Nyt on se aika vuodesta, jolloin lapsille valehdellaan eniten. Joulupukki; totta kai, mutta myös stoori neitseellisesti syntyneestä Jeesuksesta kuullu valheiden kärkipäähän. Kuvaelmia esitetään päiväkodeissa ja kouluissa. Hyi helvetti, kuinka ne kehtaavat....
Saako lapsille valehdella?
Teotwawki
12419
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jostain kummasta syystä lapset ovat hyvin joustavia. Lapsethan ovat oikeita valheitten tikkatauluja, mutta kuitenkin he siitä selviävät (yleensä). Jotkut vielä tämänkin jälkeen uskovat, että heidän pitää puhua totta.
Tuskinpa lapsille valehtelu antaa heille parempia eväitä elämään, eikä se varmasti lisää heidän älykkyyttään. Valehtelu on lapsille vahingollista, mutta vahingolllisuus on lievää.
Ennen maaseudulla pidettiin hyvinkin hauskana lasten narraamista, mutta nykyään lapsia kunioitetaan. Jos aikuista kunnioitetaan, niin hänelle ei valehdella tai joskus vitsimielessä ja silloinkin tulee totuuden tulla ilmi saman keskustelun aikana.
"Jos aikuista kunnioitetaan, niin hänelle ei valehdella tai joskus vitsimielessä ja silloinkin tulee totuuden tulla ilmi saman keskustelun aikana."
Hihut ja papit eivät kunnioita.....
päätellen käyt keskustelua myös muilla palstoilla. En ehtinyt niitä vielä lukea, mutta lista näytti kiinnostavalta.
Valkoisia valheita on joskus pakko käyttää.
Lapselle ei voi kaikkea rehellisesti kertoa,
vaikka hän suoraan kysyykin.
Jos viisivuotias kysyy mistä lapset tulevat,
ei hänelle todellakaan kerrota asiaa ihan rehellisesti.
Asian osittainen kertominen, ympäripyörein selityksin, on lapsen kannalta parempi,
kuin että säikäytetään lapsi jutuilla,
joita hän ei vielä kykene ymmärtämään.
Keksittyjen huuhaa-juttujen todeksi väittäminen on sitten ihan eri asia.
Kuka vanhempi haluaa olla niin epäreilu lapselleen,
että pettää tämän luottamuksen jonkin kummitusjutun takia...
ainoastaan oman viihdyttämisen vuoksi...
lapsen mielen kustannuksella!?!
"Jos viisivuotias kysyy mistä lapset tulevat,
ei hänelle todellakaan kerrota asiaa ihan rehellisesti."
Kyllä meillä on aina keskusteltu asioista ihan rehellisesti ja hyvin näyttävät kakarat pärjänneen.
viisivuotiaalle lapselle suoraan ja kiertelemättä, miten lapsi saa alkunsa?
Taisit kuitenkin kertoa pehmustetun version asiasta.
Esimerkiksi: isä laittoi siemenen äidin kohtuun ja siitä siemenestä sinä sitten kasvoit äidin masussa... tms.
Mielestäni tuo on osittaista valehtelua, mutta välttämätöntä.
Ei pienelle lapselle voi kertoa sellaista, mitä hän ei vielä kykene ymmärtämään.
Miten kuvittelet ihmisten oppivan täyttämään veroilmoituksensa, ellei heitä opasteta luovaan ajatteluun jo lapsina ;D
täyttänyt veroilmoitusta moneen vuoteen. Luova ajattelu on eri asia, kuin valehtelu. Itse olen toimittaja, joten kyllä siinä joutuu käyttämään päätään, jos joutuu kirjoittamaan jostain täysin älyvapaasta asiasta asiallisen lehtiartikkelin.
on varmaan siinä jos meinaat sitä,että sinä tietäisit totuuden.
"Valhe on varmaan siinä jos meinaat sitä,että sinä tietäisit totuuden."
Moni uskishan sanoo tietävänsä, mikä on Totuus, oikein isolla t:llä. Veikkaukseni on, että sinulle se on kristinuskon jumala. Tiedätkö mitä sanotaan ihmisistä, jotka julistavat tietävänsä totuuden?
väittänyt tietäväni totuutta mistään. Vai oletko huomannut, että olisin. Minähän se täällä olen juuri kritisoinut ihmisiä, jotka väittävät tietävänsä totuuden. Vanhan sanonnan mukaan: kartan ihmisiä, jotka väittävät löytäneensä totuuden, mutta pyrin sellaisten luokse, jotka sanovat etsivänsä sitä.
Lapsien leikkimielinen juksaaminen on aina kuulunut kasvatukseen. Se että ihmiset eivät aina puhu totta on hyvä oppia kotoan, eikä aina kantapään kautta.