Siis sellaisia, jotka haluavat Suomeen pystytettävän Neuvostoliitossa toteutetun yhteiskunnallisen systeemin, tai sen parannetun version?
Mikä mahtaa olla tuollaisten ihmisten lukumäärän suuruusluokka?
Paljonko Suomessa on vielä aitoja
9
1371
Vastaukset
eli kaiken venäläisen kritiikitön ihailu ei ole niin harvinaista kuin luulisi. Monet entisistä kommunisteista ovat nyky-Venäjän ihailijoita ja kannattavat Suomen yhdistämistä äiti-Venäjään yhtä innokkaasti kuin taannoiseen Neuvostoliittoonkin. Kyse ei alun alkaenkaan ole ollut aatesuunnan vaan imperiumin ihailusta. Vai voiko kukaan nimetä ainoatakaan kommunistia, joka olisi Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen alkanut suhtautua Venäjään vihamielisesti?
Russofiileja löytyy kommunistisista sirpalepuolueista, Vasemmistoliitosta ja vihreistä, mutta myös sosialidemokraateista ja kekkoslaisista vanha-keskustalaisista. Tiedotusvälineisiin ja kulttuuriorganisaatioihin, erityisesti valtakunnallisiin ja maakunnallisiin, heitä on pesiytynyt paljon, joten heillä on näkyvyyttä huomattavasti enemmän kuin heidän lukumääränsä edellyttäisi.
Valistunut arvaukseni on, että Suomen Venäjään liittämistä haluavia on 120.000-150.000.- xpy
Tiedän monta kommaria, jotka EIVÄT koskaan ole halunneet liittyä Venäjään tai Neuvostoliittoon. Mutta en ensimmäistäkään joka haluaisi...
- REDSKIN!
xpy kirjoitti:
Tiedän monta kommaria, jotka EIVÄT koskaan ole halunneet liittyä Venäjään tai Neuvostoliittoon. Mutta en ensimmäistäkään joka haluaisi...
Itse en ainakaan kannata (nythän se on vaikeaa) tai ole koskaan kannattanut Neuvostoliittoon liittymistä...Moni sosialistinen maa ei liittynyt Neuvostoliittoon vaikka vapautui NL:n avulla esim.Korea. Itse uskonkin että kun Suomi vapautetaan ja maa otetaan kansan haltuun siitä luodaan riippumaton sosialistinen työväentasavalta!
http://www.myspace.com/409579252
- KOMMUNISTI???
Kukaan todellinen kommunisti ei pitänyt Neuvostoliittoa kommunistisena maana!Ihan vaan siitä syystä ettei se ollut sellainen:D Siellä oli sosialistinen järjestelmä,josta pian luovuttiin ja alettiin painottaa suurvaltapolitiikkaa sosialismin kustannuksella.Sokeakin saattoi todeta eturyhmä järjestelyt ja erioikeudet sen myötä mihin porukkaan kuului!SE EI OLE KOMMUNISMIA!!!Kannattaa tutkia Marxia ja sitten pohtia asiaa uusiksi,noin niinkuin faktojen pohjalta,moni kysymys saattaa silloin tulla vihdoin vastatuksi!
- Kapitalisti1967
Ja sosialistisesta järjestelmästä luovuttiin nopeasti, koska se johti täydelliseen kaaokseen ja nälänhätään. Ihmiset varastivat epätoivoissaan ruokaa ja polttivat huonekaluja pysyäkseen lämpiminä. Siksi ei ole todellista kommunismia, koska todellinen kommunismi johtaa pääoman tuhoutumiseen.
- Tulee vielä
Kapitalisti1967 kirjoitti:
Ja sosialistisesta järjestelmästä luovuttiin nopeasti, koska se johti täydelliseen kaaokseen ja nälänhätään. Ihmiset varastivat epätoivoissaan ruokaa ja polttivat huonekaluja pysyäkseen lämpiminä. Siksi ei ole todellista kommunismia, koska todellinen kommunismi johtaa pääoman tuhoutumiseen.
Vanhan kommunismin loppu oli vain hullun johtajuuden huippu.Tosiasia on,että kapitalismi loppuu tasan sinä päivänä,kun sijoittajat toteaa,että ei kannata enää sijoittaa kun ei ole sata varmaa saako voittoa.Muuten on edessä kaikkien yhteiskuntien romahdus,sijoittajia kun ei voi pakottaa sijoittamaan.Kommunismissa missä ei ole koko pääoma käsitettä,tällaista tilannetta ei pääse koskaan syntymään.Aina on jatkuvuutta,toisin kuin kapitalismissa,missä kaikki päättyy aina lamaan.
- Toveri Kapitalisti
lukumäärää, mutta toivon sen olevan lähellä nollaa. Ei ole väliä ihannoiko neukkulandiaa vai ei. Kommunismi kaikissa muodoissaan on pahasta.
- Mikä lienee määrä?
Paljonko niitä Safkan jäseniä on nykyään Suomessa?
- Kommunismionnousussa
Koko ajan liittyy lisää,sitä mukaa kun kapitalismi syrjii heidät yhteiskunnan ulkopuolisiksi.Kasvava trendi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1931462
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138923- 85892
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?57883- 53806
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t255693Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10690Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä334664Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58654Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74626