Edellisellä sivulla

Aiheesta Lohja turvallinen paikka jne...viestiketju muuttui poistojen jälkeen tyngäksi.

Palaan aiheeseen vaan sen takia koska luettuani tämän päivän LU:sta kuinka naamioituneet nuorukaiset hyökkäsivät autostaan viereen parkatusta autosta poistuvien miesten päälle aurauskepit aseenaan,sehän oli ainakin tekstin mukaan kuin elokuvista. Kyseiset naamioidut nilkit olivat ainakin jossain vaiheessa sitten kiinni jääneet mitättömillä tuomioilla höystettynä,tässäkin tapauksessa olisi ollut nimien julkaiseminen aivan paikallaan mutta Suomessahan laki ei sitä salli.

Eli Lohja on kaikkea muuta kuin turvallinen paikka,näistä väkivaltaisuuksista Lohjalla ei varmasti tule julkisuuteen kuin murto-osa.

Jos joku ei usko että Lohjalla on vaarallista liikkua varsinkin yöaikaan niin suosittelen yökävelyjä yksin tai kaksin vaikkapa viikonloppuöinä.

Reittiehdotuksia voin antaa jos oma-aloitteisuutta ei löydy.
5618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat
  • Itse lohjalaisena en kyllä tiedä mitään reittiä, joka olisi "vaarallinen". Ainoastaan Lohjalla häiritsee hautausmaan vierestä löytyvät infektioneulat.

    Äänestä

  • dsadasd kirjoitti:

    Itse lohjalaisena en kyllä tiedä mitään reittiä, joka olisi "vaarallinen". Ainoastaan Lohjalla häiritsee hautausmaan vierestä löytyvät infektioneulat.

    ...vierestä löytyvät infektioneulat.

    Mikä on infektioneula ?

    Äänestä

  • Valistusta tyhmälle kaivataan kirjoitti:

    ...vierestä löytyvät infektioneulat.

    Mikä on infektioneula ?

    Tarkoitti varmaan injektioneulaa. Taitaa Lohjalla olla paljon diabeetikoita.^o)

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tarkoitti varmaan injektioneulaa. Taitaa Lohjalla olla paljon diabeetikoita.^o)

    ja koska insuliinineulat ovat muuttuneet injektio-neuloiksi?
    Taidat kuulua niihin "piristä hihittäjiin"?
    Kaikki keskustelut muuttuvat Lohjan palstalla "TYNGIKSI", erään OMAA-MIELIVALTAANSA käyttävän ansiosta!

    Hyvää Joulua kuitenkin kaikkille Lohjalaisille!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Riisuttu versio kirjoitti:

Aiheesta Lohja turvallinen paikka jne...viestiketju muuttui poistojen jälkeen tyngäksi.

Palaan aiheeseen vaan sen takia koska luettuani tämän päivän LU:sta kuinka naamioituneet nuorukaiset hyökkäsivät autostaan viereen parkatusta autosta poistuvien miesten päälle aurauskepit aseenaan,sehän oli ainakin tekstin mukaan kuin elokuvista. Kyseiset naamioidut nilkit olivat ainakin jossain vaiheessa sitten kiinni jääneet mitättömillä tuomioilla höystettynä,tässäkin tapauksessa olisi ollut nimien julkaiseminen aivan paikallaan mutta Suomessahan laki ei sitä salli.

Eli Lohja on kaikkea muuta kuin turvallinen paikka,näistä väkivaltaisuuksista Lohjalla ei varmasti tule julkisuuteen kuin murto-osa.

Jos joku ei usko että Lohjalla on vaarallista liikkua varsinkin yöaikaan niin suosittelen yökävelyjä yksin tai kaksin vaikkapa viikonloppuöinä.

Reittiehdotuksia voin antaa jos oma-aloitteisuutta ei löydy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu