Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikkö tutkii kahta erillistä tapausta, joissa vanhempien epäillään tilanneen ulkomailta puoskarin ympärileikkaamaan poikavauvan.
Toinen vauvoista oli leikattaessa alle viikon ikäinen. Toinenkaan ei ollut muutamaa kuukautta vanhempi.
- Leikkaukset tehtiin ilman puudutusta. Tapaukset tulivat ilmi sairaalassa, jonne lapset joutuivat komplikaatioiden takia, kertoo väkivaltarikosyksikön päällikkö Kari Tolvanen.
Molempia tapauksia epäillään törkeiksi pahoinpitelyiksi, mutta jutut on tutkittu erillisinä. Tekijöiksi epäillään ulkomailta tulleita ympärileikkaajia, joilta puuttuu ammattipätevyys.
- Missään tapauksessa he eivät ole ainakaan suomalaiset mittapuut täyttäviä terveydenhuollon ammattihenkilöitä.
Vanhempia epäillään yllytyksestä. Poliisin mukaan leikkausten teettämisten motiivit olivat uskonnolliset tai kulttuuritaustaan liittyvät. - Kyse on kahdesta eri uskontokunnasta, toteaa Tolvanen.
Hän ei nimeä uskontoja, mutta IS:n tietojen mukaan toiset vanhemmat ovat juutalaisia ja toiset muslimeja.
Leikkaajia on yritetty tavoittaa ulkomailta mm. oikeusapupyyntöjen avulla, mutta toistaiseksi tuloksetta. Poliisi joka tapauksessa saattaa jutut syyteharkintaan vanhempien osalta.
- Ilman puudutusta kyse on aika raa'asta väkivallasta. Kyse on lapsista, jotka ovat puolustuskyvyttömiä, Tolvanen toteaa.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Postaat lainattuja tekstejä minun nimimerkilläni.
Tämä on sellaista kyvyttömyyttä, josta olen vihainen.
nimimerkkiäsi?
Kukaan ei ole sinulle yksityisomistukseen antanut hyvin yleisesti käytettyjä pisteitä. Hei, haloo, oletko joku yksinkertainen lapsukainen vai mikä...?
tarkoittaa väkivallan hyväksyntää. Tuo on yksi ilmentymä siitä.
Tuohonkin leikkelyyn suomessa ois ratkaisu,mutta eihän sitä täällä saa julkaista.
Ei se nyt aivan noin mene. Jos se olisi hyväksyttyä, niin ei kai poliisi sitä tutkisi, eikä vanhempia oltaisi syyttämässä. Tuohan kertoo, ettei kaikkea sentään hyväksytä. Ulkomailta tänne tulleiden puoskareiden käyttö kertoo siitä, että tavat (ja suvun painostus) istuvat syvässä, mutta he jo tietävät, ettei homma ole ok, koska piti salaa toimia. Tuohan on merkki paremmasta, toive siitä, että joku päivä tuollainen saadaan loppumaan. Siihen vaaditaan vain lisää valistusta - ja syytteitä välillä.
asialla.
asialla!!!!!!