Montako ateistia palstalla on, jotka ovat aiemmin olleet uskossa?
Ilmoittautukaa!
Teotwawki
29958
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
18 vuotiaaksi asti, mutta sen jälkeen aloin itse miettimään asioita.
En kyllä edelleenkään tiedä, olenko ateisti vai agnostikko, mutta uskomatonta aikaa on melkein 30 vuotta.
Ziisus että aika menee nopeaan.....Eipä silti, muistan ko. ajan aika hyvin.
ainakin, kun uskalsit sanoa sen. Epäilen nimittäin, että hartaasti uskovaisten uskoa ei horjuta mikään. On tehty tutkimus siitä, että miten maailmanlopunennustjille käy, kun se ei tulekaan. Heidän uskonsa vahvistuu.:-D))))))))))))))
Minä en ikinä ollut uskovainen. isäni ja äitini oliavt uskovaisia 80-luvun puoliväliin mutta perheeni vastoinkäymiset muutti tilanteen.
ole ikinä ollut uskovainen. Sitä yritettiin tyrkyttää niin koulussa, kuin partiossakin, mutta ei vain iskostunut päähäni.
..miten hartaasti uskovainen lopujen lopuksi olin. Seurakunnan nuorten porukassa pyörittiin, ja isosena kolmena kesänä rippileireillä.
Ihan hienoa aikaa sinänsä, vaikka myöhemmin olenkin ollut hieman "vihainen" siitä, että annoin kusettaa itseäni niillä kaikilla puolitotuuksilla, joita itsekin sitten syötin nuoremmilleni.
Sen verran kyllä ajasta muistan, että ymmärrän kyllä uskovien kirjoituksia täälläkin aika hyvin. Niin vaikeaa oli ymmärtää ateistista maailmankatsomusta. Ehkä siihen vaikutti eniten se, että ei osannut kuvitella oikein mitään muuta kuin perusluterilaisen lähestymistavan asioihin. Olihan niitä iskostettu mieleen ihan penskasta lähtien.
"Sitä yritettiin tyrkyttää niin koulussa, kuin partiossakin, mutta ei vain iskostunut päähäni. "
Minäkin olen aina ollut ateisti vaikka olen käynyt helluntailaisten leireillä sekä iltamissa, rippikoulun, mummon kanssa kirkossa ja pyhäkoulussa. Taidan olla aika kovapäinen ;-)
olin uskossa, ja suorastaan suuri Jumalan profeetta(my ass vittu)
Olen ollut tapakristityn perheen lapsi, mutta en ole koskaan kokenut olevani "ylhäältä uudestisyntynyt" tai muuta vastaavaa sontaa. Olen siis saanut tapakristillisen kasvatuksen, mutta se ei tepsinyt, koska olin liian utelias ja otin mieltä vaivaavista asioista itse selvää.
..ymmärsin jo alle kouluikäisenä, että jumalasatu on todella satua. Pesunkestävä atte siis.
Olin pesunkestävä uskovainen ... Niin se maailma muuttuu ..
Lakkasin uskomasta joulupukkiin viisi vuotiaana. Sanoin vanhemmalle veljelleni, että en usko joulupukkiin ja hän sanoi, että en minäkään. Silloin loppui uskot kaikkiin satuolentoihin. Jumalaa olen aina pitänyt mielikuvitusolentona.
..ollut seurakunnan leirillä, rippileirillä ja osallistunut uskonnon opetukseen. Aina tunsin sisäistä kuvotusta koko sekoilua kohtaan. Ihmettelin lapsena, että miten aikuisille ihmisille ei oltu kerrottu että satua raamattu on.
Sitä ei voi laskea, kun lapsena pelkäsin, että se onkin totta. Lapsille nyt voi uskotella mitä vaan.
ainakin. Isä on hellari ja lähes kiihkouskova ja äiti tuntee omaavansa "henkilökohtaisen" uskon myös. Sisarukset ovat kaikki mukana seurakunnan toiminnassa, itse kävin vain pienempänä pyhäkoulussa. Uskoin tavallaan kaikkiin jumalahössötyksiin, sillä en ollut koskaan syvällisemmin niitä pohtinut. Lukionkin evoluutio-opetus oli niin kammottavaa että oli helppo itselle todeta että tuo teoriahan on täynnä virheitä. Kaikenlainen hihhulointi oli silti mielestäni perseestä, joten en mennyt mukaan seurakunnan toimintaan.
Kun aloin pohtimaan asioita, selasin netistä jostain kirkon propagandasivuja, ja Dawkinsin Jumalharha-kirja osui silmiin. Lainasin kirjan ja siellä pohdittiin juuri samoja uskonnon ongelmia, jotka sittemmin ovat osoittautuneet uskovaisille täysin mahdottomiksi vastata. Vaikka periaatteessa olin jo ennen kirjan lukemista erittäin skeptinen uskontoja kohtaan, teki kirja minusta lopullisesti ateistin.
Lapsena olin seruakunnan päiväkerhossa. Alle kouluikäinen ei oikein voi olla ateisti, mikäli aikuiset sanovat, että jeesus elää.
n. 10 vuotiaana kysyin isältäni, että kuinka voi olla, että ihmiset uskovat samaan aikaan raamattuun kun evoluutioon ja tieteeseen ylipäätään.
Ehkä tuosta kysymyksestä alkaen (tietty vähän ennemminkin jo, että olen voinut kysyä mieltä askarruttavaa asiaa) olen epäillyt koko touhua.
Kävin kuitenkin rippikoulun ja isosleirit tuli kierrettyä ahkerasti. Ikinä en kuitenkaan uskonut, vaan ihmettelin koko homman pointtia, sillä olin lukenut paljon alkuräjähdyksestä, evoluutiosta ym, joihin uskoin.
n. 17 vuotiaana tajusin, että olen ateisti, ollut jo vuosia. Sana ateisti vain oli pannassa meillä päin. Silloin uskalsin oikeasti myöntää olevani ateisti.
Vastaus siis: olen uskonut jumalaan alle kouluikäisenä. Sittemmin en asiaa miettinyt, kunnes nuorena tajusin olevani ateisiti.
Varmasti jollain tasolla uskoin jumalaan suunnilleen teini-iän alkamiseen saakka, kun sellaisesta niin paljon kerran puhuttiin. En silti varsinaisesti uskovainen ole mielestäni koskaan ollut, koska noin nuorena sitä ei edes ollut kovin hyvin selvillä uskontojen opeista. Sen lisäksi epäilin jumalan olemassaoloa varmasti ihan siitä lähtien, kun koko käsite yleensäkään kiinnosti enemmän kuin tissiruokinta.
Ateisti olen ollut varmaankin noin 13-14-vuotiaasta lähtien. Silloin todella valaistuin huomaamalla, että uskontoja on maailmassa hyvin paljon eikä mikään niistä ole toistaan vakuuttavampi. Lisäksi yliluonnollisen käsite alkoi jo silloin harata maailmankuvaani vastaan miettiessäni, että mistäköhän semmoinen jumala sitten voisi koostua. Jos sanotaan, että jumala ei koostu materiasta tai että jumala on toisessa ulottuvuudessa, sanotaan samalla myös, ettei tämä jumala voi vuorovaikuttaa luonnon kanssa.
Olen ollut aina uskossa. Ja mitäpä muuta voisin, koska todisteet Jumalasta ovat niin kiistattomat: Jumalan luomistyö ts. maailma ja kaikki tämä elämä.
En siis varsinaisesti liene ateisti ;D
Huvittaa nuo teidän kiistattomat todistee: raamattu ja koska-musta-tuntuu-siltä. Huh
Niin. Minkäs noille kiistattomille, sinunkin aistein havaittavissa oleville, vakuuttaville todisteille mitään mahtaa ;D
Helposti. Jättää vain nuo sadut omaan arvoonsa. Vaivatonta.
Vaikka olen hihuillut joitakin vuosia, en koskaan saanut mitään kokemusta jumalan tai jumalien olemassaolosta, enkä ole koskaan tavannut ihmistä jolla olisi ollut. Etsin jonkun aikaa, mutta en tainnut uskoa mitään, kun ei ollut mitään uskottavaa. Henkinen elämäni onkin enemmän tantrisella suunnalla ja se ei liity jeesukseen tai jumalaan mitenkään.
Vedin seurakunnan iltapäiväkerhoa, opetin pyhäkoulua ja olin rippileirillä isosena. Repikää siitä.
***
Rukoilin joka ilta aina ennen nukkumaanmenoa, mutta en käynyt kirkossa koska siellä oli tajuttoman tylsää. Rippileirillä angstasin ja poltin Raamattuni lulz.
Kirkkoon olen kuulunut ja rippikoulunkin käynyt. En koskaa oikeastaan uskonut kunhan seurasin noita "pakollisia" elämänvaiheita. Vasta työelämässä keskustelin erään työtoverin kanssa joka kysyi minulta mikä minun suhteeni jumalaan on. Vastasin rehellisesti että en tiedä.
En ollut sitä koskaan edes ajatellut. Päätin ottaa selvää ja aloin lukea raamattua. Tulos oli että uskovaa minusta ei saa vaikka kuinka yritin. Myöhemmin erosin kirkosta. Ei tämä tutkiskelu ja raamattuun tutustuminen ollut turhaa sillä aloin ymmärtää paremmin miten ihmisen mieli toimii. Minusta on järjetöntä väitellä jumalan olemassa olosta koska asia ei ole todistettavissa. Parempi olisi ymmärtää miksi ajattelen kuten teen. Samalla ymmärtää paremmin miksi toiset tekevät samoin (ajattelevat kuten tekevät).
uskoin raamatun juttuihin nuorena vaikken koskaan mikään uudestisyntynyt ollutkaan, sitten meni pari vuosikymmentä jolloin en tiennyt uskoako vai ei, vasta viime vuosina nettikeskusteluja pitkään seurattuani olen hylännyt raamatun "totuudet" kokonaan ja päätin olla agnostikko. Mutta pidän ovet auki ateismillekin. :)
Kristityksi opetettu, muttei tainnut koskaan purea minuun henkilökohtaisella tasolla. Kai uskottelin itselleni ja perheelleni uskovani lapsena, mutta olihan se lopulta myönnettävä ettei jumala merkinnyt minulle yhtikäs mitään.
Jaoin pikkulikkana (n.3 tai vuotiaasta about 8 vuotiaaksi) makuuhuoneen uskovaisen mummoni kanssa. Hän kertoi usein juttuja raamaatusta. Saattaa olla että pidin tarinoita totena siinä, kuin isäni kertomia karhusatujakin.
7-vuotiaana kuitenkin tulin tietoiseksi siitä, että kristinusko ei istu minun käsityksiini. Joulupukkiin taisin kuitenkin uskoa vielä senkin jälkeen. Rippikoulun kävin painostuksen alla. Olisin halunnut erota jo silloin kirkosta, mutta en saanut vanhemmiltani siihen lupaa. Täytettyäni 18, erosin kirkosta. Liityin myöhemmin vähäksi aikaa kirkkoon, kun tuttavani vaati minut lapsensa kolmanneksi kummiksi.
Päiväkerho-ala-asteikäisenä minulla oli kyllä monia erittäin uskonnollisia opettajia ja yleistä jeesustelua harjoitettiin em. laitoksissa muutenkin kuin uskontotunneilla. Kotona sen sijaan olen saanut neutraalin kasvatuksen, eivätkä vanhempanikaan ole uskiksia. He myöntävät etteivät tiedä asioista että uskaltaisivat varmaksi sanoa kumpaankaan suuntaan, kuuluvat kirkkoon mutta eivät käy siellä kuin jouluna ja sukulaisten juhlissa. Minä keskityin lapsena monipuoliseen lukemiseen ja oppimiseen jumalharhoista kiinnostumisen sijaan.
varmaan jonkinsortin uskovainen 9-15 ikävuoden välillä. Ripari ei ainakaan minua saanut uskistumaan. Äitini kertoi, että oli yrittänyt saada minua kirkon kerhoon 5 vee ikäisenä, mutta en suostunut menemään. Aika paljon ex-hellareita täällä.