Ellen G.White

Vieläkö nykyajan adventistit seuraavat Ellen G.Whiten oppeja ja pidetäänkö häntä jonkinlaisena Raamatun mukaisena "profeettana" kuten helluntaiherätyksessä esim Niilo Yli-Vainiota, jonka oppeihin olen tutustunut entisenä helluntailaisena.
Itse pidän Ellen G.Whiten opetuksia harhaoppisina kuten Yli-Vainiotakin.
721517
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 72

Vanhimmat

Ite oot harhaoppinut, teehän kuule parannus ennen kuin on myöhäistä!

Äänestä

Rea Aalto sitä mieltä,että kaikki hengen toiminnot ovat vihollisesta. Kuten ruumiillinen parantuminen kielillä puhuminen,ja Pyhän-Hengen täyteys.

Näin olen ymmärtänyt,kun olen joskus kommenttejasi lukenut.

Äänestä
  • olet tainnut käsittää väärin kirjoituksiani.
    En vastusta Raamatun hengen toimintaa.
    Mutta nykyajan ihmeparantajat ovat kaikki tyynni harhaoppisia.
    Vanhassa testamentissa kerrotaan kuinka Egyptin noidat matkivat Mooseksen tekemiä ihmeitä.
    Noidat pystyivät tekemään kaikki samat ihmeet kuin Mooses, paitsi elämää ne eivät saaneet aikaan.
    Näin on tänäkin päivänä.Heidän tarkoituksensa ei ole saattaa kuulijoitaan Jeesuksen Kristuksen persoonan tuntemukseen Sanassa, vaan juuri noihin sivuseikkoihin, ihmeisiin ja merkkeihin.
    Jeesus varoittaa juuri näistä eksyttäjistä, jotka tulevat Hänen nimeensä ja tekevät tunnustekoja, parantavat sairaita, mutta ovat susia lammasten vaatteissa.

    Äänestä

  • e.k-i

    ReaAalto kirjoitti:

    olet tainnut käsittää väärin kirjoituksiani.

  • Profeetan henki (=Ellen Whiten profetian henki) on adventisteille totuuden valo.
    Ellen White ei ole kristittyjen profeetta.

    1. Joh. 4:1
    Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.

    Ps. 74:9
    Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi.

    Äänestä

  • Nuo mainitsemasi asiat ovat ihmisarvioita.
    Jeesuksen kohdalla kuten myös aåpostolienkin kohdalla Pyhä Henki tuli myös näkyvällä tavalla Jeesuksella kyyhkyn muodossa ja apostoleille tulisina kielinä.
    Apostolien teot 2
    1. Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla.
    2. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat.
    3. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle.
    4. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi

    Äänestä

Raamatussa riittää ihan yllin kyllin lukemista, ajattelemista ja opastusta elämämme matkalle. Apostoli Paavalikin kirjoittaa meille suuren totuuden, joka tulisi aina muistaa: "Usko syntyy kuulemisesta, mutta kuulemisen synnyttää Kristuksen sana" (Room. 10:17). Kristuksen sanan kuuli kuollut Lasaruskin, kun Jeesus Lasaruksen haudan suulla huusi: "Lasarus, tule ulos! Silloin kuollut tuli haudasta, jalat ja kädet siteisä ja kasvot hikiliinan peittäminä. Jeesus sanoi: 'Päästäkää hänet siteistä ja antakaa hänen mennä'" (Joh. 11:43-44). Jumalan sanan tulee olla uskomme ja elämämme ainoa perusta.

Äänestä
  • kantaasi, Raamatussa on aina jotain uutta lukemista ja sieltä Jumala
    voi antaa ymmärrystä jokaisen
    Jeesusta seuraavan ihmisen elämään.
    Sieltä löytyy vastaukset kaikkeen.
    Jeesus jätti meille suuren perinnön:
    Hänen oman sanansa, että siitä eläisimme!

    Lampaat vain lähtevät silloin tällöin
    omille teilleen ja seuraamaan
    toisia paimenia ja heidän opetuksiaan!
    Näin oli jo Mooseksen aikana ja emme ole muuttuneet.
    Ihminen pysyy samanlaisena syntisenä-
    uskovanakin!

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    kantaasi, Raamatussa on aina jotain uutta lukemista ja sieltä Jumala

    Oletko edelleen vain vauvavaleltu, milloin aiot kääntyä sille oikealle tielle (Apt.2:38) uskonmukaiselle kasteentielle?

    Äänestä

  • Näin sanon kirjoitti:

    Oletko edelleen vain vauvavaleltu, milloin aiot kääntyä sille oikealle tielle (Apt.2:38) uskonmukaiselle kasteentielle?

    opetusta?

    Äänestä

  • ensin antaa kirjoitti:

    opetusta?

    Ellen White oli plagijoija ja adventistit haluavat puolustaa laittomuutta.

    Tosiasiat:

    Fannie meni rouva Whiten palvelukseen vuonna 1888.
    ”Tie Kristuksen luo” julkaistiin vuonna 1892.
    Vertailtava kohta, jonka herra Poirier lähetti minulle on kirjassa
    Tie Kristuksen luo sivulla 72:
    ”Vähäpätöisimmätkin ja köyhimmätkin Jeesuksen opetuslapset
    voivat olla siunaukseksi muille.
    He eivät ehkä itse tajua tekevänsä mitään erityistä hyvää,
    mutta tiedostamattomalla vaikutuksellaan he saattavat panna liikkeelle siunauksen aaltoja,
    jotka suurenevat ja syvenevät ja joiden siunauksellisesta vaikutuksesta
    he saattavat saada tiedon vasta lopullisen tilinteon päivänä.”
    Edellistä on määrä vertailla Testimonies Volume 3, p. 246 julkaisuun vuonna 1872:
    ”Vähäpätöisimmätkin ja köyhimmätkin Jeesuksen opetuslapset
    voivat olla siunaukseksi muille.
    He eivät ehkä itse käsitä tekevänsä mitään erityistä hyvää,
    mutta tiedostamattomalla vaikutuksellaan he saattavat panna liikkeelle siunauksen aaltoja,
    jotka suurenevat ja syvenevät, ja joiden onnellisesta vaikutuksesta,
    johtuen heidän sanoistaan ja yhdenmukaisesta käyttäytymisestään,
    he saattavat saada tiedon vasta lopullisen tilinteon palkintojen jakopäivänä.”
    Ilmaisutavan samankaltaisuuden vuoksi,
    vertailtaessa vuoden 1872 ”Testimonies” ja
    vuoden 1892 ”Tie Kristuksen luo” kirjan kohtaa,
    herra Poirier halusi johtaa meidät uskomaan,
    että Fannie ei olisi voinut kirjoittaa Tie Kristuksen luo kirjaa.
    Herra Poirier toteaa;
    ”Eikä Ellen White kirjoittanut kirjaa omakätisesti ---
    joten en voi lähettää sinulle käsikirjoitussivun kopiota.
    Sen kirjan kokosivat hänen toimitusavustajansa hänen aikaisemmista kirjoituksistaan.”
    Näihin toimitusavustajiin pitäisi laskea mukaan Fannie Bolton.
    Me tiedämme myös sen, että Ellen Whiten kädellä
    ei Tie Kristuksen luo kirjaa kirjoitettu,
    vaan se kirjoitettiin hänen toimitusavustajiensa käsillä.
    Edward S. Ballengerille Fannie vakuutti olevansa ”Tie Kristuksen luo” kirjan kirjoittaja.
    Ballengerin kirjallisen todistuksen neiti Boltonin kertomuksesta todistaa Charles D. Willis.

    ( Edellä olevan kirjallisen todistuksen mukaan; Battle Creekissä neiti Bolton henkilökohtaisesti kertoi Ballengerille kirjoittaneensa kirjan Tie Kristuksen luo.

    White oli ottanut käsikirjoituksen ja julkaissut sen omissa nimissään.)

    · White Säätiö myöntää, että
    Ellen G. White ei kirjoittanut tätä kirjaa ja
    he myöntävät myös, että hänen apulaisensa kokosivat sen.
    Mistä hänen apulaistensa käyttämä kirjan aineisto tuli?
    White-säätiö kertoo meille, että se koottiin Ellenin aikaisemmista kirjoituksista.
    Onko tämä täysin totta?

    · Me tiedämme nyt, että ”Tie Kristuksen luo” kopioitiin
    uskonnollisten kirjailijoiden teoksista Ellenin apulaisten toimesta?
    Tämä oli Fannien yleinen käytäntö toimiessaan Ellenin kirjallisena avustajana.

    · Fannien kirjoittamassa kirjeessä Ballengerille Fannie sanoo;
    ”Rouva White oli ottanut käsikirjoituksen ja julkaissut sen omissa nimissään.
    Katso Fannien tunnustus, sekä
    Kelloggin kirje Ballengerille.

    · Näiden todisteiden valossa on helppo ymmärtää miksi
    Fannie väitti olevansa ”Tie Kristuksen luo” kirjoittaja.

    Tässä esimerkkejä plagioinnista Walter Raen kirjasta: "The White Lie" (white lie = valkoinen valhe)
    pp. 378,379,388.

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    kantaasi, Raamatussa on aina jotain uutta lukemista ja sieltä Jumala
    voi antaa ymmärrystä jokaisen
    Jeesusta seuraavan ihmisen elämään.
    Sieltä löytyy vastaukset kaikkeen.
    Jeesus jätti meille suuren perinnön:
    Hänen oman sanansa, että siitä eläisimme!

    Lampaat vain lähtevät silloin tällöin
    omille teilleen ja seuraamaan
    toisia paimenia ja heidän opetuksiaan!
    Näin oli jo Mooseksen aikana ja emme ole muuttuneet.
    Ihminen pysyy samanlaisena syntisenä-
    uskovanakin!

    Mikään kirkkokunta ei ole kovinkaan lähellä adventismia, sillä adventtikirkko on ainoa, jonka opit pyörivät apokalyptiikan ja ruoan ympärillä. (EGW on sanonut, etteivät lihansyöjät pääse taivaaseen.)

    Suomenkin valloitus alkoi aikoinaan tilaisuuksilla, joissa tutkittiin Danielin kirjaa ja Ilmestyskirjaa. Pitkään ne olivat nimellä Ilmestyskirjaseminaarit, ovat ehkä vieläkin.

    Adventtikirkko on myös ainoa, jonka mielestä vain kosher-ruokaa voi syödä. Ja kuten tiedämme, juutalaiset syövät kosher-ruokaa. Vai mitä muuta voi sanoa ruokavaliosta, jossa voi syödä sitä lihaa ja kalaa mikä Mooseksen kirjoissa sallittiin, mutta koska paratiisissa syötiin vain kasviksia (siis ihmisen alkuperäinen ruokavalio), olisi kaikkein parasta vain pysyä kasvisruuassa. Mitään missä on kofeiinia ei ole syytä nauttia. Lihan- ja kahvinhimoisille on kyllä sitten tarjolla korvikkeita eli soijalihaa ja -nakkeja ja viljakahvia.

    Adventismi on sellainen sekoitus juutalaisuutta ja kristinuskoa, etten minä ainakaan kutsuisi sitä puhtaasti kristilliseksi uskoksi.

    He myös odottavat valtiollista (koko maailman kattavaa, joka maassa siis sama) sunnuntailakia, joka pakottaa pitämään sunnuntain pyhäpäivänä ja sapatin pitäjiä aletaan vainota ja tappaa tämän johdosta. Sitten Jeesus tulee ja pelastaa vain nämä sapatinpitäjät.

    Näin on EGW ennustanut ja EGW siis on profeetta ja saanut ilmoituksensa Jumalalta.

    Kuulostaa uskottavalta ko. ennustus, eikö totta...

    Äänestä

  • heti etusivulla mainostettiin Ellen G.Whitea!
    Olen lukenut hänen kirjansa Suuri taistelu ja siitä kävi hyvin selvästi esille hänen Raamatun vastaiset oppinsa.
    Toivon kuitenkin etteivät kaikki adventistit
    seuraisi hänen oppejaan vaan Jeesuksen!

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    heti etusivulla mainostettiin Ellen G.Whitea!
    Olen lukenut hänen kirjansa Suuri taistelu ja siitä kävi hyvin selvästi esille hänen Raamatun vastaiset oppinsa.
    Toivon kuitenkin etteivät kaikki adventistit
    seuraisi hänen oppejaan vaan Jeesuksen!

    Jokainen aatteellinen tai uskonnollinen liikehän nostaa perustajahahmonsa jalustalle. Mrs. Whiten panos adventismin syntyyn on toki siksi merkittävä, että ihmehän olisi ellei hänen päänä ympärillä nyt sitten glooria kimaltelisi.

       Perusopinkohdat - Profetoimisen lahja

    Perusluonteiset opinkohdat 18
    PROFETOIMISEN LAHJA

    Yksi Pyhän Hengen lahjoista on profetoimisen lahja. Tämä lahja kuuluu jään-nösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä ja tarjoavat seurakunnalle lohdutusta, ohjausta, opetusta ja ojennusta.

    Ellen on =adventismi,ja adventismi=Ellen. Muutenhan adventismia,ei olisikaan...

    Tuossahan sanotaan..."Jatkuvana,ja arvovaltaisena totuuden lähteenä"

    Ellen on risti-riidassa raamatun kanssa yli 50 kertaa.

    Yleensä adventistit kuittaavat,sen sanomalla niinhän muutkin raamatun-henkilöt ovat erehtyneet.

    Jos sinua Rea kiinnostaa...Googlaa...kyti...Siellä entinen adventisti pitää kotisivuja.

    Äänestä

  • oikein. kirjoitti:

    Asiallisesta viestistä!
    ps.Harvinaisuus näillä uskontopalstoilla!

    Joku olikin laittanut linkin tuosta
    sivustosta ja kävin hieman lukemassa
    siellä.
    Todella mielenkiintoista tekstiä.
    On hyvä että löytyy vielä heitä, jotka
    uskaltavat puolustaa aitista evankeliumia
    ja kyseenalaistaa vääriä opetuksia.
    Laitoinpa suosikkeihin tuon linkin-luen sieltä ajan kanssa lisää.

    Ihan hyvä,jos tutkit adventismia,lisävinkkinä vielä tämä: pääkonfersista Usa:sta tulee opintovihkoset jonka avulla viikottain tutkitaan raamattua,eli millä White saataisiin sopimaan raamattuun,eikä niin että tutkittaisiin raamatulla White...niinkuin kristityt tekevät.

    Äänestä

  • tuossa on? kirjoitti:

    Jokainen aatteellinen tai uskonnollinen liikehän nostaa perustajahahmonsa jalustalle. Mrs. Whiten panos adventismin syntyyn on toki siksi merkittävä, että ihmehän olisi ellei hänen päänä ympärillä nyt sitten glooria kimaltelisi.

    Yli sata vuotta sitteen kuolleen väärän profetan toteutumatonta 2300 ennustusta.
    Ellen Whiten asema on epäselvä sillä adventistit eivät tiedä että onko hän oikea vai väärä profeetta?

    SDA kirkko ei ole puuttunut ollenkaan nimiadventismin ongelmiin sillä heitä on paljon joita ei huvita julistaa kolmen enkelin ellenin näkyä ollenkaan.

    Ensimmäisen sanoman hyljänneet eivät saaneet vastaanottaa toista ; eivätkä
    he tulleet osallisiksi ´keski- yön huudosta´, joka valmisti heitä uskossa
    Jeesuksen kanssa astumaan taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimpään.
    Hyljätessään kaksi aikaisempaa sanomaa, he ovat niin hämärtyneet
    ymmärrykseltään, etteivät voi nähdä mitään valoa kolmannen enkelin
    sanomassa, joka osoittaa tien kaikkein pyhimpään paikkaan.” – Early
    writings, s 260.

    Äänestä

  • Rea:lle kirjoitti:

    Ihan hyvä,jos tutkit adventismia,lisävinkkinä vielä tämä: pääkonfersista Usa:sta tulee opintovihkoset jonka avulla viikottain tutkitaan raamattua,eli millä White saataisiin sopimaan raamattuun,eikä niin että tutkittaisiin raamatulla White...niinkuin kristityt tekevät.

    Ikävä kyllä!
    Mutta ilokseni huomaan, että löytyy vielä
    Jeesukselle uskollisia, jotka kunnioittavat
    Hänen uhraustaan Golgatan keskimmäisellä ristillä
    ja Hänen verensä voimaa, joka puhdistaa meidän syntimme, kun teemme parannusta.

    Itselläni on tuo kirja "Suuri taistelu" ruotsinkielisenä, löysin sen kerran kauan sitten vielä asuessani Göteborgissa, erään ruotsalaisen seurakunnan kirpputorilta.

    Kopioin tässä perustamaltani vapaasanan foorumilta, rakkaan edesmenneen, jo kotiin päässeen veljeni Voitto Ramun kirjoituksen, tästä samaisesta kirjasta, suomenkielellä:

    Näin Voitto Ramu:

    Suoraa lainausta Ellen Whiten kirjasta "Suuri taistelu Osa II":

    "Kun Kristus pappispalveluksensa lopussa oman verensä ansioista poistaa
    kansansa synnit taivaallisessa pyhäkössä, Kristus asettaa ne saatanan päälle,
    joka kärsii lopullisen rangaistuksen. Tuo saatana (syntiuhrikauris)viedään
    autioon erämaahan, jossa se ei enää koskaan tule seurakunnan luo. Näin
    saatana ja syntiset lopullisesti hävitetään ja ne lakkaavat olemasta.
    Saatana on oleva sidottuna maan päällä tuhat vuotta, tänä aikana maa on
    autiona ja asumattomana (koska maapallo on poltettu)"

    Toisaalla sanotaan hieman eri sanoin:

    "On MAHDOTONTA, että ihmisten SYNNIT POISTETTAISIIN ENNEN sen
    oikeudenkäynnin päättymistä missä heidän asiansa tutkitaan". ( ja tuo
    oikeudenkäynti alkoi 1844 jatkuen edelleen)

    Ja edelleen toisaalla lausutaan:

    "Sovitustyön päätyttyä asetetaan taivaan pyhäkössä Jumalan kansan synnit
    SAATANAN päälle. Näin hänet selitetään syylliseksi kaikkeen siihen pahaan
    millä hän on saanut Jumalan lapset tekemään."

    "Vuonna 1844 alkoi tutkimus ja syntien pois pyyhkiminen. Kaikkien jota
    joskus ovat tunnustaneet Kristuksen nimeä, täytyy läpikäydä TARKKA TUTKIMUS.
    Niitä syntejä joita ei ole kaduttu eikä hyljätty EI ANNETA ANTEEKSI eikä
    poisteta kirjoista, vaan ne tulevat todistamaan syntistä vastaan Jumalan
    päivänä."

    "Kristuksen välitystyö ihmisten hyväksi taivaallisessa pyhäkössä on YHTÄ
    OLENNAINEN osa pelastussuunnitelmaa kuin hänen kuolemansa ristillä.
    Kuolemallaan hän ALOITTI sen työn jota hän kuolleista noustuaan meni
    saattamaan päätökseen taivaassa".

    "vakava taistelu odottaa jokaista joka tahtoo KUKISTAA PAHAT, valtaan
    pyrkivät taipumukset. Valmistautuminen ikuisuutta varten on henkilökohtaista
    työtä"

    "Tuomitseminen on parhaillaan menossa taivaan pyhäkössä"

    Adv opissa KYSESSÄ ON SAATANAN SYÖTTÄMÄ JÄRKEISOPPI.

    Kun siis maailmanloppu ei tullutkaan 1844, niin piti keksiä järjellinen
    selitys, miksi ei tullut. JÄRKI ja järjellä selitettävyys on opissa
    keskeistä. Lausutaan mm:

    "Myös oppi tietoisuudesta kuolemassa nojautuu siihen peruserheeseen, että
    ihminen on luonnostaan kuolematon. Niin kuin iankaikkisen piinan oppi, on
    tämäkin oppi ristiriidassa Raamatun opetuksen, JÄRJEN ja INHIMILLISTEN
    TUNTEITTEMME kanssa."

    Järjellä adv ratkaisevat monia asioita, antaen Raamatun vastaista opetusta,
    mm:

    "Alentava synnin tunnustaminen toiselle ihmiselle on salainen lähde, mistä
    on virrannut paljon sitä pahaa joka saastuttaa maailman ja kypsyttää sen
    lopullisesti hävitettäväksi"

    Vaan mitä sanookaan Raamattu: "Tunnustakaa siis toisillenne syntinne ja
    rukoilkaa toistenne puolesta,"

    JA SITTEN USKOMATONTA:

    "kaikki jotka ovat osoittautuneet kuuliaisiksi Jumalan käskyille, ovat
    vastaanottaneet "elävän Jumalan sinetin".
    Silloin Jeesus lopettaa välitystyönsä taivaan pyhäkössä hän kohottaa kätensä
    ja sanoo suurella äänellä "SE ON TÄYTETTY".

    OPIN MUKAAN SOVITUS EI SIIS TÄYTETTYKÄÄN GOLGATALLA!!

    Adv opettavat, että niin kuin syntien sovittaminen tapahtui tuon
    monivaiheisen temppelipalvelus- kaavan mukaan VL: n aikana niin se tapahtuu
    UL:n aikana taivaallisessa temppelissäkin samalla tavalla.

    SYNTIEN POISTAMINEN EI SIIS ADV MUKAAN TAPAHTUNUTKAAN GOLGATALLA.

    RAAMATTU SITÄ VASTOIN SANOO:

    "Eikä hän mennyt uhratakseen itseänsä monta kertaa, niinkuin ylimmäinen
    pappi joka vuosi menee kaikkeinpyhimpään, vierasta verta mukanaan,

    sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman
    perustamisesta asti; mutta nyt hän on YHDEN AINOAN kerran maailmanaikojen
    lopulla ilmestynyt, POISTAAKSEEN synnin UHRAAMALLA itsensä."

    Ei siis ole mahdollista, että 1800 vuoden ajan synnit siirrettäisiin
    jatkuvasti Kristukseen joka vie ne taivaan temppeliin, ja vasta v 1844 alkaa
    temppelin puhdistaminen noista synnistä ja lopuksi nuo synnit laitetaan
    SAATANAN päälle joka KANTAA NE erämaahan ja lopuksi mukanaan hetkeksi
    helvettiin (poltettavan maapallon tuleen) jossa niin saatana kuin syntiset
    ja synnit lakkaavat olemasta.

    TUOSSA ON SE MYRKKY. Synnin sovittajaksi tehdäänkin SAATANA.

    Adv oppi sisältää hirvittävän eksytyksen. SYNTINEN KANTAJA (lopullinen
    sovittaja) EI OLISIKAAN KRISTUS vaan SAATANA.

    Adv harha on se, että he eivät ymmärrä, että se "taivaan temppeli" ON

    KRISTUS ja JUMALA:

    Sillä kirjoitettu on:

    "Mutta TEMPPELIÄ minä en siinä nähnyt; sillä Herra jumala, Kaikkivaltias, on
    sen TEMPPELI, ja KARITSA."

    ken nuo edellä lainatut adv opit uskoo tulee toki tuollaiseen uskoon. Se usko ei vaan ole kristillinen usko jonka Kristus lahjoittaa, vaan jonka adventistit oppiäiti EGW:n syöttää.

    Ihminen voi siis tulla edellämainitun kaltaiseen järjenpäätelmistä rakennettuun "järkeisoppi-uskoon."

    (ja pyhäköstä yleensä)Ehkä se vähän selittää laajemmin tätä opetusta. Ajattelemme, että VT on esikuvaa siitä suunnitelmasta, minkä Jumala Poikansa kanssa laati ennen aikojen alkua. VT:n aikana ihmiset uhrasivat syntiuhriaan ja katsoivat eteenpäin Kristukseen. Uskossa häneen tämäkin tapahtui.

    UT:n puolella esikuva sai täyttymyksen, joten vanhan liiton pyhäkköpalvelus jäi historiaan ja uuden liiton ylimmäinen pappi nousi kuolleista ja astui taivaalliseen pyhäkköön suorittamaan palvelua meidän puolestamme. Nyt me katsomme Kristukseen uhriin taaksepäin, ja myös uskomme hänen lunastaneen meidät paholaisen vallasta.

    Meillä on Jumalan valtaistuimen edessä puolustaja, ylimäinen pappi, läpi taivasten kulkenut Herra Jeesus Kristus, joka aina elää rukoillakseen meidän puolestamme. Tästä on kyse.
    Kun tämän maailman aika päättyy, Jeesus jättää tuon taivaallisen pyhäkön ja tulee hakemaan omansa pois. Silloin saamme aina olla hänen kanssaan.

    Aivan samoin kuin maallinen pyhäkkö puhdistetiin Jumalan kansan Israelin synneistä. myös taivaallinen pyhäkkö puhdistetaan tämän maailman synneistä. Sen jälkeen ei ole enää syntiä, ei kuolemaa, joka on synnin seuraus, eikä mitään pahaa. Silloin alkaa uusi aika, jonka Jumala on Ilmestyskirja loppuluvuissa kuvannut.

    Näin minä uskon ja olen edelleen adventisti.
    Muuten, Suuri taistelu oli v. 1973 ensimmäinen adventistien kirja, jonka luin. Ostin sen kirjakauppiaalta ihan vapaasti valiten. Sen luettuani totesin, miten harhassa kirkot olivat. Luin sen rinnalla jonkin verran myös historiaa, ja näin minulle selvisi ensi lukemalta tämä asia, joten näin erilaisia me lukijat olemme.

    ///Ilokseni huomaan, että löytyy vielä
    Jeesukselle uskollisia, jotka kunnioittavat
    Hänen uhraustaan Golgatan keskimmäisellä ristillä
    ja Hänen verensä voimaa, joka puhdistaa meidän syntimme, kun teemme parannusta. /// (ReaAalto)

    Hei, Rea-sisko!
    Kuten annu42 esiintoi, adventistit lukevat ja
    seuraavat asaselia, mutta meidän kristittyjen
    vikauhri on Jumalan Karitsa!

    Jes. 53:10
    Mutta Herra näki hyväksi runnella häntä, lyödä hänet sairaudella.
    Jos sinä panet hänen sielunsa vikauhriksi, saa hän nähdä jälkeläisiä ja elää kauan, ja Herran tahto toteutuu hänen kauttansa.

    SUURI TAISTELU 1967 JA SUURI TAISTELU 2005

    Jos sulla on mahdollsiuus verrata vanhaa ja uutta
    Suurta Taistelua, voit havaita, että uduesta on
    poistettu se ainoa helmi - se kun oli täysin
    sopimaton kolmiportaisen sovitusopin kanssa.
    Oli sivulla 604, mutta "loistaa" poissaolollaan
    uusimman version sivuilla 388-416.

    (Golgatalla alkoi, nyt TT-opoin vaihe ja sitten
    lopuksi saatana eli Asasel muka kantaa syntimme).
    Tätä ei adventismi enää julista:

    "TÄYDELLISET KRISTUKSESSA
    Tässä elämässä meidän on erotettava itsemme
    synnistä uskon kautta Kristuksen sovintovereen.
    Kallis Vapahtajamme kehottaa meitä
    liittymään häneen,
    yhdistämään heikkoutemme hänen voimaansa,
    tietämättömyytemme hänen viisauteensa
    ja arvottomuutemme hänen ansioihinsa. "

    Armosta autuas

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    KristuksenAntti-veli!

    Minulla on tosiaan aika vanha käännös
    Ellenin kirjasta.
    Siinä lukee:
    Stockholm
    Skandinaviska Förlagsexpeditionen 1899

    Äänestä

  • ReaAalto kirjoitti:

    KristuksenAntti-veli!

    Minulla on tosiaan aika vanha käännös
    Ellenin kirjasta.
    Siinä lukee:
    Stockholm
    Skandinaviska Förlagsexpeditionen 1899

    Hei, Rea-sisar!
    Että niin vanha käännös! Siinä lienee ruotsiksi
    tuo Suuren Taistelun ainoa helmi jäljellä.
    Vuodesta 1982 sitä ei ole amerikkalaisessa ja
    vuodesta 1993 ei suomalaisessa. Parempi niin?
    Sillä se oli tosiaan ristiriidassa kirjan kanssa.
    Jumala otti helmensä pois sioilta, a-teologeilta!

    VOIDELTU IDENEB OSOITTAA, ETTÄ JEESUS ON
    TEMPPELIMME, EIKÄ SUINKAAN TUOMARI, KUTEN
    ADVENTISMISSA TT-OPIN AVULLA VÄITETÄÄN

    ### Uudestisyntynyt voi käsittää!
    Kirjoittanut: Se oikea i d e n e b
    14.12.2008 klo 18.09

    Kaikki voimme ymmärtää, että Jeesus on taivaallinen
    ikuinen temppelimme, sillä Hänen ruumiinsa on sen
    taivaallisen temppelin esirippu eli ovi eli avoin
    portti.

    Hepr. 10:20
    ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon -- hänen ruumiinsa -- kautta.

    Ja me olemme täällä alhaalla oleva temppeli,
    "Pyhän hengen temppeli".

    Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,
    ei taivaassa käsin tehdyissä eikä alhaalla,
    ihmiskäsien kautta.
    Uudessa Jerusalemissa ei Ilmestyskirjan mukaan
    ole temppeliä, sillä sen mukaan Jeesus on se
    ainoa oikea temppeli.
    Jeesus sanoi, että kolmessa päivässä se - hänet -
    revitään maahan, mutta Hän kolmantena päivänä
    sen jälleen pystyttää.

    Jeesus syntyi Jumalan elävän Sanan kautta
    ikusieksi temppeliksi. Hän ei ole luotu enkeli,
    Miikael tai joku muu.

    Pyhässä Hengessä ###

    Siunaten    

    Äänestä

  • annu42 kirjoitti:

    (ja pyhäköstä yleensä)Ehkä se vähän selittää laajemmin tätä opetusta. Ajattelemme, että VT on esikuvaa siitä suunnitelmasta, minkä Jumala Poikansa kanssa laati ennen aikojen alkua. VT:n aikana ihmiset uhrasivat syntiuhriaan ja katsoivat eteenpäin Kristukseen. Uskossa häneen tämäkin tapahtui.

    UT:n puolella esikuva sai täyttymyksen, joten vanhan liiton pyhäkköpalvelus jäi historiaan ja uuden liiton ylimmäinen pappi nousi kuolleista ja astui taivaalliseen pyhäkköön suorittamaan palvelua meidän puolestamme. Nyt me katsomme Kristukseen uhriin taaksepäin, ja myös uskomme hänen lunastaneen meidät paholaisen vallasta.

    Meillä on Jumalan valtaistuimen edessä puolustaja, ylimäinen pappi, läpi taivasten kulkenut Herra Jeesus Kristus, joka aina elää rukoillakseen meidän puolestamme. Tästä on kyse.
    Kun tämän maailman aika päättyy, Jeesus jättää tuon taivaallisen pyhäkön ja tulee hakemaan omansa pois. Silloin saamme aina olla hänen kanssaan.

    Aivan samoin kuin maallinen pyhäkkö puhdistetiin Jumalan kansan Israelin synneistä. myös taivaallinen pyhäkkö puhdistetaan tämän maailman synneistä. Sen jälkeen ei ole enää syntiä, ei kuolemaa, joka on synnin seuraus, eikä mitään pahaa. Silloin alkaa uusi aika, jonka Jumala on Ilmestyskirja loppuluvuissa kuvannut.

    Näin minä uskon ja olen edelleen adventisti.
    Muuten, Suuri taistelu oli v. 1973 ensimmäinen adventistien kirja, jonka luin. Ostin sen kirjakauppiaalta ihan vapaasti valiten. Sen luettuani totesin, miten harhassa kirkot olivat. Luin sen rinnalla jonkin verran myös historiaa, ja näin minulle selvisi ensi lukemalta tämä asia, joten näin erilaisia me lukijat olemme.

    Mikä into sulla on opettaa pas*aa? Tiedät varsin hyvin itsekin, että elät valheessa.

    Pukki ja sapatti, niin kaikki hoituu :)

    Kerroit sentään rehellisesti sen, että raamattu on sinulle tuntematon kirja.

    Äänestä

  • annu42 kirjoitti:

    (ja pyhäköstä yleensä)Ehkä se vähän selittää laajemmin tätä opetusta. Ajattelemme, että VT on esikuvaa siitä suunnitelmasta, minkä Jumala Poikansa kanssa laati ennen aikojen alkua. VT:n aikana ihmiset uhrasivat syntiuhriaan ja katsoivat eteenpäin Kristukseen. Uskossa häneen tämäkin tapahtui.

    UT:n puolella esikuva sai täyttymyksen, joten vanhan liiton pyhäkköpalvelus jäi historiaan ja uuden liiton ylimmäinen pappi nousi kuolleista ja astui taivaalliseen pyhäkköön suorittamaan palvelua meidän puolestamme. Nyt me katsomme Kristukseen uhriin taaksepäin, ja myös uskomme hänen lunastaneen meidät paholaisen vallasta.

    Meillä on Jumalan valtaistuimen edessä puolustaja, ylimäinen pappi, läpi taivasten kulkenut Herra Jeesus Kristus, joka aina elää rukoillakseen meidän puolestamme. Tästä on kyse.
    Kun tämän maailman aika päättyy, Jeesus jättää tuon taivaallisen pyhäkön ja tulee hakemaan omansa pois. Silloin saamme aina olla hänen kanssaan.

    Aivan samoin kuin maallinen pyhäkkö puhdistetiin Jumalan kansan Israelin synneistä. myös taivaallinen pyhäkkö puhdistetaan tämän maailman synneistä. Sen jälkeen ei ole enää syntiä, ei kuolemaa, joka on synnin seuraus, eikä mitään pahaa. Silloin alkaa uusi aika, jonka Jumala on Ilmestyskirja loppuluvuissa kuvannut.

    Näin minä uskon ja olen edelleen adventisti.
    Muuten, Suuri taistelu oli v. 1973 ensimmäinen adventistien kirja, jonka luin. Ostin sen kirjakauppiaalta ihan vapaasti valiten. Sen luettuani totesin, miten harhassa kirkot olivat. Luin sen rinnalla jonkin verran myös historiaa, ja näin minulle selvisi ensi lukemalta tämä asia, joten näin erilaisia me lukijat olemme.

    /////Ajattelemme, että VT on esikuvaa siitä suunnitelmasta, minkä Jumala Poikansa kanssa laati ennen aikojen alkua. /////

    Usko ei toimi noin!
    Evankeliumin opetus on annettu meille ainoastaan apostolien kautta.
    Teidän "pyhäkköoppinne" on täysin soveltumaton Evankeliumin yhteyteen.
    Kun ymmärtää pelastussuunnitelman, tietää samalla turhuudeksi teidän keksimänne opitkin.
    Raamattu on selkeä kuvaus koko suunniteman kokonaisuudesta eikä tuohon suunnitelmaan kuulu yhtäkään teidän adventistien opillista käsitystänne.
    Eipä silti, ei senparemmin monen muunkaan kirkkokunnan vaalimia perittyjä opinmuotoja.

    Äänestä

Virallinen adventtikikirkko opettaa:
- Ellen White on "TOTUUDEN VALO"
- "Raamattu on (vain) normi"
- Ellen White on adventistien "profetian henki"

Adventismi luokitellaan uususkonnillisiin kristillisperäisiin uskontoihin jotka pitävät Ellen Whiteä oikeana profeettana.

Esim. Ilmestyskirja ellenistinen seminaari, Ellen Whiten säätiöinti ja miljoonat vuosittaiset painokset Elllen Whiten Suuresta Taistelusta kertovat paljon Whiten asemasta.

Kannattaa tutustua niihin kirjoituksiin jotka tietävät adventismista ja käydä katsomassa kuinka advkirkossa toimii Pyhä Henki. Adventtikirkosta on erotettu pastoreita joilla on ruvennut toimimaan Pyhä Henki.

http://koti.mbnet.fi/kyti/aiheet.htm

Äänestä

Sanotko, että kaikki uskonpuhdistajat ovat hahaoppisia, kuten Huss, Luther, Wycliff...?

Kirja Suuri Taistelu on kokoomateos uskonpuhdistajien tuotannosat.

Mikä on sinun totuus, jos se on eri kun uskonpuhdistajien?

Äänestä
  • Heti,kun asia menee E G Whiten kautta,se vääristyy...kuten uskonpuhdistajien,asiassa tai kun raamattua käsitellään Whiten kautta(kuten adv.tekevät)

    Miksi te adv.ette osaa lukea mitään ilman Whiteä

    White,ei ollut uudesti-syntynyt.

    Äänestä

  • onkin..... kirjoitti:

    Heti,kun asia menee E G Whiten kautta,se vääristyy...kuten uskonpuhdistajien,asiassa tai kun raamattua käsitellään Whiten kautta(kuten adv.tekevät)

    Miksi te adv.ette osaa lukea mitään ilman Whiteä

    White,ei ollut uudesti-syntynyt.

    mutta en kysynyt sinulta.

    George R. Knight: Ellen White elämä ja teokset:

    Nuorta Elleniä pelotti erityisesti ajatus, että Jeesus voisi tulla pian takaisin. Hänen pelkonsa oli peräisin kahdesta lähteestä. Ensimmäinen oli syvä arvottomuuden tunne."Sydämessäni oli tunne, etten voisi koskaan tulla arvolliseksi kantamaan Jumalan lapsen nimeä. Minusta näytti siltä, että en ollut kyllin hyvä päästäkseni taivaaseen".
    Hänen epätoivoiset tunteensa liittyivät suoranaisesti hänen käsitykseensä ikuisesti palavasta helvetistä. Hän pelkäsi, että joutuisi syntiensä tähden kestämään helvetin lieskoja ikuisesti, niin kauan kuin itse Jumalakin on olemassa. Hän ei voinut ymmärtää, miten sellainen Jumala, joka siten kiduttaisi luotujaan, voisi olla rakkauden Jumala.
    Ellen kamppaili näiden kysymysten kanssa monia vuosia. Hänen ongelmansa johtui kahdesta väärästä uskomuksesta: ensinnäkin siitä, että hänen täytyisi olla hyvä tai jopa täydellinen, ennen kuin Jumala hyväksyisi hänet, ja toiseksi siitä väärästä käsityksestä, että mikäli hän oli todella pelastettu, hänellä olisi hengellisen hurmion tunteita.
    Hänen synkkyytensä alkoi haihtua hänen ollessaan kesällä 1841 metodistien leirikokouksessa. Siellä hän ensi kertaa tajusi, että olemalla uskon kautta liittyneenä Jeesukseen, syntisestä tulee toivorikas ja uskova Jumalan lapsi. Tästä hetkestä alkaen hän hartaasti etsi anteeksiantoa synneistään ja pyrki antamaan itsensä täydellisesti Herralle." Sydämeni ainoa pyyntö oli tämä: Auta, Jeesus, pelasta minut tai minä hukun! Äkkiä, taakkani poistui ja sydämeni oli keveä". Pian leirikokouksesta paluun jälkeen Ellen sai upotuskasteen ja liittyi metodistiseurakuntaan. Vaikka osa seurakunnan jäsenistä vastusti upotuskastetta, Ellen valitsi sen, koska hän uskoi sen olevan ainoa raamatullinen kastetapa."

    Äänestä

  • old_profile_43276 kirjoitti:

    Säätiöidyn profeetta Ellen Whiten kirjoituksia on siistitty, stilisoitu/muuteltu ja jopa sensuroitu.

    EGW:n "uskoontulossa" ei Ellenillä ollut syntiintuntoa eikä parannuksen tekoa.
    Mm. hän selitti suuren harhan (kun Jeesus ei tullutkaan) 22.10.1844 kristinuskolle vieraaksi pyhäkköopiksi.
    Hän ei tunnustanut että 22.10.1844 olisi suurta harhaa.

    Äänestä

  • kuollut ja kuopattu kirjoitti:

    Ellen G. White oli syntinen ja vajavainen ihminen kuten me kaikki olemme. Hän oli Kristuksen sovitusuhrin tarpeessa kuten kaikki muutkin ihmiset ovat. Miksi jumaloisimme puutteellista ja syntistä ihmistä? Jeesuksen ristin juurella olemme kaikki tasamittaisia, Jumalan armahtamia ihmisiä. Kristus on Herramme ja Vapahtajamme. Jeesukseen uskomme ja Häneen turvaamme.

    Whiten siunaamaa oppia kysymys on sapatti-sinetistä,jota ei löydy raamatusta.

    Katsotaanpa mitä sanoo adv.ilm.semin.vihko 10.

    "Hämmästytkö kuullessesasi,että Jumalalla on erityinen tunnus,sinetti eli merkki jonka hän painaa omiinsa.

    Hätkähdyttääkö sinua tieto että ellei henkilöllä ole tätä merkkiä Jeesuksen tullessa,hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan?

    "Kauhistuttaako sinua ajatus,että useimmat ihmiset ovat täysin tietämättömiä tästä Jumalan merkistä,ja siten jättävät sen kokonaan huomioimatta"

    Ihmetteletkö,kun äkkiä tajuat,että Jumala on hyvin pahoillaan siitä jos ihmiset väheksyvät hänen huolellisesti valitsemaansa merkkiä"

    Oletko yllättynyt havaitessasi että yksi ilnestyskirjan päätarkoituksista on kertoa tästä Jumalan merkistä ja palauttaa se hänen kansalleen?

    "Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin,kaikki edellä esitetyt viisi väitettä ovat tosia.Jumala pitää merkkiään hyvin tärkeänä. Mutta kun Jumala katselee kansaansa nykyaikana,hän voi valitettavasti vain puristaa päätään,ja sanoa surullisena "Merkki puuttuu" Tuskin on löydettävissä tärkeämpää aihetta tutkistelun kohteeksi. Rukoile hartaasti,kun tutkit tätä ratkaisevan tärkeää aihetta"    

    Äänestä

  • kuvitelmiisi, kirjoitti:

    mutta en kysynyt sinulta.

    Vaikka olin
    mukana adventtikirkon monissa vastuutehtävissä
    niin en löytänyt itsestäni sitä
    vilpittömyyttä ja kokosydämisyyttä, jolla
    Jumalan armo oli otettava vastaan tämän
    kirkon opetuksen mukaan. Adventismiin
    näyttää liittyvän tietty lain ja evankeliumin
    sekoittaminen; puhtaan laista riippumattoman
    evankeliumin julistamisen
    pelätään aiheuttavan kuulijoissa kurittomuutta.
    Julistuksessa keskeistä oli kuuliaisuuden
    korostaminen: Jos ihminen vain
    tahtoo, hän kykenee täyttämään Jumalan
    lain. Jumalan armon avulla piti muodostaa
    taivaskelpoinen luonne. Samalla
    rinnalla opetettiin kuitenkin myös armon
    lahjaluonnetta. Pelastusta ei käytännössä
    kuitenkaan rakennettu yksin Kristuksen
    täytetyn työn varaan, vaan myös oma kilvoittelu
    tuli tosiasiallisesti osaksi pelastumisen
    perustetta. Ystävien neuvo lukea
    Lutherin kirjoja auttoi minua uskomaan,
    että pelastus on kokonaan Jumalan teko.

    Sain valmistuttuaan työpaikan
    eräästä adventtikirkon ylläpitämässä
    laitoksesta. — Meidän keittiössä
    työtätekevien osalta lakia tulkittiin siten,
    että teimme sapattina samaa työtä kuin
    muinakin päivinä, mutta lahjoituksena
    laitokselle. Koin myös jatkuvaa riittämättömyyttä
    ja kelvottomuutta; en kyennyt
    olemaan niin pyhä ja puhdas, kuin mitä
    koin minulta edellytettävän.

    Äänestä

  • Aallolle. kirjoitti:

    Häntä ei pilkkaa kukaan täysjärkinen uskova. Hän toi iloa ja vapautta helluntaiherätykseen, sen ainoan oikein kuvan uskovasta, että hän iloinen, sanavalmis ja elämänmyönteinen. Hänen vapautuksen teologiansa yhä tänäänkin ajankohtainen.

    Joskin pieniä piikkejä Niilo lasketteli fariseusten suuntaan ja ymmärtää jos adventistit siihen aikaan ovat olleet katkeria. Niilon puheissa aivan ilmiselviä piikkejä sapatinviettäjien suuntaan, vaikka muuten olikin iloinen ja vapautunut saarnamies. Muttei tietenkään ollut körttiläisten unelmapastori.

    Äänestä

  • mainio ihminen ja uskonsoturi kirjoitti:

    On eri asia pilkata, kuin se että kyseenalaistaa kaiken opetuksen ja ilmiöt, Raamatulla.
    Itse en sitä ymmärtänyt 70-luvulla.
    Tässä tosi kertomukseni:

    Vuonna 1979 ollessani vielä nuori uskossani
    sekä aikaisemmin liittynyt Göteborgin suomalaiseen
    helluntaiseurakuntaan, menin Niilo Yli-Vainion pitämään kokoussarjaan.
    Seurakunnassa kerrottiin hänen kokouksissaan tapahtuvista ihmeparantumisista sekä kaatumisilmiöistä.
    Halusin henkilökohtaisesti kuulla hänen puheensa, sillä
    olin paria vuotta aikaisemmin kuunnellut häntä Helsingin messuhallin ulkopuolella pidetyssä telttakokouksessa.
    Koin hänet silloin hyvin helvetinkatkuisena ja peloittavana puhujana.
    Göteborgin urheiluhallissa oli koolla tuhansia ihmisiä.
    Muistan hänen puheensa täysin erilaisena, entiseen kokemukseeni
    verrattuna.Tällä kertaa hän oli hyvin iloinen, räiskyvä sekä
    ”rakkauden” sanomaa täynnä.
    Helluntaiseurakunnan jäsenenä olin tottunut tapaan, jonka
    mukaan mennään esille rukoiltavaksi.

    Esirukoukselle varattu tila oli valtava , jonoja oli useita ja sen mukaan myös yhtä monta esirukoilijaa.
    Menin esille kahden uskovan sisareni sekä joidenkin
    toisten seurakuntalaisten kanssa.Jonot olivat pitkiä
    joten jouduimme erilleen toisistamme suuren ihmismassan keskellä.
    Muistan kuinka jonossa ollessani tunsin ilman olevan täynnä
    jonkinlaista sähköistä voimaa.
    Koko rukousalue tuntui huojuvan tuon voiman vaikutuksesta.
    Se oli aivan käsinkosketeltavaa.

    Olin kaukana Yli-Vainiosta, mutta mies jonka
    piti rukoilla puolestani ei edes ehtinyt koskettaa minua
    kun lensin lattialle makaamaan.Oli kuin olisin leijaillut pumpulissa.
    Makasin lattialla suuren ihmismassan keskellä, kunnes avasin silmäni nähden joka puolella makaavia ihmisiä ympärilläni.
    Aloin kömpiä ylös lattialta päästen lopulta takaisin paikalleni istumaan.
    Muistan vanhimman siskoni kertoneen omasta kokemuksestaan kuinka hän ensin teki kiepin ilmassa minkä jälkeen hän lensi lattialle makaamaan.

    Vuosikausia luulin, että voimavaikutus mitä olimme kokeneet, oli
    Jumalan Pyhän Hengen voimaa.
    Elämässäni tuli kuitenkin aika, jolloin aloin yhä syvemmin tutkia Jumalan
    Sanaa, ja sieltä sain ymmärtää, ettei tällaiset voimat ole Pyhän Hengen voimavaikutusta vaan okkulttisia voimia.

    Äänestä

  • kuollut ja kuopattu kirjoitti:

    Säätiöidyn profeetta Ellen Whiten kirjoituksia on siistitty, stilisoitu/muuteltu ja jopa sensuroitu.

    EGW:n "uskoontulossa" ei Ellenillä ollut syntiintuntoa eikä parannuksen tekoa.
    Mm. hän selitti suuren harhan (kun Jeesus ei tullutkaan) 22.10.1844 kristinuskolle vieraaksi pyhäkköopiksi.
    Hän ei tunnustanut että 22.10.1844 olisi suurta harhaa.

    itse ensimmäisenä huomannut virheensä, että taivaallinen pyhäkkö ei olekaan maanpäällä, vaan taivaassa, ja sama virhe tapahtui Jehovan todistajille, jotka uskoivat 1914 alkavan tuhatvuotisen valtakunnan maanpäällä, vaikka senkin kohde on taivaassa, jossa Jumalan pyhät saavat tuomiovallan.
    Sillä ettekö te tiedä, että pyhät tulevat tuomitsemaan maailman, ja näin pyhäkköopin opetus on aivan oikea.

    Miksi ihmeessä te vain höpötätte väärin, väärin, väärin, eikä teillä ole parempaa selitystä antaa, kuin jatkaa vanhentunutta käsitystä tuhatvuotisesta aikakaudesta, joka meni ohi yli 2000 vuotta sitten Golgatan kummulla.

    Äänestä

  • mistään. Lähinnä kai olisi luokiteltava jonkinlaiseksi hartauskirjallisuudeksi. Samanlainen kuin Jehovan todistajien sepustukset, joissa yritetään historiallisten ainesten sotkemisella hartauskirjallisuuteen tuottaa jonkinlaista uskottavuuden vaikutusta. - Mitä historiaa muka sellainen on, jossa kerrotaan esim. jostakin historiallisesta tapahtumasta ja seuraavassa virkkeessä mainitaan Jumalan puuttuneen tapahtumien kulkuun. Raportoitaessa historian tapahtumista, Jumalaa voidaan ottaa yhtä vähän lukuun kuin auton korjausoppaassa kerrottaessa jarrupalojen vaihdosta. - Ihmisten jumala-usko sensijaan on varteenotettava ja faktinen tekijä, josta voidaan puhua ja jolla selittää ihmisen toimintaa.

    Äänestä

  • kokoomateos kirjoitti:

    mistään. Lähinnä kai olisi luokiteltava jonkinlaiseksi hartauskirjallisuudeksi. Samanlainen kuin Jehovan todistajien sepustukset, joissa yritetään historiallisten ainesten sotkemisella hartauskirjallisuuteen tuottaa jonkinlaista uskottavuuden vaikutusta. - Mitä historiaa muka sellainen on, jossa kerrotaan esim. jostakin historiallisesta tapahtumasta ja seuraavassa virkkeessä mainitaan Jumalan puuttuneen tapahtumien kulkuun. Raportoitaessa historian tapahtumista, Jumalaa voidaan ottaa yhtä vähän lukuun kuin auton korjausoppaassa kerrottaessa jarrupalojen vaihdosta. - Ihmisten jumala-usko sensijaan on varteenotettava ja faktinen tekijä, josta voidaan puhua ja jolla selittää ihmisen toimintaa.

    kirja kristillisistä kirjoista, joita olen lukenut.

    Äänestä

  • ##Väkivaltaa tullaan käyttämään jotta pakotetaan
    ihmisiä polkemaan seitsemännen päivän sapattia ja kunnioittamaan väärää
    päivää pitämällä jumalanpalvelusta silloin. Pian ette te enkä minä voi ostaa
    ruokaa ja muita välttämättömiä tarpeita perheillemme. Auton, aseiden ja
    huonekalujen ostaminen on mahdotonta.
    Kuinka menettelemme, kun pienet lapsemme sanovat : ”Isä, äiti, minulla on
    nälkä, tahdon syödä jotakin!”

    Sunnuntailaki tullaan hyväksymään ensin U.S.A.-ssa. Sitten se ulottuu
    kaikkialle muualle ja koskee kaikkia kommunistihallituksia, islamilaisia
    maita ja buddhalais-, hindu- ja spiritualistiyhteisöt. Amerikka tulee
    toimimaan yhteistyössä paavikunnan kanssa pakottaakseen ihmisten
    omiatuntoja.

    Kun sunnuntailaki on tullut voimaan, mihin toimiin adventistien tulisi
    antautua? ”Herralta saamani valo liittyi sellaiseen aikaan, jolloin odotimme
    juuri sellaista kriisiä kuin te näytätte lähestyvän. Sen mukaan ihmisten
    toimiessa alhaalta tulevan voiman avulla pakottaakseen sunnuntain
    pyhittämiseen, seitsemännen päivän adventistien tulisi osoittaa viisasta
    harkintaa pidättäytymällä tavallisesta työstään sinä päivänä ja uhrata se
    lähetystyöhön.” – Last Day Events, s 139.

    Jos pysymme uskollisina Jumalalle ja otamme Hänen sinettinsä, saamme
    loistavan palkinnon. ”Ja minä näin ikään kuin lasisen meren, tulella
    sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen
    nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan
    kanteleet.” Ilm. 15:2.
    Olkoon Jumala armollinen meille ja antakoon voimaa olemaan uskollisia
    viimeisessä taistelussa.

    “Ilmestyskirjan 14. luvun kolme enkeliä tarkoittaa kansaa, joka ottaa
    vastaan Jumalan sanoman valon ja saarnaa tätä totuutta kaikkialla
    maailmassa.”

    kuka on sitten “toinen” enkeli? Sen
    pitää olla liike, joka kantaa edelleen seitsemännen päivän adventistien
    seurakunta nimeä ja sillä on todistus, että on todella se - joka on ottanut myös
    nimen“uskonpuhdistajat”. Tämä liike käy läpi erilaisia vaiheita, kuten
    Messiaan tulo maan päälle - ensiksi nöyränä puuseppänä ja hiljaisena
    karitsana, mutta sen jälkeen mahtavana soturina.

    “Seitsemännen päivän adventisti seurakunnissa pitää suorittaa työ, jota
    ei koskaan aikaisemmin ole tehty.
    Ne, jotka kieltäytyvät korjaamasta suhteensa Jumalaan, jotka eivät halua totella Hänen
    hallituksensa lakia, eivät voi saada Hänen sinettiänsä.”

    Toisen enkelin v alo (1888 )
    Todistukset puhuvat selvästi siitä, että uskonpuhdistuksen ensimmäinen
    vaihe tapahtui seitsemännen päivän adventistien seurakunnan sisällä.
    Ilmestyskirjan 18 luvun ennustus sai alkunsa Minneapolisin (Minnesota,
    USA) juhlilla vuonna 1888.
    “Koetusaika on juuri meidän edessämme, koska kolmannen enkelin
    sanoman voimakas huuto on jo alkanut Kristuksen vanhurskauden
    ilmestymisessä syntejä anteeksiantavana Vapahtajana. Tämä on sen enkelin
    valon alkua, jonka kirkkaus on täyttävä koko maan.”#

    SUNNUNTAILAKI PITÄISI TULLA VOIMAAN YLI 300 MAAILMAN MAAHAN JOTTA ELLEN WHITEN "PROFETIA" TOTEUTUISI

    Äänestä

  • Joko ymmärsit kirjoitti:

    Ellen G. White oli syntinen ja vajavainen ihminen kuten me kaikki olemme. Hän oli Kristuksen sovitusuhrin tarpeessa kuten kaikki muutkin ihmiset ovat. Miksi jumaloisimme puutteellista ja syntistä ihmistä? Jeesuksen ristin juurella olemme kaikki tasamittaisia, Jumalan armahtamia ihmisiä. Kristus on Herramme ja Vapahtajamme. Jeesukseen uskomme ja Häneen turvaamme.

    Jokainen adventisti jumaloi Ellen Whiteä oikeana profeettana.
    Hän ei ole kristittyjen profeetta gigantti vajavaisine 2300 väärine näkyineen.

    Todellakin vajavainen väärä profeeta, sinä sen sanoit :)

    Äänestä

  • kuvitelmiisi, kirjoitti:

    mutta en kysynyt sinulta.

    Uskovatko adventistit siihen että sunnuntai on pedonmerkki ja adventtikirkosta eronneet ihmiset joutuvat helvettiin?

    Äänestä

  • kuhilas kirjoitti:

    Uskovatko adventistit siihen että sunnuntai on pedonmerkki ja adventtikirkosta eronneet ihmiset joutuvat helvettiin?

    Jumala on tuomari.

    Äänestä

  • on mielenkiintoisin kirjoitti:

    kirja kristillisistä kirjoista, joita olen lukenut.

    Minä taas en jaksa lukea ns. hartauskirjallisuutta koska niissä ei ole, niin sanotusti, asiaa.

    Äänestä

  • pedon merkki kirjoitti:

    Jumala on tuomari.

    Jumala on Tuomari ja hän rankaisi väärää profeettaa, Ellen Whiteltä kuoli kaksi lasta.

    Ps. 74:9
    Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi.

    Äänestä

  • Jumala on Tuomari kirjoitti:

    Jumala on Tuomari ja hän rankaisi väärää profeettaa, Ellen Whiteltä kuoli kaksi lasta.

    Ps. 74:9
    Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi.

    ja tekee lopun pedon kumartajista, tuli lankeaa alas taivaasta ja kuluttaa heidät, tämä on toinen kuolema tulinen järvi.

    Äänestä

  • varokaa adventistit kirjoitti:

    Vaikka olin
    mukana adventtikirkon monissa vastuutehtävissä
    niin en löytänyt itsestäni sitä
    vilpittömyyttä ja kokosydämisyyttä, jolla
    Jumalan armo oli otettava vastaan tämän
    kirkon opetuksen mukaan. Adventismiin
    näyttää liittyvän tietty lain ja evankeliumin
    sekoittaminen; puhtaan laista riippumattoman
    evankeliumin julistamisen
    pelätään aiheuttavan kuulijoissa kurittomuutta.
    Julistuksessa keskeistä oli kuuliaisuuden
    korostaminen: Jos ihminen vain
    tahtoo, hän kykenee täyttämään Jumalan
    lain. Jumalan armon avulla piti muodostaa
    taivaskelpoinen luonne. Samalla
    rinnalla opetettiin kuitenkin myös armon
    lahjaluonnetta. Pelastusta ei käytännössä
    kuitenkaan rakennettu yksin Kristuksen
    täytetyn työn varaan, vaan myös oma kilvoittelu
    tuli tosiasiallisesti osaksi pelastumisen
    perustetta. Ystävien neuvo lukea
    Lutherin kirjoja auttoi minua uskomaan,
    että pelastus on kokonaan Jumalan teko.

    Sain valmistuttuaan työpaikan
    eräästä adventtikirkon ylläpitämässä
    laitoksesta. — Meidän keittiössä
    työtätekevien osalta lakia tulkittiin siten,
    että teimme sapattina samaa työtä kuin
    muinakin päivinä, mutta lahjoituksena
    laitokselle. Koin myös jatkuvaa riittämättömyyttä
    ja kelvottomuutta; en kyennyt
    olemaan niin pyhä ja puhdas, kuin mitä
    koin minulta edellytettävän.

    Olitko uskonmukaisesti (Apt.2:38) kastettu?
    Kyllä se on tämä maallinenaika sitä kilvoittelua koko ajan Pyhän Hengen Voimalla - Kristuksen tulee asua meidän sydämessämme ja niin me täytämme Lain! Mutta mikä se estää tämän, se on omat himomme jotka jäsenissämme vallitsevat, mutta Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä:

    "että lain vanhurskaus täytettäisiin meissä, jotka emme vaella lihan mukaan, vaan Hengen.
    8:5 Sillä niillä, jotka elävät lihan mukaan, on lihan mieli, mutta niillä, jotka elävät Hengen mukaan, on Hengen mieli.
    8:6 Sillä lihan mieli on kuolema, mutta hengen mieli on elämä ja rauha;
    8:7 sentähden että lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.
    8:8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
    8:9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
    8:10 Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
    8:11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.

    8:12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
    8:13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.

    8:14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.
    8:15 Sillä te ette ole saaneet orjuuden henkeä ollaksenne jälleen pelossa, vaan te olette saaneet lapseuden hengen, jossa me huudamme: "Abba! Isä!"

    Äänestä

  • Aallolle. kirjoitti:

    Whiten siunaamaa oppia kysymys on sapatti-sinetistä,jota ei löydy raamatusta.

    Katsotaanpa mitä sanoo adv.ilm.semin.vihko 10.

    "Hämmästytkö kuullessesasi,että Jumalalla on erityinen tunnus,sinetti eli merkki jonka hän painaa omiinsa.

    Hätkähdyttääkö sinua tieto että ellei henkilöllä ole tätä merkkiä Jeesuksen tullessa,hän ei voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan?

    "Kauhistuttaako sinua ajatus,että useimmat ihmiset ovat täysin tietämättömiä tästä Jumalan merkistä,ja siten jättävät sen kokonaan huomioimatta"

    Ihmetteletkö,kun äkkiä tajuat,että Jumala on hyvin pahoillaan siitä jos ihmiset väheksyvät hänen huolellisesti valitsemaansa merkkiä"

    Oletko yllättynyt havaitessasi että yksi ilnestyskirjan päätarkoituksista on kertoa tästä Jumalan merkistä ja palauttaa se hänen kansalleen?

    "Niin uskomattomalta kuin se ehkä kuulostaakin,kaikki edellä esitetyt viisi väitettä ovat tosia.Jumala pitää merkkiään hyvin tärkeänä. Mutta kun Jumala katselee kansaansa nykyaikana,hän voi valitettavasti vain puristaa päätään,ja sanoa surullisena "Merkki puuttuu" Tuskin on löydettävissä tärkeämpää aihetta tutkistelun kohteeksi. Rukoile hartaasti,kun tutkit tätä ratkaisevan tärkeää aihetta"    

    2.Korinttolaiskirje:
    1:22 joka myös on painanut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.

    Efesolaiskirje:
    1:13 Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti,

    2.Timoteuksen kirje:
    2:19 Kuitenkin Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa", ja: "Luopukoon vääryydestä jokainen, joka Herran nimeä mainitsee."

    Ilmestyskirja:
    7:2 Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,
    7:3 ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan."
    7:4 Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
    9:4 ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.

    Äänestä

  • Apt.2:38 kirjoitti:

    Ei Herran Henki ole kuhmuna otsassa - - vaan
    rakkaus sisimmässämme!!!

    Galatal. 5:6
    Ainoa tärkeä on rakkautena vaikuttava usko.
    [1. Kor. 7:19; Gal. 6:15; Kol. 3:11]

    Laki on jo täytetty sun osalta, jos rakastat!

    Room. 13:8
    Älkää olko kenellekään mitään velkaa, paitsi että rakastatte toisianne.
    Joka rakastaa toista, on täyttänyt lain vaatimukset.
    [13:8,9: 2. Moos. 20:13-17; 3. Moos. 19:18 | Mark. 12:31 ]

    Yksi on ylitse muiden muistettava asia ...

    Gal. 5:14
    Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan:
    "Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."
    [Mark. 12:31 ]

    Paavali muistuttaapi Galatalaisia siitä, että
    Hengessä hyvin aloittivat, mutta miksi lankesivat
    takaisin lain orjuuteen. Tuntematon aloitti myös
    hyvin viestinsä, mutta eteni kuin lehmän häntä.

    /// Jumalan "Sinetti"
    Apt.2:38
    14.12.2008 klo 18.43
    2.Korinttolaiskirje:
    1:22 joka myös on painanut meihin sinettinsä
    ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.\\\

    Ideneb

    Äänestä

  • IDENEB kirjoitti:

    Room . 7: 14 " Sillä me tiedämme että laki on hengellinen!

    Ja minä ideneb sitä myös!

    Äänestä

  • Jumala on Tuomari kirjoitti:

    Jumala on Tuomari ja hän rankaisi väärää profeettaa, Ellen Whiteltä kuoli kaksi lasta.

    Ps. 74:9
    Merkkejämme me emme näe, ei ole enää profeettaa, eikä ole joukossamme ketään, joka tietäisi.

    Äidit ymmärtävät että esittämäsi kaltainen olisi
    pikkulapsen rankaisemista eikä äidin.
    Toivottavasti ei Herramme aivan täyteen mittaan
    ota sinua kiinni pirunmoisista syyttävistä sanoistasi.

    Ellette käänny, olette tuhon omat -- Luukas 13.

    1 Juuri siihen aikaan Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen.
    2 Jeesus sanoi siihen: "Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? [Joh. 9:2]
    3 Eivät suinkaan -- samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. [Ps. 7:13]
    4 Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset?
    5 Eivät suinkaan -- yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny."

    Äänestä

Suurimpia harhoja on pitää Ellen G. Whiteä ja hänen kirjaansa "Suuri Taistelu" Harhaoppisena.

Jos näin on: Silloin täytyy pitää harhaoppisina, myös suuria uskonpuhdistajia, joista hänen kirjansa oppi koostuu.

Mitä pidemmälle ajassa etenemme, sitä ajankohtaisemmaksi hänen kirjoituksensa tulevat, ja mitä tulee vanhan ja uuden testamentin pyhäkköpalvelujen vertailusta keskenään, niin ei niitäkään voi vääränä pitää.

Niilo Ylivainio oli karrismaattisen uskon esitaistelija ja monet tulivat uskoon hänenkin kauttaan, vaikkakin ajoituksien suhteen hänenkin täytyi myöntää, että tulevaisuuden tapahtumat oli vähän kauempana kuin hän uskoi, mutta eivät kuitenkaan virheellisiä, vaan ajallaan tapahtuvat.

Mitä oikeampi sanoma on sitä enemmän vastustaja yrittää sitä kaataa, ja leimata sitä väärä oppiseksi, osoittamatta itse parempaa.

Historiallinen tulkintasuunta vuodesta 1844 ja 1914 ovat oikeita huolimatta siitä, että molemmissa opinkäsityksissä, joista vain ensimmäinen on adventistien. Oikea tapahtumapaikka on taivaassa, eikä maan päällä.

Myöskin Jehovan todistajien aikalaskelma vuodesta 1914 on oikea historiallisen tulkintasuunnan mukainen, mutta tässäkin tapauksessa tapahtumapaikka on taivaassa, jossa tuomiovalta annettiin Jumalan pyhille taivaallisessa pyhäkössä, eikä tuhatvuotisessa valtakunnassa maanpäällä, niinkuin he uskovat.

Väärä oppisena on pidettävä sitä, että Makkabealaisten juutalaisten opin mukaan edelleen odotetaan Messiaan saapumista ja tuhatvuotista rauhan valtakuntaa, Messiaan tulemisen jälkeen.

Israelin kansa ei ottanut vastaan Messiasta, vaan Messias tuhottiin ja tuhatvuotinen valtakunta menetettiin, koska ilman Messiasta ei ole tuhatvuotista valtakuntaa.
Sitä oudommalta tuntuu, että jotkut seurakunnat aikovat jatkaa uhrimenoja Jeesuksen tulemisen jälkeen tuhannen vuoden ajan maanpäällä, vaikka Jumalan pyhät ovat sen ajan taivaassa Jeesuksen kanssa, jossa Jeesus suorittaa Ylimmäispapillista palvelustaan rukoillen meidän puolestamme.

Äänestä
  • Oikealla profeetalla on oikeat näyt ja ne toteutuvat.
    Säätiöidyllä väärällä profeetalla (Ellen Whitellä) on vain toteutumattomia näkyjä tässä tapauksessa n. 2300 kappaletta.

    Juonia juonten perään voidaan laatia ja vihollinen koittaa viekoitella ihmiset pois totuudesta , mutta ne jotka uskovat Herran puhuneen sisar Whiten välityksellä ja antaneen hänelle sanoman , ovat turvassa lopun ajan monilta eksytyksiltä! 3 sm. 83,84 ( 1906)

    Herra on tehnyt meille lakinsa säilyttäjiä. Hän on uskonut meille pyhän ja ikuisen totuuden, joka on annettava muille uskollisina varoituksina , nuhteina ja rohkaisuina. 5 T. 381. ( 1885)

    Jumala on valinnut 7 päivän adventistit omaksi kansakseen , erilliseksimuusta maailmasta. Suurella totuuden hakkuuveitsellä hän on leuikannut heidät maailman louhoksesta ja liittänyt yhteyteensä. Hän on tehnyt heista edustajiaan ja kutsunut heidät lähettiläikseen viimeisessä pelastuksen työssä. Suurimmat totuuden aarteet, jotka milloinkaan on uskottu kuolevaisille, vakavimmat ja pelottavimmat varoitukset, jotka milloinkaan on lähetetty ihmiselle, on luovutettu heille, jotta he antaisivat ne maailmalle. 7 . t. 138. ( 1902)

    Pyhäkköoppi on seurakuntamme tukipylväs numero 1. ( Suuri Ttaistelu)

    Erityisessä mielessä 7 pv adventistit on lähetetty maailmaan vartijoiksi ja valon kantajiksi. Heille on uskottu viimeinen hukkuvalle maailmalle annettu varoitus. Heidän ylleen loistaa ihmeellinen valo Jumalan sanasta. Heille on annettu mitä tärkein työ, ensimmäisen , toisen ja kolmannen enkelin sanoman julistamiseen. MIKÄÄN TYÖ EI OLE YHTÄ TÄRKEÄ. HE EIVÄT SAA MINKÄÄN MUUN VANGITA HUOMIOTA. - 9T 19 ( 1909)

    Minulle näytettiin, että terveysuudistus on osa kolmannen enkelin sanomaa ja että se kuuluu siihen yhtä kiinteästi kuin käsi ja käsivarsi ihmisruumiiseen.-IT 486 (1867).

    Terveysuudistus on vietävä loppuun. Vielä on niitä, jotka eläinten lihaa syömällä vaarantavat fyysisen, henkisen ja hengellisen terveytensä...-RH 27.5.1902. (s.57).

    Saatana sanoo:" Minä toimin Jumalan tarkoitusperien vastaisesti. Valtuutan seuraajani syrjäyttämään Jumalan muistomerkin, seitsemännen päivän sapatin. Näin osoitan maailmalle, että Jumalan pyhittämä ja siunaama päivä on muutettu...-PK 183,184 (n.1914).

    Viimeisten päivien sodankäynnissä Jumalan kansaa vastassa ovat kaikki ne turmeltuneet vallat, jotka ovat luopuneet uskollisuudesta Jumalan laille.-3SM 392 (1891)

    Minusta olisi parasta, että lehdissämme käsiteltäisiin erityisesti Jumalan lain pysyvyyttä-CW 97,98 (1906)

    Ne, jotka elävät tämän maan historian viimeisinä päivinä, tulevat tietämään, mitä merkitsee tulla vainotuksi totuuden tähden-ST 26.5.1898.

    Näin, ettei kukaan voinut osallistua "virvoituksesta" ellei saanut voittoa jokaisesta helmasynnistä, ylpeydestä, itsekkyydestä, maailmanrakkaudesta ja jokaisesta väärästä sanasta ja teosta.-EW 71 (1851)

    Minulle näytettiin, että jos Jumalan lapset eivät itse lainkaan ponnistele, vaan odottavat virvoitusta poistamaan vääryydet ja korjaamaan virheet ja luottavat siihen, että se puhdistaa heidät kaikesta lihan ja hengen saastaisuudesta ja tekee heidät sopiviksi osallistumaan kolmannen enkelin kovaan huutoon, heidät tullaan havaitsemaan kevyiksi.-IT 619 (1867)

    Näin, että hänet (rouva Hastings) oli sinetöity ja että hän nousisi ylös Jumalan äänen kuullessa....-2SM 263 (1850)

    Minulla ei ole aavistustakaan Jumalan äänen ilmottamisesta ajankohdasta. Kuulin, kun hetki julistettiin, mutta en muistanut sitä näyn päätyttyä.-ISM 76 (1888)

    Lasimerellä 144 000 seisoivat täydellisessä neliömuodostelmassa. Joillakin heistä oli hyvin kirkkaat kruunut, toisilla vähemmän kirkkaat. Joissakin kruunuissa näkyi paljon tähtiä, joissakin vain harvoja. kaikki olivat täysin tyytyväisiä kruunuihinsa.-EW 16. 17 (1851)

    Elämän kruunu on kirkas tai himmeä, ja siinä välkkyy monta tähteä tai vai muutama jalokivi sen mukaan, miten olemme toimineet.-6DC 1105 (1895)

    Taivaassa ei ole ainoatakaan pelastettua, jolla on tähdetön kruunu. Jos pääset sinne, kirkkauden kartanoissa on ainakin yksi ihminen, joka on päässyt perille sinun toimintasi vaikutuksesta.-ST 6.6.1892

    "Kristuksen työskentelytapa oli saarnata sanaa ja lievittää parantamisihmeillä kärsimystä. Mutta minulle on opetettu, että me emme voi nyt työskennellä tällä tavoin,sillä saatana harjoittaa voimaansa tekemällä ihmeitä. Jumalan palvelijat eivät voi nykyään työskennellä ihmeiden avulla, koska suoritetaan vääriä parantamisia, joiden väitetään olevan Jumalasta.. - Kirje 53, 1904 (Ettemme eksyisi, s.32; Selected Messages II, s.54).

    Adventtikirkon virallisilta sivuilta lainattu:

    "Profetian lahja kuuluu jäännösseurakunnan tuntomerkkeihin, ja se ilmeni Ellen G. Whiten palvelutyössä. Hän oli Herran sanansaattaja, jonka kirjoitukset ovat jatkuvana ja arvovaltaisena totuuden lähteenä".

    Äänestä

  • Tässä on rehellinen mielipiteeni adventisteista;
    Galatalaiskirje:
    5:12 Kunpa aivan silpoisivat itsensä, nuo teidän kiihoittajanne!

    Äänestä

Tässä erään pastorimme ajatuksia "pienestä valosta", jonka löysin:

"Jumala antoi profetian hengen lahjan Ellen G. Whitelle ohjaamaan Seitsemännen Päivän Adventtiseurakuntaa sen toiminnassa ja tehtävässä. Kun Ellen Whitelta kysyttiin hänen ja Raamatun välistä suhdetta, niin hän vertasi omia kirjoituksiaan pieneen valoon, jonka tehtävänä on aina osoittaa ja kirkastaa suurta valoa, Raamattua. Hän kertoi myös, että jos ihmiset uskoisivat Raamattuun, niin ei hänen kirjoituksiaan olisi tarvittu ollenkaan.

Erään suurimmista, seurakuntamme piirissä olevista ongelmista, saa aikaan Ellen Whiten kirjoitusten väärä tulkinta ja käyttö. Sen sijaan, että niillä kannustetaan ja rohkaistaan luottamaan Kristukseen, Jumalan armoon ja rakkauteen, niillä usein tuomitaan, hyökätään, syyllistetään ja masennetaan uskovia. Whiten antamia yksityisiä sanomia erotetaan myös niiden asiayhteyksistä ja sovelletaan mielivaltaisesti erilaisin vaatimuksin hengelliseen ja seurakunnalliseen elämäämme. Unohdamme helposti lisäksi ne erilaiset olosuhteet ja sen kulttuurin, joka vallitsi Amerikassa ja Austraaliassa 1800-luvulla. Ellen Whitekin itse sai Jumalalta jatkuvasti "uutta valoa" ja kasvoi hengellisesti niiden 70-vuoden aikana, joina hän toimi Herran sanansaattajana. Tämä käy ilmi niissä kirjoituksissa, jotka hän kirjoitti elämänsä viimeisinä vuosikymmeninä. Useat hänen kirjoistaan ovat kokoelmateoksia. Niihin on koottu hänen eri henkilöille, seurakunnille ja erilaisiin kysymyksiin annetut sanomansa useiden vuosikymmenien ajaltal Näiden kirjojen antamia neuvoja ei voi aina soveltaa suoraan sellaisenaan meidän omiin 2000-luvun haasteisiimme ja tilanteisiimme, "tekemättä väkivaltaa innoituksen laeille". Ellen White ei itsekään hyväksyisi sellaista toimintaa. Sanomista tulee oppia se, mitä Pyhä Henki tahtoo puhua ja opettaa meille niiden kautta tänään! Näinhän meidän tulee toimia Raamattuakin lukiessamme.

Ikävä kyllä, Ellen Whiten kirjoitukset asetetaan usein seurakunnissamme "suureksi valoksi ja totuuden mittapuuksi" Raamatun sijaan. Sen seurauksena monelle jäsenellemme hämärtyy jopa Raamatun esittämä evankeliumi ja pelastustotuus Kristuksessa. Tällaista tapahtuu erityisesti silloin, kun Raamattua selitetään pelkästään Whiten kirjoituksilla. Myös silloin kun Jumalan Sanan itsensä antama valo laiminlyödään. Voimme helposti antaa Ellen Whitea taitamattomasti korottamalla väärän ja kielteisen, jopa epäevankelisen kuvan uskostamme ja seurakunnastamme. Seurakuntana hyväksymme yksin Raamatun, ei Raamattua ja Ellen Whiten kirjoituksia yhdessä uskonnäkemyksemme ainoaksi perustaksi. Emme saa tehdä Ellen Whitesta ja hänen hyvistä kirjoituksistaan "epäjumalaa" itsellemme, johon alinomaa vetoamme ja jonka turviin menemme. Vain Raamattu ja sen kirjoitukset ovat ainoa turvamme. Näin opettaa meille myös Ellen White. Hän kehottaa meitä aina korottamaan Kristusta ja Jumalan Sanaa. Ajankohtaisessa kirjassaan Suuri Taistelu, hän on omistanut Raamatun kirjoitusten tärkeydelle kokonaisen luvun.

Ellen White esittää selvästi myös sen totuuden, että Seitsemännen Päivän Adventtiseurakunta tulisi tunnistaa kaikkien muiden kristillisten seurakuntien keskellä siitä, että se korottaa eniten Jeesusta Kristusta. Tunnetaanko meidän seurakuntamme siitä?

Emme saa antaa minkään, emmekä myöskään Ellen Whiten välittämien ohjeiden ja kehoitusten, riistää meiltä uskoamme Jeesukseen ja evankeliumiin, ilosanomaan, niin että alamme turvata omaan vaellukseemme ja epäillä Jumalan armoa, voimaa ja rakkautta meitä kohtaan! Sekä Raamatun "suuren valon", että Ellen Whiten kirjoitusten "pienen valon" tehtävänä on saada meidät turvautumaan yksin Kristukseen.

Kuulkaa minua, Juudan kansa ja Jerusalemin asukkaat! Luottakaa Herraan Jumalaanne, niin kukaan ei teitä voita. Luottakaa hänen profeettojensa sanaan, niin teidän käy hyvin. (2 Aik.20:20)"

Äänestä

Hei, Rea!
En tiedä, seuraavatko adventistit EGWn oppeja,
mutta ainakin johtajat koettavat vaatia seuraamaan.
Kävin uteliaisuudesta hiljakkoin Ilmestyskirja-
seminaarin Betel-kirkossa ja se ainakin seuraa
suorastaan orjallisesti Suuren Taistelun opetusta.
Olen tarkistanut yhteneväisydyen vuoden 2005
Suuren Taistelun uudistetusta painoksesta.

Sapattikoulussa opetetaan viikottain EGWn oppeja,
nyt jouluna erityisesti sitä TT-oppia.
Sitä että lopulta saatana kantaa USKOVAISTEN
synnit (S.T. s. 414 heti ylärivillä).

Ymmärtääkseni Ellenistä sinänsä ei saa keskustella, vaan oppi on ikäänkuin salaisesti
omaksuttava eli hyväksyttävä ja ihan kokonaan.
A-kirkon kotisivullakin TT-oppi esiintyy
("Viimeiset tapahtumat"), mutta E Whitea ei
mainita ollenkaan opin lähteenä.

Joten adventismi on ellenismiä ja senvuoksi
täyttä eksytystä.

Äänestä
  • Koska ovat tehneet Majesteetti rikoksen Jumalaa kohtaan muuttamalla sunnuntain viikon seitsemänneksi päiväksi.
    Joka viettelee yhden näistä pienemmistä parempi olisi, että myllynkivi pantaisiin kaulaan jne..

    Eräskin nuorehko mies oli luullut, että sunnuntai on se viikon seitsemäs päivä, jonka Jumala siunasi ja pyhitti.
    Kerottuani hänelle Jumalan oikeasta sapatista hän oli hämmästynyt ja sanoi, että ei ole kuullutkaan tästä oikeasta sapatista.

    Näin pienimpiä eksytetään harhaoppiin, ja siinä ei keinoja kaihdeta.

    Äänestä

  • kovin paljon kiinnosta, eikä hetkauta yhtikäs mihinkään.

    Äänestä

Hei, ReaAalto ja kaikki!

Ellenistisen adventismin perustus on epäraamatullinen
pyhäkköoppi, 3-portainen ssovitusteologia. Mutta kristittyjen
Jeesus on taivaallisen Jerusalemin
temppeli. Siksi siinä ei ole temppeliä, (Joh.Ilm.).
Me olemme Pyhän Hengen temppeli maailman keskellä.

Kaikki voimme ymmärtää, että Jeesus on taivaallinen
ikuinen temppelimme, sillä Hänen ruumiinsa on sen
taivaallisen temppelin esirippu eli ovi eli avoin
portti.

Hepr. 10:20
ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien,
joka kulkee väliverhon
-- hänen ruumiinsa -- kautta.

Ja me olemme täällä alhaalla oleva temppeli,
"Pyhän hengen temppeli".

Jeesus ei asu käsin tehdyissä temppeleissä,
ei taivaassa käsin tehdyissä eikä alhaalla,
ihmiskäsien kautta.
Uudessa Jerusalemissa ei Ilmestyskirjan mukaan
ole temppeliä, sillä sen mukaan Jeesus on se
ainoa oikea temppeli.
Jeesus sanoi, että kolmessa päivässä se - hänet -
revitään maahan, mutta Hän kolmantena päivänä
sen jälleen pystyttää.

Jeesus syntyi Jumalan elävän Sanan kautta
ikusieksi temppeliksi. Hän ei ole luotu enkeli,
Miikael tai joku muu.

Pyhässä Hengessä    

Äänestä
  • "Mutta pääkohta on siinä, mistä me puhumme, on tämä: Meillä on sellainen Ylimmäinen pappi, joka istuu Majesteetin valtaistuimen oikealla puolella taivaissa, tehdäkseen pappispalvelusta kaikkein pyhimmässä, siinä oikeassa majassa, jonka on rakentanut Herra eikä ihminen. Hebr.8: 1,2.

    Yritätkö väittää, että Jeesus meni itseensä, kun hän meni taivaalliseen pyhäkköön ja itsensä viereenkö hän istui, eiköhän siellä pyhäkössä ollut myöskin elämän kirja ja tuskimpa sen sisältö tutkimatta selvenee.

    Ellen G. White oli aivan oikeassa, ei siinä paljon vääristelyt auta, vaikka yrittäisit kuinka väärentää sanomaa hameen helmasi alle.

    Moosekselle näytettiin taivaallisen pyhäkön rakenne, josta maallinen pyhäkkö oli vaan maallinen jäljennös.

    On saman tekevää kutsutko näitä pyhäköksi, vai temppeliksi, mutta Ylimmäinen pappi oli kummassakin järjestelmässä ja sovitus tapahtui maallisessa temppelissä uhrijärjestelmän kautta, joka taivaallisessa pyhäkössä on täydellisempi Kristuksessa.
    Kuten luit ei Jeesus mennyt itseensä, vaan taivaalliseen pyhäkköön.

    Äänestä

  • on tullut naiseksi?

    Äänestä

  • totta, että AVK kirjoitti:

    on tullut naiseksi?

    kuin Antti kantolalla.

    Äänestä

  • ainakin samanlainen kirjoitti:

    kuin Antti kantolalla.

    2. Kor. 2:15
    Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen.

    2. Kor. 2:16
    Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen? [Luuk. 2:34; 1. Piet. 2:7,8]

    Nenä se on mikä haistaa ja eri juttu sitten
    mimmoista hajua tahtoo

    En välittäs muulle tuoksahtaa kuin Mestarille!

    etkös sinä ole juuri se , joka halusi olla Benedin tuoksu, että rekisteröi benedin nimen ideneb, itselleen!

    Taidat tuoksua kadotuksen tuoksulle, niin ei benedi tuoksu!

    Äänestä

  • ollut paha henki silloin, kun se minulta vietiin, olet varmaan saanut eksytyksen hengen senjälkeen!

    Sillä Pyhä ei Henki ei ole osallisena varkaiden kanssa!

    Jos ilmestyskirjan mukaan sinä et löydä Taivaassa olevan temppeliä, niin se johtuu siitä että " herran palvelija on sokea"

    " ja jotka palvelvat siinä, (maallisessa pyhäkössä)
    mikä on taivaallisen kuva ja varjo, niinkuin ilmoitettiin Moosekselle, kun hänen oli valmistettava maja.

    Sillä hänelle sanottiin: " Katso että teet kaikki sen kaavan mukaan, joka sinulle vuorella näytettiin" Heb 8: 5

    Jos maallinen pyhäkkö oli sen taivaallisen kuva ja varjo, niin eikö lanntulaatikkosis sen vertaa toimi, että jos on kuva, niin alkuperäinenkin löytyy sieltä. mistä kuva on otettu!

    Minä näköjään saan luututa sinulla likaisia lattioita, ja pestä portaita, mutta aina sinä vaan yhtä tyhmänä nouset ylös!

    No väärinhän minäkin teen, ei siellä saastan keskeltä mitään viisautta löydy, mikä nyt joku euron kolikko.

    Äänestä

boikottiin Ellenit, Niilot ja K. Lehtiset yms. paskanpuhujat.

Äänestä

että : Koska he eivät ole ottaneet vastaan rakkautta totuteen Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen niin, että he uskovat valheen"

Sinähän et uskonut E, G, W kirjoituksiin, vaan valheeseen!

" Uskokaa hänen profeettojansa ,niin te menestytte"
Mooseshan sanoi: " Oletko kateellinen minun puolestani, Oi! jospa koko Herran kansa olisi profeettoja, että Jumala antaisi henkensä heihin"

E.G. W on valinnut hyvän osan, ja sitä ei oteta häneltä pois!!

Äänestä
  • Näin se menee Raamatussa - Martta touhusi paljon
    turhaa ja käskeskeli mukaan Mariaakin.
    Mutta Maria tahtoi kuulla vain Jeesusta ja sitä
    osaa ei häneltä totta vie otata pois!

    Luuk 10:40-42
    40
    Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: "Herra, etkö sinä välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi."
    41
    Herra vastasi ja sanoi hänelle: "Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
    42
    mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois."

    "Sano hänelle ..." - käske Mariaa - Mutta Jeesus ei sanonut ...Mutta Martalle sanoi tiukat sanat.

    Martta ja Maria - tästä se kina alkoi ...

    38 Jeesus vaelsi eteenpäin opetuslastensa kanssa ja tuli erääseen kylään.
    Siellä muuan nainen, jonka nimi oli Martta, otti hänet vieraakseen.
    [10:38,39: Joh. 11:1, 12:2,3]
    39 Martalla oli sisar, Maria. Tämä asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettaan.

    Martta kutsui Jeesuksen luokseen, mutta puuhasi
    lainomaisten asiain parissa, perittyjen tapojen.
    Maria ei Jeesusta ollut kutsunut, mutta Maria oli
    se, joka todella kuuli Jeesusta! Näin usein käy,
    että valtakunta annetaan niille, jotka ei omiaan
    touhuile, vaan Jeesusta kuulevat.

    Eikä Jeesus auta käskijöitä käskemään!!!

    Äänestä

  • antti_kantola kirjoitti:

    Näin se menee Raamatussa - Martta touhusi paljon

    " Muistakaa vieraan varaisuus, sillä on niitä jotka ovat saaneet pitää enkeleitä vieraanaan"

    Ja niinhän se kävi, ...Ylienkeli Miikael astui Martan ja Marian kotiin, Ja Maria sai palvella maailmankaikkeuden Luojaa, Herraa joka hautasi Mooseksen , ja joka riiteli Mooseksen ruumiista, ..Häntä joka tunsi Aabrahamin....Jos Jeesus tulisi sinun kotiisi, tuo Universumin Korkein Olento, niin kyllä sinunkin vaimosi jotain laittaisi ruuaksi se on varma!

    Istu sinä Jeesuksen jalkojen juurella, ja kun Hän syötyään , menee pois, voit kertoa vaimollesi, mitä
    seurakunnan kokouksessa puhuttiin!

    Äänestä

  • Benedi-IDENEB kirjoitti:

    Matt. 23:27
    Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset,
    te ulkokullatut,
    kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia:
    ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta,
    mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita
    ja kaikkea saastaa!

    Herralta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ReaAalto kirjoitti:

Vieläkö nykyajan adventistit seuraavat Ellen G.Whiten oppeja ja pidetäänkö häntä jonkinlaisena Raamatun mukaisena "profeettana" kuten helluntaiherätyksessä esim Niilo Yli-Vainiota, jonka oppeihin olen tutustunut entisenä helluntailaisena.
Itse pidän Ellen G.Whiten opetuksia harhaoppisina kuten Yli-Vainiotakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu