Etelä-Pohjalaiset ratkaisemassa Kauhajoen

Ajantaju on kateissa joko kuulijalla tai puhujalla? Kuuntele Ylen Areenasta, osoite tässä:
http://areena.yle.fi/toista?id=1721483

Ykkösaamussa 29 minuutin 38 sekunnin kohdalla on pakko höristää korviaan!

Toimittaja Risto Vuorisen raportissa kerrotaan, että ensimmäiset vietnamilaiset ovat olleet täällä jo kolmisen kuukautta töissä. Toistetaanpa Vuorisen sanoja: "ne 17 vietnamilaista ammattilaista, jotka työskentelevät kauhajokelaisissa yrityksissä jo kolmatta kuukautta."

Tavallisille kauhajokisille on kerrottu, että ongelmaratkaisija-maahanmuuttajat tulivat tänne 15.10, siis tasan kaksi kuukautta sitten ja että he ovat olleet toistaiseksi koulutettavan, mm. kieliopintojen parissa.

Ohjelmassa haastatellaan myös kaupunginjohtaja Rantakokkoa, jonka äänestä kuulee, että ryhmä on todella jo viikon liikkunut aamusta iltaan. Ja varmasti on otettu paljon...aurinkoa.

Aika mielenkiintoista, että Ylen Virossa asuva toimittaja Risto Vuorinen (jolla juuret Pohjanmaalla) on ainakin toista kertaa mukana Kauko-Idässä. Kokevatkohan reissu-lasset jonkinlaista tiedotusvajetta, kun jotenkin Vuorinen sattuu olemaan paikalla samaan aikaan!
6805
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

pallinaamat!
Matkan onnistumisen kannalta tuikitärkeä Rantakökkökin sössötti siihen malliin että matkasta on todella "nautittu". Onnea Salo!
Ja kaikilla tietenkin oli niiiin hyvät perustelut matkalle että voi voi..
Millä ihimeellä tästä asiasta sais mediaan kun maakuntalehti Ilkka ei , yllätys yllätys julkaise mielipide palstallakaan yhtäkään kirjoitusta tästä asiasta..
Kyseisistä yrityksistä muuten on vakuuteltu että Vietnamilaaset tulee töihin vasta vuodenvaihteen jälkeen jolloin myös lomautettuna olevat palaa töihin? Kuinkahan vain on? ..prkle ku suututtaa tämä homma!

Äänestä

Kuuntelin tuon YLEn eilisen jutun, ja siinähän perustetltiin pirun hyvin, miksi siellä ollaan. varsinkin maakauntajohtaja puhui oikeaa asiaa pitkän tähtäimen suunnitelmista. Loppuu tämä taantumakin joskus, ja silloin tarvitaan tekeviä käsiä.

Äänestä
  • Ja sitä taantuman loppua odotellessa suuri joukko alkuasukkaita harjaantuu nöyryyteen!

    Äänestä

Asian ainut hyvä puoli on että Kauhajoen väkiluku
kasvoi 17 kertaa jotakin. Varjopuolia on enemmän:
Veroprosentti nousee kun pitää elättää näiden
17 kertaa jotakin (= perheet) Kukapa muu kuin
veronmaksaja maksaa kieliopinnot ym. kulttuuriimme perehdyttämiset Osa omasta väestä
jää vaille työtä eli tosi huono ajoitus.
Johtanee siihen, että osa alkuasukkaista muuttaa
muualle. Mikä taas saattaa rikastuttaa heidän elämäänsä huomattavasti. Olisiko Norja vaihtoehto?

Äänestä
  • ajatus siitä että taantuma varmaan joskus loppuu ja silloin tarvitaan tekijöitä on totta mutta enemmänki kyse on nyt siitä että kun tilanne äkisti kääntyi niin päättäjillä olis pitäny olla munaa keskeyttää tämä rekrytointi- projekti. Eipä vaan ollu, liekö sille munalle parempaa käyttöä Vietnamis..
    Ja toisekseen en millään jaksa ymmärtää että minkä ihimeen takia työvoimaa pitää hakea toiselta puolelta maapalloa? Puola ym. "halpamaat" on paljon lähempänä ja työntekijöiden sopeuttaminenkin olisi halvempaa. Täs on nyt jotaki muuta takana mitä ei kehdata veronmaksajille kertoa!

    Äänestä

  • kyllä kirjoitti:

    ajatus siitä että taantuma varmaan joskus loppuu ja silloin tarvitaan tekijöitä on totta mutta enemmänki kyse on nyt siitä että kun tilanne äkisti kääntyi niin päättäjillä olis pitäny olla munaa keskeyttää tämä rekrytointi- projekti. Eipä vaan ollu, liekö sille munalle parempaa käyttöä Vietnamis..
    Ja toisekseen en millään jaksa ymmärtää että minkä ihimeen takia työvoimaa pitää hakea toiselta puolelta maapalloa? Puola ym. "halpamaat" on paljon lähempänä ja työntekijöiden sopeuttaminenkin olisi halvempaa. Täs on nyt jotaki muuta takana mitä ei kehdata veronmaksajille kertoa!

    todettakoon , että kyllä sieltä tulee parempaa porukkaa kuin sumen lähialueilta kuten itänaapurit jotka ovat niitä rettelöiviä ja varastelevia rikollisia ja juoppoja kuten täällä päin tosin niitä on muutenkin omasta takaa..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


työvoimaongelmia Vietnamissa! kirjoitti:

Ajantaju on kateissa joko kuulijalla tai puhujalla? Kuuntele Ylen Areenasta, osoite tässä:
http://areena.yle.fi/toista?id=1721483

Ykkösaamussa 29 minuutin 38 sekunnin kohdalla on pakko höristää korviaan!

Toimittaja Risto Vuorisen raportissa kerrotaan, että ensimmäiset vietnamilaiset ovat olleet täällä jo kolmisen kuukautta töissä. Toistetaanpa Vuorisen sanoja: "ne 17 vietnamilaista ammattilaista, jotka työskentelevät kauhajokelaisissa yrityksissä jo kolmatta kuukautta."

Tavallisille kauhajokisille on kerrottu, että ongelmaratkaisija-maahanmuuttajat tulivat tänne 15.10, siis tasan kaksi kuukautta sitten ja että he ovat olleet toistaiseksi koulutettavan, mm. kieliopintojen parissa.

Ohjelmassa haastatellaan myös kaupunginjohtaja Rantakokkoa, jonka äänestä kuulee, että ryhmä on todella jo viikon liikkunut aamusta iltaan. Ja varmasti on otettu paljon...aurinkoa.

Aika mielenkiintoista, että Ylen Virossa asuva toimittaja Risto Vuorinen (jolla juuret Pohjanmaalla) on ainakin toista kertaa mukana Kauko-Idässä. Kokevatkohan reissu-lasset jonkinlaista tiedotusvajetta, kun jotenkin Vuorinen sattuu olemaan paikalla samaan aikaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu