Vastaus

luterilaiselta, joka monien muiden tavoin ei ole kirjaimellisen opin kannalla, jonka sanelee toinen ihminen.

Yrittäessäni lähettää tuli tällainen
"Viesti, johon olet vastaamassa, on poistettu. Voit aloittaa uuden keskustelun tai vastata toiseen viestiin." Joten teen uuden aloituksen vastauksena, jonkun puusilmän vai mikä sen nyt oli aloituksessa olevaan viestiin, joka oli osoitettu Juhanille.

Kolminaisuudesta taisi unohtua Pyhä Henki aloituksesi lainauksessa. Juutalaiset odottivat Messiasta, joka ristinopin mukaan on tämä sama Kristus. Muuttaisin hiukan

1. Jeesus nousi ylös kuolleista koska kuolema ei voinut häntä pitää.
2. Kolminaisuus Jumala Jeesus ja Pyhä Henki (Jeesuksen Henki eli Jumalan Henki) ovat Sama. (Vertauksena Vesi, Lumi ja Vesihöyry. Erilainen olomuoto mutta kuitenkin sama Aine)
3. Luominen ja perisynti Eli Jumala sanoi ja ihminen meni ohi maalin. Tätä ihmisen osuutta ristintyössä paikattiin.

Häpeällinen kidutusväline risti kertoo vain ihmisen pahuuden. Kuka ristiin naulitsi ja kidutti? Tämä oli laitettu aloituksessa kokonaan Jumalan niskoille. Siis ristin uskon sanoma on, että Jumala syntyi ihmiseksi pojassaan Jeesuksessa ja ihminen tappoi Jumalansa jumalana. Jumala salli säätäessään rajat pahuudelle.

Jos tutkitte Raamattua, niin oppikaa myös sen kuva kieli. Puhuva käärme jolla oli jalat. On tämän hetken tietämykseni mukaan vain osin kuva kieltä. Sillä nykytutkimuksen mukaan käärmeellä on ollut jalat. On näitä jalkojakin joskus naurettu huumorilla.
691410
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 69

Vanhimmat

Esitä suoraan se kohta raamatusta, missä mainitaan kolminaisuus.

10:18   Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Miksi sanot minua hyväksi? Ei kukaan ole hyvä paitsi Jumala YKSIN.

Äänestä
  • velvoitan lopettamaan leikit yhdellä jakeella ja tutkimaan itse. Toki saat jatkaa, mutta älä odota toisten osallistuvan leikkeihisi. Tämän jälkeen nimimerkkisi olkoon seli...

    Raamatussa ei löydy kohtaa, joka yksiselitteisesti kertoo kolminaisuuden. Toinen asia on, että en pidä sitä kolminaisuutta oppina johon velvoitan muut. Jokaisen on tutkittava itse Raamattunsa ja tultava omiin tuloksiinsa sen mukaan kuin ymmärtää. Lainaamasi kohta liittyy siihen, että Jeesus korotti vain Isää.

    Tästä löydät kohdan, jossa Jeesus sanoo Tuomaalle kun on nähnyt hänet, on nähnyt Isän.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 14:1&rnd=1229424956244

    Jos mennään Vanhaan Testamenttiin, niin sieltä löytyy juutalaisten uskon tunnustus Jumala on yksi kuitenkin "Jumala" sana on alkukielessä monikossa. Muistaakseni 5 Moos. Tämän voit itse tarkistaa antamastani linkistä King Jameksen kautta menevästä sanakirjasta.

    Johannes yksi on kuvaava. Jumala yksikössä. jne.

    Tämä aihe liittyisi raamattu sivustolle, muta siellä en kykene keskustelemaan nimenomaan noita yhden jakeen keskustelijoiden takia. Mielipuolista ottaa yksi jae Raamatusta ja alkaa paukutella. Jatkaa sitä vielä vuosi vuoden perää. ei ihme että ihminen alkaa voimaan siinä niin huonosti, ettei tulee enää juttuun kenenkään kanssa.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    velvoitan lopettamaan leikit yhdellä jakeella ja tutkimaan itse. Toki saat jatkaa, mutta älä odota toisten osallistuvan leikkeihisi. Tämän jälkeen nimimerkkisi olkoon seli...

    oli useita jumalia. Siellähän pidettiin jumalten kokoustakin. Sitten Jahve korotti itsensä muiden jumalien yläpuolelle ja kielsi palvomasta muita kuin itseään :)

    VT:ssa jumalalla oli paljon poikiakin, mutta lutkut uskovat vain jumalan ainokaiseen poikaan.

    Voisitko kertoa, minkä kielinen raamatun väännös ja miltä vuodelta on se oikea, mitä kannattaisi uskoa?

    Äänestä

  • tottakai kirjoitti:

    suomen kielellä. Heprealainen Raamattu hepreaksi on paras Vanha Testamentti. Tosin en itse osaa hepreaa jne. ;) Alkukielen sanojen merkitys on tosin helppo tarkistella antamani linkin kautta. Itse käytän Uuden Testamentin kohdalla Novumia. Tämän lisäksi käytän King James sekä uudempaa ja vanhempaa käännöstämme. Kieliopeista on tosi paljon hyötyä.

    Olen tehnyt tätä kauan ja vetänyt evl luteissa Raamattupiiriä aikoinaan yli kymmenen vuotta, joten en voi yhdellä viestillä kertomaan miten olen tuloksiini tullut. Toki mielipiteeni muuttuvat koko ajan uutta tietoa saadessa.

    Meidän uusimman käännöksen kukkasille on pakko nauraa. Vaihtoivat Israelin ilmavoimien jellonan sukupuolen. Tekivät portosta nuoren naisen. Niin sitten Jumalakin sen mukaan taisi luoda kaikille kansoille omat jumalansa, muunsivat juutalaisten uskontunnustuksen jne. Tosin käännökset taitavat olla ainoita laatujaan koko maailmassa. täytyy kuitenkin muistaa, että kääntäminen ei ole helppoa.

    Käytännössä Vanha kirkko Raamattu on vähemmän teologinen. Siitä on helpompi nähdä Mooseksen kirjoissa missä lähde vaihtuu. Mutta suomenkielikin on muuttunut niin valtavasti, että saattaa olla ymmärtämisongelmia jo sen takia nuoremmalla polvella.

    Jätäppä tuo lutku nimitys, jos haluat jatkaa keskustelua. Nimitys on äärimmäisen rasistinen. Oletko edelleen seli..? Etkö osaa käyttää nimimerkkiäsi?

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    velvoitan lopettamaan leikit yhdellä jakeella ja tutkimaan itse. Toki saat jatkaa, mutta älä odota toisten osallistuvan leikkeihisi. Tämän jälkeen nimimerkkisi olkoon seli...

    Raamatussa ei löydy kohtaa, joka yksiselitteisesti kertoo kolminaisuuden. Toinen asia on, että en pidä sitä kolminaisuutta oppina johon velvoitan muut. Jokaisen on tutkittava itse Raamattunsa ja tultava omiin tuloksiinsa sen mukaan kuin ymmärtää. Lainaamasi kohta liittyy siihen, että Jeesus korotti vain Isää.

    Tästä löydät kohdan, jossa Jeesus sanoo Tuomaalle kun on nähnyt hänet, on nähnyt Isän.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 14:1&rnd=1229424956244

    Jos mennään Vanhaan Testamenttiin, niin sieltä löytyy juutalaisten uskon tunnustus Jumala on yksi kuitenkin "Jumala" sana on alkukielessä monikossa. Muistaakseni 5 Moos. Tämän voit itse tarkistaa antamastani linkistä King Jameksen kautta menevästä sanakirjasta.

    Johannes yksi on kuvaava. Jumala yksikössä. jne.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Joh. 14:1&rnd=1229424956244

    Tämä aihe liittyisi raamattu sivustolle, muta siellä en kykene keskustelemaan nimenomaan noita yhden jakeen keskustelijoiden takia. Mielipuolista ottaa yksi jae Raamatusta ja alkaa paukutella. Jatkaa sitä vielä vuosi vuoden perää. ei ihme että ihminen alkaa voimaan siinä niin huonosti, ettei tulee enää juttuun kenenkään kanssa.

    ramatusta yksi jae ja alkaa paukutella. Mutta niinhän kristityt tekevät, kun homoseksualismin tuomitsevat.

    ...kommentti.

    Hebrean kielen "elohim" tarkoittaa kolmea tai enemmän.

    Äänestä

  • tukeva... kirjoitti:

    "Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17

    Missä on se kolmiyhteinen jumala?

    Raamatusta

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    suomen kielellä. Heprealainen Raamattu hepreaksi on paras Vanha Testamentti. Tosin en itse osaa hepreaa jne. ;) Alkukielen sanojen merkitys on tosin helppo tarkistella antamani linkin kautta. Itse käytän Uuden Testamentin kohdalla Novumia. Tämän lisäksi käytän King James sekä uudempaa ja vanhempaa käännöstämme. Kieliopeista on tosi paljon hyötyä.

    Olen tehnyt tätä kauan ja vetänyt evl luteissa Raamattupiiriä aikoinaan yli kymmenen vuotta, joten en voi yhdellä viestillä kertomaan miten olen tuloksiini tullut. Toki mielipiteeni muuttuvat koko ajan uutta tietoa saadessa.

    Meidän uusimman käännöksen kukkasille on pakko nauraa. Vaihtoivat Israelin ilmavoimien jellonan sukupuolen. Tekivät portosta nuoren naisen. Niin sitten Jumalakin sen mukaan taisi luoda kaikille kansoille omat jumalansa, muunsivat juutalaisten uskontunnustuksen jne. Tosin käännökset taitavat olla ainoita laatujaan koko maailmassa. täytyy kuitenkin muistaa, että kääntäminen ei ole helppoa.

    Käytännössä Vanha kirkko Raamattu on vähemmän teologinen. Siitä on helpompi nähdä Mooseksen kirjoissa missä lähde vaihtuu. Mutta suomenkielikin on muuttunut niin valtavasti, että saattaa olla ymmärtämisongelmia jo sen takia nuoremmalla polvella.

    Jätäppä tuo lutku nimitys, jos haluat jatkaa keskustelua. Nimitys on äärimmäisen rasistinen. Oletko edelleen seli..? Etkö osaa käyttää nimimerkkiäsi?

    Oletko sinä tämä voitelu?

    2:27   Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    Äänestä

  • tukeva... kirjoitti:

    ...kommentti.

    Hebrean kielen "elohim" tarkoittaa kolmea tai enemmän.

    Onko sinun tehtävä etsiä tukea kirkon harhaoppisille näkemyksille?

    Eipä löydy raamatusta mitään mainintaa kolminaisuudesta :)

    KOLME TAI ENEMMÄN = KOLMINAISUUS ??????????

    Äänestä

  • ........ kirjoitti:

    Oletko sinä tämä voitelu?

    2:27   Mutta te - teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.

    ettei menisi toistoksi niin lue viestini todella tarkkaan. Tutki kirjoitukset kokonaan äläkä vänkää. Katotaan sitten antaako hänelle sinulle voitelunsa ja saatko mitään rakentavaa aikaan.

    "Jokaisen on tutkittava itse Raamattunsa ja tultava omiin tuloksiinsa sen mukaan kuin ymmärtää."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000040156589

    Äänestä

  • muiden :) kirjoitti:

    "Sillä Herra, teidän Jumalanne, on jumalain Jumala ja herrain Herra, suuri, voimallinen ja peljättävä Jumala..." 5 Moos. 10:17

    Missä on se kolmiyhteinen jumala?

    ja tajua vain että hän on sama. :)) Tosin lähde olisi ollut hyvä tietää.

    "4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
    5 Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
    6 Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
    7 Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
    8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
    9 Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi."

    Menee sanakirjaan monikko on.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=5. Moos. 6:4&ent=03068

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    ettei menisi toistoksi niin lue viestini todella tarkkaan. Tutki kirjoitukset kokonaan äläkä vänkää. Katotaan sitten antaako hänelle sinulle voitelunsa ja saatko mitään rakentavaa aikaan.

    "Jokaisen on tutkittava itse Raamattunsa ja tultava omiin tuloksiinsa sen mukaan kuin ymmärtää."

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000040156589

    Kas nyt on niin, että ei minun tarvitse tutkia sinun kirjoituksiasi yhtään sen enempää kuin itse haluan :)

    Todisteeksi kolminaisuudesta :)
    ' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.

    Oletko sinä vielä isääkin suurempi?

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    ja tajua vain että hän on sama. :)) Tosin lähde olisi ollut hyvä tietää.

    "4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
    5 Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
    6 Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
    7 Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
    8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
    9 Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi."

    Menee sanakirjaan monikko on.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=5. Moos. 6:4&ent=03068

    8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
    9 Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.

    Teetkö kaiken, mitä jumala on käskenyt sinun tekemään, se YKSI jumala vai uskotko enemmän siihen luterilaisen kirkon kolmiyhteiseen jumalaan?

    Äänestä

  • olevasi? kirjoitti:

    opettele lukeamaan Raamatusta kokonaisuuksia, jotta pystyt perustelemaan tai mene väittelemään Teuvon kanssa. :)

    Kaikkihan sen tietää, että Jeesus korosti Isää maan päällä olessaan.

    Ei tuo voitelulta vaikuta. Toinen asia, ei sinun tarvitsekkaan lukea, mutta älä sitten vastaakkaan. Käytä nimimerkkiä, että tunnistan sinut. Minun viestini tunnistaa, joten ei oo pakko tutkia. ;) Vakavasti, ei keskustelusta tule mitään, jos ei lue toisen viestejä kunnolla ja alkaa vänkäämään. En pyri opettamaan ketään mutta vaadin asialista kohtelua ja en tykkää yhden jakeen miehistä.

    Käyppä katsomassa mihin ateisti kykenee kun harrastaa Raamatun jakeitä.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html

    Äänestä

  • lukee? kirjoitti:

    8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
    9 Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi.

    Teetkö kaiken, mitä jumala on käskenyt sinun tekemään, se YKSI jumala vai uskotko enemmän siihen luterilaisen kirkon kolmiyhteiseen jumalaan?

    vain kirjoituksia. Katotaan nyt minkalaiseen Jumalan uskon. Turvaaminen Jeesuksen sovitus työhön taitaa olla tärkeämpää. Eiköhän ohi maalin mennä kaikki ilman sitä.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    ja tajua vain että hän on sama. :)) Tosin lähde olisi ollut hyvä tietää.

    "4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.
    5 Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi.
    6 Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.
    7 Ja teroita niitä lastesi mieleen ja puhu niistä kotona istuessasi ja tietä käydessäsi, maata pannessasi ja ylös noustessasi.
    8 Ja sido ne merkiksi käteesi, ja ne olkoot muistolauseena sinun otsallasi.
    9 Ja kirjoita ne talosi pihtipieliin ja portteihisi."

    Menee sanakirjaan monikko on.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=5. Moos. 6:4&ent=03068

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Moos. 1:1&ent=0430

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    opettele lukeamaan Raamatusta kokonaisuuksia, jotta pystyt perustelemaan tai mene väittelemään Teuvon kanssa. :)

    Kaikkihan sen tietää, että Jeesus korosti Isää maan päällä olessaan.

    Ei tuo voitelulta vaikuta. Toinen asia, ei sinun tarvitsekkaan lukea, mutta älä sitten vastaakkaan. Käytä nimimerkkiä, että tunnistan sinut. Minun viestini tunnistaa, joten ei oo pakko tutkia. ;) Vakavasti, ei keskustelusta tule mitään, jos ei lue toisen viestejä kunnolla ja alkaa vänkäämään. En pyri opettamaan ketään mutta vaadin asialista kohtelua ja en tykkää yhden jakeen miehistä.

    Käyppä katsomassa mihin ateisti kykenee kun harrastaa Raamatun jakeitä.

    http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/index.html

    Luuk. 12:33 "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille."

    Äänestä

  • sanakirjaan kirjoitti:

    Siinähän noin kokonaisuutena ottaen kerrotaan, että jumalia oli vain kolme (isä, poika ja pyhähenki) ja rivien välistä voi lukea, että heitä ei ollut yhtään enempää kuin nuo edellä mainitut kolme.

    Nyt se on todistettu, että jumala on aina ollut kolmiosainen ja niin tulee aina olemaan :)

    Äänestä

  • tukeva... kirjoitti:

    ...kommentti.

    Hebrean kielen "elohim" tarkoittaa kolmea tai enemmän.

    kuten 1 Kn 11:33: "kumartaneet Astartea, siidonilaisten jumalatarta [elohe tsidonin], ja Kemosta, Mooabin jumalaa [elohe moav], ja Milkomia, ammonilaisten jumalaa [elohe bne-amon]". (elohe = elohim-sanan genetiivirakenteissa käytettävä muoto.) - Ko. ns. pakanajumalat eivät olleet sen enempää kolminaisuuksia tai muita moneuksia kuin "Jahve, israelilaisten jumala [elohe Jisrael]" (jae 31).

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    vain kirjoituksia. Katotaan nyt minkalaiseen Jumalan uskon. Turvaaminen Jeesuksen sovitus työhön taitaa olla tärkeämpää. Eiköhän ohi maalin mennä kaikki ilman sitä.

    Nyt olisi aika tutkia, miksi ihmiset eroavat kirkosta :)

    http://eroakirkosta.fi/static/tilastot/tuntikohtaiset_erot

    Eikö ihmiset enää usko sinun opetuksiisi?

    Äänestä

  • tutkittavaa kirjoitti:

    Nyt olisi aika tutkia, miksi ihmiset eroavat kirkosta :)

    http://eroakirkosta.fi/static/tilastot/tuntikohtaiset_erot

    Eikö ihmiset enää usko sinun opetuksiisi?

    vuosia keskustellut Mäntysalon Jorin kanssa joka pitää eroa kirkosta sivustoa. Otin hänen sivustonsa tutkielmaani. Keskustelen tästä aiheesta eroa kirkosta sivustolla.

    Äänestä

  • raamatusta? kirjoitti:

    Luuk. 12:33 "Myykää, mitä teillä on, ja antakaa köyhille."

    Mutta siellä sanotaan muutakin.
    Ota huomioon meidän yhteikuntamme sosiaaliturva jakaessasi. Muista myös, että Jeesus sanoo, että rakasta lähimmäistä ninkuin itseäsi. Joten pidä kuitenkin kotisi ja ruoki lapsesi, jos niitä on. :)

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 12:1&rnd=1229443750129

    En enää vastaa näihin viesteihin, jossa on yksi jae ilman järkevää syytä.

    Raamattu siis ei ole enää voimassa tässä yhteiskunnassa :)

    Katsellaan sitten vaan taivaan lintuja
    6:26   Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?

    Ei huolta huomisesta
    6:34   Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa."

    Äänestä

  • yhtä jumalaa, kirjoitti:

    kuten 1 Kn 11:33: "kumartaneet Astartea, siidonilaisten jumalatarta [elohe tsidonin], ja Kemosta, Mooabin jumalaa [elohe moav], ja Milkomia, ammonilaisten jumalaa [elohe bne-amon]". (elohe = elohim-sanan genetiivirakenteissa käytettävä muoto.) - Ko. ns. pakanajumalat eivät olleet sen enempää kolminaisuuksia tai muita moneuksia kuin "Jahve, israelilaisten jumala [elohe Jisrael]" (jae 31).

    minun ymmärtääkseni jakeessa 31 on monikkomuoto Plural 'elohiym el-o-heem'. Siitä löytyy myös Y@hovah yeh-ho-vaw' joka myös on monikko. Tuosta määrästä en osaa sanoa. Mutta voitko kertoa mistä lähteestä otit tuon omasi? Itse tarkistin King Jameksen kautta. Ja yleiskuva on monikko minua viisaampien jutuista.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=0430

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=03068

    Aika vaikea on yrittää keskustella vänkääjien kanssa, jonka käytöstavat ovat tarkkistasoa ja tiedot sitäkin alempaa. Eija M. kuitenkin kohteliaasti yrittää. Pakko ihailla.

    Raamattu on todella meidän juttumme ja se kannattaa ottaa tosissaan.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    minun ymmärtääkseni jakeessa 31 on monikkomuoto Plural 'elohiym el-o-heem'. Siitä löytyy myös Y@hovah yeh-ho-vaw' joka myös on monikko. Tuosta määrästä en osaa sanoa. Mutta voitko kertoa mistä lähteestä otit tuon omasi? Itse tarkistin King Jameksen kautta. Ja yleiskuva on monikko minua viisaampien jutuista.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=0430

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=03068

    1 Kn 11:31:ssä ainoa johonkin jumalaan liittyvä maininta on juuri tuo "jahve elohe jisrael" eli "Jahve, Israelin Jumala".

    Kuten sanottu edellä, se että elohim sattuu olemaan kieliopillisesti monikkomuoto, ei vielä merkitse mitään kolminaisuuden tms. kannalta sillä sitä käytetään mm. jumalista (kuten noista mainituista pakanajumalista) jotka eivät olleet kolminaisuuksia tm. moneuksia, kuten ensimmäisen linkkisi kohta (2):kin toteaa. Siinä linkissä on heprean sanasta elohim ns. status absolutus -muoto eli muoto joka esiintyy sanan ollessa tekstissä yksinään. Mutta ko. jakeessa on nimenomaan ns. status constructus -muoto joka - kuten totesin aiemmassa viestissä - on elohim-sanan muoto genetiivirakenteissa.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    minun ymmärtääkseni jakeessa 31 on monikkomuoto Plural 'elohiym el-o-heem'. Siitä löytyy myös Y@hovah yeh-ho-vaw' joka myös on monikko. Tuosta määrästä en osaa sanoa. Mutta voitko kertoa mistä lähteestä otit tuon omasi? Itse tarkistin King Jameksen kautta. Ja yleiskuva on monikko minua viisaampien jutuista.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=0430

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?lex=BDB&ref=1. Kun. 11:1&ent=03068

    kuvauksiin:

    - Niissä latinalaisella aakkostolla kirjoitettu heprealaisen sanan ääntyminen on kirjoitettu englantia äidinkielenään puhuvan kannalta. Eli sen "el-o-heem" = elohim jne.

    - Missään noista linkeistä ei mainita että "… Y@hovah yeh-ho-vaw' joka myös on monikko." Jumalan nimestä YHWH eli Jahve ei yleensäkään esiinny Raamatussa monikkoa (outo ajatus jo itsessään). Tuo toisessa linkissäsi Jumalan nimen kohdalla oleva kieliopillinen määritys "n pr dei" tarkoittaa: "noun, proper name, deity" eli: "nomini, erisnimi, jumaluus".

    Äänestä

  • noihin linkkiesi kirjoitti:

    Minä olen aina innokas oppimaan uutta. Olen oppinut sen miten vähän tiedän. Olen oppinut myös sen kuinka vähän muut tietävät :)Vanhan Testamentin tutkiminen on paljon hankalampaa kuin Uuden kiitos Novumin tekijöille.

    Kiinnitin huomiota noihin pakanajumala muotoihin.
    Voisiko sitä kieliopillista monnikkomuotua elohim pohtia vähän samoin kuin Englannin kuninkaalisista käytetään hän muotoa? Vai mikä siinä on takana? En itsekään ajatellut tässä kolminaisuutta vaan asiana jota ei voi ohittaa. Kiitos noista lyhennyksista. Varsinkin tuo dei ihmetytti.

    Vilkaisin linkkiä. Ei liian vaikeaa englantia minulle. Joskus englanninkieliset tekstit ovat sitä. Perehdyn ajan kanssa. Kiitokset.

    Lukea myös aiheesta juuri nytkin käytävässä keskustelussa.

    olla olemassa jonkinlainen suomenkielinen "study Bible". Näillä S24-palstoilla törmää usein sellaisiin ajatuksiin VT:sta joiden "kitkemiseen" riittäisi jo kyseisenlaisen ja asiantuntevan VT:n laitoksen olemassaolo.

    Äänestä

  • osalta saisi kirjoitti:

    Salaisuudet: vai Kristuksen henkilökuhtainen tunteminen? Jes.45:15; Kol.2:2,3.

    Äänestä

  • Jumalan tuntemisen kirjoitti:

    Salaisuudet: vai Kristuksen henkilökuhtainen tunteminen? Jes.45:15; Kol.2:2,3.

    tyhjänpäiväinen ja hengetön. hyvää yötä

    Äänestä

  • on täysin kirjoitti:

    tyhjänpäiväinen ja hengetön. hyvää yötä

    Muuten väittämäsi on tyhjän tynnyrin kuminaa.

    Äänestä

  • osalta saisi kirjoitti:

    olla olemassa jonkinlainen suomenkielinen "study Bible". Näillä S24-palstoilla törmää usein sellaisiin ajatuksiin VT:sta joiden "kitkemiseen" riittäisi jo kyseisenlaisen ja asiantuntevan VT:n laitoksen olemassaolo.

    että vaikea on tajuta tuon keskustelun sotkijan ajatusmaailmaa. Jos Agricola ja monet muut olisivat ajatelleet samoin, niin meillä ei olisi edes kirjakieltä eikä lukutaitoa. Eikä hänellä olisi edes noita Raamatun paikkoja laittaa nettiin. Jos nyt sitten edes olisi edes nettiä.

    Kuitenkin jo Psalmin kirjoittaja toteaa

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 119:1&rnd=1229583081985

    1 Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. [Psalmi on ns. alfabeettinen psalmi (ks. Ps. 9). Tässä psalmissa on alkutekstissä ensin kahdeksan aakkosten ensimmäisellä kirjaimella alkavaa jaetta, sitten kahdeksan aakkosten seuraavalla kirjaimella alkavaa jaetta jne. Näin psalmiin on tullut heprean aakkosten lukumäärän mukaisesti 22 kahdeksanjakeista jaksoa, yhteensä 176 jaetta.]...

    99 Olen oppineempi kuin kaikki opettajani, kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
    100 Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, kun noudatan sinun säädöksiäsi.
    101 Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi.
    102 Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään, sillä sinulta minä olen oppini saanut.
    103 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta. [Ps. 19:11; Hes. 3:3]
    104 Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
    105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. [Ps. 19:9; Sananl. 6:23; 2. Piet. 1:19]
    106 Olen vannonut valan, ja valani pidän: minä noudatan sinun vanhurskaita päätöksiäsi.
    107 Herra, paljon olen joutunut kärsimään. Anna minun elää -- tee sanasi mukaan!
    108 Olkoon lupaukseni sinulle mieluisa uhri, Herra. Opeta minut tuntemaan päätöksesi!

    2 Moos.20:2; Apt.15:10. Ehkäpä kysymys kieliteiteellisen eliitin sana kiistoista ja saivartelusta lähteekin liikkeelle, juutalaisten oppineiden tavasta kieliteiteeseen vedoten saivarrella: elävä Jumala ja sanoma ristiinnaulitusta Kristksella kielen koukeroiden kautta näkymättömäksi/Tanakissa olemattomaksi. Oleellinen on sanottu Novumissa ja Kreikenkielisissä lähdteksteissä sekä mm. Septuagintassa. Toki sitä voi monikko yksikko saivarrellakin, mutta kirkastuvatko asiat siitä: kielitieteellisin metodein suoritettavasta sisäpiirijuttelusta, onkin toinen juttu? Alussa Jumala Elohim (valtiaat tai voimat) loi (verbi yksikössä) taivaan ja maan. Genessis 1:1. Kyllä Henki johdattaa Jumalan seurakunnan (Ekkleesia ek tu kosmu) kaikkeen totuuteen ja siksi opetus Jumalan henengestä heti seuraavassa jakeessa 2; - 'Jumalan henki liikui vetten päällä', eikä näin sanota jostakin luodusta tai persoonattomasta tuulesta vaan Elohimin Hengestä. Nimen tai oikeastaan sanan El ja sen johdannaisten käyttö ratkaisee asian käytön yhteydessä vähän samaan tapaan kun Paavali otti esim. sanan "apokalypseos" käyttöön 'ilmestyskieleensä', antaen sille aivan uuden profaanista kreikasta poikkeavan merkityksen. Lisäksi, jos Agrikola ei olisi kääntänyt raamattua sen olisi tehnyt varmuudella, joku muu vaikkapa kastajaliikkeiden parista sikäli kun ei heitä liene Euroopasta ihan sukupuuttoon hävitetty. Lihalliset kiistat eli älyllinen saivartelu sanojen sisällöistä ei ole rakentavaa, vaan jotakin aivan muuta. Tämä oli asian toinen puoli, jota koulutuksen nimeen maailmaan rakentavien on vaikea ymmärtää - että Pyhä Henki kykynee käyttämää oppimattomia ja jopa melko huonon kielitaidon omaavia hekilöitä, kuten historia selkeästi osoittaa alkaen niistä kahdestatoista ensimmäisestä, kun sensijaan viisastelevat teologit pitää ensin tyhmäksi tehdä että heille opettaja lähetettynä taivaasta kelpaisi johdattajaksi.

    Äänestä

  • Ei juutalaisille kirjoitti:

    ei menisi toistoksi. Laitan edelliseen viestiini.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000100&posting=22000000040202272

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    että vaikea on tajuta tuon keskustelun sotkijan ajatusmaailmaa. Jos Agricola ja monet muut olisivat ajatelleet samoin, niin meillä ei olisi edes kirjakieltä eikä lukutaitoa. Eikä hänellä olisi edes noita Raamatun paikkoja laittaa nettiin. Jos nyt sitten edes olisi edes nettiä.

    Kuitenkin jo Psalmin kirjoittaja toteaa

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 119:1&rnd=1229583081985

    1 Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. [Psalmi on ns. alfabeettinen psalmi (ks. Ps. 9). Tässä psalmissa on alkutekstissä ensin kahdeksan aakkosten ensimmäisellä kirjaimella alkavaa jaetta, sitten kahdeksan aakkosten seuraavalla kirjaimella alkavaa jaetta jne. Näin psalmiin on tullut heprean aakkosten lukumäärän mukaisesti 22 kahdeksanjakeista jaksoa, yhteensä 176 jaetta.]...

    99 Olen oppineempi kuin kaikki opettajani, kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
    100 Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, kun noudatan sinun säädöksiäsi.
    101 Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi.
    102 Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään, sillä sinulta minä olen oppini saanut.
    103 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta. [Ps. 19:11; Hes. 3:3]
    104 Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
    105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. [Ps. 19:9; Sananl. 6:23; 2. Piet. 1:19]
    106 Olen vannonut valan, ja valani pidän: minä noudatan sinun vanhurskaita päätöksiäsi.
    107 Herra, paljon olen joutunut kärsimään. Anna minun elää -- tee sanasi mukaan!
    108 Olkoon lupaukseni sinulle mieluisa uhri, Herra. Opeta minut tuntemaan päätöksesi!

    suhteessasi kirjoittajiin. Mitä sinä hoet Jumalan lakia, jota ei ole koskaan annettu/tarkoitettu rasittamaan: Jerusalemissa apostolien vuonna 49 antamaa julituksen mukaisesti "pakanain mieliä" ja kannettavaksi ikeeksi heidän iskaansa: Apt. 15-luku ja 2 Moos.20:2; - jossa Jumalan sanoo antavansa lain "Egyptistä, orjuuden pesästä pois viedylle kansalle", eikä kuten katolisessa YLEISESSÄ portokirkon ja jälkikatolisen Lutherin tekemässä väärennöksessä, yleisesti ikäänkuin kaikille kansoille ja esittäne väärennös vieltäpä poisjättäen ITSE Lain Antajan ja asettajan oman esittely: 'Minä olen Herra SINUN JUMLALASI, - jne! ESIINTYEN ITSE KIRKKONA PETOLLISESTI JUMALAN EDUSTAJINA JA LAIN OPETTAJINA. 1 Tim.1:5-7.

    Äänestä

  • Lapsi aikuinen kirjoitti:

    "Jos Agricola ja monet muut olisivat ajatelleet samoin, niin meillä ei olisi edes kirjakieltä eikä lukutaitoa. Eikä hänellä olisi edes noita Raamatun paikkoja laittaa nettiin. Jos nyt sitten edes olisi edes nettiä."

    Voisitko ystävällisesti jo lopettaa, Olisin vielä hetken seurannut tätä omaa aloitustani. Aikaisemmassa viestissäni Raamatun lainauksen syy oli heprealaiset aakkoset.
    Kun klikkaat hiiren oikealla ja sieltä näytä lähdekoodi, niin saatat ymmärtää tarkotustani vielä enemmän. Tämän jälkeen lue alkuperäinen viestini.

    Näkemiin.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    että vaikea on tajuta tuon keskustelun sotkijan ajatusmaailmaa. Jos Agricola ja monet muut olisivat ajatelleet samoin, niin meillä ei olisi edes kirjakieltä eikä lukutaitoa. Eikä hänellä olisi edes noita Raamatun paikkoja laittaa nettiin. Jos nyt sitten edes olisi edes nettiä.

    Kuitenkin jo Psalmin kirjoittaja toteaa

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Ps. 119:1&rnd=1229583081985

    1 Onnellisia ovat ne, joiden vaellus on nuhteetonta, ne, jotka seuraavat Herran lakia. [Psalmi on ns. alfabeettinen psalmi (ks. Ps. 9). Tässä psalmissa on alkutekstissä ensin kahdeksan aakkosten ensimmäisellä kirjaimella alkavaa jaetta, sitten kahdeksan aakkosten seuraavalla kirjaimella alkavaa jaetta jne. Näin psalmiin on tullut heprean aakkosten lukumäärän mukaisesti 22 kahdeksanjakeista jaksoa, yhteensä 176 jaetta.]...

    99 Olen oppineempi kuin kaikki opettajani, kun tutkin sinun liittosi säädöksiä.
    100 Olen viisaampi kuin kansan vanhimmat, kun noudatan sinun säädöksiäsi.
    101 Pahan poluille en jalallani astu, minä tahdon totella sinun sanaasi.
    102 Sinun päätöksistäsi en poikkea syrjään, sillä sinulta minä olen oppini saanut.
    103 Miten suloiset ovatkaan sinun sanasi! Ne maistuvat hunajaa makeammilta. [Ps. 19:11; Hes. 3:3]
    104 Sinun säädöksesi antavat minulle ymmärrystä. Sen tähden minä vihaan kaikkia valheen teitä!
    105 Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. [Ps. 19:9; Sananl. 6:23; 2. Piet. 1:19]
    106 Olen vannonut valan, ja valani pidän: minä noudatan sinun vanhurskaita päätöksiäsi.
    107 Herra, paljon olen joutunut kärsimään. Anna minun elää -- tee sanasi mukaan!
    108 Olkoon lupaukseni sinulle mieluisa uhri, Herra. Opeta minut tuntemaan päätöksesi!

    Ilolla luen, mitä Eija Moilanen kirjoittaa. Älykkäästi ja rakkaudellisesti. Olen useimmiten samaa mieltä, mutta tärkeintä on tämä tasapainoinen suhtautuminen häirikköihin.

    "Psalmiluentosi" on virkistävä.
    Luen tässä juuri Polykarpoksen elämäkertaa. Hän oli apostoli Johanneksen oppilas ja hänet oli kastettu jo lapsena.
    Toivon, että jaksat olla edelleenkin kanssamme.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    "Jos Agricola ja monet muut olisivat ajatelleet samoin, niin meillä ei olisi edes kirjakieltä eikä lukutaitoa. Eikä hänellä olisi edes noita Raamatun paikkoja laittaa nettiin. Jos nyt sitten edes olisi edes nettiä."

    Voisitko ystävällisesti jo lopettaa, Olisin vielä hetken seurannut tätä omaa aloitustani. Aikaisemmassa viestissäni Raamatun lainauksen syy oli heprealaiset aakkoset.
    Kun klikkaat hiiren oikealla ja sieltä näytä lähdekoodi, niin saatat ymmärtää tarkotustani vielä enemmän. Tämän jälkeen lue alkuperäinen viestini.

    Näkemiin.

    Ovat täysin puutteelliset tai niite ei ole. Kyllä se sivistys olisi tähän maahan saattanut saapua ilman miekkalähetystäkin ja ilman kirkollisen ja valtaeliitin kanssa ikääkuin samalta lautasesta syövän 'hengellisen rälssin' asettamistakin: Ruotsin kuninkaan juoksupoikina ja asettamina valtaherroina hallitsemaan maatamme uskonnon nimissä monarkisina piispoina kirkkoherroina maamme pitjiin ja perusten tuomiokapituleita raammatulle vieraine päälle päsmäreineen. "Kansojen ruhtinaat herroina niitä hallistevat, niin ålköön olko teillä keskuudessanne" - lienee kirkoilta unohtunut, samoin kuin se millä arvovallalla sanoja nämä lauseet puhui.

    Äänestä

  • tukeva... kirjoitti:

    ...kommentti.

    Hebrean kielen "elohim" tarkoittaa kolmea tai enemmän.

    Hän (Jumala) on Jumala yksikössä, koska kaikki verbit esiintyvät ykskössä, "Alussa Jumala loi". Mutta Hän on Jumala myös monikossa. Sana "Jumala" (hebr) ei ole yksikössä vaan monikossa. Eikä se ole yksinkertainen monikko.
    'Eloham' merkitsee "yksi Jumala".
    'Elohaim' merkitsee kahta.
    'Elohim' (nimitys Jumalasta hebr) merkitsee 3 tai useampaa.
    (Alussa Jumala (Elohim) loi..(

    Äänestä

  • äskeiselle kirjoitti:

    Elohim jonka yksikkö on Eloah, joten se siitä. Asia on juutalaisilla tarkistettu, joten esim. Helsingin synagosssa opetetaan niin. Subjeti monikkomuodossa predikaatti yksikössä. El alkulitteellä monikko lohim valtiaat.

    Äänestä

  • Ihan itse nähdäkseni kirjoitti:

    Ovat täysin puutteelliset tai niite ei ole. Kyllä se sivistys olisi tähän maahan saattanut saapua ilman miekkalähetystäkin ja ilman kirkollisen ja valtaeliitin kanssa ikääkuin samalta lautasesta syövän 'hengellisen rälssin' asettamistakin: Ruotsin kuninkaan juoksupoikina ja asettamina valtaherroina hallitsemaan maatamme uskonnon nimissä monarkisina piispoina kirkkoherroina maamme pitjiin ja perusten tuomiokapituleita raammatulle vieraine päälle päsmäreineen. "Kansojen ruhtinaat herroina niitä hallistevat, niin ålköön olko teillä keskuudessanne" - lienee kirkoilta unohtunut, samoin kuin se millä arvovallalla sanoja nämä lauseet puhui.

    koski viestiäni. Olen juuri käynyt kirkko historian ja kirkko tiedon kurssin, joten tiedän miekkalähetystöistä. Nyt vaikuttaa, että tätä ihmisten rääkkäämistä harrastetaan tietokone näppäimillä. Ensi 900-luvulla tuli ristinusko Suomeen. Sitten tuli 1200-luvulla Ruotsalaiset täydentämään ristiretkellä. Ennen sentään otettiin miekat miekkahuoneisiin, kun ihmiset menivät kirkkoon, jotta eivät telo toisiaan kun tappelevat penkeistä. :)))

    Eija kiltti! Suomen miekkalähetys on kaiketi myytti. (Varsinais)Suomi oli vuosisadat läheisessä yhteydessä Sveamaahan. Väestö oli paljolti samaa. Hämeen ja Karjalan ristiretki on tietysti totta, mutta motiivi oli saada ne alueet Suomen yhteyteen.
    Sen on oikein, että taistelu näpykällä pidetään huonona tapana.

    Äänestä

  • Ihan itse nähdäkseni kirjoitti:

    Ovat täysin puutteelliset tai niite ei ole. Kyllä se sivistys olisi tähän maahan saattanut saapua ilman miekkalähetystäkin ja ilman kirkollisen ja valtaeliitin kanssa ikääkuin samalta lautasesta syövän 'hengellisen rälssin' asettamistakin: Ruotsin kuninkaan juoksupoikina ja asettamina valtaherroina hallitsemaan maatamme uskonnon nimissä monarkisina piispoina kirkkoherroina maamme pitjiin ja perusten tuomiokapituleita raammatulle vieraine päälle päsmäreineen. "Kansojen ruhtinaat herroina niitä hallistevat, niin ålköön olko teillä keskuudessanne" - lienee kirkoilta unohtunut, samoin kuin se millä arvovallalla sanoja nämä lauseet puhui.

    ei millään pahalla, mutta historiantulkintaasi rasittaa joku paha henkilökohtainen ongelma.
    hajanaisista faktoista voi mieli kutoa minkälaisen syytekirjelmän tahansa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
    Paavali sanoo aika fiksusti vanhan käännöksen mukaan; "ette te minussa ahtaalla ole, itse teissänne te ahtaalla olette".

    Äänestä

  • Tekstissä on Elomin kirjoitti:

    Elohim jonka yksikkö on Eloah, joten se siitä. Asia on juutalaisilla tarkistettu, joten esim. Helsingin synagosssa opetetaan niin. Subjeti monikkomuodossa predikaatti yksikössä. El alkulitteellä monikko lohim valtiaat.

    Elohim on Jumalasta käytetty nimi Toorassa.
    Ja Elohim on monikko muoto, 3 tai enemmän. Piste.

    Äänestä

  • tunn-luterilainen kirjoitti:

    Eija kiltti! Suomen miekkalähetys on kaiketi myytti. (Varsinais)Suomi oli vuosisadat läheisessä yhteydessä Sveamaahan. Väestö oli paljolti samaa. Hämeen ja Karjalan ristiretki on tietysti totta, mutta motiivi oli saada ne alueet Suomen yhteyteen.
    Sen on oikein, että taistelu näpykällä pidetään huonona tapana.

    Kurssi, jonka kävin oli tosi laaja, joten kolmesta ristiretkestä vain mainittiin. Yleiskuvaksi nousi ihmisten vallanhimo.

    Tarkoitit varmaan ensimmäistä ristiretkeä 1155 Lounais-Suomeen? Retkestä ei ole säilynyt tietoja tarinoita enemmänkin. Kyseessä oli kai enemmänkin hallinnon vakiinnuttaminen, joka jäi kesken.

    1200-luvulla oli tosiaan ristiretket Hämeeseen ja Karjalaan. Jos minä noita muistiinpanojani oikein ymmärrän. On varmaan ollut melkoista, kun molemmat Novgorot ja Ruotsalaiset halusivat juurruttaa Hämeeseen ja Karjalaan oman uskontonsa. Aikansa tapeltuaan he tekivät rauhan ja kristinusko on muutoin tullut vähitellen ja rauhanomaisesti Suomeen.

    ei vaan, kiitos Tsingis Kaanin ja Temur Lenkin suomalaiset saivat rauhan. muutenhan olisimme paskanen toppatakki päällä kyykkimässä kaalipellon pientareella.

    Äänestä

  • vaan näin: kirjoitti:

    ei, vaan kolminaisuuden muoto monikossa.

    oikein mennyt satuilemaan.Monikko ei tarkoita vain kolmea.

    Äänestä

  • surullista sulle kirjoitti:

    ei millään pahalla, mutta historiantulkintaasi rasittaa joku paha henkilökohtainen ongelma.
    hajanaisista faktoista voi mieli kutoa minkälaisen syytekirjelmän tahansa. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.
    Paavali sanoo aika fiksusti vanhan käännöksen mukaan; "ette te minussa ahtaalla ole, itse teissänne te ahtaalla olette".

    Monarkisina piispoina, arkkipispoina, tuomiorovasteina, kirkkoherroina, katppalaisina, erityisasustein erottuvana henkisenä rälssinä kuten pappeina jne. ??? Lisäksi jos vaikka lukaset aluksi yleisen kirkkohistorian läpi voit haviaita, ettei valtiokirkkojen toimien raadollisuus suvaitse mitään ongelmia, vaan paremminkin se on tottunut hävittämään muita ongelmina: kaikin mahdollisen keinoin. Uskovia ja raamattuun pitäytyviä sen onkin pitänyt hävittää oikein urakalla, koko historiansa ajan ja jälkikatoliset luterilaiset ovatkin kantaneet ansiokkaasti kortensa kekoon, tässä Augustinuksen/Ambrosiuksen oppien mukaan alkaneessa järjestelmällisessä hävitystyössä alkaen viimeistään vuodesta 1529.

    Äänestä

  • Kirkokkoruhtinaina kirjoitti:

    Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, missä on Jumalan sana.
    Olet pahasti eksynyt ihminen.

    Äänestä

  • menkää pois kirjoitti:

    Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, missä on Jumalan sana.
    Olet pahasti eksynyt ihminen.

    tuhoamista koskeviin päätösiin ja jonka oppi-isä on yllyttänyt saksan kansaa juutalaisten hävitystoimiin kiistattomana historiallisena tosiasiana. Sellaisen lahkon käden ovat tahriintuneet pahasti, vai mitä? "Olet pahasti eksynyt ihminen."

    Äänestä

  • Jeesuksen todistajien kirjoitti:

    tuhoamista koskeviin päätösiin ja jonka oppi-isä on yllyttänyt saksan kansaa juutalaisten hävitystoimiin kiistattomana historiallisena tosiasiana. Sellaisen lahkon käden ovat tahriintuneet pahasti, vai mitä? "Olet pahasti eksynyt ihminen."

    kenen minkä puljun tai sen kannattajan kädet EIVÄT ole tahriintuneet vereen.

    Äänestä

sanoo, että se ei ole sama kun Jeesuksen ja Jumalan henki vaan se on kolminaisuuden kolmas osapuoli.
Se on voima = henki = oikea ymmärrys.
Sitä on Jumalassa ja Jeesuksessa , mutta se myös muistaakseni tuli opetuslapsille siten, että kipinät /liekin kielet sinkoilivat tilassa jossa he olivat ( suljetut ovet? ).

Pyhähenki on asia jota aika vähän itse asiassa käsitellään tai mietitään, mutta asiana hengen olemus on vaarallisin myös.
Mikään näistä kolmesta ominaisuudesta eivät taistele keskenään sillä ne ovat yhtä, mutta kuitenkin on kolme osallista jotka ovat yhtä.

Toisaalta on hyvä että pyhää henkeä ei käsitellä, sillä hän on kaikista oikeastaan yläpuolella.
Hän ei ole puhunut , kuten Jumala on puhunut ja kuten Jeesus on puhunut.
Pyhänhengen voimasta kyllä muistan kuulleeni, että on puhuttu hänen voimallaan tai voimastaan.

On niinkin että pyhänhengen pilkkaamista ei voi edes saada anteeksi joten sitenkin tämä on vaarallinen aihe alue.

Äänestä
  • Mietin, että sulla on omaa pohdintaa, että en kommentoi siihen vaikka eroaakin omastani. Mutta yksi asia tuli mieleen. Tuo Pyhän Hengen pilkka. Kohtaa lukiessa kannattaa kiinnittää huomio siihen kenelle Jeesus puhui. Hän puhui kansan opettajille.
    Matteuksen kohdassa tulee kaikki siis Hengen, Jumalan Hengen ja Pyhä Hengen. Luukas taas puhuu vain Pyhästä Hengen pilkkaamisesta tilanteessa, jossa varoittaa fariseusten hapatuksesta. Huomioon ottaen, että mainitsemiasi Jerusalemin tapahtumia ei vielä ole tapahtunut. Luukkaan kohta vie jotenkin tulevaisuuteen, Mutta Matteuksessa ollaan juuri siinä ajassa missä he olivat. Kohta saattaa herättää turhia pelkoja. Sitä saattaa joku hyödyntää alistaessaan toista ihmistä.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 12:1&rnd=1229498404505

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 12:1&rnd=1229498844507

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Mietin, että sulla on omaa pohdintaa, että en kommentoi siihen vaikka eroaakin omastani. Mutta yksi asia tuli mieleen. Tuo Pyhän Hengen pilkka. Kohtaa lukiessa kannattaa kiinnittää huomio siihen kenelle Jeesus puhui. Hän puhui kansan opettajille.
    Matteuksen kohdassa tulee kaikki siis Hengen, Jumalan Hengen ja Pyhä Hengen. Luukas taas puhuu vain Pyhästä Hengen pilkkaamisesta tilanteessa, jossa varoittaa fariseusten hapatuksesta. Huomioon ottaen, että mainitsemiasi Jerusalemin tapahtumia ei vielä ole tapahtunut. Luukkaan kohta vie jotenkin tulevaisuuteen, Mutta Matteuksessa ollaan juuri siinä ajassa missä he olivat. Kohta saattaa herättää turhia pelkoja. Sitä saattaa joku hyödyntää alistaessaan toista ihmistä.

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Luuk. 12:1&rnd=1229498404505

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?chp=1&ref=Matt. 12:1&rnd=1229498844507

    Ihmettelen, että mikä siinä turhaa on.
    Aivan yksinkertainen asia. Pyhänhengen pilkkaa ei saa anteeksi.
    Selkeä luku eikä mitään turhaa varomista.
    Johtuuko näkemyksesi taas kerran siitä, että olet nainen?
    Taasko sinulle ajatuksissa esitetään asiaa, että sanoiko Jumala todellakin niin?

    Ei ole naisen helppoa, kun yrittää olla opastava mies.Pieleen menee ja ihan täysillä.

    Äänestä

Tapahtuva aiheen pirstominen, inhimillisen viisauden mukaiseen ikäänkuin käsiteltävään muotoon, johtaa itse asissa pirstalisiin näkemyksiin ja eroviin mielipiteisiin, jotka ovatkin ominaista historialle skolastiikalle ja uskonsodille. Esimerkiksi luterlaisen 'tunnustuksen' väittämä siitä että kaikki kolminaisuuden puolet ovat samanarvoisia on täysin raamatulle vieras oppi, sillä "Isä on suurempi minua" jne. Inhimillien viisaus pirstoo ja hajoitaa, mutta Henki tutkii SISÄLLÖLLISESTI JUMALAN SYVYYDETKIN: löytäen Hänet Henegessä nähtynä - jossa asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti - jossa kaikki täyteys asuu. (1 Kor.2-luku; Kol.1-3-luvut.)

Äänestä
  • Tiedä luterilaisista, mutta itse ajattelen järjestyksen olevan meidän turvallisuuden takia.
    Pyhä Henki korottaa Jeesusta ja Jeesus korotti Isää.
    Tuuli humisee missä tahtoo, voimme kuulla sen huminan, mutta emme tiedä mistä se tulee ja minne menee.

    Äänestä

  • Eija_Moilanen kirjoitti:

    Tiedä luterilaisista, mutta itse ajattelen järjestyksen olevan meidän turvallisuuden takia.

    pilkka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun Jumala meitä monesti kutsuu pelastukseen, ja me yhtä monta kertaa kieltäydymme, niin me tällä tavoin syyllistymme Pyhän hengen pilkkaan(Hebr. 10:29). Sillä hän sanoo:"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä(2.kor. 6:2)

    Kerro esimerkkejä, miten kukin kolmiyhteyden olioista on toistaan korottanut. Eivätkö he olekaan yhtä?

    Humiseeko sinun päässäsi kuinka pahasti?

    Äänestä

  • - - - - - - - - - - - - - -... kirjoitti:

    pilkka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kun Jumala meitä monesti kutsuu pelastukseen, ja me yhtä monta kertaa kieltäydymme, niin me tällä tavoin syyllistymme Pyhän hengen pilkkaan(Hebr. 10:29). Sillä hän sanoo:"Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä(2.kor. 6:2)

    kun vanha saarnamies puhui täsät asiasta. Hän lohdutteli, että jos miettii, että onko tehnyt Pyhän Hengen pilkan niin ei huolta sillä tämän tehnyt ei enää edes mieti sitä.

    Itse mietin noita Matteuksen ja Luukkaan kohtia siinä mielessä, että korottaudutaan tietoisesti jumalaksi. Siis täytyy tietää tämä ja silti ihminen jatkaa paatumukseen asti kääntymättä. Mielestäni Jeesus varoittaa siitä, mutta ei väitä heidän sitä tehneen.

    Laitan tähän viestin loppuun oman varoitukseni, joka ei liity milläänlailla sinuun. :) En vain viitsi vastata noihin viesteihin, joissa sävy ei ole asiallinen ja vaaditaan vastauksia. Jokainen voi kaivaa linkistä Raamatun esiin ja alkaa selvittelemään itse itselleen vastauksia. Minulla ei ole mitään velvollisuuta eikä edes aikaa vastata asiattomasti esitettyihin kysymyksiin, joissa oman viestin eteen ei ole edes yritetty tehdä töitä.

    http://www.eijamoilanen.info/keskustelut.html

    Kuin olla siitä subjektiivisesti osallinen.

    Olen joskus sinuun hermostunutkin.
    Mutta, nyt luen ihastuneena tasapainoista kirjoitteluasi. Säilytät ihmisyytesi, herkkyytesi´, mutta et alennu sylkykupiksi.
    Olen tänään oppinut viesteistäsi! Kiitos sinulle!

    tunn-luterilainen

    Äänestä

  • Eija M...nen kirjoitti:

    Eipä taida sinun siunauksillasi mitään merkitystä olla. Uskovat hokevat vuodesta toiseen samanlaisia sanontoja ja muutamaa lausetta raamatusta.

    6:28   siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, rukoilkaa niiden edestä, jotka teitä parjaavat.

    16:16   Tervehtikää toisianne pyhällä suunannolla. KAIKKI Kristuksen seurakunnat tervehtivät teitä.

    Äänestä

  • Eija M...nen kirjoitti:

    Olen joskus sinuun hermostunutkin.
    Mutta, nyt luen ihastuneena tasapainoista kirjoitteluasi. Säilytät ihmisyytesi, herkkyytesi´, mutta et alennu sylkykupiksi.
    Olen tänään oppinut viesteistäsi! Kiitos sinulle!

    tunn-luterilainen

    miettiä asioita niin monilta kulmilta, että on luonnollista hermostuminen. Tärkeintä on viestejä lukiessa muistaa, että saatan miettiä muiltakin kulmilta. Sitä on mahdoton saada viesteissä näkymään.

    Mietin tuota siunaamista mikä tuossa toisessa viestissä mainittiin, jonka sait. Voihan sitä siunatakkin, mutta ei se rajojen asettamista estä. Siis tarkoitan oman reviirin pitoa. :))

    Äänestä

että minun hyvän joulun toivotukseni päättää osaltani tämän keskustelun. Huomenna alkaa joululoma kouluistakin. Olisikohan aika alkaa valmistautua jouluun? :) Toivottavasti kuva aukeaa selaimiin.

http://www.eijamoilanen.info/joulu.html

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Eija_Moilanen kirjoitti:

luterilaiselta, joka monien muiden tavoin ei ole kirjaimellisen opin kannalla, jonka sanelee toinen ihminen.

Yrittäessäni lähettää tuli tällainen
"Viesti, johon olet vastaamassa, on poistettu. Voit aloittaa uuden keskustelun tai vastata toiseen viestiin." Joten teen uuden aloituksen vastauksena, jonkun puusilmän vai mikä sen nyt oli aloituksessa olevaan viestiin, joka oli osoitettu Juhanille.

Kolminaisuudesta taisi unohtua Pyhä Henki aloituksesi lainauksessa. Juutalaiset odottivat Messiasta, joka ristinopin mukaan on tämä sama Kristus. Muuttaisin hiukan

1. Jeesus nousi ylös kuolleista koska kuolema ei voinut häntä pitää.
2. Kolminaisuus Jumala Jeesus ja Pyhä Henki (Jeesuksen Henki eli Jumalan Henki) ovat Sama. (Vertauksena Vesi, Lumi ja Vesihöyry. Erilainen olomuoto mutta kuitenkin sama Aine)
3. Luominen ja perisynti Eli Jumala sanoi ja ihminen meni ohi maalin. Tätä ihmisen osuutta ristintyössä paikattiin.

Häpeällinen kidutusväline risti kertoo vain ihmisen pahuuden. Kuka ristiin naulitsi ja kidutti? Tämä oli laitettu aloituksessa kokonaan Jumalan niskoille. Siis ristin uskon sanoma on, että Jumala syntyi ihmiseksi pojassaan Jeesuksessa ja ihminen tappoi Jumalansa jumalana. Jumala salli säätäessään rajat pahuudelle.

Jos tutkitte Raamattua, niin oppikaa myös sen kuva kieli. Puhuva käärme jolla oli jalat. On tämän hetken tietämykseni mukaan vain osin kuva kieltä. Sillä nykytutkimuksen mukaan käärmeellä on ollut jalat. On näitä jalkojakin joskus naurettu huumorilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu