Uutiset..

NUORUKAISIAKO 20-30v MIEHET? Illanvietto yksityisasunnossa sai karmean lopun syyskuussa Lahdessa.

Tapauksesta kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Kymmenen 20-30-vuotiasta nuorta aikuista kokoontui syyskuussa viettämään iltaa Lahden Hirsimetsäntiellä sijaitsevaan yksityisasuntoon. Asunnossa juotiin alkoholia ja käytettiin kannabista.

Kolme miestä alkoi illan aikana pahoinpidellä 20-vuotiasta miestä. Uhria lyötiin ja potkittiin. Potkujen voimasta uhri horjahti ja iski päänsä kaapinoven reunaan. Vaikka uhri vuoti jo runsaasti verta, jatkoivat miehet pahoinpitelyä.

Yksi selvinpäin ollut nuorukainen vei tajuttoman uhrin myöhään illalla sairaalaan. 20-vuotias ei kuitenkaan enää palannut tajuihinsa vaan kuoli aamulla saamiinsa vammoihin.

Lahden käräjäoikeudessa luettiin torstaina kolmikolle syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan teko osoitti erityistä julmuutta ja tarkoituksena oli tuottaa mahdollisimman paljon kipua ja tuskaa.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Mitätönä kirjoitti:

NUORUKAISIAKO 20-30v MIEHET? Illanvietto yksityisasunnossa sai karmean lopun syyskuussa Lahdessa.

Tapauksesta kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Kymmenen 20-30-vuotiasta nuorta aikuista kokoontui syyskuussa viettämään iltaa Lahden Hirsimetsäntiellä sijaitsevaan yksityisasuntoon. Asunnossa juotiin alkoholia ja käytettiin kannabista.

Kolme miestä alkoi illan aikana pahoinpidellä 20-vuotiasta miestä. Uhria lyötiin ja potkittiin. Potkujen voimasta uhri horjahti ja iski päänsä kaapinoven reunaan. Vaikka uhri vuoti jo runsaasti verta, jatkoivat miehet pahoinpitelyä.

Yksi selvinpäin ollut nuorukainen vei tajuttoman uhrin myöhään illalla sairaalaan. 20-vuotias ei kuitenkaan enää palannut tajuihinsa vaan kuoli aamulla saamiinsa vammoihin.

Lahden käräjäoikeudessa luettiin torstaina kolmikolle syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan teko osoitti erityistä julmuutta ja tarkoituksena oli tuottaa mahdollisimman paljon kipua ja tuskaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu