Millekähän

En oikein löytänyt oikeaa palstaa jutulle, mutta koska ateistit ovat tiedeuskovia ja keskustelevat niin mielellään uskovaisten kanssa ilmiöistä, niin päätin sitten laittaa tänne molempien mietittäväksi.

Varsinkin helluntailaiset, mutta myös viidesläiset kirkossa ovat usein kertoneet palstalla "naurettavia" juttuja sirusta/ leimasta/ tunnuksesta, joka asetetaan ihmiseen. Tämä on kristittyjen mielestä yksi ilmestyskirjan pedon merkkejä aikana, jolloin kristityillä alkaa tukalien olojen aika. Varsinkin ateisteja nuo oppimattomien 2000 v vanhat nuotiotarinat ovat hersyvästi naurattaneet.

Aamulla juuri katselin TV:stä, kuinka "Iso veli" valvoo meitä. Ja jotenkin heti ajatukset jälleen menivät tuohon "pedon merkkiin". Rotterdamissa on klubi, johon VIP-vierailla on siru ihon alla, joka sitten lukee tulijan, veloittaa sisäänpääsyn ja nautitut ruuat ja juomat. Rahaa ei enää tarvita, vaan kulutus veloitetaan suoraan tililtä, sirun tunnistamana. Lukijaan voidaan ohjelmoida monenlaista tietoa, kuten ohjelma esitti. Ihmistä voidaan käytännössä seurata kaikkialla, kotona, koulussa, työssä, kirkossa, baarissa, matkoilla jne. Jos on lukuoikeus, voi tietää kaiken tuon ihmisen elämästä ja kone voi ennustaa ihmisen seuraavien päivien/ vuoden ohjelmankin.

Jossain vaiheessa, ennen tietokoneaikaa ennustajat puhuivat ajasta, jolloin käteinen raha menettää merkityksensä, koska ei ymmärretty tästä ajasta mitään. Tämä sirujuttu mahdollistaa kontrollin ihan aikuisen oikeesti. Raamatun ennustusten toteutuminen on tässäkin fakta. Ajatelkaa, beduiinit, oppimattomat lammaspaimenet kertoivat iltanuotioilla toisilleen ja lapsilleen huvittavia juttuja tulevaisuudesta ja nyt ne jutut käyvät toteen yksi toisensa jälkeen! Ihmeellisiä nuo beduiinitarinat!

Suomessakin on ainakin yksi liike, jossa ei käteinen raha käy ollenkaan. Vain kortti kelpaa maksuvälineeksi ja tällaiset liikkeet yleistyvät pian joka puolelle. Tietysti syynä on sekin, että on turvallista toimia kortin kanssa eikä tarvitse kuljetella illan kassaa pitkin ja poikin kaupunkia, ryöstelevien gangstereiden parissa. Netin kautta ei yleensä voi maksaa kuin Visa-tai muilla kv-korteilla ja joka maksusta jää jälki, jota voi seurata monella tavalla.

Pian käy niin, että vain siruilla varustettu voi ostaa, koska se on luotetuin mksuväline. Siitä voi sitten eteenpäin käyttää vilkasta mielikuvitusta ja vaikka olettaa, että jos olet käynyt hiljan kirkossa/temppelissä, voit jäädäkin ilman mahdollisuutta ostaa kaupasta, koska olet epäluotettava ostaja. Et voi saada työpaikkaa, koska olet epäluotettava. Et voi äänestää, koska olet epäluotettava. Tietysti vain siinä tapauksessa, että ateistien maailmanhallitus pääsisi määrittelemään ihmisoikeudet, mutta pelottavalta tuntuu lukea ateistihihhulien äänenpainoja, jotka muistuttavat suuresti hitleriläistä mielipiteenmuokkausta juutalaista rotua kohtaan. Heiltähän riistettiin kaikki ihmioikeudet pienen ajan sisällä. Siitä ajastahan ei ole monta vuosikymmentä kulunut ja taas on sama ääni kellossa, nyt ateisteilla kristinuskovia kohtaan. Ihmiskunta ei opi mitään historiastaan, ei sivisty ihmiskuntamme, vaan taantuu, vastoin olettamuksia!
28665
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Kannatan luotettavaa ihosirujärjestelmää. Se tuo maailmaan enemmän turvallsuutta ja joustavuutta. Mitä tulee "hitlerläisyyteen", sotia on tällä hetkellä vahemmän kuin pitkään pitkään aikaan. Jos sinä jeesustelija sitten sotia toivot, niin kyllä niitä tullee ilmastonmuutoksen vuoksi.

Äänestä
  • nyt soditaan öljyn takia ja kohta veden takia. Valtavat alueet muuttuvat asuinkelvottomiksi ja sitten onkin ihmettelemistä, että onko miljoonilla ihmisillä oikeus elää, kun teollisuusmaat ovat pilanneet maapallon.

    Äänestä

En oikein jaksa uskoa että sirutunnisteesta voisi ulkopuolinen lukea yksityisiä tietoja. Kyllähän käytännössä pankki tietty näkee sen historian että mitä on tullut osteltua, mutta ei ulkopuoliset. Suomessa on kuitenkin suht hyvin tiedostettu tietosuoja ja yksityisyyden kunnioitus, että kuvailemas skenaario tuskin toteutuu. Voit olla varma että barrikaadeille noustaan jos tuosta edes puhutaan.

Se mitä tuolla halutaan sanoa on vain se että hui, katsokaapa raamatussa oli tämä johanneksen ilmestys ja näinhän se on ennustettu juurikin. Ja se jos mikä on puppua, sillä raamatusta on siteerattu vain yksi tekstinpätkä jota tulkitaan ihan omalla tavalla unohtaen koko muu ilmestyskertomus. Sen mukaan olkapäässä tai otsassa on pedon luku tai nimi, ei tietokonesiru.
Lisäksi siinä puhutaan jostain yhdeksänpäisestä lohikäärmeestä jolla on kruunuja päässään, no mites se lohikäärme sitten? Ei ole yhdeksänpäisiä lohikäärmeitä näkynyt viimeaikoina... Bullshit.

Äänestä
  • Hyväuskoisuus on hyvä asia, mutta maailma ei ole hyväuskoisten. Todella itsekin toivon, että ennustus tai ainakin sen tulkinta olisi täysin väärä. Todella toivoisin, että olisinkin vainoharhainen.

    Kuka takaa, että lukulaitetta ei kukaan varastaisi esimerkiksi baarista/klubista/kaupasta?

    Kuka takaa, että koko järjestelmään ei kukaan pahaatahtova rikollinen/rikollisjärjestö soluttautuisi?

    Kuka takaa, että olemassaolevia järjestelmiä ei joku taho yhdistäisi ja kontrolloisi siten jokaisen ihmisen yksityisyyttä?

    Kuka takaisi, että joku Saddam/Bush/hitler- sekoitus ei yhtäkkiä ottaisi järjestelmän omaan käyttönsä, jolloin haavoittuva ihmiskunta joutuisi tottelemaan tuota hirviötä esikuntineen, juuri tuota lohikäärmettä. Eihän tuosta sirusta/numerosta ja "lohikäärmeestä" osattu nimetä oikein, kun emme tienneet mitään tietokoneista ja valvontajärjestelmistä ja iiristunnisteista ja siruista olkapäässä, mikä on nyt jokapäiväistä arkea kaikilla elämänalueilla. Me jokainen tiedämme tietokoneen käyttäjinä, että on todella lapsellisen helppoa kaapata toisen kone käyttöönsä, soluttautua tietojärjestelmiin ja käyttää niitä rikollisiin tarkoituksiin.

    Äänestä

  • katsonut dokkaria aamulla? kirjoitti:

    Hyväuskoisuus on hyvä asia, mutta maailma ei ole hyväuskoisten. Todella itsekin toivon, että ennustus tai ainakin sen tulkinta olisi täysin väärä. Todella toivoisin, että olisinkin vainoharhainen.

    ota sitä sirua nahkaasi. Vittuakos siitä asiasta täällä itket.

    >>> Kuka takaa, että lukulaitetta ei kukaan varastaisi esimerkiksi baarista/klubista/kaupasta? > Kuka takaa, että koko järjestelmään ei kukaan pahaatahtova rikollinen/rikollisjärjestö soluttautuisi? > Kuka takaa, että olemassaolevia järjestelmiä ei joku taho yhdistäisi ja kontrolloisi siten jokaisen ihmisen yksityisyyttä?

    Äänestä

Tämä sirujuttu ja pedonmerkki ennustettiin jo noin 2000 vuotta sitten Johanneksen ollessa Patmos-saarella. Tekniikka tätä varten on jo sitten täysin valmiina.

Äänestä
  • sinä olet sekopää, jonka sirun on kuuppajumi jumittanut..

    Äänestä

  • Sinä inspiroit tekemään tuon humpan sanat. Kiitos siitä!

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Sinä inspiroit tekemään tuon humpan sanat. Kiitos siitä!

    Sinä ymmärrät noin, mutta tarkoitat, että henkesi pilkkaa sitä Kristuksen Henkeä, joka minussa asuu. Tästäkin Sana puhuu: maailama pillkkasi Jeeusta ja samoin se tulee pilkkaamaan myös Hänen seuraajiansa. Ei tässä ole yhtään mitään minulle eriskummallista. Voisin siteerata tästä useita esimerkkejä Jeesuksen omista sanoista, mutta en käytä siihen aikaa, voit lukea itsekin. Et sinä pilkkaa minua vaan sitä armonhenkiä, joka minussa asuu. Sinä pilkkaat suoraan Kaikkivaltiaan pyhyyttä. Se olisi todlla lievä juttu, mikäli minua ihmistä pilkkaisit ja se minua tässä eniten kuhistuttaakin sinun puolestasi, mikä sinua tulee odottamaan iäisyydessä. Siellä kadotuksessakin ihmiset saavat tekojensa mukaisesti. Paikkana se on kaikille hirveä, mutta riettaiden syntisten kärsimys on suhteellinen heidän vaellukseensa maan päällä. Siis en korosta itseäni ja hyvyyttäni, olen armosta pelastettu syntinenn ja ilman Jeesuksen voimaa ja ansioita olen todella ihmisenäkin pikan arvoinen. Sanon tämä siksi ettei vaan kenellekään tulisi väärinkäsitystä.

    Äänestä

  • Hanna kirjoitti:

    sille mitään, että olet typerä ja vieläpä ylpeä siitä.

    No, tuleeko niitä Golgata-humpan sanoja vai ei?

    Äänestä

Ihmisoikeudet, niin. Suomessahan ei saa syrjiä esim. uskonnon perusteella työnhaussa, ja kuitenkin jopa kirkon talouspuolen työntekijöiden ja siivoajien edellytetään kuuluvan kirkkoon. Ihmisoikeudet, niin...

Ihmisoikeuksista on syytäkin olla huolissaan. Miten homoseksuaalien kohtelu tähän kytkeytyykään? Miten kirkko suhtautuu homoseksuaaleihin? Ihmisoikeuksia, todellakin...

Mikä naisten asema on kirkossa? Ei siitäkään kauaa ole kun naispappeus viimein sallittiin - eivätkä kaikki vieläkään suostu kirkon sisällä sitä hyväksymään. Ihmisoikeuksia...

Jos ihmisoikeuksista olet huolissasi, mitä viitteitä on siihen että uskovaisia syrjittäisiin? Entä mitä viitteitä siihen, että uskonnon varjolla ihmisoikeuksia poljetaan?

Kiitos minun rinnastamisestani natseihin. Kertoo minulle paljon sinusta. Hyvää jatkoa sinulle kuitenkin.

Äänestä
  • ateistihihhuli?

    Saatat tietää, että ateismin lajeja on hyvin erilaisia. On maltillisia ja sitten niitä äärihihhuleita, kuten on uskovaisissakin ääri- ja maltillisia suuntia.

    Äärisuunnat ovat aina vaarallisia, koska niiden toleranssi ("omalajisiakin") toisinajattelevia kohtaan on nihil.

    Aloittaja

    Äänestä

  • mielestäsi kirjoitti:

    ateistihihhuli?

    Saatat tietää, että ateismin lajeja on hyvin erilaisia. On maltillisia ja sitten niitä äärihihhuleita, kuten on uskovaisissakin ääri- ja maltillisia suuntia.

    Äärisuunnat ovat aina vaarallisia, koska niiden toleranssi ("omalajisiakin") toisinajattelevia kohtaan on nihil.

    Aloittaja

    Ateisti ei usko jumaliin, ei siinä mitään eri lajeja ole.

    Äänestä

  • Kössönöm kirjoitti:

    Ateisti ei usko jumaliin, ei siinä mitään eri lajeja ole.

    Wikipedia, hakusana "ateismi"
    Lainaus:
    "George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin."

    KOKO JUTTU:

    Ateismin perusteita
    Alun perin termi ”ateisti” on ollut loukkaava käsite, jolla on viitattu kaikkiin uskonnottomiin, mutta myös niihin uskonnollisiin henkilöihin, jotka eivät ole tunnustaneet yhteisön virallisesti hyväksymiä jumalia.[10]

    Ainoa ateisteja yhdistävä piirre on jumaluskon puuttuminen, mutta syyt ja perustelut tälle näkemykselle poikkeavat toisistaan. Koska ateismi käsitetään yleisesti jumalien olemassaolon kieltämisenä, siihen liittyy oleellisesti käsitys kiellettävien jumaluuksien luonteesta ja ominaisuuksista. Yksiselitteisen ateismin määrittelyn vaikeuteen liittyy siten ilmiön lukuisat historialliset ilmenemismuodot ja käsitteen lukuisat eri tulkinnat.[11]

    Ateistit esittävät usein, että uskovien tulisi osoittaa, että jumala on olemassa. Jos tähän ei pystytä, ei ole järkevää uskoa jumalan olemassaoloon. Ateistista käsitystä on puolustettu esimerkiksi seuraavasti: on järjetöntä vaatia, että olisi todistettava, että jumalaa ei ole olemassa. Jonkin todistaminen olemassaolemattomaksi ei ole mahdollista. Täten niillä, jotka väittävät jumalan olevan olemassa, on velvollisuus todistaa se, eli heillä on todistuksen taakka. Jos todistusta ei pystytä antamaan, ei ole syytä uskoa jumalan olemassaoloon.[12]

    George H. Smith on esittänyt ateististen näkemysten luokittelun eksistentialistiseen, metafyysiseen, tietoteoreettiseen, käytännölliseen, psykologiseen, yhteiskunnalliseen, kielitieteelliseen ja objektivistiseen ateismiin.[13]

    [muokkaa] Eksistentialistinen ateismi
    Eksistentialismi on mannermaisen filosofian ja kirjallisuuden suuntaus, joka korostaa yksilön kokemuksen ainutlaatuisuutta. Sen mukaan jokainen on vapaa valitsemaan olemisen tapansa itse ja on toisaalta siihen myös pakotettu. Eksistentialistit jakautuvat niihin, jotka Søren Kierkegaardin tavoin katsovat perimmäisen olemassaolokysymyksen liittyvän ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen, ja niihin, jotka hyväksyvät Nietzschen julistuksen "Jumalan kuolemasta". Jean-Paul Sartre korosti äärimmäisyyksiin asti ihmisen väistämätöntä vapautta ja vastuuta. Sartren mukaan jumalaa ei voi olla olemassa, koska se rajoittaisi ihmisen täydellistä vapautta. Koska Jumalaa ei ole olemassa, kukaan ihmisen ulkopuolinen ei ole asettamassa arvoja tai päämääriä elämälle. Arvojen luominen ja tavoitteiden asettaminen on ihmisen tehtävä. Albert Camus esitti, että elämän absurdius aikaansaa ihmisten välisen tarpeen solidaarisuuteen, jolla elämän merkityksettömyys ja raskaus voidaan voittaa. Hän katsoi että tämän kaltainen ihmisten välinen rakkaus voi syntyä vain kieltämällä Jumalan olemassaolo.[14]

    Kolmas eksistentialismin laji on agnostinen eksistentialismi, jonka mukaan pyrkimys löytää todisteita jumalien olemassaolosta olisi mahdotonta tai turhaa. Myös agnostinen asenne on valinta: suurimpana totuutena pidetään sitä, jonka perusteella ihminen päättää toimia.

    [muokkaa] Tietoteoreettinen ateismi

    David Hume (1711-1776)David Humen mukaan suurin osa ihmisten tosina pitämistä asioista perustuvat pääasiassa tapaan tai perinteeseen, eivätkä empiirisiin todisteisiin. Hume katsoi, että tämä päti myös todellisuuteen ja päätyi siihen näkökantaan, että vain hyvin harvat itseämme, maailmaa tai todellisuutta koskevat väitteet ovat rationaalisesti perusteltavissa. Tämän vuoksi hänen mukaansa ainoa mahdollinen näkökulma maailmaan oli äärimmäinen skepsismi.[15] Hän esitti myös skeptisismiin ja naturalismiin perustuvaa kritiikkiä uskontoa kohtaan erityisesti teoksessaan "Treatise of Human Nature", jossa Hume hylkäsi monet teistiset näkemykset filosofisesti perusteettomina, skeptisten periaatteiden mukaisesti oli ottamatta kantaa Jumalan lopulliseen olemassaoloon. Hän kuitenkin katsoi, että uskonto sekä uskonnolliset hypoteesit ja spekulaatiot olivat haitallisia. Tämän vuoksi useat Humen aikalaiset pitivät häntä ateistina ja hänen vaikutuksensa myöhempiin ateistisiin ajattelijoihin kuten paroni D’Holbachiin, Marxiin ja Nietzscheen oli huomattava.[16]

    Valistusfilosofien ja siihen liittyvän rationalismin mukaan tiedon lähteenä on ensi sijassa järki eikä dogmi tai usko. Tämän näkemyksen mukaan jumaliin ei ole syytä uskoa, koska se ei ole järjen avulla tavoitettavissa.

    1900-luvun alkupuolella vaikuttaneen Loogisen positivismin mukainen näkemys on, että väitelause on merkityksetön mikäli se ei ole tosi tai epätosi ja jos väitteen totuusarvoa ei voida kokeellisesti testata tai se ei ole tosi määritelmän perusteella. Koska jumalien olemassaoloa ei voida testata millään aistihavainnolla ja se ei ollut määritelmän mukaan totta, loogisten empiristien mukaan kysymys jumalien olemassaolosta oli merkityksetön.[17]

    Suomalainen filosofi Ilkka Niiniluoto on kutsunut tieteelliseksi ateismiksi käsitystä, jonka mukaan tieteellisen tiedon perusteella voidaan osoittaa, että jumalia ei ole olemassa. Käsityksen, jonka mukaan ei ole riittävästi perusteita pitää jumalia olemassa olevina, pohjalta on päädytty toisaalta myös ajatukseen, että mitä enemmän kumotaan jumalien olemassaoloa tukemaan esitettyjä todisteluja, sitä vähemmän vakuuttavaksi tämä kanta tulee. Tätä näytön puutteesta seuraavaa käsitystä, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa, Niiniluoto on nimittänyt filosofiseksi ateismiksi.[18]

    [muokkaa] Yhteiskunnallinen ja psykologinen ateismi

    Sigmund Freud (1856-1939)Muun muassa Ludwig Feuerbach ja Sigmund Freud katsoivat, että uskonnot ja jumalat ovat ihmisten luomuksia, joiden tarkoituksena on tyydyttää erilaisia psykologisia tarpeita. Karl Marx ja Friedrich Engels esittivät näiden ajatusten innoittamina, että uskonnot ja jumalat ovat ihmisten keksintöjä, joita valtaapitävät käyttävät työväenluokan alistamisessa.[19]

    Feuerbach esitti, että uskonto on ihmisen käsitys äärettömyydestä ja että ihmisten käsitykset jumalista olivat projektio ihmiskunnan käsityksestä itsestään kuvitteelliseen yliluonnolliseen olentoon.[20] Uskonto oli ihmisen vieraantumisen ilmaus. Jumala ei ole luonut ihmistä, vaan ihminen jumalan. Se kurjuus ja vieraantuminen, jota ihmiset yhteiskunnassa kokevat, pakottaa heidät sepittämään kuvitelman taivaasta, jossa kaikki ovat iloisia ja onnellisia. Mitä köyhempiä ihmiset ovat, sitä rikkaampana loistaa heidän jumalansa ja päinvastoin. Karl Marx ja Friedrich Engels omaksuivat Ludwig Feuerbachin uskontoajattelun pääkohdat jatkaen ja kehittäen sitä. Marx katsoi, että jumaluuden hylkääminen oli välttämätöntä ihmisarvon kasvulle. Lisäksi Marx ja Engels painottivat uskonnon yhteiskunnallista ja taloudellista vaikutusta ja korvasivat ”ihmisolemuksen” historiallisesti muuttuvissa taloudellisissa olosuhteissa elävällä ihmisellä. He katsoivat, että ihminen loi jumaluuden käsitteen epätäydellisen yhteiskunnallis-taloudellisen aseman seurauksena, ja uskonto oli siten kapitalistisen talousjärjestelmän luoma sivullisuuden muoto. Perinteisen marxilaisuuden mukaan uskonnolla on kaksi tehtävää: ensinnäkin se ylläpitää ja ”pyhittää” epäoikeudenmukaista yhteiskunnallista järjestelmää ja toisaalta se passivoi sorrettua väestönosaa.

    Psykoanalyysin perustaja Sigmund Freud katsoi, että Jumala on ihmisen luoma isähahmo ja uskonto on alitajunnan tuote, joka perustuu yksilön muistoon täydellisestä avuttomuudesta vastasyntyneenä vanhempien käsivarsilla. Vastasyntynyt näkee vanhempansa kaikkivoipaisina olentoina, jotka osoittavat suurta rakkautta ja täyttävät kaikki hänen tarpeensa. Freud toteaa, että tämä kokemus on lähes identtinen sen kanssa, miten valtaosa teisteistä kokee jumalasuhteensa. Freudin mukaan uskonnolla ja neurooseilla on yhteinen alkulähde: neuroosit ovat yksilön tajunnan tuotteita siinä missä uskonto on yhteisöllisen tajunnan tuote ja yhteisöllinen oidipuskompleksiin perustuva neuroosi. Hän katsoi, että vain tieteen kautta ihminen voi irrottautua jumalharhasta ja aikuistua.[19][21]

    [muokkaa] Metafyysinen ateismi

    Julien Offray de La Mettrie (1709-1751)Metafyysiset ateistiset näkemykset perustuvat eri tavoin monistiseen periaatteeseen, jonka mukaan kaiken olevan taustalla on vain yksi "aine" tai "todellisuus". Erilaiset monistiset koulukunnat katsovat, että kaikkeus koostuu esimerkiksi vain aineesta (materialismi) tai mielestä (idealismi).$1 Metafyysistä ateismia, jossa jumalien olemassaolo kielletään täydellisesti, nimitetään absoluuttiseksi. Metafyysistä ateismia, jossa tunnustetaan jonkinlaisen jumaluuden olemassaolo, mutta kieltävät sillä olevan ominaisuuksia, jotka tavanomaisesti liitetään jumaluuteen, kuten transsendenssi tai persoona, kutsutaan puolestaan suhteelliseksi.[22]

    Materialistit, kuten ranskalainen valistusfilosofi Julien Offray de La Mettrie, katsovat, että maailmankaikkeus koostuu materiasta ja toimii mekaanisen järjestyksen mukaisesti eikä jumalien tai sielun kaltaisia aineettomia käsitteitä ollut olemassa. Myöhemmin 1800-luvulla muun muassa saksalainen vapaa-ajattelija-liikkeen perustajiin kuulunut Ludwig Büchner kannatti tätä näkemystä. Baruch Spinozan panteismi on esimerkki idealistista ateismista. Spinozan mukaan Jumala on sama kuin luonnollinen maailma, eikä jumaluudella ole persoonallisuutta.[19]

    Intialaisissa uskonnoissa ja elämänfilosofioissa ateismi liittyy näkemyksiin jumalien luonteesta ja olemassaolosta. Jainalaiset ja eräät buddhalaiset katsovat, että havaittavien ilmiöiden joukossa jumalat voivat olla yhtä todellinen kuin mikä tahansa muukin ajallinen ilmiö, mutta jumalien käsitteestä tulee luopua henkisen kehittymisen aikaansaamiseksi. Myös hindulaisuudessa on useita alaryhmiä, jotka ovat tulkinneet uskonnollista perinnettä ateistisesti. Tällaisia ryhmiä ovat muun muassa carvakat, purvat ja uttara mimansat.[23]

    [muokkaa] Välinpitämättömyys uskontoa kohtaan

    Denis Diderot (1713-1784)Monet ateistit ovat ateisteja saamansa kasvatuksen, opetuksen tai ympäröivän yhteiskunnan käsitysten vuoksi. Todennäköisyys, että ihminen uskoo jumalien olemassaoloon, on pienempi, jos hän kohtaa hyvin harvoin jumaliin uskovia ja jos koulujärjestelmässä ja yhteisön elämäntavassa ateismi on tavanomainen asia.[24] Osa uskontokuntiin kuulumattomista ei ole lainkaan kiinnostunut uskontoon liittyvistä aiheista.[25] Denis Diderot, jota syytettiin ateistiksi, totesi, ettei häntä yksinkertaisesti kiinnostanut Jumalan olemassaolo. Voltairelle kirjoittamassaan vastauksessa hän totesi:

    »On tärkeää, ettei sekoita myrkkykatkoa persiljaan, mutta ei lainkaan, uskooko vai ei Jumalaan.[26]»

    Käytännön ateismi voi ilmetä uskontoihin liittyvän motivaation puutteena, jossa jumalien olemassaoloa ei kielletä, mutta niiden mahdollinen olemassaolo ei aikaansaa minkäänlaista moraalista tai uskonnollista toimintaa tai jumalien olemassaolokysymyksen aktiivisena poissulkemisena älyllisen pohdinnan piiristä tai muusta toiminnasta.[19] Englanninkielisessä keskustelussa on joskus käytetty myös sanoja ”apateismi”, ”indifferentismi”, ”ignostismi” tai ”välinpitämätön agnostismi” kuvaamaan välinpitämätöntä asennetta.

    aloittaja

    Äänestä

  • hyvinkin... kirjoitti:

    Ceorgen mielipiteet ei kiinnosta pätkääkään. Olen ateisti, koska en usko jumaliin enkä muihinkaan henkiolentoin.

    Äänestä

"Raamatun ennustusten toteutuminen on tässäkin fakta."

Ei ole. Raamatussa ei puhuta mitään siruista.

Äänestä
  • 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin OIKEAAN KÄTEENSÄ tai OTSAANSA,
    13:17 ettei kukaan muu voisi OSTAA eikä MYYDÄ kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

    Ainakin tästä on sitten kerrottu, ettei tule yllätyksenä.

    Äänestä

  • Ertert, pitääkö sitä jokaista pönttönsä naksahdusta täällä esitellä:D

    Äänestä

  • puhutaan. kirjoitti:

    13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin OIKEAAN KÄTEENSÄ tai OTSAANSA,
    13:17 ettei kukaan muu voisi OSTAA eikä MYYDÄ kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

    Ainakin tästä on sitten kerrottu, ettei tule yllätyksenä.

    että bittitunnisteet ovat numeroina lukijassa. Jokaisella on oma numeronsa, dokumentin mukaan. Sikäli siis jokaisella on se Raamatun ennustama luku/numero.

    Mielenkiintoinen ajatus onkin se, että et voi ostaa, jos ei sinulla ole olemassa tuota tunnistetta/sirua/numeroa, koska se voisi olla ainoa tili. Käteistä kun ei sitten enää tarvita. Jos tämä skenario toteutuisi, on se harvinaisen helppo ja halpa lanseerata ympäri maapallon.

    Äänestä

Tottakai voi ateismipalstalle tuoda nykyaikaan liittyviä ilmiöitä, jotka voidaan helposti yhdistää monin tavoin vanhoihin profetioihin. Jotkut ateistit saattavat sitäpaitsi myös vastustaa moista totaalisen kontrolliyhteiskunnan mahdollistavaa työkalua, vaikka eivät pitäisikään järkevänä yhdistää tuota keskustelua mihinkään uskontoon liittyvään.

"ateistien maailmanhallitus pääsisi määrittelemään ihmisoikeudet"
Läntinen maailma lienee kovasti yksissä käsissä, mutta mikäli on uskominen illuminatista tms. kertoviin lähteisiin, niin Aasian salaseurat eivät ole halunneet alistua illujen käskytettäviksi. Vaikka asia on kovasti uskottavan kuuloinen, niin itselläni ei ainakaan ole juurikaan tietoa esim. kiinalaisten taustavoimien suhteesta läntisen maailman salaseuroihin. Kyllähän nuo jesuiitat sielläkin aikanaan pörräsivät, mutta saivatko ne Kiinaan mitään omaa agendaansa ajavaa, merkittävää instituutiota aikaiseksi? Olisin kiitollinen, jos joku osaisi kertoa asiasta jotakin.

Ateistisesta maailmanhallituksesta olen sikälikin eri mieltä, että se ei tule olemaan ateistinen. No, kyllä se kieltää Jeesuksen Kristuksen Jumalan poikana. Kyllä bushblairit pitävät huolta, että valtaväki luulevat näiden nostettujen johtajien olevan kristillisiä, mutta siinä kansa erehtyy pahemman kerran. Taikatemppuun tosin kuuluu se, että kristinuskon opetusta pyritään mädättämään vapaamuurarillisesti ekumenian avulla. Blairista ja Bushista vielä sen verran, että lienee tuskin sattumaa miten Blair avautui uskonnollisesti juuri Yalen yliopistossa. Yalen yliopistosa hääräilee vapaamuurarillinen Skull & Bones, vuosittain 15 jäsentä kutsuva salaseura, jonka jäsenistä on kolme noussut Yhdysvaltain presidentiksi. Molemmat Bushit ja Taft. Jos Bush Jr. ei olisi tullut valituksi, niin sitten vastaehdokkaansa Kerry, joka myös oli luumies. Yalen yliopisto on historiallisesti arvioituna eräs näistä pesäkkeistä, johon Euroopasta hatkat saanut illuminati vei henkisen perintönsä rapakon taakse.

Ateistit ovat yleensä melko sokeita näkemään tilanteen eskaloitumista, kuten tapakristitytkin. Ateistit pitävät varoituksia hörhöjen harhoina, tai suhtautuvat antikristillisiin, illuminatihenkisiin tahoihin samalla perusvihamielisyydellä kuin kristittyihin, eivätkä näe mitään eroa näiden välillä, saati näiden kahden ryhmän täysin vastakkaisen jumalan välillä. Tapakristityt ovat maallistumisensa myötä myös harhautuneet uskomaan noiden maallisten johtajien edustavan kristillisyyttä. Siten sekä ateistit että tapakristityt tulevat hyväksymään tuon sirun.

Ateistit tulevat jonkin kehitteillä (tai toteutuksensa alussa) olevan kriisin seurauksena ajattelemaan, että siru on välttämätön globaalin yhteiskuntavakauden kannalta.

Jos jollekulle ei tuo otsikko ihan auennut, niin vaikka kaikilla ei ole oikeata kättä, kaikilla on kuitenkin otsa.

Ilm. 13:16
Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.

Äänestä
  • Et sinäkään tee mitään muuta kun trollaat tällä palstalla! kukaan ei halua sinunlaista paskauskista täällä kuitenkaan!

    menes nyt vittuun täältä paskahaosu H.H.!!
    sinä ansaitset kunnon turpalöylyn!

    Äänestä

  • Tripla H. kirjoitti:

    Et sinäkään tee mitään muuta kun trollaat tällä palstalla! kukaan ei halua sinunlaista paskauskista täällä kuitenkaan!

    menes nyt vittuun täältä paskahaosu H.H.!!
    sinä ansaitset kunnon turpalöylyn!

    Havaitsen, että alat tältä erää olla jokseenkin tukossa. Voisin jutella kanssasi vaikkapa huomenna.

    Äänestä

  • Miten tuntuu että jos tuo ennustus olisi lukenut jossain muussa kirjassa kuin raamatussa, ja vaikkapa jonkun afrikkalaisen pikku viidakkolahkon kirjoittamana, niin sanoisit itse koko asian olevan huuhaata?

    Eihän muiden kuin kristittyjen profetiat voi käydä toteen.

    Melkoiset salaliittoteoriat sulla mielessä näköjään muutenkin.

    Äänestä

  • UPDATE_7753807 kirjoitti:

    Miten tuntuu että jos tuo ennustus olisi lukenut jossain muussa kirjassa kuin raamatussa, ja vaikkapa jonkun afrikkalaisen pikku viidakkolahkon kirjoittamana, niin sanoisit itse koko asian olevan huuhaata?

    Eihän muiden kuin kristittyjen profetiat voi käydä toteen.

    Melkoiset salaliittoteoriat sulla mielessä näköjään muutenkin.

    Kössön, buban ja muiden ateistien sanoin voisin sanoa että älä lässytä, vaan osallistu asialliseen keskusteluun ihan aikuisen oikeesti. Viestisi menee muuten siihen sekavaan attehihhulien koriin, jossa ei arvostusta jaeta.

    Topikissa viitattiin juuri noiden beduiinien 2000 v vanhoihin tarinoihin näistä sirutunnisteista, joita vasta nyt viisas ihmiskunta on ruvennut käyttämään. Ovat pojat varmasti naureskelleet beduiinisedän jutuille nuotioiden äärellä ihan pissit housuissa, kun tämä oli aivan tosissaan selittellyt tunnisteista ja luvuista käsivarressa tai otsassa ja ajasta, jolloin rahalla ei voi ostaa! Olisivat olleet melko hämmentyneitä, mikäli olisivat voineet nähdä toteutumaa ihan TVn tiedeohjelmassa a D 2008. Ois siinä monelta pojalta naama venähtänyt! Kuten nauratti varmasti jutut/ennustukset puhuvista kuvista kodeissa = TV.

    Ihan aikuisen oikeesti, näkijöitä on ollut monen kansan keskuudessa ja näkyjä on toteutunutkin. Tosin 2000v vanha Johanneksen näkyjen sarja on harvinaisen selvästi toteutumassa nyky"historiassamme". Pitkään ja monessa kokouksessa kirkkoisät aikanaan itsekin miettivät, kuuluuko tuo kirja Suuren kirjan kokoelmaan.

    Muista että enneunet ja ennustukset yleensä tuntuvat huuhaalta, kunnes ne yhtäkkiä toteutuvatkin! Huuhaalta Johanneksen ilmestyskirja on vuosisatoja tuntunutkin, monen kristitynkin mielessä. Tietysti taas voi väittää, että ennustukset ikäänkuin toteutavat itseään, mutta tuskin tässä voi olla siitä kysymys.

    aloittaja

    Äänestä

  • kun se on Raamatussa kirjoitti:

    Hukut kaikkien muiden hihhuleiden sekaan vanhalla jutullasi.

    "mutta kun, raamattu sitä ja raamattu tätä". Kauheaa jankkausta, teillä on niin yksitoikkoiset jutut. Sinäkään et uskoisi tuohon profetiaan jos se lukisi muualla kuin raamatussa. Kristinusko on niin ällöttävän egoistinen uskonto.

    "Aikuisten oikeesti" taidettiin muuten juuri valita yhdeksi ärsyttävimmistä sanonnoista.

    Dokkari tuli eilen aamulla TV:stä, joten kovin "vanha juttu" ei tuo aloitus ollut eikä liene koskaan ollut tällä palstalla. Ei sitä ainakaan löytynyt haulla, kun vielä tarkistin.

    Profetiaan voi uskoa vasta ihan aikuisen oikeesti, kun se toteutuu. Kuten kirjoitin, Ilmestyskirja on Raamatun kiistanalaisin kirja, jonka liittämisestä Raamatun kaanoniin on pitkään kiistelty. Tästä dokkarista kirposi mielenkiintoinen ketju, joka oli poikkeuksellisen asiallinen ottaen huomioon, millä palstalla se oli.

    Kuten myös kirjoitin, näkijöitä on ollut kaikissa kulttuureissa ja näkyjä on runsain mitoin toteutunut, joten haukut kyllä pikkuisen vikasuuntaan ja ihan tyhmästi.

    "Rakasta lähimmäistä niinkuin itseäsi" on kristinuskon eettinen ja moraalinen perussanoma. Jos se on itsekästä, niin olkoon sitten. Itsekkyydellä on sitten aivan toinen, ateistinen selitys. Mutta eihän se ole ollenkaan uutta. Ateistien sanakirja Wikipedia on täynnä juuri noita "uusia selityksiä".

    Kiitos keskustelusta kaikille.

    Toivottavasti emme mene kohti Illuminaattien hallitsemaa Uutta Maailmanjärjestystä. Siihen suuntaan dokkarin mukaan näyttää maailma menevän.

    aloittaja

    Äänestä

  • oikeesti.... kirjoitti:

    "Kuten myös kirjoitin, näkijöitä on ollut kaikissa kulttuureissa ja näkyjä on runsain mitoin toteutunut, joten haukut kyllä pikkuisen vikasuuntaan ja ihan tyhmästi."

    Eli ei ole mitään takeita että kristinusko olisi yksin oikeassa noissa asioissa? Todisteita kun on joka uskonnon puolella kuulemma. Tai ainakin halutaan kuvitella että on.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

palstalle??? kirjoitti:

En oikein löytänyt oikeaa palstaa jutulle, mutta koska ateistit ovat tiedeuskovia ja keskustelevat niin mielellään uskovaisten kanssa ilmiöistä, niin päätin sitten laittaa tänne molempien mietittäväksi.

Varsinkin helluntailaiset, mutta myös viidesläiset kirkossa ovat usein kertoneet palstalla "naurettavia" juttuja sirusta/ leimasta/ tunnuksesta, joka asetetaan ihmiseen. Tämä on kristittyjen mielestä yksi ilmestyskirjan pedon merkkejä aikana, jolloin kristityillä alkaa tukalien olojen aika. Varsinkin ateisteja nuo oppimattomien 2000 v vanhat nuotiotarinat ovat hersyvästi naurattaneet.

Aamulla juuri katselin TV:stä, kuinka "Iso veli" valvoo meitä. Ja jotenkin heti ajatukset jälleen menivät tuohon "pedon merkkiin". Rotterdamissa on klubi, johon VIP-vierailla on siru ihon alla, joka sitten lukee tulijan, veloittaa sisäänpääsyn ja nautitut ruuat ja juomat. Rahaa ei enää tarvita, vaan kulutus veloitetaan suoraan tililtä, sirun tunnistamana. Lukijaan voidaan ohjelmoida monenlaista tietoa, kuten ohjelma esitti. Ihmistä voidaan käytännössä seurata kaikkialla, kotona, koulussa, työssä, kirkossa, baarissa, matkoilla jne. Jos on lukuoikeus, voi tietää kaiken tuon ihmisen elämästä ja kone voi ennustaa ihmisen seuraavien päivien/ vuoden ohjelmankin.

Jossain vaiheessa, ennen tietokoneaikaa ennustajat puhuivat ajasta, jolloin käteinen raha menettää merkityksensä, koska ei ymmärretty tästä ajasta mitään. Tämä sirujuttu mahdollistaa kontrollin ihan aikuisen oikeesti. Raamatun ennustusten toteutuminen on tässäkin fakta. Ajatelkaa, beduiinit, oppimattomat lammaspaimenet kertoivat iltanuotioilla toisilleen ja lapsilleen huvittavia juttuja tulevaisuudesta ja nyt ne jutut käyvät toteen yksi toisensa jälkeen! Ihmeellisiä nuo beduiinitarinat!

Suomessakin on ainakin yksi liike, jossa ei käteinen raha käy ollenkaan. Vain kortti kelpaa maksuvälineeksi ja tällaiset liikkeet yleistyvät pian joka puolelle. Tietysti syynä on sekin, että on turvallista toimia kortin kanssa eikä tarvitse kuljetella illan kassaa pitkin ja poikin kaupunkia, ryöstelevien gangstereiden parissa. Netin kautta ei yleensä voi maksaa kuin Visa-tai muilla kv-korteilla ja joka maksusta jää jälki, jota voi seurata monella tavalla.

Pian käy niin, että vain siruilla varustettu voi ostaa, koska se on luotetuin mksuväline. Siitä voi sitten eteenpäin käyttää vilkasta mielikuvitusta ja vaikka olettaa, että jos olet käynyt hiljan kirkossa/temppelissä, voit jäädäkin ilman mahdollisuutta ostaa kaupasta, koska olet epäluotettava ostaja. Et voi saada työpaikkaa, koska olet epäluotettava. Et voi äänestää, koska olet epäluotettava. Tietysti vain siinä tapauksessa, että ateistien maailmanhallitus pääsisi määrittelemään ihmisoikeudet, mutta pelottavalta tuntuu lukea ateistihihhulien äänenpainoja, jotka muistuttavat suuresti hitleriläistä mielipiteenmuokkausta juutalaista rotua kohtaan. Heiltähän riistettiin kaikki ihmioikeudet pienen ajan sisällä. Siitä ajastahan ei ole monta vuosikymmentä kulunut ja taas on sama ääni kellossa, nyt ateisteilla kristinuskovia kohtaan. Ihmiskunta ei opi mitään historiastaan, ei sivisty ihmiskuntamme, vaan taantuu, vastoin olettamuksia!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu