Jeesusta ei näe, eikä tunne yksikään jumalaton ja siksi Jumalan valtakunta jää harvojen ja valittujen omaksi kotimaaksi.
Jumalattomia ovat he, jotka eivät perusta uskoaan Jumalan Sanalle ja näin halventavat apostolien ja profeettain perustukselle perustetun pelastavan uskon, sillä missään muussa uskossa ei ole JEESUS KULMAKIVENÄ ja vain Jeesus, Jumalan ainokainen on uhrautunut puolestamme ja tuonut meille rauhan Itsensä, eli Jumalan kanssa.
On aivan turha jäädä väittelemään heidän kanssaan, joilla ei ole kykyä nähdä Jumalan valtakuntaa, eikä kykyä elää Jumalan lapsena.
Uskovaiset, mennään eteenpäin ja hyljätään turhaa puhuvat kiistelijät. Heille on annettu se tieto, minkä Jumala omansa lähetti tänne tuomaan ja nyt on aika hyljätä heidät.
Jumalattomia ovat he, jotka eivät perusta uskoaan Jumalan Sanalle ja näin halventavat apostolien ja profeettain perustukselle perustetun pelastavan uskon, sillä missään muussa uskossa ei ole JEESUS KULMAKIVENÄ ja vain Jeesus, Jumalan ainokainen on uhrautunut puolestamme ja tuonut meille rauhan Itsensä, eli Jumalan kanssa.
On aivan turha jäädä väittelemään heidän kanssaan, joilla ei ole kykyä nähdä Jumalan valtakuntaa, eikä kykyä elää Jumalan lapsena.
Uskovaiset, mennään eteenpäin ja hyljätään turhaa puhuvat kiistelijät. Heille on annettu se tieto, minkä Jumala omansa lähetti tänne tuomaan ja nyt on aika hyljätä heidät.
Vastaukset 5
Vanhimmat
on kun ihminen itse yrittää elää niin kuin Jeesus
(vaikka ei ole hajuakaan Jeesuksen todellisesta elämästä. Vain se merkitsee, että JEESUS SAA TULLA IHMISEN ELÄMÄKSI. JA SILOIN EI OLE ENÄÄ KYSE IHMISESTÄ van siitä MITÄ JEESUS ON.
uskomaan ja antaa uskonlahjan. Tänäänkin usko toimii samoilla periaatteilla, mitä se on aina toiminut. Ihminen herää uskomaan Jumalaan ja on ihmisiä, jotka ovat hereillä syntymästä saakka.
Näiden kahden usko on samam, mutta toiminta aluksi erilaista. Alusta asti uskoneille Jumalan on tuttu, eikä herätä suurempia tunteita, kuten herättää heille, jotka saavat herätyksen jossakin elämänsä vaiheessa ja saavat huomata, että olemassa on Jumala.
Kasvun myötä tunteita herää alusta asti uskovaisillekin, koska Jumala on rikas antaja ja antaa aina uutta ja sellaisia asioita, joista ei voi olla riemuitsematta.
Usko tuo kaikille uutta, heillekin, jotka ovat alusta asti tunteneet Jumalan, sillä Jumalassa ei ole taantumista, vaan vain eteenpäin meneminen ja siksi uskovaiset kasvavat lapsesta aikuisiksi. Usko on aina tuoretta, eli vaikka olisi vauvasta asti uskonut, ei se vanhenna uskoa, vaan usko pysyy joka hetki tuoreena ja palkitsevana.
Aikuisen usko on vahvaa ja siksi hän kykenee vahvistamaan heidän uskoaan, jotka ovat vielä alkumatkalla ja sen tähden usein voivat olla heikkojakin uskossaan.
Jumala on lahjoittanut kansansa keskuuteen armolahjat ja nämä lahjat Jumala jakaa eri astioihin ja siksi keskuudessamme on parantajan lahjoja, kielilläpuhumisenlahjat, opettajan lahjat, profetoimisenlahjat ja voimallisten tekojen tekemisen lahjat, kuten on henkienerottamisenlahjat ja monet rikkautta ja uskoa vahvistavat lahjat. Noita lahjoja saa pyytää Jumalalta.
Ihminen, joka saa siirron maailmasta Jumalan valtakuntaan, ei jää alkeisvoimien kiusattavaksi, vaan saa tulla asumaan rauhanvaltakuntaan ja tässä rauhanvaltakunnsassa on vain yksi KUNINGAS, RAUHAN RUHTINAS, Jeesus Kristus ja Jumalan valtakunnassa on ihana elää, sillä rauha on käsittämättömän ihanaa ja rakkaus vallitsee ja näin aurinko paistaa silloinkin, kun maailma ei siitä sädettäkään saa.
Kaikki tulee Jumalalta. Ensin tulee Jumalan Sana joka aloittaa ihmisessä lihallisuuden syrjäyttämisen, eli puhdistuksen ja puhtaaseen astiaan tulee Jumala asumaan ja tuo tullessaan valtavasti lahjoja ja antaa ilon ja rauhan. Elämä on joka päivä mielenkiintoinen seikkailu.
Puhdistusvaihe voi olla erittäin raskas, mutta jos toivo on asetettu Jumalaan, niin se toivo ei koskaan saata häpeään ja puhdistuksen jälkeen ELÄMÄ TULEE UUDEKSI.
Jumala otti taivaan maan todistajaksi siitä, että Hän antoi ihmiselle vapaan valinnan uskoa Häneen ja Hänen lakiinsa ja tulla siunautuksi elämään ja siunaukseen, mutta joka tahtoo hyljätä Jumalan uskon joutuu kuoleman ja kirouksen kokemaan.
Tavoitelkaa uskossanne rakkautta, sillä vain RAKKAUS ON LAIN TÄYTE. Rakastava ei saata pahaa tehdä.
vielä tänään pelkäät, niin et ole vielä päässyt täydelliseen rakkauteen. Jokainen kasvaa täydelliseen rakkauteen ja tulee vahvaksi ja pelottomaksi, mutta vain Jeesuksen/Jumalan Sanan kautta. Kuka toivonsa on pannut Jumalaan uskomalla Jumalan lupaukset tulee näkemään, että Jumala lunastaa lupauksensa ja antaa omalleen täydellisen vapauden.
jota voimme kutusua joululahjaksikin. Erämaakin iloitsee tästä lahjasta, sillä erämään halki kulkee tie, jolta murhe ja huokaus pakenee.
Lunastetut saavat kulkea tätä tietä, eikä tälle tielle nouse paha, eikä tule sydämen kipu, koska tämän tien kulkijat uskovat Jeesukseen, eivät alkeisvoimiin ja maailmaan.
Sydämemme kiittää ja riemuitsee Lunastajastamme, joka lahjoitti meille tämän tien:
Jesaja 35
1 Erämaa ja hietikko iloitsee, aromaa riemuitsee ja kukoistaa kuin lilja.
2 Se kauniisti kukoistaa ja iloitsee ilolla ja riemulla. Sille annetaan Libanonin kunnia, Karmelin ja Saaronin ihanuus. He saavat nähdä Herran kunnian, meidän Jumalamme ihanuuden.
3 Vahvistakaa hervonneet kädet, voimistakaa horjuvat polvet.
4 Sanokaa hätääntyneille sydämille: "Olkaa lujat, älkää peljätkö. Katso, teidän Jumalanne! Kosto tulee, Jumalan rangaistus. Hän tulee ja pelastaa teidät."
5 Silloin avautuvat sokeain silmät ja kuurojen korvat aukenevat.
6 Silloin rampa hyppii niinkuin peura ja mykän kieli riemuun ratkeaa; sillä vedet puhkeavat erämaahan ja aromaahan purot.
7 Hehkuva hiekka tulee lammikoiksi ja kuiva maa vesilähteiksi. Aavikkosutten asunnossa, missä ne makasivat, kasvaa ruoho ynnä ruoko ja kaisla.
8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan.
9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat.
10 Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat.
http://www.youtube.com/watch?v=VICGJ4zqZ0M&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=zC617kE1maU&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=OaRwD2Y7C0s&feature=related
Siunattua joulun aikaa kaikille!