Onko tavalla väliä?
Sukulaisia on jonkun verran kuollut, kukaan ei kuitenkaan onnettomuudessa ja siis äkkiä.
Lapsuudenkaverini poika kuoli mopo-onnettomuudessa. Hyvä ystäväni kuoli sohvalle, ilmeisesti sydänkohtaukseen. Anoppi kuoli sänkyynsä ilmeisen rauhallisesti, äitini kuoli keuhkokuumeeseen, mikä on kai yleinen sairaus vuodepotilaille. Appeni kuivatettiin sairaalassa kuoliaaksi. Eräs tuntemani nuori mies hyppäsi junan alle. Syytä ei tiedetä.
Miksi näitä mietin? Syy on se, että uskontoihin liittyy aina kuolema ja paremminkin kuolemanpelko. Olisi kiva tietää, millä tavalla uskovaiset ajattelevat pääsevänsä taivaaseen. Itsemurha on tietysti pois kuvioista, eikö niin?
Mutta kai sitä itsekukin ajattelee omaa kuolemaansa. Ikävähän sitä on ajatella, että lakkaa olemasta, mutta jos saisitte päättää oman kuolintapanne, niin mikä se olisi?
Sukulaisia on jonkun verran kuollut, kukaan ei kuitenkaan onnettomuudessa ja siis äkkiä.
Lapsuudenkaverini poika kuoli mopo-onnettomuudessa. Hyvä ystäväni kuoli sohvalle, ilmeisesti sydänkohtaukseen. Anoppi kuoli sänkyynsä ilmeisen rauhallisesti, äitini kuoli keuhkokuumeeseen, mikä on kai yleinen sairaus vuodepotilaille. Appeni kuivatettiin sairaalassa kuoliaaksi. Eräs tuntemani nuori mies hyppäsi junan alle. Syytä ei tiedetä.
Miksi näitä mietin? Syy on se, että uskontoihin liittyy aina kuolema ja paremminkin kuolemanpelko. Olisi kiva tietää, millä tavalla uskovaiset ajattelevat pääsevänsä taivaaseen. Itsemurha on tietysti pois kuvioista, eikö niin?
Mutta kai sitä itsekukin ajattelee omaa kuolemaansa. Ikävähän sitä on ajatella, että lakkaa olemasta, mutta jos saisitte päättää oman kuolintapanne, niin mikä se olisi?
Vastaukset 41
Vanhimmat
Eli saappaat jalassa.
Jos realismista ei tarvitsisi välittää, haluaisin vain haihtua olemattomiin aikanaan. Mutta koska elän tässä maailmassa, lienee pakko välittää ;)
En haluaisi pitkää prosessia, että suhteellisen nopea poistuma suhteellisen siistillä tavalla jälkeen jääviä ajatellen olisi hyvä ratkaisu. Että jos vaikka verisuoni päässä napsahtaisi tai muuta vastaavaa.
Minusta ei ole ikävä ajatus lakata olemasta. Elämä on tässä ja nyt ja se ei olisi lähellekään niin arvokasta, jos jatkuisi loputtomiin tms. Se saa aikanaan päättyä ja se on hyvä ja kaunis niin.
Sellainen halu osu koskaan kenenkään kohdalle..
Kaikillahan meillä sukulaisia on kuollut syystä jos toisesta.
Tuttujani ja lapsuuden-ystäviä on kuollut mitä ihmeellisimmissä onnettomuuksissa. Esim. pitzaa hakiessa keskellä yötä auto-onnettomuudessa, vain koska nälkä yllätti.
Jos itse saisi valita kuolintapansa, niin yhdessä
maailman hapenpuutteeseen, joka ei ole todellakaan mukavaa, kun kaikilta ilma loppuisi.
"Syy on se, että uskontoihin liittyy aina kuolema ja paremminkin kuolemanpelko."
Voi olla että uskontoihin liittyy, mutta usko voi vapauttaa kuolemanpelosta.
Tiedän muutaman läheisen, jotka kärsivät vakavasta kuolemanpelosta (kuolemanpelko voi todellakin olla joillekin elämää hallitseva) jotka vapautuivat kuolemanpelosta uskoon tulon myötä.
