Suomen Adventtikirkon budjetti?

Mihin raha/kymmenykset

käytetään?

3000 jäsentä tuottaa n.4000 euroa per hlö vuodessa. Joten tuloja tulee n. 12. miljoonaa . Palkkakulut ovat n. 2 miljoonaa ja pastoreiden (40 palkkalistoilla) verottomat kilometrirahat n. 500.000 vuodessa.

Hotelli ja matkustusmenot muutoin ovat n. 2 miljoonaa.

Ellen G Whiten kirjoihin menee vuodessa n. 1-2 miljoonaa euroa.

Kiinteistökuluihin menee n. 2 miljoonaa euroa.

Toivonlinnan koulun ylläpitoon menee n. 2 miljoonaa euroa.

Jäljellä jääneillä 2 miljoonalla maksetaan veroja?!

Onko järkevää pitää 40 työntekijää 3000:n jäsenen srk:ssa, jonka jäsenluku vuodessa on - miinus 500 jäsentä.

Esimerkiksi; Luterilainen kirkko toimii 1 pappi diakoni 20.000:tta ihmistä kohden.

UNIONI ja PIIRIKUNTA yritettiin yhdistää Ylimääräisessä kokouksessa, joka peruttiin. Kirkon lakimies/nainen otti asiasta selvää ja totesi, että säätiölaki ja yrityslaki poikkeavat toisistaan, joten Piirikuntaa ei voi lopettaa ja Unioni on pakollinen kansainvälisen yhteyden takia, joten kallis koneisto ylläpidetään kokouksineen pakkotilanteessa.

Mutta mitä järkeä on ollut ylläpitää n. 50 vuotta Suomen Adventtikirkkoa, jonka jäsenluku on sama tänään vuonna 2008 kuin se oli sen alkumetreillä 1940-luvulla?!

Onko muutaman perheen "oma kirkkokunta" välttämätön, koska koneisto ei kasva eikä kehity?!

Onko jäännöksen ja "piskuisen joukon" ylläpito järkevää, kun ollaan pastoreiden kohdalla jo opistakin luovuttu?

Saavathan he elantonsa, mutta lähinnä köyhtyvien adventistiperheiden ylimääräisistä kymmenysvaroista eli lahjoistuksista; jotka ovat oppiin sisäänrakennettuja "pakollisia aneita"!?

Mitä mieltä olette, kiihkoilijat ja vehemmän sellaiset? Onko meitä petetty?!

Anneli Jäättö

20

328

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • veto ja totuus

      Onko SDA:n "suurin vihollinen" Roomalais-katolinen kirkko ja "peto" sittenkin Adventtikirkon "isoveli" ja suuri ihailun ja kateuden aihe?!

      Mielenkiintoista noin psykologisesti, sosiologisesti ja psykososiaalisen edukatiivisesti ajateltuna?

      Kirkon perustaminen on edelleen hyvä bisnes; taivasosuuksia myydään, mutta vähän peitellymmin myös Suomen Adventtikirkossa?!

      Hyi hitto!

      • Mummojen tuella

        paratiisi-saarella!?

      • maailman teologisella
        Mummojen tuella kirjoitti:

        paratiisi-saarella!?

        pseudotieteen alalla "noteerattua" väitöskirjaa, vai ovatko ne jääneet "Ankkaopisto Newboldin" -tasolle; seminaaritöitä vastaaviksi?!

        Miksi Andrewsin Yliopistokaan ei tuota meille "superevankelistoja"...onko jokin mennyt koulutuksessa ja sen suunnittelussa pieleen?!

      • bonuksen
        maailman teologisella kirjoitti:

        jos hän väittelee tohtoriksi?

        Näkyykö se palkassa tai työtehtävissä?!

      • Kyseliä*
        bonuksen kirjoitti:

        jos hän väittelee tohtoriksi?

        Näkyykö se palkassa tai työtehtävissä?!

        Onko näillä Susi Teolokian opiskelioilla. Korkeakin koulutus. Eihän hautauksessa tarvita
        Pappia. Ja vihkimisenkin voi suorittaa lakimies. Kysymys miksi me tarvitsemme noita Lammas nahoissa kulkevia Susipappeja lainkaan. Siinä vata tyhmyys paljastuu, jos uskoo valtion kirkon susipappeja. Kirkkooja rakennetan muistomerkeiksi. Ihme on, jos tuhannen henhgen kirkosta löytyy 10 sanan kuuliaa? Viimeiksi käydessäni vilkaisemassa oli suuressa kirkossa vain kaksi kuuliaa. Joten miksi valtion varoja tuhlataan kirkkoihin, joissa ei ole kuulioina muuta kuin kirkon omat rotat? Miksi Lutterin kirkko tarvitsee Pappeja ollenkaan? Helppo Virka houkuttelee. Onneksi minä olen päässyt Lutterilaisuudesta eroon. Onhan Lutterilaisillakin tuo maanpäällinen Jumala Vaticaanissa: Suustaa komppassisi kohti varajumalaa ja painu pehkuihin nukkumaan. Kuten kunnon porsaat näin tekevät!

      • Siinä todistus jossa
        Kyseliä* kirjoitti:

        Paavali Raamatun auktoriteetilla paljastaa EGW:n vääräksi sanan saattajaksi ja koko Adventtikirkon opin harhaopiksi.

        Jae 16; "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja SAPATIN päiviä.
        17 Ne ovat vain sen varjoa, miä on tulossa, todellista on KRISTUKSEN ruumis.
        18 jae Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan m, joka NÖYRYYTTÄÄ itseään kieltäymyksin , VAJOAA NÄKYIHINSÄ ja PALVOO ENKELEITÄ! Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä KRISTUKSEEN, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sen nevelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa JUMALAN TARKOITTAMALLA TAVALLA!"

        JAE 23 "TÄMÄ OM OMATEKOISTA HURSKAUTTA ...JNE"

        TÄSSÄ RAAMATTU TODISTAA ADVENTISMIN HARHAOPIKSI JA SEN PALVOJAT OMAHYVÄISIKSI JA YLPEIKSI SEKÄ TODISTAA ETTEI HEILLÄ OLE YHTEYTTÄ KRISTUKSEEN!

        TERV, Niin monet ovat tämän kokeneet ja jättäneet siksi Adv srk:n , mutta Saatana pitää joitakin vielä vankeinaan. Silläkin lienee tarkoituksensa, miksi jotkut näin lahkoon lankeavat omaksi turmiokseen ja tuomiokseen.

        LUKEKAAMME SIIS RAAMATTUA! (Kuten teologian tri ja pastori Kai Arasolakin teitä kehoitti!)

        Yhteenveto; Paavalin Kolossalaiskirjeen 1-luku kertoo, ettei laki meitä enää tuomitse, vaan Kristuksen sovitus ja armo. 2 luku varoittaa meitä näistä vääristä opin myyjistä. 3 luku puhuu Kristityn uudesta elämästä ja 4 luku tervehtii meitä yhteydestä ja kiittämisen ja rukouksen merkityksestä.

      • Saatanasta?
        Siinä todistus jossa kirjoitti:

        Näinhän se useimmiten menee?

        Paavali kohtasi Damaskon tiellä KRISTUKSEN, ei enkeleitä?

        Enkeleitä, perkeleitä,...onko heitä?

      • Siinä todistus jossa kirjoitti:

        Paavali Raamatun auktoriteetilla paljastaa EGW:n vääräksi sanan saattajaksi ja koko Adventtikirkon opin harhaopiksi.

        Jae 16; "Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten noudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja SAPATIN päiviä.
        17 Ne ovat vain sen varjoa, miä on tulossa, todellista on KRISTUKSEN ruumis.
        18 jae Teidän voittajan palkintoanne ei saa riistää teiltä kukaan m, joka NÖYRYYTTÄÄ itseään kieltäymyksin , VAJOAA NÄKYIHINSÄ ja PALVOO ENKELEITÄ! Sellaisen ihmisen tekevät hänen omat tyhjät ajatuksensa ylpeäksi, eikä hänellä ole yhteyttä KRISTUKSEEN, päähän, joka huolehtii koko ruumiista ja pitää sen nevelten ja jänteiden avulla koossa, niin että se kasvaa JUMALAN TARKOITTAMALLA TAVALLA!"

        JAE 23 "TÄMÄ OM OMATEKOISTA HURSKAUTTA ...JNE"

        TÄSSÄ RAAMATTU TODISTAA ADVENTISMIN HARHAOPIKSI JA SEN PALVOJAT OMAHYVÄISIKSI JA YLPEIKSI SEKÄ TODISTAA ETTEI HEILLÄ OLE YHTEYTTÄ KRISTUKSEEN!

        TERV, Niin monet ovat tämän kokeneet ja jättäneet siksi Adv srk:n , mutta Saatana pitää joitakin vielä vankeinaan. Silläkin lienee tarkoituksensa, miksi jotkut näin lahkoon lankeavat omaksi turmiokseen ja tuomiokseen.

        LUKEKAAMME SIIS RAAMATTUA! (Kuten teologian tri ja pastori Kai Arasolakin teitä kehoitti!)

        Yhteenveto; Paavalin Kolossalaiskirjeen 1-luku kertoo, ettei laki meitä enää tuomitse, vaan Kristuksen sovitus ja armo. 2 luku varoittaa meitä näistä vääristä opin myyjistä. 3 luku puhuu Kristityn uudesta elämästä ja 4 luku tervehtii meitä yhteydestä ja kiittämisen ja rukouksen merkityksestä.

        Kiinnittäkää huomiota erityisesti tähän kohtaan ja miettikää.
        Kuinka moni adventisti on erityisesti kiinnostunut näyistä ja unista?Ikäänkuin se olisi uskon keskipiste.
        SE on vaarallista.
        Mutta sehän juontaa Ellenistä.Tästä näkyjen näkijästä jonka näkyjen alkulähde oli valkeuden enkeliksi tekeytyvä enkeliopas,demoni.
        Oppilas ei voi olla opettajaansa kummempi.

      • työtehtävissä ehkä
        bonuksen kirjoitti:

        jos hän väittelee tohtoriksi?

        Näkyykö se palkassa tai työtehtävissä?!

        mutta ei palkassa, paitsi jos valitaan esimiestehtävään, jossa palkka on hieman vihittyä pastoria isompi.

      • uhoamisesi on
        maailman teologisella kirjoitti:

        pseudotieteen alalla "noteerattua" väitöskirjaa, vai ovatko ne jääneet "Ankkaopisto Newboldin" -tasolle; seminaaritöitä vastaaviksi?!

        Miksi Andrewsin Yliopistokaan ei tuota meille "superevankelistoja"...onko jokin mennyt koulutuksessa ja sen suunnittelussa pieleen?!

        nettipeelon merkki.

      • papiston rahoittaja
        bonuksen kirjoitti:

        jos hän väittelee tohtoriksi?

        Näkyykö se palkassa tai työtehtävissä?!

        Rahatta teidät lunastetaan mutta minua surettaa Adventtikirkon pohjaton ahneus.

        Jes. 52:3
        Sillä näin sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin, rahatta teidät lunastetaan.
        Jes. 55:1
        Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.

      • palaapa ruotuun.
        papiston rahoittaja kirjoitti:

        Rahatta teidät lunastetaan mutta minua surettaa Adventtikirkon pohjaton ahneus.

        Jes. 52:3
        Sillä näin sanoo Herra: Ilmaiseksi teidät myytiin, rahatta teidät lunastetaan.
        Jes. 55:1
        Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.

        Odottelen tässä Baptistilähetyksen saarnaa nettiin, eli oiva asia kirjoittajalle siitä rahankäytöstä, voin linkittää kun tulee.

        Mutta kuten näillä palstoilla näkyy se, että asiayhteydet irroitetaan asiayhteydestä ja puhutaan sitten muusta, kuten tässäkintapauksessa.

        Raamattu puhuu, todella että pelastus on maksettu ja sitä ei tarvitse ansaita.

        Sitten menen asiaan, jota tämä / papiston rahoittaja
        6.5.2011 02:16 // linkin kirjoittaja ei kirjoita.

        Raha - jolla tehdään työtä evankeliumin kentällä.

        Vähän raotan, että ei asia tule adventtikirkon kanavalta, tasapainottamaan ajatusta lukijoille.

        Tämä baptistisananjulistaja palava pastori, puhui seurakunnalle, niille jäsenille, jotka ovat pelastuksen saaneet ilman hintaa, niin pelastuksen evankelioinnista sen jälkeen.

        Jumala on asettanut meidät vastuuseen työstä, Häne ei tiputa rahaa taivaasta, vaan vastuu leivisköistä on meillä.
        On vastuu Herran työstä taloudellisesti, eli kymmenykset.
        jne. jne.

        Eli kyllä kristityt Herran omat tietävät, kuinka työtä tehdään, että sinulle sanon, älä viitsi päivittäin pilkata lukijoita, älä adventtikirkkoa, äläkä muita noin uunomaisilla väläyksillä.

        Raha on vaihdanta väline ja siinäkin on raamatussa oiva ohje, kuinka lesken ropo ja tai kymmenykset, sekä kaikki se, mikä sydämestään annetaan toimii.

        Mutta raamattu puhuu siitäkin, että jos kitsauksesi ei nappia kummosempaa laitata uhriarkkuun, niin älä laita sitäkään, se on turhaa. ts. rakkaudettomuudessa annettu uhri. Pidä se itselläsi, ei Jumala sitä kaipaa.

        Kyllä pelastuksesta saarnataan, se on ilmainen, ja pelastettu sitten tietää, kuinka hän haluaa tukea sitä kallisarvoista työtä, joka maksoi Jeesuksenlle kaiken.

        Että älä pilkkaa Herran alttarilla tehtävää työtä.

    • fiktiota

      Adventtikirkko ei ole koskaan saanut 12 miljoonaa vuodessa. Oikea luku on n. 2,5 miljoonaa.

      Väitteesi kuluista on puhdasta satua.

      • puhuin markoista!

        hah hah hahhaa haa!!!!

    • autettava

      Voi tätä surkeutta.
      Olen surkeassa taloudellisessa tilanteessa. Minulla ei ole kuin yksi auto käytössäni täällä kotimaassa. Autonkuljettajani (2 henkilöä) eivät suostu ylitöihin kovin halvalla.
      Koti- ja kiireapulaiseni vaativat lisää palkkaa joulukiireistään.
      Joululomallekin pitäisi lähteä jonnekin kaukomaille.
      Talviasunto pitäisi saada hankituksi Ranskasta. Sen ylläpito vartiointeineen maksaa. Aion nimittäin sijoittaa taideaarteeni sinne. Ne tarvitsevat vartiointia läpi vuorokauden. Myös Suomessa olevan taloni ylläpito maksaa. Voit vain arvailla 600 neliön asunnon kustannuksia.
      Huvipurteni miehistöineen vie kohta 10 % tuloistani.
      Ymmärtänet, että tämä tällainen elämä maksaa!
      Mikäli sinua vähääkään liikuttaa tämä hätätilani, niin avannet kukkarosi joulumielen mukaisesti.
      Odotan ymmärtämystäsi.

      Nimimerkki
      Tosi Avun Tarpeessa Oleva

      Auta edes muutamalla tonnilla.

    • Timo Flink

      Vastikään tehdyn tutkimuksen mukaan Adventtikirkon jäsenet lahjoittavat kirkolle noin 700 euroa vuodessa per jäsen, eivät 4000 euroa.

      Esittämäsi väitteet ovat käsittämättömiä. En tiedä mihin ne perustat, mutta totta ne eivät ole. On aika vakava asia esittää perättömiä väitteitä.

      Mitä tulee kirkon olemassaoloon, niin sillä on lähetystehtävä. Jäsenmäärä ei tätä lähetystehtävää miksikään muuta.

      Timo Flink

      • eronneilla on

        lähetystehtävä.
        Se on varoittaa muita eksytyksestä.Sellaisesta eksytyksestä joka on katalaa.Siinä on jumalisuuden ulkokuori.

      • Timo F:n opinnot

        Niin aiemmin tehtiin?

        taitaa rahat olla loppu? Nyt T. Miettisen säätiö maksaa..?

      • Timo Flink
        Timo F:n opinnot kirjoitti:

        Niin aiemmin tehtiin?

        taitaa rahat olla loppu? Nyt T. Miettisen säätiö maksaa..?

        ei Salosen eikä Miettisen. Aikaisemmin olen saanut tukea Miettisen säätiöstä, kun olin opintovapaalla, mutta nyt en ole edes anonut mitään. Salosen säätiöstä en ole edes teoriassa voinut saada mitään.

    • Petetty meitä?

      Mitä mieltä olette, kiihkoilijat ja vehemmän sellaiset? Onko meitä petetty?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      186
      13767
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      158
      5493
    3. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      4960
    4. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      156
      3734
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      40
      2873
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      128
      2042
    7. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      120
      1811
    8. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      373
      1714
    9. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      112
      1560
    10. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      137
      1525
    Aihe