Voiko olla mahdollista että on unohtanut lapsuudessa koetun hyväksikäytön/ahdistelun, kun mieli on "suojannut" itsensä?
Mitä oireita tällaisessa tapauksessa ihmisellä on myöhemmässä elämässä?
voiko trauma unohtua?
..........
13
4745
Vastaukset
- Varjolilja
Terapeuttini on sanonut, että unohdus voi olla vuosia tai vuosikymmeniäkin. Hän sanoi, miten monta vuotta se keskimäärin on, mutta en nyt muista sitä enää. Oireet ovat kai usein kehollisia, minulla esimerkiksi niin, että kosketus on tehnyt minut "hulluksi" tai sitten jähmettänyt minut liikunta-, toiminta- ja ajattelukyvyttömäksi. Muiden oireista en tiedä mitään. Vielä voi olla kehittynyt dissosiaatio, jonka avulla voi eristää itsestään tunteet, ajatukset, kehon aistimukset, menettää esimerkiksi osittain ihosta tuntoaistimuksen, josta siitäkään ei ole tietoinen. Tällaista minulla.
Hoito on pitkällinen ja voimia kysyvä. Siinä yhdistetään takaisin noita osia, että voisi samanaikaisesti olla tietoinen ajauksista, tunteista ja kehon aistimuksista, ei vain jostain niistä tai ei ehkä yhdestäkään. Ihmisen tulisi voida kokea olevansa ehjä ja kokonainen, voida kokea noita kaikkia samanaikaisesti. Itse en siihen vielä pysty, mutta koetan opetella vähitellen terapeutin kärsivällisessä ohjauksessa.- tiiku83
traumoja seks.hyväksikäytöstä.olin vain aika "vanha"lapsi:14v.ihmettelin melkein 10 vuotta miksi olin niin erilainen kuin muut,tai ainakin luulen niin.aina kun telkkarista näkyy jotain piip kuvaa niin mä vaivaannun ja häpeän.ja en oikein nauti seksistä.kävin toista vuotta traumaterapiassa mutta nyt olen ollut ilman.ja yli vuoden päivät olen kärsinyt dissosiaatiosta vai mikä sen nimi onkaan.ja mukava lähtä pian töihin kun en ole aito...toivottavasti kukaan ei huomaa.enpähän ainakaan enää jännitä sosiaalisia tilanteita.eli vastaus kysymykseen on että tällaisia ongelmia voi tulla aikuisena!(olen 25v 2 lapsen äiti)
- pitkä on toitorupeama
Muisti ja unohtaminen ja niistä keskustelu.Traumoja ja traumoja ja dissosiaatioita ja depressioita yn.ym.Kehollisia ja psyykkisiä.Tunteiden eristäminen,aistimukset ja ajatukset jne.Ihania substantiiveja ja adjektiiveja vilisee sen verran paljon nykyajan maailmassa,että en kyllä ihmettele,miksi sairaita ja neuroottisia pelkoa täynnä olevia ihmisiä jonottaa terapeuttien odotushuoneissa.
Kuka on sanonut,että hoito on pitkällinen ja voimia vaativa,kuka?Terapeuttisi tietenkin,koska pitkähoitosuhde on hänelle rahallisesti tuottoisampi kuin lyhyt muutaman keran pika-apu.Tottakai hoito kestää monta monta,sehän on selvä.Ensin terapeuttisi latelee utopistista terapiateutoutta ja psykologiaa muistiisi.Siihen menee sinulta seuraavat kymmenen vuotta,kun ajattelet ja pohdit kuulemaasi terminologiaa psykologian alalta.
Sinähän olet tosi kiltti kun alistut terapeuttisi tahtoon.Ajattele nyt hyvä ihminen omilla aivoillasi.Ei terapaeutti niiden kaikkien erikoisten sanojensa takana ole muuta kuin tavallinen ihminen omine ongelmineen.Terapeuttia on aikoinaan kiinnostanut psykologia ja hänelle se on tiedettä.Sinä olet hänen elättäjänsä,jotta hän saa rahaa elääkseen niin siksi sinun on tyydyttävä maksajan osaan,vaikka et niin innostunut siihen olisikaan ja voisit saada tuollakin rahalla itsellesi vaikka mitä kaunista ja kivaa uutta.Unohdat traumasi,kun puet päällesi ihania uusia vaatteita ja koristelet kotiasi. - Varjolilja
pitkä on toitorupeama kirjoitti:
Muisti ja unohtaminen ja niistä keskustelu.Traumoja ja traumoja ja dissosiaatioita ja depressioita yn.ym.Kehollisia ja psyykkisiä.Tunteiden eristäminen,aistimukset ja ajatukset jne.Ihania substantiiveja ja adjektiiveja vilisee sen verran paljon nykyajan maailmassa,että en kyllä ihmettele,miksi sairaita ja neuroottisia pelkoa täynnä olevia ihmisiä jonottaa terapeuttien odotushuoneissa.
Kuka on sanonut,että hoito on pitkällinen ja voimia vaativa,kuka?Terapeuttisi tietenkin,koska pitkähoitosuhde on hänelle rahallisesti tuottoisampi kuin lyhyt muutaman keran pika-apu.Tottakai hoito kestää monta monta,sehän on selvä.Ensin terapeuttisi latelee utopistista terapiateutoutta ja psykologiaa muistiisi.Siihen menee sinulta seuraavat kymmenen vuotta,kun ajattelet ja pohdit kuulemaasi terminologiaa psykologian alalta.
Sinähän olet tosi kiltti kun alistut terapeuttisi tahtoon.Ajattele nyt hyvä ihminen omilla aivoillasi.Ei terapaeutti niiden kaikkien erikoisten sanojensa takana ole muuta kuin tavallinen ihminen omine ongelmineen.Terapeuttia on aikoinaan kiinnostanut psykologia ja hänelle se on tiedettä.Sinä olet hänen elättäjänsä,jotta hän saa rahaa elääkseen niin siksi sinun on tyydyttävä maksajan osaan,vaikka et niin innostunut siihen olisikaan ja voisit saada tuollakin rahalla itsellesi vaikka mitä kaunista ja kivaa uutta.Unohdat traumasi,kun puet päällesi ihania uusia vaatteita ja koristelet kotiasi.Terapeutillani riittää hoidettavia ilman minuakin. Raha, sen saaminen tai menettäminen ei merkitse minulle yhtään mitään. Sitä vain pitää olla sen verran, että selviydyn välttämättömistä menoistani ja voin sanoa, että menoni ovat pienet. En tarvitse juuri mitään. Valtaosan ruoastakin kasvatan itse sekä myös valmistan. Minulla ei ole juuri mitään tarpeita. En välitä uusista vaatteista tai kodin laittamisesta yhtään. Minulle kelpaavat aivan hyvin vanhat omat ja toisten hylkäämät vaatteet. Mikään ulkonainen ei herätä minussa mitään intohimoja.
Ei ole terapeuttini keksintöä, että terapiani on pitkäkestoinen. Sen sanoi jo psykiatri ja sen totesi kelakin, eikä myöntänyt minulle kuntoutuspsykoterapiaa, sillä sekään aika ei arvioiden mukaan riitä. Itse olen kokenut, että hoito vaatii voimiani ja paljon. Muutaman kerran pika-avusta ei ole ole apua kuin ehkä viikoksi, senkin olen huomannut. Se auttaa nopeasti, mutta vaikutus on lyhytaikainen ja siten melko turha. Terapiaani haittaavat monet pelkoni, joita ei tuosta noin vain pyyhkäistä pois, kun en edes koe mitään yhteyttä itseeni. Kehossani vain on jokin irtonainen vailla mitään yhteyksiä oleva puristus tai jännitys, eikä se lähde millään pois, paitsi dissosiaatiolla tai fyysisellä tekemisellä, ja terapialla. Siellä niitä pelkoja avataan ja houkutellaan. En ole terapeutilleni mikään kiitollinen hoidettava, vaan turhauttava. Kysyy terapeutilta suurta kärsivällisyyttä kestää kaltaistani ihmistä.
Hänen antamansa tieto ei ole mitään utopiaa, vaan se auttaa minua ymmärtämään itseäni ja avaamaan niitä monia lukkoja, joita minussa on ja joille en itse voi mitään. Terapiasta on hyötyä myös miehelleni ja parisuhteessamme. Mieheni kannustaa minua jatkamaan vaikeuksista huolimatta.
Aikakaan ei merkitse minulle mitään. Minulla ei ole menneisyyttä tai tulevaisuutta. On vain tämä hetki. Ei haittaa yhtään, että terapiaan kuluu aikaa. Siihen on jo mennyt kolme vuotta ja vajaan vuoden olen ollut traumaterapeutin hoidossa ja se on ollut oikeaa hoitoa minulle. Itse olen sen kokenut ja havainnut.
Kyllä minä olenkin kiltti, aivan liian kiltti olen ollut. Terapeuttini opettaa minua olemaan vähemmän kiltti, kuuntelemaan ja havainnoimaan itseäni ja omia tarpeitani, joihin minulla ei tällä hetkellä ole yhteyttä. Hädin tuskin tunnen nälkää tai väsymystä. Voisin melkein olla syömättä ja nukkumatta nykyään.
Minua psykiatria, mielialalääkkeet ja psykoterapia ovat auttaneet. Ilman niitä tuskin olisin tässä kirjoittamassa. Tosin moni voi toivoa sitäkin, etten kirjoita, mutta myös se on minulle yhdentekevää.
- Ei unohdu koskaan
Traumat jäävät ihmisen pitkäkestoiseen muistiin siinä kuin mikä tahansa muukin tieto.Ihmisen muistikapasiteetti on lähestulkoon rajaton.Joten traumoja ei kannata edes yrittää unohtaa,sillä niitä ei muistista pois saa.Siellä ovat ja pysyvät.Toinen asia on miten niihin traumoihin suhtautuu.
Nykymaailma on keskittynyt hyvin voimakkaasti oman itsen ja ihmisten aiheuttamien "kolausten" ns "traumojen " pohdiskeluun.Psykologia ja psykologinen kuten psykiatrinenkin ajatusmaailma on saanut aikaan sen,mitä olemme jo kauan odottaneetkin.Tavallaan ihmisestä on tehty henkisesti ns.sairas.Oletteko huomanneet kuinka paljon puheenaiheet/keskustelut liittyvät traumakäsitteen ympärille.Huono lapsuus,karmeat vanhemmat,kumppani antoi kenkää,uusioperhe on kovaa elämää,mutsi ei dikkaa-se dominoi koko ajan,koulu menee perseelleen,vanhemmat ovat eroamassa,harrastuksia on aivan liikaa,koulussa ei oo kivaa,jne.Elämme sellaista aikaa,että meillä on "valittamisen muotiaika".Milloin olet viimeksi antanut jostakin asiasta positiivista palautetta sille henkilölle tai instassille,jolle positiivinen palaute kuuluu?
Se miten lapsuutensa kokee on myös paljonlti itsensä kiinni.Jokaisellaon erilaiset vanhemmat ja sillä siisti.Jokainen ihminen on erilainen ja sillä sipuli.Jos kaikista asioista tekee traumaattisen,niin kannattaa miettiä itse tykönään,missä päässä vika piilee?Niin missä se vika ja heikko itsetunto on?
Ihmisellä on rutkasti voimavaroja ja voimia ihan itse miettiä ja käsitellä traumojaan.Monestikaan ei ulkopuolista apua tarvita.Ulkopuol.apu on tarpeen vasta sitten,kun hommelit ovat masennuksen tai kovan ahdistuksen puolella.Fiksu ihminen ratkaisee ongelmansa ja traumansa ihan itte.
Mieli nyt ei suojaa yhtään mitään.Muistista asiat tulevat esille ja päivänvaloon.
Saattaa jotain ahdistusta ja depistä esiintyä.Jos kovasti ahdistaa,niin sitten kannattaa hakeutua psykoterapeutin pakeille.Menet sinne juuri sellaisena kuin olet. - omakohtainen kokemus
Trauman muistikuvan voi painaaa pois mielestänsä, mutta trauman psyykkiset vaikutukset ovat olemassa.