Eikö se ole hyvä asia, jos pääsee uskon avulla kuolemanpelosta, vai näetkö siinäkin jotain ongelmallista?
on tietysti hyvä asia. Itse koin sitä ajoittain niin kauan kuin olin uskossa - en enää sen jälkeen kun päädyin tulokseen, että jumalia ja ikuista elämääkään ei ole.
Kuolema on luonnollinen asia, jota ei tarvitse pelätä =)
"Kuolema on luonnollinen asia, jota ei tarvitse pelätä =)"
Ei tarvitsekaan, mutta entä jos siitä huolimatta pelkää?
Päinvastoin, kerroin itsekin samaa kokeneeni siihen aikaan kun olin uskovainen.
Jos silti pelkää, ei ole paljon muita vaihtoehtoja kuin käydä asia läpi itsensä ja tarvittaessa jonkun muunkin kanssa. Pelkoa voi ja kannattaa käsitellä. Ei se helppoa ja nopeaa ole, mutta silti.
jos ei pelkää kuolemaa. Jotkut miltei rampautuvat ja pelkäävät elää, koska pelkäävät kuolemaa.
Kukaan meistä ei tietenkään kuole. Syntynyt sielu elää ikuisesti, sillä niin Herra (kaiken luoja) haluaa. Vaikka joku yrittäisi kuinka tappaa itsensä, ei hän onnistu, koska sielu sitten vain kuolemattomana siirtyy helvettiin ikuiseen kärsimykseen. Itsemurha näet on kuolemansynti.
Attejen kannattaa siis elää siivosti, ettei käy köpelösti. Jumalastahan ei ikinä tiedä, koska ei kukaan arvaa hänen suurta suunnitelmaansa.
Elätkö sinä uskoton muka siivosti sitten? sinun tekstejä lukiessa tulee semmoinen mielikuva että olet joku wannabe kristitty alkoholisoitunut horatsu joka juoksentelee räkälöissä ja jakaa toosaa tuntemattomille kaljapalkalla!
"sinun tekstejä lukiessa tulee semmoinen mielikuva että olet joku wannabe kristitty alkoholisoitunut horatsu joka juoksentelee räkälöissä ja jakaa toosaa tuntemattomille kaljapalkalla!"
Ohhoh! En minä sentään ole niin kuin äitini! Ja miten muka tuollainen kuva minun hienosta tekstistäni tulisi muutoin kuin vääristelyn halusta!
Sinun kommenttiasi lukiessa tulee semmoinen mielikuva, että olet attejen atte ts. huoripukkien kruunaamaton kunkku, joka todellisuudessa onkin pelkkä runkku ;D Montako viivaa meni kokaa eilen ;D
Horatsujen kruunattu kuningatar taisi hermostua???
ja vielä syytät äitiäsikin! :D
en käytä huumeita ja naiset kyllä tuntevat vetovoimani koska aina tulevat kihertelemään ympärilleni! ;D
"Ikävähän sitä on ajatella, että lakkaa olemasta, mutta jos saisitte päättää oman kuolintapanne, niin mikä se olisi?"
Minusta se ei ole ollenkaan ikävää. Kuolintapa: giljotiini.
Giljotiinikuolemaa on tutkittu.
On tultu siihen tulokseen, että kun kaula katkeaa aiheuttaa se valtavan päänsäryn, joka tosin on vain hetkellinen muutaman sekunnin kestävä koettelemus.
"Giljotiinikuolemaa on tutkittu."
Kuulostaa mielenkiintoiselta. Mistä kuulit?
Varman haluaisin nukkua pois ilman kipuja!
:-)
on joskus sanonut, että paleltumiskuolema on kivuttomin ja hukkuminen kauhein.
Minä haluaisin kuolla nukkuessani.
Lakata hengittämästä ja kuolla pois,
mutta en vielä pitkään aikaan.
Tässä on keskeneräisiä töitä vaikka millä mitalla, etten nyt vielä ainakaan jouda kuolemaan... :)
Kaikkein hirveintä olisi riutua järkyttävissä tuskissa ja tehdä kuolemaa viikkokausia!
Olen nähnyt keski-ikäisen henkilön tekevän sellaista kuolemaa, kärsien tuskallisista palovammoista.
Jos vain mitenkään saan valita, en halua kuolla sillä tavoin.
"hukkuminen kauhein"
Minä taas olen kuullut päivastaista. Kertojana oli ihminen, joka melkein hukkui. Lopussa olo on kuulemma rauhallinen ja välinpitämätön omaa kuolemaa kohtaan. Johtunee hapen vajauksesta aivoissa.
Menisin Urho Kekkosen kansallsipuistoon, valitsisin yksinäisen tunturin, pystyttäisin sinne teltan (vaikka onkin KP:ssa kiellettyä) ja nukkuisin pois.
Haluaisin että minut poltettaisiin Kampintorilla kidutuspaaluun sidottuna ja että paikalla olisi paljon yleisöä. Tätähän harrastettiin Suomessa ihan yleisesti vähän yli sata vuotta sitten, kun kristilliset arvot olivat vielä kunniassa.
Taisin olla itse asialla.
Minä haluaisin kuolla nukkuessa. Tietämättä siitä mitään.
kohdata kuolemani silmästä silmään. Haluan nähdä mille antaudun viimeisen kerran. En halua jättää sitä kokematta, sehän on viimeinen kokemus mitä meillä on.
Ensinkin, ikäviä nuo selittämäsi kuolemantapaukset.
Paras tapa lähteä täältä Taivaan iloon olisi kentälle kupsahdus.
Olisi huono homma esim virua jossain laitoksessa "kasvina".
Kuolemanpelkoa ihminen tuntee varmaankin jossain vaiheessa elämäänsä. Tunnen erään vaimoihmisen, joka miehensä kuollessa kiitti suurella äänellä Jumalaa ja oli iloinen, kun mies pääsi "kotiin".
Emme me lakkaa kuoleman jälkeen olemasta, elämä jatkuu vaan.
Et sinäkään lakkaa olemasta muutoin, kuin maalliselta kantilsta ajateltuna, tämä maanpäällinen elämä tietysti loppuu ruumiin mennssä epäkuntoon, elinkelvottomaksi.
mutta vastoin oletuksiasi kun kuolen, niin se on sitten siinä. Muuta ei enää ole eikä tule. Jotenkin ikävä juttu, mutta niin se vaan on.
Minä ainakin HALUAN lakata olemasta.
ei kuole.
Jaa, no mikäs hätä tässä sitten on? Milloin kuoleminen on loppunut?
..sopisi että kaikki olisi valmista ja menisin pehmeästi tajuttomaksi ja siitä nopea sydänpysähdys.
Olen käynyt jo niin lähellä, että ei pelota yhtään. Olen jatkanut sukua ja nauttinut, joten arkku auki...täältä tullaan..;-D
onnellisena tietäen, että on saanut elämässään hyvää aikaan ja tietäen, että eloon jäävät läheiset pärjäävät.
Käytännössä tietenkin toivoo myös kivutonta kuolemaa. Jos kysymystä hieman rajataan: Miten toivoisit tulevasi teloitetuksi? Vastaisin, että joko giljotiinillä tai 100 kiväärin yhteislaukauksella rintaan ja päähän. Nämä olisivat ainakin kivuttomia, mutta toisaalta jättäisivät rumaa jälkeä perheelle haudattavaksi.
Mietittyäni tovin tulin siihen tulokseen että tärkeämpää on pohtia miten haluan elää tämän ainoan elämäni.
Täältä on jossakin vaiheessa lähdettävä eikä tapaa voi oikeastaan valita paitsi yhdessä tapauksessa ja sitä en halua.
kunhan se vain tapahtuisi salamasta päähän -periaatteella, eli nopeasti ja kivuttomasti. Ei olisi kivaa kuolla hitaasti kärsien, mutta sitähän ei tiedä miten äijän käy. Se vähän pelottaa. En pelkää itse kuolemaa, mutta kuolemistapa, siis tuskallinen sellainen, pelottaa. Täytyy varmaan vaan olla kuolematta, niin minimoidaan riskit.
Minunkin vastaukseni tuli jo heti ketjun toisessa vietissä...
Saappaat jalassa haluan täältä lähteä, en letkuissa ihmisarvottomana kituen.
Kerran se vaan kirpasee ja se oli sitten siinä.
että haluaisin kuolla niin mahtavaan orgasmiin, että se räjäyttäisi tajuntani ja aiheuttaisi sydämen pysähtymisen. Kuolisin siis liialliseen onnellisuuteen ja hyvänolon tunteeseen.
Mutta sitten tulin ajatelleeksi tarkemmin, että jos tämä tapahtuisi partnerin kanssa, niin se ei taatusti olisi partnerille mikään onnellinen kokemus, vaan pikemminkin erittäin ikävä tapahtuma. Siitä voisi tulla ko. ihmiselle valtava, seksielämän tuhoava trauma koko loppuelämäksi, enkä toki haluaisi tuottaa kenellekään mitään sellaista.
Ja jos tämä taas tapahtuisi "oman käden kautta", niin en myöskään haluaisi että omaiset/läheiset löytäisivät minut kuollena nojatuolista housut kintuissa ja kalu kädessä. Se ei kuulosta kovinkaan ylevältä tavalta poistua maailmasta ja jäädä omaisten viimeiseksi muistikuvaksi.
Joten päädyin sittenkin ajatukseen, että haluaisin kuolla rauhallisesti omassa sängyssäni nukkuessani, aivan kuten usein todetaan että "hän vain nukkui pois".
Jostain syystä mieleeni tuli lukemani vanha tarina, taisi olla Rod Judkinsin kirjasta Shitopolis (mutta en ole tästä aivan varma), jossa epätoivoinen hemmo suunnittelee itsemurhaa ja ottaa purkillisen pillereitä. Mutta ottaakin vahingossa väärän purkin, joka sisältää vain ulostuslääkettä ja niihinhän ei kuole, mutta onneton paskantaa asuntonsa niin perusteellisesti ettei haju lähde koskaan pois.
Voisi olla myös hauskaa nauraa itsensä kuoliaaksi...
Miten tahansa sitten lähdenkin, niin en kuitenkaan haluaisi päästä tälle listalle:
http://www.darwinawards.com/darwin/
Toistaiseksi sinne on kai yltänyt vain yksi suomalainen, vaikka toinenkin on kai ollut ainakin ehdokkaana
http://www.ylioppilaslehti.fi/2001/011214/011214darwin.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Darwinin_palkinnot
Nykyään en oikeastaan paljoa ajattele henkilökohtaista lähtöäni täältä. Eiköhän se tule sitten ajakohtaiseksi, kun hetki lähestyy. Olen ajatellut joskus tehdä sellaisen hoitotestamentin, ettei mitenkään pitkitetä lääketietteelisi elämääni kun olen 80 - 90. Mikäli dementoituisin vois syöttämistäkin harkita, mikäli vanhuuttani en ymmärtäisi itse syödä. Minusta ihmisen pitää antaa hiipua täältä luonnollisesti pois, kun biologinen ajanmäärä alkaa tulla täyteen. Iisak siunasi poikansa ja vetäytyi kuolemaan. Sanoohan sanakin että nykyisen ihmisen elinaika on 70 - 80 vuotta. Psalmi 90:10. Mitään kuoleman tietoista joudutamista en hyväksy. Minusta kuolema on kaunis asia, kun ajallinen tehtävä on täällä suoritettu. Hautajaiset eivät ole seurakunnassani erityinen surujuhla, vaikka kyllä läheiset kokevat surua kun eivät voi täällä enää rakkaimpansa kanssa seurustella, mutta se on se ihana jälleennäkemisen usko. Eihän ero ole sittenkään kovin pikäaikainen. Itse olen menetänyt kuoleman kautta vanhempani, muutaman ystävän, tuttavia. Erään ystäväni kuolemasta tulee pian kuusi vuotta. Menehtyi syöpään reilussa vuodessa. Kävin häntä usein katsomassa terveyskeskuksessa ja juttelimme taivaasta, ja edesmenneistä ystävistämme. Totesin että mikäli mahdollista vie terveisiä tutuille. Jotenkin kuolevan vierellä olen kokenut jotakin majesteettisen juhlavaa. Kieltämättä ennen uskoontuloa pelkäsin ihan hirveästi kaikkea kuolemaan liittyvää, myös kuolleita eläimiä oli vaikea katsella. Tietysati sitä toivoisi, että saisi kuolla toimintakykyisenä ja ilman laitosvaihetta. Ainakin tällä hetkellä sama annetaanko aikaa valmistautua vai tuleeko se sitten silmänräpäyksessä esim. sydäninfarktissa, joka on itselleni ehkä todennäköinen kuolinsyy. Tulee mieleeni Jeesuksen sanat "Minä olen ylösnousemus ja elämä . Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole." Joh. evank. 11:25-26.
Meinasin lähteä mukavasti viime vuonna mutta kihlattuni hoksasi ja soitti ambulanssin paikalle viimehetkillä. Odoteltiin saunan lämpiämistä ja sanoin ottavani parin tunnin torkut ennen kylpyvuoroa. Noh, en perkele tajunnut että verensokerini olivat hälyyttävän alhaalla(diabetes). Armaani tuli sitten herättelemään, vaan ylläripylläri enpäs sitten herännytkään vaan olin kylmän hien peitossa ja silmät kääntyneenä ympäri.
Valkotakkisedät(oikeasi punaiset takit) sitten löivät glukoosiseosta suoraan suoneeni rötkötellessäni sängyssäni. Meinas sitten tulla turpakekkerit kun herätessäni kaksi outoa korstoa seisoo sänkyni vieressä, enkä tietystikään ymmärtänyt miksi jotkut olivat tunkeutuneet pyhälle alueelle eli kotiini.
Kun pelastushenkilökunta sitten poistui varmistettuaan virkoamiseni(noin tunnin sisällä), alkoi helvetillinen horkka ja tärinä kun ruumiini alkoi toipua shokista.
Sanoinkin että jos jollain tapaa pitää lähteä niin näin sitten. En olisi tuntenut enkä tajunnut mitään mutta se takaisin virkoaminen oli vittumaisinta mitä ikinä olen kokenut. Voin rehellisesti sanoa että en enään pelkää kuolemaa. Suurempi trauma tais jäädä tulevalle puolisolleni.
Olit vain tajuttomassa tilassa, et kuolleena. Sielusi oli koko ajan rumiissa. Kun on kuollut sielu on silloin eronnut ruumiin ulkopuolelle. Ei kokemustasi voi verrata kuolemaan. Emmehän nukkuessammekaan kommunikoi ympäristömme kanssa kuin hieman alitajuisesti.
En minä väittänytkään olleeni kuollut!
Tajuton tietysti olin hypoglykemian vuoksi ja shokissa mutta tilanteen jatkuminen olisi johtanut todennäköisesti kuolemaan. Siitä olen varma etten olisi tuntenut mitään kuollessani.
Jos lukisit tekstit vaikka kahteen kertaan niin voisi jotain päähän jäädäkin!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hypoglykemia
Unessa ja tajuuttomuustilanteissa ei ole kysymys mistään kuolemasta. Ei sinulla ole ollut vielä kokemusta mitä kuolemassa sitten todella tapahtuu. Kun ollaan tajuttomuudessa ovi on silloin auki sillä hetkellä molempiin suuntiin. Tajunata herää ajallisen tai ajattoman puolella. Sä käännyit vielä ajalliseen. Tietysti tämä on sitten vakaumuksen asia: ateistina uskot, että elämäsi olisi vain loppunut siinä. Uskovana tiedän, että mikäli olisit kuollut olisit tullut tajuntaan siellä ajan rajan toisella puolella. me ymmärrämme nämä jutut toisella tavalla.
Luulet ymmärtäväsi!
Kun sais viimeisen kerran syödä velaksi.
Yhtä tyhjin taskuin haluaisin lähteä kuin tänne tulinkin.
Kuoleminen sinällään ei pelota.
Tuskakin on jo vanha tuttu tällä iällä.
Toivon etten ainakaan häpäise olemassaoloani tulemalla uskoon ennen kuolemaa.
Samahan ser minulle siinä vaiheessa on mutta en haluaisi olla huonona esimerkkinä kaikenmaailman jeesusvammaisten urbaanilegendoissa.