hyvin tilanteen luonteeseen ja muutenkin Merikarjujen toimintaan yleisemminkin saaristossamme. Lieneeköhän tapahtuman ohjelma sisältänyt linnakkeen puolustukseen liittyvää ohjelmaa? Onhan Suomenlinnalla siitä paljon kokemusta ja Merikarhuilla on täysi työ omien "linnakkeidensa" puolustamisessa. Toivotaan, että karjut saivat lisäoppia, että säilyvät rantansa ja etenkin rakkaat poijunsa koskemattomina.
Altaan ohitse kävellessäni kuulin muutaman veneilijän valittelevan kylmää yötä. Kieltävätkö Merikarhujen säännöt myös lämmityslaitteiden käyttämisen veneissään, muiden älyvapaiden sääntöjensä ja määräystensä lisäksi?!?!?
Tuollainen hurmoshenkinen joukkokokoontuminen tuo mieleen eri lahkojen ja seurojen joukkokohkaamiset, mutta voisitteko ensi kerralla pysyä niissä omissa linnakkeissanne?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kirjoittajan itsensä mielestä tuo kirjoitus ilmeisesti on upea, koska se esiintyy täällä jo ainakin kolmanteen kertaan.
Minua se ei osaa edes huvittaa lainkaan.
En ole Merikarhujen jäsen enkä edes aikeissa anoa jäsenyyttä. Liian kallis poppoo minulle ja tuskinpa kelpaisin muutenkaan (en ole keppiveneilijä).
Joka tapauksessa olen vahvasti sitä mieltä, että Merikarhut saavat hallinnoida omalla rahallaan ostamiaan satamia omistajan oikeudella ja päättää vapaasti siitä, ketkä niihin pääsevät vierailemaan. Yksityisalue kuin yksityisalue, olipa mökkiä tai ei. Jokamiehenoikeudet eivät voi koskea yksityisiä satamia. Minä etsin suosiolla rantautumispaikkani muualta.
Kateellisten typeriä ja mauttomia purkauksia en ainakaan minä osaa sijoittaa mihinkään "parhaiden kirjoitelmien" kategoriaan.
Sitä paitsi vuotta 2003 on vielä jäljellä – on ennenaikaista julistaa "toimituksen valintoja".
Mikä ihme meitä suomalaisia riivaa. Kommunismia vastaava kateus on oikea kansantauti. Itse olen moottoriveneilijä ja en ole missään tekemisissä Merikarhujen kanssa, mutta olen silti sitä mieltä, että kyllä nyt vapaassa maassa saa rantaa omistaa ja kokoontua aivan vapaasti yhteen missä haluaa. Se, että minua varakkaammat veneilijät tulevat väylällä vastaan, tai kokoontuvat omissa saarissaan ei ole lainkaan minulta pois. Kiva, että on menestyvää porukkaa ympärillä. Jos Swan tulee vastaan tervehdin sitä aivan kuten Busteriakin. Ai että mua inhottaa tuo vasemmistolainen "toiselta pois" mentaliteetti!
Toimitusjohtaja: Veneilijä
Vastaava toimittaja: Veneilijä
Toimituksen suhteeri: Veneilijä
Merikarhuihin kohdistuneet kirjoitukset niin Vene-lehdissä, kuin tällä palstallakin ovat suurelta osin käsitelleet Merikarhujen ynseää käyttäytymistä meitä muita veneilijöitä kohtaan.
Olkoot Merikarhut omissa tukikohdissaan ihan rauhassa, mutta sivistyneet käytöstavat ja auttavaisuus on hyvä pitää mielessä myös vesillä.
Ja ne "vasemmistolaiset" ovat joissain tapauksissa työpanoksellaan mukana "talkoissa", että firman veneellä ajeleva Merikarhu yleensä edes pääsee jäseneksi seuraan taikka kauniiseen saaristoomme kavereidensa luokse...
Jossain venelehdessä (Vene tai Kippari) oli juuri artikkeli Suomenlinnassa vietetystä Merikarhujen juhlasta. Siinä oikein ihmeteltiin, miten niin iso porukka pystyi tyylikkäästi ja ilman häiriöitä kokoontumaan pienelle alueelle. Kaikki tuntemani Merikarhut ovat ollet kivoja ihmisiä. Varmasti heitä on toisenlaisiakin. Mitenkä me muuten käyttäydymme heitä kohtaan? Joka tapauksessa töissä käynti on aina vapaaehtoista ja juuri kommunisti ajattelee olevansa talkoissa työnantajalle. Rupeahan työnantajaksi, ei ihan riskitöntä puuhaa laittaa omat varat ja omaisuus alttiiksi. Sitä paitsi yrittäminen tai menestyminen on sallittu kaikille ihmisille Suomessa. Toki on ihmisiä jotka ovat rikkaita tuurilla eli esim. perimällä jne. Mutta ei ne ole minulta pois. Sen sijaan, että kadehdimme toisia voisimme alkaa tavoitella omaa henkilökohtaista onnea elämässämme, mitä se kullekin on ja olla huomaavaisia toisillemme. Eli kaikki vastuuntuntoiset veneilijät soutuveneestä Swaniin ovat minulle "veneilijöitä" ja saman arvoisia. Menestymisen kadehtiminen, jota tälläkin palstalla saa aistia johtaa vielä Suomessa taloudellisiin vaikeuksiin jos emme opi toisenlaista asennetta.
En ole yrittäjä enkä Merikarhu, palkallinen moottoriveneilijä vain!
Niin kauan kuin on kohdalle osunut työnantajia, jotka suhtautuvat duunareihin niin, että heistä ei ole kuin hänelle kuluja, niin yhtä kauan fiilis on kuin osallistuisi työnantajan elintason ylläpitämiseen "talkoilla". Nämä ovat yleensä olleet pieniä narikoita, joissa johtaja yritti sinnitellä pienten duunien keskellä ja kaikki vastoinkäymiset olivat tietysti meidän työntekijöiden vika. Oiva tapa siis motivoida porukat tekemään ne vähätkin työt... Asiakassuhteiden hoitaminen oli myös melko matalalla tasolla näillä "johtajilla" ja usein jäi luuri laittamatta ihan alas, kun asiakkaan arvostelu usein melko värikkäin sanakääntein alkoi. Veneet ja pelit piti tietty olla, kun muillakin oli...
..Merikarhuihin pääsee vain useamman vuoden pursiseurassa oltuaan ja veneen pitää olla oma, ei siis firman.....
Varmasti on olemassa typeriä ja vastenmielisiä työnantajiakin. Mutta olet kait ollut vapaaehtoisesti heidän palveluksessaan. Mitäpä jos otat hieman lainaa ja alat itse yrittäjäksi. sitten palkkaat työntekijöiksesi muutaman hyvin järjestäytyneen henkilön ja alat omilla ideoillasi hankkimaan toimentulon koko porukalle. Jos homma ei kannata, niin sitten konkurssin kautta aloitat taas uudestaan. Varaa hieman rahaa sivuun, että saat katettua äitiyslomat, pääluottamusmiehen kulut ja mahdolliset lakkotappiot. Ei muuta kuin rikastumaan!
Tämähän nyt on varsinainen veneilyaiheinen keskustelu, mutta menköön kun on kerran aloitettu. Eiköhän tuo yrittäminenkin liene ihan yhtä vapaaehtoista kuin työssä käynti yleensäkin. On vaan välillä vaihtoehdot melkoisen vähissä. Onneksi minulla kävi tuuri ja pääsin paikkaan, missä ihmistä ja tehtyä työtä myös arvostetaan.
Ja mitä pahaa siinä on, että duunarilla on liitto takanaan? Vai pitäisikö mielestäsi mennä systeemiin, jolloin ruvetaan sanelemaan ihmisille ilman varoitusta, milloin olet töissä ja milloin et? Pääluottamusmiehen läsnäolo ei viene automaattisesti firmaa lakkoon? Tämän varmasti laitoit provona, tai sitten olet todella hölmö. Tekstistä päätellen olet joko kuvaamieni kaltainen johtaja, tai sitten hyvää tietä sellaiseksi menossa.
Myös kantasi äitiyslomaan ja muihin "kuluihin" tulee selvästi esiin = duunareista ei ole muuta kuin harmia ja kuluja... Tiedän myös noita konkurssin kautta aloittaneita ns. yrittäjiä. Yksi kehui oikein asianajajan neuvoin kaatavan yrityksiään. Onneksi muutaman vuoden kuluttua tämä "mestari" sai toiminnalleen oikeuden kiellon, mutta valitettavasti on nyttemmin ajan kuluttua umpeen taas päässyt "pisniksen" makuun. Ihmettelen vaan maahantuojia, jotka vievät tavaraa tällaiselle yrittäjälle, joka on juuri tehnyt tai tekemässä konkurssia.
Todella ehkä hieman väärä palsta asialle. Olen ylempi toimihenkilö valtioenemmistöisessä yrityksessä, tovon mukaan en hölmö. Kuulun myös ammattiliittoon mutta silti osaan ja haluan asettua yrittäjänkin housuihin. Kyse oli alunperin siitä, että vaikka elinkeinoelämässä tarvitaan sekä työnantajia kuin -tekijöitäkin, niin koska riski omien rahojen häviämisestä on yksipuolisesti työnantajalla, on myös oikein sallia rikastumisen mahdollisuus hänelle. Näitä menestyneitä yrittäjiä ei tule kadehtia siinä mielessä, että pois mammona heiltä vaan ennemmin niin, että entäpä jos minäkin jonakin päivänä kokeilisin. Näitä ihmisiä Suomi todella tarvitsee lisää. Tietenkin työntekijöitä täytyy kohdella myös hyvin ja ei pääluottamusmies ole mikään paha asia eikä äitiyslomat, mutta on hyvä muistaa mistä ne kulut maksetaan. Epärehelliset yrittäjät saavat minulta jyrkän tuomion ja heidän rikastumistaan ei voi puolustella mitenkään. Mutta veneillään yhdessä niin sinä kuin minäkin, meri ja järvet ovat yhteistä kansallisomaisuuttamme.
Suon toki menestyksen sille, jolle se kuuluu, kunhan se ei ole epärehellisin keinoin hankittua.
Hyvillä liikeideoilla varustettuihin firmoihin törmätessäni ja kuullessani niiden menestystarinoita tulen vain hyvälle tuulelle ja iloiseksi heidän puolestaan, en kateelliseksi. Lopettakaamme tämä työvoimapoliittinen spekulointi tähän ja nauttikaamme syksysta ja kevään odotuksesta!
Tämä sinänsä nielenkiintoinen keskustelu tai erityisesti se yhteys, jossa se sai alkunsa, on hyvä esimerkki Merikarhut-debaatin taustalla piilevästä laajemmasta yhteiskunnallisesta keskustelusta, jonka purkautumisen uhriksi muun muassa MK ovat joutuneet. Näissä keskusteluissa kysymys ei oikeastaan olekaan Merikarhuista ja heidän tekemisistään, vaan siitä, mitä he eräiden mielestä edustavat. Toisin kuin vasemmistolaiset toisinaan väittävät, Suomi ei ole varsinainen luokkayhteiskunta. Sen vuoksi ikivanha, mutta trendi-ilmiönäkin joskus esiintyvä "luokkakeskustelu" ajautuu yhteiskunnan marginaali-ilmiöiden, kuten 'herrojen' hirviporukoiden sekä veneilyseurojen toiminnan arvosteluun. Muistan jopa vastaavaa keskustelua käydyn Helsingissä erään siirtolapuutarhayhdistyksen ja sen jäsenyyskriteerien yhteydessä.