Ne voivat olla esim. syvällä ihmisen mielessä vihana ja aggresiona, jotka tulevat joskus esille yllätyksenä itselle. Minulle itselleni on käynyt juuri näin. Kysymyksesä oli varhaiset lapsuusmuistot isästäni olessani n. viisivuotias.
Olin pelännyt isääni, terapeuttini huomasi sen ensiksi, nyt tiedostan sitä itsekin. Tästä selviää vain rakkauden avulla, on anettava anteeksi, nähtävä vanhempansa heikkoina, vajavaisina ihmisinä. - veljensä menettänyt
Veljeni kuoli 13vuotta sitten, olin silloin 9vuotias. Ja se mitä muistan tapahtuneesta on tosi hämärän peitossa. Mietin toisinaan mitä todellisuudessa tapahtui. Veljeni jäi auton alle ja viimeiset muistikuvat on, että näin että hän paiskautui auton mukana jonneki kauas.. juoksin sisälle.. ja sit olin vanhempieni kuuleman mukaan shokissa, joten seuraava muistikuvani on ku oltiin sairaalassa.
Muistan aina sen kuinka auto oli todella kaukana ja sit se olikin riistänyt ihmiseltä hengen, joka oli minulle todella rakas! en tiedä haluaisinko oikeasti tietää mitä tuona aikana tapahtui jonka mieleni on piilottanut minulta.. ehkä siihen on hyvä syy, ehkä en kestäisi elää sitä hetkeä yhä uudestaan. Nekin hetket mitä muistan siitä ajasta ovat hirveitä.
Mietin vaan tässä, että jos sillä muistamisella on tietty aika että joskus ne palautuu takaisin, niin minuun päähäni ei oo tullut yhtäkään muistia. Vaalin veljeni muistia, käyn hänen haudallaan,, puhun hänelle, käyn paikassa missä tämä kaikki tapahtui, mutta tunnen vain surua, ja sitä kuinka hauras elämä voikaan olla... - Voi hyvin!
"Voiko trauma unohtua?"
Kyllä (tavallaan) voi. Traumaattinen tapahtuma, jonka ihminen on kokenut lapsuudessaan, tallentuu hänen muistiinsa, mutta traumaattisuuden takia se voi tavallaan tallentua "piiloon" pitkäkestoiseen muistiin, jolloin se ei ole ihmisen tietoisen mielen käytössä. Samalla se voi kuitenkin aiheuttaa monenlaisia oireita, kuten unihäiriöitä, masennusta ja ahdistusta.
Trauma syntyy tilanteessa, joka ylittää ihmisen psyykkisen sietokyvyn. Lapsella sietokyky on luonnollisesti myös matalampi, kuin aikuisella. Lapsellakin tuollaisessa tilanteessa käy niin, että sietokyvyn ylittävä tilanne synnyttää niin suuren stressin, ettei sitä pysty siinä tilanteessa käsittelemään, lapsella ei myöskään ole vielä kehittynyt keinoja, joilla tällaisia tilanteita voisi käsitellä. Lapsella voi tietysti olla joku turvallinen aikuinen (esim. äiti) joka voi helpottaa lapsen oloa antamalla syliä ja turvaa: tällöin ei välttämättä synny niin vaikeaa traumaa.
Trauman kärsineelle ihmiselle on tyypillistä se, että joku ärsyke, asia tai tilanne saattaa laukaista oireet ilman, että ihminen itse huomaa tätä. Tällainen tilanne kuvaa hyvin juuri tuota, ettei muistiin tallentunut trauma ole tietoisen mielen käytössä, vaan vaivaa tätä ihmistä niin, ettei hänellä ole itsellään keinoja käsitellä sitä.
Vakavammista traumoista kärsivä ihminen tarvitsee yleensä aina psykoterapiaa. Hankalampi asia on tietysti se, ettei ihminen itse välttämättä tiedosta omaa traumaansa. Tällöin läheisiltä saatu palaute ja lämmin kannustus hakeutua psykoterapiaan voi olla tärkeää. Traumoja voi käsitellä esimerkiksi traumaterapiassa tai kognitiivisessa psykoterapiassa ja niiden aiheuttamista oireista voi päästä eroon niin, etteivät ne enää haittaa arkipäivän elämää.
Osalla ihmisistä on kuitenkin sellaiset psyykkiset rakenteet, että he pystyvät selviämään vaikeistakin tilanteista ilman vaikeampia seuraamuksia. Lapsena traumatisoituneilla on harvemmin näin, mutta eri temperamentin omaavat lapset selviävät myös eri tavalla vaikeammistakin asioista ja huoltajien antama tuki ja turva ovat luonnollisestikin traumoja helpottavia asioita. - Tasa Painoinen
Suoraan sanoen (ja vastoin kaikkea asiasta kirjoitettua) olen vakaasti sitä mieltä, että nimenomaan juuri traumaattiset tapahtumat muistaa. Jos niitä ei muista, vaan niitä pulpahtelee pintaan vasta terapiassa, ne ovat ns.tekomuistoja, joita terapeutti saa aikaiseksi.
Itse olen elänyt elämän (aika pitkän jo), johon sisältyy runsaasti vahvasti traumaattisia tapahtumia ja JUURI NE muistan parhaiten. Olen tässä vuoisen mittaan läpikäynyt niistä JOKAISEN uudelleen ja uudelleen satoja kertoja. TIEDÄN, en usko, että ainoa keino selvitä trauman jättämistä peloista ja neurooseista on kelata muistoissaan trauma "puhki". Hieman sama kuin katsoisi saman kauhuelokuvan sata kertaa. Ek kerrallla kauhu nousee, sadannella koko juttu haukotuttaa.
Tiedän, että terapeuteiksi, psykologeiksi ja psykiatreiksi kutsutuista mielen puoskareista suurin osa ei halua myöntää tätä totuutta, mutta tunnen yhteisöjä, joissa ahdistus, fobiat ja mielen häiriöt hoidetaan juuri kuvaamallani tavalla, ja oikeastaan vain näissä yhteisöissä tapahtuu todellista, TÄYDELLISTÄ, toipumista.
Terapiassa juokseminen ja varsinkin mielialalääkkeiden popsiminen vain iskostaa trauman jäljet meilen seinämille sitästi mukana raahautvaksi töhnäksi.- Todellistajoo..
TVssä tuli dokumentti traumoista jokin aika sitten (olisiko yli puoli vuotta). Siinä todettiin toisin eli niin, että joskus trauma jää toistumaan uudelleen ja uudelleen ihan samanlaisena (ahdistavana) kuin alunperin. Siinä oli joku mies, jonka traumaa en enää muista,mutta jolla se toistui mielessä uudelleen ja uudelleen eikä helpottunut yhtään ajan myötä. Miten tämä sopii sinun teoriaasi (jota tiedoksikin väitit)?
Minusta tuntuu, että pidät trauman kokeneita jotenkin yksinkertaisina höynäytettävinä. Eiköhän ihmisillä ole omatkin aivot ja ksäitys itsestään, jolla arvioida esimerkiksi terapian hyödyllisyyttä.
Mitä "yhteisöjä" tarkoitat? Yhteisöjä, joissa tapahtuu TODELLISTA paranemista? - Tasa Painoinen
Todellistajoo.. kirjoitti:
TVssä tuli dokumentti traumoista jokin aika sitten (olisiko yli puoli vuotta). Siinä todettiin toisin eli niin, että joskus trauma jää toistumaan uudelleen ja uudelleen ihan samanlaisena (ahdistavana) kuin alunperin. Siinä oli joku mies, jonka traumaa en enää muista,mutta jolla se toistui mielessä uudelleen ja uudelleen eikä helpottunut yhtään ajan myötä. Miten tämä sopii sinun teoriaasi (jota tiedoksikin väitit)?
Minusta tuntuu, että pidät trauman kokeneita jotenkin yksinkertaisina höynäytettävinä. Eiköhän ihmisillä ole omatkin aivot ja ksäitys itsestään, jolla arvioida esimerkiksi terapian hyödyllisyyttä.
Mitä "yhteisöjä" tarkoitat? Yhteisöjä, joissa tapahtuu TODELLISTA paranemista?Kun elää traumaattisen kokemuksen mielessään uudelleen, sitä ei pidä tehdä "yksin". Mukaan on otettava se osa itsestään, joka on vahva (tasapainoinen, aikuinen jne.). Esimerkiksi jos lapsuudessa on kokenut jonkin traumaattisen tapahtuman, se on elettävä ja koettava uudelleen yhtä aitona kuin alkuperäinen, mutta tällä kertaa tätä "lasta" taluttaa aikuinen (nykyinen minä), joka selvittää "lapselle" tapahtumien kulun ja ehkä jopa toruu tai rankaisee trauman aheuttaneita aikuisia. (Esimerkiksi lapsuuden pedofiiliä voi tällä sisäisellä matkalla aivan hyvin potkia munille oikein kunnolla :)
Siis sisäinen lapsi on se, joka tässä mekanismissa kertoo miten hän tapahtuman koki, hän toimii oppaana tapahtuman tunneperäisessä kokemusmaailmassa. Mukana matkaava vahva aikuinen taas selittää lapselle miksi tuo lapsi koki niin kuin koki. Ja selittää myös mitä OIKEASTI tapahtui ja miksi. Tuo mielen "elokuva" siis katsotaan uudelleen ja uudelleen vahvan (sisäisen) aikuisen läsnä ollessa. Eihän kukaan päästä lastaan yksin katsomaan kauhufilmejä.
Olkoon kauhufilmi kuinka paha tahansa, niin riittävän usein katsottuna (turvallisessa seurassa) se alkaa lopulta lähes haukotuttaa. Ja jopa sen juonta voi hieman muuttaa TOTUUDELLISEMPAAN suuntaan. Lapsihan kokee kaiken hieman vääristyneenä. Ne kohdat kokemuksesta voi oikaista vastaamaan reaalisen maailman tosiasioita.
"Minusta tuntuu, että pidät trauman kokeneita jotenkin yksinkertaisina höynäytettävinä"
Tuota... en pidä trauman kokeneita höynäytettävinä, vaan pidän LÄHES JOKAISTA ihmistä höynäytettävänä. Jos et yhdy tähän mielipiteeseen, niin aika vähän olet tutustunut ihmismieleen. Koko ihmisen minuus (ego) perustuu ympäristöstä imettyyn manipulaatioon (informaatioon, joka enimmäkseen on valhetta). Meidät jokainen on höynäytetty jo lapsina sellaiseksi jollaisia olemme. Näin vain on.
Jotkut, hyvin harvat, tajuavat tämän. Ja he, vain he, eivät enää ole höynäytettävissä. Heitä kutsutaan vapaiksi. Muut ovat oman mielensä vankeja tajuamatta sitä koko elämänsä aikana.
- veljensä menettänyt
Olihan trauma minulle todella vaikea käsitellä. Ja monta vuotta syytinkin itseäni koko tapahtuneesta. Aika kului ja mä vaa opin elämään surun kanssa, koska oli pakko. Opin elämään. Mut ei ainakaan tietoisesti minun elämääni ole liiemmin häirinnyt kun en muista tiettyjä tapahtumia tolta ajalta.. toisinaan mä vaa mietin, että haluaisinko tietää mitä sillon tapahtui. Ku monet kysyvät mitä veljelleni tapahtui, niin en osaa pahemmin vastata.. koska en todellisuudes muista siitä ajasta mitään.
mut toisaalta mun sydäntä riistää ees ajatella että eläisin sen ajan uuestaan.. vaik vaikeat asiat pitää käsitellä jotta pystyy jatkaa elämää eteenpäi, itteni mielest olen tämän asia puinu.. mut entiä miks sit välil mietin sitä asiaa että miksi olen unohtanut kaiken enkä edelleenkää muista vaik elämäni on tasapainosta kaikki on hyvin, ei mtn ongelmaa. nii ne muistot ei oo vaa tulleet pintaan. - dodl230zppölo
Valitettavasti ei...meillä kaikilla on traumoja.
Ei niistä pääse eroon.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)15210934- 563073
- 2102912
- 252157
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais171908- 181729
- 141716
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa191617- 841593
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla181563