Jos me mietimme tätä nykyajan tilannetta ja maailman tapahtumia, niin tyhmäkin ihminen sen tietää, että jotain pinnan alla kuohuu, joka vain odottaa esiintulemistaan. Kyllähän sen täytyy olla PAHA itse. Ja tuo paha voi olla verhottuna niin moniin hyviin asioihin, idologioihin yms. että on enää mahdotonta tunnistaa, mikä on oikein, mikä väärin. Nyt kuuluukin kysymys kristityille ihmisille: Te uskotte lopun aikoihin, jotka ovat olleet jo ties kuinka kauan. Tapahtuuko näillä lopun ajoilla jotain sellaista, joka sumentaa kristittyjenkin pään tavalla, jota ei ikinä voisi edes kuvitella? Siis onko jonkinlainen sankempi pimeys laskeutumassa, ja tekemässä sijaa maailmaan, joka on synkempi kuin koskaan aiemmin? Itse olen tätä pohtinut, sillä ikään kuin sydämeeni olisi pantu piikki, joka saa minut pohtimaan tätä.
Pohdintaa
Maalaisjärjellä
4410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kristittyjen päitähän on sumennettu jo vuosisatoja kun esimerkiksi kirkon opetukset ja sitä mukaa ihmisten ajatusmaailmat ovat maallistuneet maailman "pakanoitumisen" mukana.
Kutsuisin kyllä antikristuksen nousun maailman valtaan pimeämmäksi synkkyydeksi kuin koskaan aiemmin!
Palstalla kiehuu.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000005&posting=22000000040146907
Hessu tässä terve.Olen sinulle pari viestiä lähettänyt,ilmeisesti molemmat virtuaali maailmaan.Järkevästi päätelty ja vilpittömästi näemmä.On tapahtumassa.En kerro sinulle "kaanaan kielellä"vaan ymmärryksen tajulla.Sodat ovat syntymässä.Venäjä nousemassa.Pakolaiset saapumassa.Muutama harva tosimielinen joka on Herran oma,viedään pois.Tästä alkaa viimeinen suora ts.7-vuotis kausi.Antikristus nousemassa EU:sta,joka pistää ihmisiin merkin.Joka sen ottaa myy sielunsa saatanalle.Herra itse palaamassa maan pinnalle-lopussa 7-vuotis kautta.Ei siis hyvää.Näitä tietoja et pimeiltä uskovilta saa,koska he ovat lahkojen uhreja.Kerron lisää mikäli mielit.T.Hessu
Kyllä sumentaa kristittyjenkin pään tämä eksytysten tulva mikä on lähtenyt liikkeelle. Muurin aukossa on enää harva sotilas vartioimassa eksytystä vastaan. Ihmeitä tapahtuu ja se vie monet jopa uskovatkin harhaan. Enään ei valvota vaellusta ja synti kietoo lonkeroitaan jopa uskovien elämään. Sana kuului valvokaa, ettei teitä eksytettäisi. Suvaitsevaisuuden henkivalta on levinnyt seurakuntiin ja Herran viisaita neitsyitä pilkataan jopa uskovien taholta. Öljylamput ovat noessa, näin ei nähdä sitä eksytystä mikä on osaksemme tullut. Palaja takaisin alkulähteille, niin sinun lamppusi loistaa kirkkaasti. Ja olet valvova kristitty kun Herramme saapuu.
Se sankka pimeys on ahdistus mikä kohtaa ihmistä kun maajärkkyy. Maailman meno on rakkaudetonta, turvaa ei löydy mistään. On vain yksi johon voit turvata ja Hän on Jeesus Kristus.