Omasta mielestäni kuitenkin tämänkaltaisten vapaa-ajan järjestöjen ja yhdistysten käyttö laajemman yhteiskunnallisen keskustelun 'keppihevosena' aiheuttaa helposti jäsenistön keskuudessa mielipahaa, sekä pahimmillaan vahingoittaa näiden yhdistysten - jotka ovat asianosaisia näihin keskusteluihin ainoastaan hyvin epäsuorassa ja abstraktissa mielessä - toimintaa.
>Omasta mielestäni kuitenkin tämänkaltaisten vapaa-ajan järjestöjen ja yhdistysten käyttö laajemman yhteiskunnallisen keskustelun 'keppihevosena' aiheuttaa helposti jäsenistön keskuudessa mielipahaa>
Että oikein mielipahaa? Melkein käy sääliksi, kun noin yhdistyksenne toiminta vaarantuu.
Kysynkin vastavuoroisesti mitä Merikarhut ovat vuosien varrella aiheuttaneet meille vahingossa saaren rantoihinne eksyneille ja jopa apua pyytämään uskaltaneille? Merikarhuissa saattaa olla joku tervepäinenkin jäsenenä, mutta ulospäin näkyvät vain nämä viherlippuun tukeutuvat ja jäsenyyttään jopa väärin hyväkseen käyttävät merten juntit, joille kipparinlakin hikinauha on ruvennut jäämään numeroa pieneksi liian aikaisin, vaikka ei kasvuiässä enää olekaan. Karhut kokevat saamansa arvostelun kateudeksi, mutta siitä kun ei ole ollut koskaan kysymys. On vain ikäviä kokemuksia töykeästi käyttäytyvistä merikarhuista, jotka huutavat lähellekään saariaan vahingossa tai tarkoituksella tulevista veneilijöistä, puhumattakaan niistä, jotka ovat avun tarpeessa. Mielestäni näin laajan keskustelun ja arvosteluryöpyn jälkeen Merikarhujen olisi syytä pitää jonkinlainen kriisikokous ja miettiä, miten saada kasvonsa pestyä ja maineensa palautettua, mieluummin hyvän sellaisen.
kuulin ensimmäisen kerran 70-luvulla tarinan Merikarhuista jotka eivät auttaneet (ottaneet satamaansa) venettä joka oli ohjailukyvytön ja nainen siunatussa tilassa, moottori leikannut kiinni ja masto kaatunut. Vaan pakottivat hyiselle myrskyävälle pimeälle merelle kuolemaan.
Siitä asti tuo sama ulina kuuluu vuosi vuoden jälkeen hieman erilaisin muunnoksin, lopputulos on kuitenkin aina sama, siinä kehotetaan karhuja muuttamaan ynseää suhtautumistaan kanssaveneilijöihin, eli avaamaan satamansa julkiseen käyttöön, näin kilpi kiillottuisi.
>>Mielestäni näin laajan keskustelun ja arvosteluryöpyn jälkeen Merikarhujen olisi syytä pitää jonkinlainen kriisikokous ja miettiä, miten saada kasvonsa pestyä ja maineensa palautettua, mieluummin hyvän sellaisen.
Mutta eikö se keskustelu, jonka päätteeksi kommenttini lisäsin, ollutkin hyvä esimerkki siitä, miten kissa nousi pöydälle oikein omin avuin. En ole Merikarhujen jäsen, vaan kuulun sen ainoastaan pursiseuraan (Merikarhuthan ovat aina myös pursiseurojen jäseniä). Merikarhujen tekemisten arvostelu vaan tuntuu joidenkin veneilijöiden keskuudessa olevan tapa rupatella politiikasta. Ei pursiseurojenkaan rantaan saa kiinnittyä ilman asianmukaista lupaa. Seurojen poijut kun ovat niiden omia jäseniään varten.