Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin väläytys lähteä ehdolle eurovaaleissa 2009 on hieman yllättävä. Soini kirjoitti muun muassa ”lokissaan” 18.11 ettei lähde vaaleissa ehdolle. Eilen hän kuitenkin sanoi harkitsevansa ehdokkuutta, sillä hän tympääntyi Eurooppa neuvoston päätökseen Lissabonin sopimuksen hyväksymisen uudelleen yrittämisestä.
Soinin populistinen ote tulee jälleen uppoamaan tuhansiin ihmisiin, joita hän höynäyttää. Ironista siinä on se, että Soini höynäyttää syyttämällä toisia höynäytyksestä. Hän muun muassa sanoi julkisesti, että EU-maiden huippukokous päätti hyväksyä Lissabonin sopimuksen pilkkuakaan muuttamatta, vaikka sopimus kaatui Irlannin kansanäänestyksessä. Nyt irlantilaiset pakotetaan hänen mukaan äänestämään uudelleen "pistooli otsalla oikein".
Soinin sanoissa ei mahda olla yhtään totuuden pohjaa, jokainen sana on pelkkää populismihöynäytystä. Ensinnäkään huippukokous ei hyväksynyt Lissabonin sopimusta perjantaina, vaan se on hyväksytty ministerien toimesta jo vuosi sitten.
Irlannissa sopimus kaatui kansanäänestyksessä tiettyjen sopimuskohtien takia. Perjantainen EU huippukokous pääsi sopuun niistä sopimuksen poikkeuksista Irlannin osalta, jotka mahdollistavat uuden kansanäänestyksen järjestämisen. Toisin sanoen pilkkuja muutettiin ja paljon muutakin.
Sopimusten hiominen päätöksen aikaansaamiseksi on satojatuhansia vuosia ihmisten käytössä ollut politiikan tapa. Jokohan perussuomalaistenkin olisi se opittava? Ei varmaan, koska he eivät ole eivätkä tule olemaankaan koskaan vastuussa mistään. Sen kun räksyttävät vain.
Lissabonin sopimuksen hiominen on aivan normaalia kompromissin- ja päätöksentekoa, jonka Soini aivan varmasti viisaana miehenä tietää. Samalla tavalla me kaikki toimimme joka päivä, kun hoidamme asioita. Jos perheessä jokin asia ei mene eteenpäin, sovitaan että tehdään jokin muutos, jospa se sitten olisi kaikkien hyväksymä järjestely.
Eihän tässä maailmassa mikään asia menisi eteenpäin, jos politiikassa ei kompromisseille olisi sijaa. EU tarvitsee uuden perussopimuksen ja nyt on kyse siitä, millä ehdoilla sellainen voidaan hyväksyä.
Suurin ihmisten höynäytys on Soinin jo nyt ilmoittama tapa osallistua vaaleihin. Jos hänet valitaan, ei hän lähde Brysseliin, vaan varamies lähtee. Tämä on ilmeisesti perussuomalaisten käsitys demokratiasta. Onneksi mies on sentään rehellinen ja ilmoitti asiasta nyt eikä viidestoista päivä.

Vastaukset 18
Vanhimmat
noin vain ilman minkäänlaista arvostusta?
Mennään sitten suoraan diktatuuriin missä kansalta ei mitään kysellä.
Populismissa poliitikot tekevät sitä mitä kansalaiset haluavat, eikä sitä mitä ylikansalliset yritykset haluavat.
Kannatan Soinin ja hänen puolueensa populismia. Kaikki muut puolueet ovat minua vastaan ja haluavat pakkoruotsittaa minut vastoin tahtoani ja myydä minut tahdottomaksi kuluttajaksi suuryhtiöille.
Tapanisen kirjoitus on harvinaisen sekava. Vaikka tänne kirjoitetaan usein mitä sattuu niin vastaavaa ei ole aiemmin näkynyt.
En silti puolusta soinia, joka kolmisen viikkoa sitten vakuutti, ettei lähde eu-vaaleihin, mutta nyt onkin lähdössä. Sekavaa sekin.
Onneksi koko eu kaatuu pian omaan sekasotkuunsa.
tai suoraan valehdellut, kun on kyse ehdolle asettumisesta milloin mihinkin. Paljon paljon pahempia asioita ovat tehneet ja tekevät yhä nytkin parhaillaan hallituksessa olevat ministerit, jotka nauttivat suurta kansan suosiota. Miksi Soini, joka on koko eduskunnan fiksuimpia ihmisiä on jatkuvasti suurennuslasin alla, kun hänestä yritetään löytää vikoja?
Parjaatte kuinka paljon tahansa, hän tulee saamaan yhä lisää kannatusta. Koko Suomi sen näkee, että hän on asioista samaa mieltä kuin suurin osa kansasta ja ainoa, joka uskaltaa sanoa sen ääneen.
....miten aikoo samalla rahottaa peruspalvelut,köyhien ihmisten tulotasoa ja sitten vielä sen himoitsemansa NATO jäsenyyden?Mitenkähän mahtaa verovarat riittää tuohon yhtälöön ja mikähän noista "unohtuu" listalta kun valintaa on pakkon tehdä?
No se! Eipäs sitä ole hallitus hirveästi Soinilta kysellykkään. Ja jos OIKIASTI haluat tietää mistä rahat Soinin ehdotuksiin, niin alotetaan vaikkapa siitä, että lopetetaan tuloverojen laskeminen tasaisesti kaikilta. Samoin ruuan ALV:n suhteen. Omaisuusvero takaisin, jne... noilla pääsisi jo aika pitkälle.
populismi saa vallan. Kaikki muut puolueet haluavat alistaa minut arvottoman orjan asemaan, jolla ei ole edes ihmisoikeuksia. Minut halutaan käyttää loppuun nopeasti ja heittää sitten arvottomana menemään mitään siitä välittämättä, kuinka minun käy. Tämä kohtalo odottaa minun lisäkseni myös sinua, tavallinen pieni- tai keskituloinen palkan"nauttija".
(Pyydän anteeksi niiltä noin 10:ltä kansanedustajalta, jotka ovat oikeasti ajamassa meidän suomalaisten kansalaisten asioita. Teitä on vasemmistoliitossa, kristillisissä ja ehkä pari myös vihreissä, ja teihin en syytettäni halua yleistää.)
nauttii kansan suosiota?
Olisin hyvin tyytyväinen vastaukseen, ja jopa iloinen jos sieltä hallituksesta joku sellainen löyttyy?
Jos vielä lopetetaan maksamasta ruotsinkielisille "sosiaalitukea "miljoonia euroja vuodessa, niin saattaa olla joskus mahdollisuus että, debet ja kredit ovat balanssissa ?
Niin, no voisi tuon asian tietysti noinkin nähdä ja tulkita. Minua kovasti kyllä kiinostaa tietää, että paljonko tuolla Sinun puoluuskollisuudella on tässä merkitystä. Mielenkiitoiseksi tässä tämän tekee se, että olet viime vaalien suurimman häviäjäpuolueen jäsen :)
Uskottavuus on tällöin koetuksella sinun puheissasi. Näyttää kirpasevan vieläkin pahasti kepulaisia.
Illuminaatin hankkeita?
Oletko totalitarismin kannattaja?
Sitä kohtihan illuminaati kulkee ja haluaa alistaa kaikki kansat ja tuhota demokratian.
Näithän mitä se timo kirjotti.Tötta kai se on,eihän se muuten tuollaista vouhkais aikuinen mies.Mutta mistähän ne lepakot lie lennelleet?
Pelkääkkö nä polliisii?
Huomatkaa, että tämä pieni tahra, joka tästä nyt Soinin maineeseen tulee ei ole kärpäsen paskankaan suuruinen verrattuna siihen, mitä muut poliitikot ovat tehneet.
Katsokaa vähän ympärillenne. Kokoomus esim. joka on vetänyt jos jonkinlaisia "Toivo" -talkoita ja ollut hallituksessa 1980 -luvun lopusta saakka, on harjoittanut koko ajan törkeää tulonsiirtopolitiikkaa kaikkein köyhimmiltä kaikkein rikkaimmille. Erittäin röyhkeä oli myös mainitun puolueen johdon kuten hallituksen menettely sairaanhoitajia kohtaan, jotka vain halusivat saada kerrankin sen, mitä heille oli luvattu.
Mikä törkeintä: Samaan aikaan, kun Suomen bruttokansantuote on korkeimmillaan mitä milloinkaan, täällä on yhä enenevässä määrin köyhiä, nälkää näkeviä, eläkkeet eivät ole nousseet senttiäkään 15 vuoteen (sopii muistuttaa, että vanhuuseläkeläisemme ovat juuri heitä, jotka Suomelle itsenäisyyden hommasivat ja rakensivat koko maan), terveydenhuolto on ajettu alas, jopa lapsilla mätänee jo hampaita suuhun...
Eiköhän tässä olisi suurempia rikkeitä korjattavana kuin tämä pieni Soinin tekemä kepponen, jollaisiin joka puolueesta on aiemmin ja varmasti myös nyt syyllistytty kaikissa vaaleissa.
Että josko oltaisiinkin suomalainen kansan puolue?
Njet! sanoi kansa ei onnistunut?
Rkp on jo kuitenkin selvitystilassa poliittisesti, ja on joutunut poisto myyntiin, häpäisemästä suomea euroopan unionissa ja maailmalla?
Soini kertoisi etukäteen myös olevansa raskaana, mikäli se olisi mahdollista. Mitäs kansanedustamista se on kun haetaan vaan hyvää äitiysaviustusta. Minun mielestä politiikkaan pitäisi saada samanlainen sääntö kuin amerikan viisumiin, ettei sinne vaan pyritä synnyttämään taloudellisen edun toivossa.
Rkp,hän on vain synnyttämässä suomessa, huonoa verta?
Tutustu hyvä Timo tarkemmin syytöksiisi ennen kuin alat syyttelemään.
Jos sinusta tuntuu että sinun on ihan pakko Soinia piikitellä niin kaiva sitten hyvät perusteet esiin eikä näin esim," ei mahda olla " näinkin vakavissa syytöksissä ei saisi esiintyä tämänkaltaista tekstiä eikä missään nimessä oletuksia vaan faktaa.