Argentiinassa tehtiin epätavallinen dinosauruslöytö
17.12.2008 9:44
A A Reuters
Washington. Argentiinassa on löydetty epätavallisen isokokoisen dinosauruksen jäänteet. Lähes viisi metriä pitkä ja 368 kiloa painanut dromaeosauridae-dinosaurus eli raptori on suurin kaltaisensa, jonka on todettu eläneen eteläisellä pallonpuoliskolla.
Raptorilla oli kömpelön pienet kädet ja se muistutti tyrannosaurusta. Tutkijoiden mukaan kädet olivat selvästi pienemmät kuin muilla heimon lajeilla.
Otus eli ja metsästi nykyisen Patagonian alueella 65–100 miljoonaa vuotta sitten. Se sai nimekseen Austroraptor cabazai, jolla viitataan muun muassa pedon eteläiseen elinpaikkaan.
Löytö antaa lisätietoa lintumaisten, kahdella jalalla kulkeneiden raptorien evoluutiosta. Monien tutkijoiden mielestä raptorit olivat kaikkein älykkäimpiä dinosauruksia.
Raptorien terävät leuat ja hampaat ovat tulleet tutuiksi populaarikulttuurin tuotteissa, esimerkiksi elokuvassa Jurassic Park.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Linnulla ovat eturaajat tärkeimmät liikkumiselimet.
Dinosauruksen eturaajojen kaikki piirteet ovat mahdollisimman sopimattomat muuttumaan siiviksi.
http://www.utexas.edu/news/graphics/archaeopteryx3.jpg
http://www.dinosaur.net.cn/museum/images/Microraptor-gui1.jpg
miksi linnuilla on paljon samoja piirteitä kuin sauruksilla? Strutsin ja emun luustossa samankaltaisuus en erittäin hyvin huomattavissa.
*Linnulla ovat eturaajat tärkeimmät liikkumiselimet.
Strutsi ja kumppanit ovat erimieltä kanssasi.