On muotia syytellä kirkkoa milloin mistäkin. Väitetään mm., että luterilaisuudessa elämä on synkkää, ihmiskäsitys on pessimistinen, seksuaalisuuteen suhtaudutaan patoutuneesti ja työtä jumaloidaan aina uupumukseen saakka.
Katsotaanpa tarkemmin.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että Jumala on itsensä antava rakkaus. Hän on elämän antaja. Ihmisen osana on ottaa saamansa ajalliset (ruoka, juoma, ystävät jne.) ja hengelliset (Jumalan sana ja sakramentit) lahjat vastaan ja jakaa niitä edelleen. Luterilainen ajattelee, että Jumalan hyvyydet halutaan panna kiertämään. Konkreettisesti tämä tuli esille reformaation aikana kirkon alulle panemissa sosiaalisissa uudistuksissa: kaupunkien ja kylien elämä haluttiin järjestää niin, että kenenkään ei tarvitsisi kerjätä. Vastuu perusturvasta kuului koko yhteisölle eikä köyhiä saanut jättää vain rikkaiden hyväntahtoisuuden varaan. Vieläkin luterilainen Pohjoismaissa maksaa korkeita veroja, mutta vaivaantuu nähdessään kerjäläisen.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että ihminen on syntinen. Vakaumus perustuu yleiseen kokemukseen ihmisen raadollisuudesta. Kuitenkaan perisyntioppia ei ole koskaan pidetty tyhjentävänä kuvana ihmisen luonnosta. Ääripessimistinen näkemys tuomitaan tunnustuskirjoissa harhaoppina: "...on olemassa ero ihmisluonnon ja perisynnin välillä ... sillä luonto pysyy lankeemuksenkin jälkeen Jumalan luomana."
Seksuaalikielteisyys? Tässä luterilaisuutta on pidettävä epäaskeettisena liikkeenä. Sen historia on oluen ja makkaran, laulun ja soiton ja luostarista naimisiin karanneiden munkkien ja nunnien historiaa. Kilvoittelu on suuntautunut pikemminkin kohti maailmaa kuin pois siitä. Sydämen uskoa on pidetty ruumiin paastoa tärkeämpänä ja avioseksiä selibaattilupauksia suurempana.
Ahdistava työmoraali? Käsitys osoittautuu löysäksi hokemaksi sekä työaikatutkimusten että luterilaisuuden omien lähteiden valossa. Vuosittaisissa työajoissa luterilainen Suomi sijoittuu 17. sijalle. Kärjessä ovat valtioateistinen Kiina ja sekulaari-sintolainen Japani. Luterilaisten Pohjoismaiden edelle menevät myös esim. reformoitu Sveitsi, ortodoksinen Kreikka ja katoliset Puola, Irlanti, Espanja ja Italia.
Katekismuksissa puhutaan työn jumaloimisen sijasta lepopäivän pyhittämisestä. Kristinopissa puhutaan siitä, kuinka Jumala on säätänyt työn ja levon vaihtelun. Jo Vanhan Testamentin aikana lepopäivän muuttamista työpäiväksi vaativat uskonnollisten johtajien sijasta kaupan ja liike-elämän edustajat.
Luterilainen käsitys työstä tulee ymmärrettäväksi myös lahjan ajatuksesta käsin. Lahjoja vastaanotetaan ja jaetaan yhteiskunnassa. Työssä on kyse toisten palvelemisesta eikä oman edun tavoittelemisesta. Työllä hoidetaan Jumalan lahjoja ja palvellaan yhteistä hyvää. Maallisten kutsumusten tehtävänä on palvella rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Lahjan ajatuksesta seuraa, että kaikki yhteistä hyvää palveleva työ on Jumalan edessä yhtä arvokasta.
Luterilaisuuden julkisuuskuvan ja luterilaisten lähteiden välillä vallitsee ristiriita. Mihin perustetaan väitteet synkästä luterilaisuudesta, truismeihin, stereotyyppisiin oletuksiin ja tarkoitukselliseen leimaamiseenko? Asioihin kannattaisi hieman paneutua ennen leimakirveiden heiluttelua.
Katsotaanpa tarkemmin.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että Jumala on itsensä antava rakkaus. Hän on elämän antaja. Ihmisen osana on ottaa saamansa ajalliset (ruoka, juoma, ystävät jne.) ja hengelliset (Jumalan sana ja sakramentit) lahjat vastaan ja jakaa niitä edelleen. Luterilainen ajattelee, että Jumalan hyvyydet halutaan panna kiertämään. Konkreettisesti tämä tuli esille reformaation aikana kirkon alulle panemissa sosiaalisissa uudistuksissa: kaupunkien ja kylien elämä haluttiin järjestää niin, että kenenkään ei tarvitsisi kerjätä. Vastuu perusturvasta kuului koko yhteisölle eikä köyhiä saanut jättää vain rikkaiden hyväntahtoisuuden varaan. Vieläkin luterilainen Pohjoismaissa maksaa korkeita veroja, mutta vaivaantuu nähdessään kerjäläisen.
Luterilaisuudessa ajatellaan, että ihminen on syntinen. Vakaumus perustuu yleiseen kokemukseen ihmisen raadollisuudesta. Kuitenkaan perisyntioppia ei ole koskaan pidetty tyhjentävänä kuvana ihmisen luonnosta. Ääripessimistinen näkemys tuomitaan tunnustuskirjoissa harhaoppina: "...on olemassa ero ihmisluonnon ja perisynnin välillä ... sillä luonto pysyy lankeemuksenkin jälkeen Jumalan luomana."
Seksuaalikielteisyys? Tässä luterilaisuutta on pidettävä epäaskeettisena liikkeenä. Sen historia on oluen ja makkaran, laulun ja soiton ja luostarista naimisiin karanneiden munkkien ja nunnien historiaa. Kilvoittelu on suuntautunut pikemminkin kohti maailmaa kuin pois siitä. Sydämen uskoa on pidetty ruumiin paastoa tärkeämpänä ja avioseksiä selibaattilupauksia suurempana.
Ahdistava työmoraali? Käsitys osoittautuu löysäksi hokemaksi sekä työaikatutkimusten että luterilaisuuden omien lähteiden valossa. Vuosittaisissa työajoissa luterilainen Suomi sijoittuu 17. sijalle. Kärjessä ovat valtioateistinen Kiina ja sekulaari-sintolainen Japani. Luterilaisten Pohjoismaiden edelle menevät myös esim. reformoitu Sveitsi, ortodoksinen Kreikka ja katoliset Puola, Irlanti, Espanja ja Italia.
Katekismuksissa puhutaan työn jumaloimisen sijasta lepopäivän pyhittämisestä. Kristinopissa puhutaan siitä, kuinka Jumala on säätänyt työn ja levon vaihtelun. Jo Vanhan Testamentin aikana lepopäivän muuttamista työpäiväksi vaativat uskonnollisten johtajien sijasta kaupan ja liike-elämän edustajat.
Luterilainen käsitys työstä tulee ymmärrettäväksi myös lahjan ajatuksesta käsin. Lahjoja vastaanotetaan ja jaetaan yhteiskunnassa. Työssä on kyse toisten palvelemisesta eikä oman edun tavoittelemisesta. Työllä hoidetaan Jumalan lahjoja ja palvellaan yhteistä hyvää. Maallisten kutsumusten tehtävänä on palvella rauhaa ja oikeudenmukaisuutta. Lahjan ajatuksesta seuraa, että kaikki yhteistä hyvää palveleva työ on Jumalan edessä yhtä arvokasta.
Luterilaisuuden julkisuuskuvan ja luterilaisten lähteiden välillä vallitsee ristiriita. Mihin perustetaan väitteet synkästä luterilaisuudesta, truismeihin, stereotyyppisiin oletuksiin ja tarkoitukselliseen leimaamiseenko? Asioihin kannattaisi hieman paneutua ennen leimakirveiden heiluttelua.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hyvä, että tänne kirjoittaa joskus joku, joka on lukenut sata-, tuhat- tai kymmentuhatkertaisesti niin paljon kuin kirjoittaa. Yleensähän täällä äänessä ovat juttujen sisällöistä päätellen ne, jotka kirjoittavat 100...10000-kertaisesti niin paljon kuin lukevat. Mietin itsekin tuota luterilaista työmoraalia 70- ja 80-luvulla havaittuani oman kokemukseni kautta, että katolisessa Länsi-Saksassa ja pakanallisessa Japanissa ahkeruus olivat vähintään samalla tasolla kuin Suomessa sekä käytöstavat vielä paremmatkin. Luterilaisuuteen ei kuitenkaan kannata liiaksi ripustautua vaan oikeudet ja velvollisuudet tulee löytää Raamatusta. Siellähän mm. Paavali kertoo, että avioliitossa miehen ja naisen velvollisuutena on huolehtia toistensa hyvinvoinnista, myös sekasuaalisuuden alueella.
M. Luther keksi omasta päästään lutherilaisuuden. Lutherin katekismus ym. hänen opetuksena, ovat vain herra Lutherin omia henkilökohtaisia mielipiteitä ja hänen henkilökohtaisia raamatun tulkintojaan, ei sen enempää. Valitettavasti Suomen kouluissa ja mediassa niitä toistetaan ikään kuin luonnonlakeina, koska Luthrin kirkko on päässyt valtion erityiseen suojelukseen.
Luther oli juutalaisvihan suurimpia alkuunpanijoita. Hän jopa kirjoitti kirjan, joka suomennettuna on "Juutalaisista ja heidän juonistaan". Siinä hän demonisoi juutalaiset ja kehoittaa tuhoamaan heidät. Myöhemmin natsit ottivat Lutherin opit käyttöönsä hieman muunneltuina ja aloittivat holokaustin ns. kristalliyönä, joka oli Lutherin muistoa kunnioittaen Lutherin syntymäpäivä.
taisi olla "Juutalaisista ja heidän valheistaan"
TV:ssä esitetty ohjelma
http://www.yle.fi/mot/270999/kasis.htm
http://www.yle.fi/mot/041099/kasis.htm
Kaikki luterilaiset eivät hännystelleet Hitleriä:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dietrich_Bonhoeffer
Ihan samaan tapaan tänäkin päivänä lut-kirkossa on sekä nimikristittyjä, jotka hännystelevät vallanpitäjiä että uudestisyntyneitä tosikristittyjä, jotka uskaltavat kritisoida valtion ja kirkon langenneita johtomiehiä ja -naisia. Näitä ryhdikkäitä on myös kirkon ulkopuolella esimerkiksi vapaissa suunnissa.