Terroribarometri

kertoo merkkien viittaavan Israelin valmistautuvan suorittamaan kostoiskun jonkin ääri-islamilaisen ryhmän terrori-iskuun lähipäivinä.
4271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jos jokin ääri-islamilainen ryhmä tekee terrori-iskun israelilaisia vastaan lähipäivinä, on lähes päivänselvää, että Israel vastaa siihen omalla iskullaan.

Vaikka molemmat asiat ovat valitettavia, ymmärrän silti Israelin rajut reaktiot.

Se aika jäi 1940-luvulle, jolloin juutalaiset vastaanpanematta antoivat tehdä itselleen mitä julmuuksia tahansa.

Nyt heitä vastaan iskevät tietävät jo etukäteen, että Israel lyö takaisin, vaikka se ei meidän moraalikäsityksiämme aina vastaisikaan.

Äänestä
  • asiat ovat tietysti valitettavia mutta ne ovat myös moraalittomia ja laittomia.

    Demokraattisessa oikeusvaltiossa rikoksen tekijät pyritään vangitsemaan ja toimittamaan oikeuden tutkittaviksi sen sijaan että pommitetaan summassa tiheäänasuttua kaupunkialuetta jolla arvellaan jonkun juttuun liittyvän asuvan tai oleskelevan.

    Demokraattisessa oikeusvaltiossa ei myöskään kosteta rikosta sivullisille häätämällä heidät kiinteistöistään ja tuhoamalla ne. Kollektiivirangaistukset on kielletty kansainvälisessä laissa jonka Israelkin on hyväksynyt.

    Kristittyjen taholta koettu vaino ei anna juutalaisille laillista eikä moraalista oikeutta vainota arabeja samoin kuin heidän omaa uskoaan tunnustavia ennen.

    Äänestä

  • Täytyy muistaa myös kuinka Israelin valtio syntyi. Jos jokin ryhmä riistäisi Suomen yli 2000 vuotta vanhojen kirjoitusten perusteella miltä se tuntuisi?

    Äänestä


Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


moonman kirjoitti:

kertoo merkkien viittaavan Israelin valmistautuvan suorittamaan kostoiskun jonkin ääri-islamilaisen ryhmän terrori-iskuun lähipäivinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu