Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, viimeksi tänä aamuna.
Huomaan vasta-argumenteista, että globaaliin markkinatalouteen jotenkin uskonomaisesti suhtautuvat eivät usein näe sen niitä vaikutuksia, jotka tukahduttavat (markkina)talouden toiminnan. Vedotaan myös siihen, että teollinen kehitys ja yritysten rakenne on aivan toinen kuin 20 -luvulla, jolloin viimeksi yritettiin globalisaatiota. Lisäksi suoritetaan vertailuja suljettuihin talouksiin, aivan kuin maailmassa ei olisi muusta kokemusta kuin globaalista, täysin avoimesta markkinataloudesta ja suljetuista talouksista.
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Renki tarvitsee selkeät ohjeet, valvonnan ja kurin. Markkinatalous ilman pelisääntöjä, valvontaa ja ohjausta ei ratkaise kaikkia ongelmia.
Globaalit, vapaasti toimivat markkinat johtavat keskittymiseen, yhä suurempiin yksiköihin. Suurella on varaa mainostaa, suurella on varaa patentoida ja mallisuojata, suurella on varaa testauttaa tuotteet direktiivien ja sertifikaattien mukaisiksi ja lobata direktiivit sekä sertifikaatit itselleen mieluisaksi ja niin kalliiksi, ettei niihin ole uusilla, aloittavilla, pienillä kilpailijoilla varaa, eikä isoja kilpailijoita synnytetä, koska rahoitusmarkkinat ovat keskittyneessä bisneksessä toimivien, markkinoita hallitsevien tahojen käsissä.
Suuret kaappaavat pienempiä kilpailijoita rahalla ja lopulta tukahduttavat kilpailun edellämainituilla keinoilla. Globaalin talouden avautumisvaiheessa suuremmat yksiköt siirtävät kustannustehokkuutensa hintoihin, jolloin ne saavat myös kuluttajat ostamaan tuotteitaan ja pienemmät kilpailijat kuolevat.
Kun globaalit pelurit ovat kasvaneet tarpeeksi suureksi, ei enää ole merkittäviä kilpailijoita, eikä helpolla tule juuri esim. direktiivien vuoksi, jotka yltävät myös palvelupuolelle erilaisten sertifiointien ym. kautta. Lisäksi jättimäiset pelurit halllitsevat vähitellen myös rahamarkkinoita ja mainontaa. Kun tähän vaiheeseen on päästy, alkaa lehmän lypsäminen ja yrityksillä ei ole tarvetta siirtää kustannustehokkuushyötyä kuluttajille, sen sijaan työvoima pistetään kilpailemaan entistä verisemmin työpaikoista. Joka muuta väittää, ei ole seurannut talouselämää, koska tämä kehityshän näkyy selkeästi jo suuryritysten katteissa ja tuloksissa. Markkinoiden valtauksien ja yksikkökoon kasvun vaiheessa katteet on tiukilla ja tulokset ja osingot pieniä, mutta kun kilpailusta on pääosin päästy, katteet ja tulokset paisuvat valtaviksi. Yksittäisen yrityksen kannaltahan tämä on tietysti hyväksyttävä tavoitetila, mutta kansantalouden toiminnan kannalta myrkkyä silloin, kun kilpailu on nujerrettu. Yritykset eivät voi toimivassa markkinataloudessa ja kilpailutilanteessa saavuttaakaan huimia katteita, tuloksia ja osinkoja noin laajassa ja yleisessä mittakaavassa. Yksittäiset poikkeamat esim. tuotteiden uutuusarvon aikana ovat toki mahdollisia silloinkin.
Jokaisen asioita pohtivan pitäisi ymmärtää kansantalouden periaatteita, tuotantosektorin, kulutussektorin, kansantalouden tulonjaon jne. periaatteita. Jokainen, joka ymmärtää riittävästi kansantaloudesta, tajuaa ettei kansan- ja maailmantalous voi toimia pitkään ajautumatta vakavaan kriisiin, jos kulutussektorille ei tule velatonta ostovoimaa riittävästi tuotantoon nähden ja vielä oikealla tavalla jakautuneena. Pääomien keskittyminen johtaa aina vääristymiin tuossa suhteessa ja tämä taas liittyy olennaisesti globaalin talouden sudenkuoppaan, jota ei vielä ole ratkaistu millään tavalla, vaan siihen kävellään samalla tavalla kuin 20 -luvullakin. Puheet siitä, että kaikki olisi toisin kuin 20 -luvulla, ovat yhtä pinnallisia kuin oli taannoin kuvitelma, ettei talouselämän lainalaisuudet päde IT-alalla. Nyt on toistettu ja toistetaan samoja virheitä, eikä uusia keinoja noiden virheiden estämiseksi ole esiintynyt.
Vertailut suljettuihin talouksiin tyyliin P-korea eivät sovi tähän tilanteeseen. Parempi vertailukohta ovat läntiset teollisuusmaat ja se ajankohta, jolloin niiden kehitys ja kasvu ovat olleet parhaat, vuosikymmeniin ennen 80 -luvun puolta väliä, jolloin globalisaatiokuplaa alettiin laajemmin, pikkuhiljaa puhaltamaan maailmaan.
Globaali talous on jo ajantu aika pahon karille ja nyt nähdään, löytyykö maailmasta elementtejä, jolla se saadaan selville vesille. Tämä karikko on ollut juuri kilpailun kuivaminen kokoon, eli markkinatalouden halvaantuminen ja sitä seurannut voitonjaon maksimoiminen ilman terveen kilpailun vaikutusta maailmankaupassa, noita ilmiöitä seurannut pääomien keskittyminen ja ostovoiman hiipuminen sekä rahoittaminen velalla pääomien tuoton maksimoimisen pyrkimyksessä. Tämä on niin älyttömän yksinkertainen juttu, että jokainen sen käsittää, jos vähän käyttää aivonystyröitään. Ostovoimaa on tultava laajasti ja tasaisesti kulutussektorille, vieläpä ilman velkaantumista, sen verran, että tuotetut tavarat ja palvelut voidaan ostaa. Kun voitot maksimoituvat markkinavoimien halvauksen vuoksi edellä kuvatulla tavalla, tuo mekanismikaan ei toimi. Ahneus iskee itseään nilkkaan, mutta kärsijöiksi joutuvat melkein kaikki maailman ihmiset.
Globalisaation myrkkyä on vaikea estää. Voitaisiin säätää lakeja, joilla rajoitettaisiin yritysten kokoa niin, että kilpailijoita olisi aina vähintään kymmeniä markkinoilla, mutta olisi vaikea valvoa, ettei näiden "kilpailijoiden" taustalla olisivat samat rahoittajat, jolloin kilpailu olisi näennäistä samojen rahoittajien ja/tai omistajien ohjatessa näennäisesti toistensa kanssa kilpailevien yritysten toimintaa. Yritysten maksimi katteisiin tai palkan- ja voitonmaksun suhteeseen voitaisiin vaikuttaa lainsäädännöllä, mutta sen valvonta olisi vaikeaa ja koko periaate kyseenalainen.
Läntisten teollisuusmaiden ylivoimaisesti parasta aikaa on ollut se, kun kansallisvaltioilla on ollut sopivia protektionistisia elementtejä käytössään, joka on estänyt maailmanmarkkinat halvaannuttavien keskittymisten syntymisen. Samalla on pystytty estämään pääomien määräävä asema kansantalouksien päätöksenteossa, suojelemaan omia talouksia siltä, ettei kansan työn tulokset mene muiden maiden ja niiden kansalaisten hyväksi, vaan kunkin kansan elintaso on oikeasti vastannut sen tuottavuutta.
Toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt, miten voidaan säilyttää toimiva markkinatalous/kilpailu globaalissa, avoimessa maailmantaloudessa. 20 -luvun virheet toistuvat ja uhkaavalta näyttää, että myös seuraukset toistavat historiaa. Usko vapaiden markkinavoimien kaikki korjaavaan vaikutukseen on todellakin täyttä uskontoa, mitään näyttöä sen toimivuudesta vapaana ei ole, mutta siitä on paljon näyttöä, että vapaa markkinatalous vailla kunnollisia pelisääntöjä, ohjausta ja kontrollia tappaa itse itsensä, halvaannuttaa markkinavoimien kannalta tarpeelliset rakenteet ja johtaa yrityksiin, jotka vapailla markkinoilla kilpaillen toimimisen sijasta kontrolloivat markkinoita ja luovat sinne omat sääntönsä, joilla pysyvät käytännössä monopoliasemassa markkinoilla voiden hinnoitella voittonsa melkein vapaasti. Tuhoisin seurauksin. Näin ne toki lopulta sahaavat omankin oksansa ajaessaan maailman suurlamaan, mutta vetävät upoksiin koko maailman väestön. Yhteiskuntien ja niiden päättäjien tehtävä olisi estää se ja pitää niin yritykset kuin markkinavoimatkin hyvänä renkinä, demokraattisesti valittujen päättäjien käyttäessä isännän valtaa.
Huomaan vasta-argumenteista, että globaaliin markkinatalouteen jotenkin uskonomaisesti suhtautuvat eivät usein näe sen niitä vaikutuksia, jotka tukahduttavat (markkina)talouden toiminnan. Vedotaan myös siihen, että teollinen kehitys ja yritysten rakenne on aivan toinen kuin 20 -luvulla, jolloin viimeksi yritettiin globalisaatiota. Lisäksi suoritetaan vertailuja suljettuihin talouksiin, aivan kuin maailmassa ei olisi muusta kokemusta kuin globaalista, täysin avoimesta markkinataloudesta ja suljetuista talouksista.
Markkinatalous on hyvä renki, mutta huono isäntä. Renki tarvitsee selkeät ohjeet, valvonnan ja kurin. Markkinatalous ilman pelisääntöjä, valvontaa ja ohjausta ei ratkaise kaikkia ongelmia.
Globaalit, vapaasti toimivat markkinat johtavat keskittymiseen, yhä suurempiin yksiköihin. Suurella on varaa mainostaa, suurella on varaa patentoida ja mallisuojata, suurella on varaa testauttaa tuotteet direktiivien ja sertifikaattien mukaisiksi ja lobata direktiivit sekä sertifikaatit itselleen mieluisaksi ja niin kalliiksi, ettei niihin ole uusilla, aloittavilla, pienillä kilpailijoilla varaa, eikä isoja kilpailijoita synnytetä, koska rahoitusmarkkinat ovat keskittyneessä bisneksessä toimivien, markkinoita hallitsevien tahojen käsissä.
Suuret kaappaavat pienempiä kilpailijoita rahalla ja lopulta tukahduttavat kilpailun edellämainituilla keinoilla. Globaalin talouden avautumisvaiheessa suuremmat yksiköt siirtävät kustannustehokkuutensa hintoihin, jolloin ne saavat myös kuluttajat ostamaan tuotteitaan ja pienemmät kilpailijat kuolevat.
Kun globaalit pelurit ovat kasvaneet tarpeeksi suureksi, ei enää ole merkittäviä kilpailijoita, eikä helpolla tule juuri esim. direktiivien vuoksi, jotka yltävät myös palvelupuolelle erilaisten sertifiointien ym. kautta. Lisäksi jättimäiset pelurit halllitsevat vähitellen myös rahamarkkinoita ja mainontaa. Kun tähän vaiheeseen on päästy, alkaa lehmän lypsäminen ja yrityksillä ei ole tarvetta siirtää kustannustehokkuushyötyä kuluttajille, sen sijaan työvoima pistetään kilpailemaan entistä verisemmin työpaikoista. Joka muuta väittää, ei ole seurannut talouselämää, koska tämä kehityshän näkyy selkeästi jo suuryritysten katteissa ja tuloksissa. Markkinoiden valtauksien ja yksikkökoon kasvun vaiheessa katteet on tiukilla ja tulokset ja osingot pieniä, mutta kun kilpailusta on pääosin päästy, katteet ja tulokset paisuvat valtaviksi. Yksittäisen yrityksen kannaltahan tämä on tietysti hyväksyttävä tavoitetila, mutta kansantalouden toiminnan kannalta myrkkyä silloin, kun kilpailu on nujerrettu. Yritykset eivät voi toimivassa markkinataloudessa ja kilpailutilanteessa saavuttaakaan huimia katteita, tuloksia ja osinkoja noin laajassa ja yleisessä mittakaavassa. Yksittäiset poikkeamat esim. tuotteiden uutuusarvon aikana ovat toki mahdollisia silloinkin.
Jokaisen asioita pohtivan pitäisi ymmärtää kansantalouden periaatteita, tuotantosektorin, kulutussektorin, kansantalouden tulonjaon jne. periaatteita. Jokainen, joka ymmärtää riittävästi kansantaloudesta, tajuaa ettei kansan- ja maailmantalous voi toimia pitkään ajautumatta vakavaan kriisiin, jos kulutussektorille ei tule velatonta ostovoimaa riittävästi tuotantoon nähden ja vielä oikealla tavalla jakautuneena. Pääomien keskittyminen johtaa aina vääristymiin tuossa suhteessa ja tämä taas liittyy olennaisesti globaalin talouden sudenkuoppaan, jota ei vielä ole ratkaistu millään tavalla, vaan siihen kävellään samalla tavalla kuin 20 -luvullakin. Puheet siitä, että kaikki olisi toisin kuin 20 -luvulla, ovat yhtä pinnallisia kuin oli taannoin kuvitelma, ettei talouselämän lainalaisuudet päde IT-alalla. Nyt on toistettu ja toistetaan samoja virheitä, eikä uusia keinoja noiden virheiden estämiseksi ole esiintynyt.
Vertailut suljettuihin talouksiin tyyliin P-korea eivät sovi tähän tilanteeseen. Parempi vertailukohta ovat läntiset teollisuusmaat ja se ajankohta, jolloin niiden kehitys ja kasvu ovat olleet parhaat, vuosikymmeniin ennen 80 -luvun puolta väliä, jolloin globalisaatiokuplaa alettiin laajemmin, pikkuhiljaa puhaltamaan maailmaan.
Globaali talous on jo ajantu aika pahon karille ja nyt nähdään, löytyykö maailmasta elementtejä, jolla se saadaan selville vesille. Tämä karikko on ollut juuri kilpailun kuivaminen kokoon, eli markkinatalouden halvaantuminen ja sitä seurannut voitonjaon maksimoiminen ilman terveen kilpailun vaikutusta maailmankaupassa, noita ilmiöitä seurannut pääomien keskittyminen ja ostovoiman hiipuminen sekä rahoittaminen velalla pääomien tuoton maksimoimisen pyrkimyksessä. Tämä on niin älyttömän yksinkertainen juttu, että jokainen sen käsittää, jos vähän käyttää aivonystyröitään. Ostovoimaa on tultava laajasti ja tasaisesti kulutussektorille, vieläpä ilman velkaantumista, sen verran, että tuotetut tavarat ja palvelut voidaan ostaa. Kun voitot maksimoituvat markkinavoimien halvauksen vuoksi edellä kuvatulla tavalla, tuo mekanismikaan ei toimi. Ahneus iskee itseään nilkkaan, mutta kärsijöiksi joutuvat melkein kaikki maailman ihmiset.
Globalisaation myrkkyä on vaikea estää. Voitaisiin säätää lakeja, joilla rajoitettaisiin yritysten kokoa niin, että kilpailijoita olisi aina vähintään kymmeniä markkinoilla, mutta olisi vaikea valvoa, ettei näiden "kilpailijoiden" taustalla olisivat samat rahoittajat, jolloin kilpailu olisi näennäistä samojen rahoittajien ja/tai omistajien ohjatessa näennäisesti toistensa kanssa kilpailevien yritysten toimintaa. Yritysten maksimi katteisiin tai palkan- ja voitonmaksun suhteeseen voitaisiin vaikuttaa lainsäädännöllä, mutta sen valvonta olisi vaikeaa ja koko periaate kyseenalainen.
Läntisten teollisuusmaiden ylivoimaisesti parasta aikaa on ollut se, kun kansallisvaltioilla on ollut sopivia protektionistisia elementtejä käytössään, joka on estänyt maailmanmarkkinat halvaannuttavien keskittymisten syntymisen. Samalla on pystytty estämään pääomien määräävä asema kansantalouksien päätöksenteossa, suojelemaan omia talouksia siltä, ettei kansan työn tulokset mene muiden maiden ja niiden kansalaisten hyväksi, vaan kunkin kansan elintaso on oikeasti vastannut sen tuottavuutta.
Toistaiseksi kukaan ei ole keksinyt, miten voidaan säilyttää toimiva markkinatalous/kilpailu globaalissa, avoimessa maailmantaloudessa. 20 -luvun virheet toistuvat ja uhkaavalta näyttää, että myös seuraukset toistavat historiaa. Usko vapaiden markkinavoimien kaikki korjaavaan vaikutukseen on todellakin täyttä uskontoa, mitään näyttöä sen toimivuudesta vapaana ei ole, mutta siitä on paljon näyttöä, että vapaa markkinatalous vailla kunnollisia pelisääntöjä, ohjausta ja kontrollia tappaa itse itsensä, halvaannuttaa markkinavoimien kannalta tarpeelliset rakenteet ja johtaa yrityksiin, jotka vapailla markkinoilla kilpaillen toimimisen sijasta kontrolloivat markkinoita ja luovat sinne omat sääntönsä, joilla pysyvät käytännössä monopoliasemassa markkinoilla voiden hinnoitella voittonsa melkein vapaasti. Tuhoisin seurauksin. Näin ne toki lopulta sahaavat omankin oksansa ajaessaan maailman suurlamaan, mutta vetävät upoksiin koko maailman väestön. Yhteiskuntien ja niiden päättäjien tehtävä olisi estää se ja pitää niin yritykset kuin markkinavoimatkin hyvänä renkinä, demokraattisesti valittujen päättäjien käyttäessä isännän valtaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://fi.wikipedia.org/wiki/John_Maynard_Keynes
Toimivassa markkinataloudessakin toki yritykset maksimoivat voittonsa, mutta ne jäävät silti varsin pieniksi, koska kilpailu pitää huolen siitä, ettei suuria katteita synny. Toisaalta myös toimivassa markkinataloudessa on korkea työllisyys, joka osaltaan puristaa yritysten katteita, niiden on jaettava tulostaan palkkoina maksimaalisesti, jotta ne saavat työvoimaa.
Nykyisellään länsimaissa ei ole toimivaa markkinataloutta, koska työttömyys on kaikkialla erittäin korkea, työvoimasta ei laajassa mitassa tarvitse kilpailla ja monet yrityset ovat saavuttaneet globaalin aseman, jossa ne voivat jakaa ennätyssuuria osinkoja/voittoja, koska kilpailu ei kurista katteita, kunnollista kilpailua ei ole. Avaaja on täydellisen oikeassa.
on sitä tulonjakoa nähtävä myös palkansaajan pussissa.
Mikä on vialla?
Asia on kiteytetty avauksessa varsin selkeästi. Pääomien keskittyminen johtuu markkinatalouden toimimattomuudesta ja sitä kautta vääristyneestä tulonjaosta. Globaali maailmantalous on ajanut umpikujaan, markkinat ovat monopolisoituneet ja tulonjako vääristynyt. Ongelmaa on siirretty ja samalla pahennettu antamalla sitä ostovoimaa velaksi, joka on pantattu palkansaajilta yritysten voittoihin ja sitä kautta pankkisektorille.
Yhdysvalloissa vaikuttava, intialaissyntyinen Ravi Batra käsittelee globaalin talouden liikkeitä ja on keskeisissä kohdissa kanssasi samoilla linjoilla. Hän on mm. tutkiessaan maailman taloushistoriaa, tehnyt sellaisen havainnon, että suurlamaa ja syvää taantumaa edeltää aina pääomien keskittyminen harvempien käsiin. Käsittelet asiaa loogisesti ja se onkin selkeä yksi mittari asiaa tarkasteltaessa, koska pääomien keskittyminen kertoo siitä, mistä puhut, ettei kulutussektorille tule tarpeeksi ostovoimaa suhteessa tuotantoon. Jos et ole lukenut tuon mainion kirjoittajan kirjoja, kannattaisi ehkä perehtyä, aina voi saada uusia oivalluksia, vaikka oletkin hyvin asiaan perehtynyt ja sinulla näkyy olevan omia ajatuksia aiheeseen...
Kun pelipöytä on tyhjä eli varallisuus on yksissä käsissä peli loppuu siihen. Paitsi, että voittajatkin häviävät - rahalla ei ole arvoa se on vain obligaatio.
Ei tuohon voi paljon lisätä. Ahneet paskiaiset ovat päässeet vallankahvaan ja tulos on rumaa. Joillekin ei mikään riitä ja koko maailmasta on haluttu tehdä voitontekoautomaatti, jossa ei ole kilpailua muuta kuin työpaikoista, hirmuisen työttömien reservin kesken.
Tosi hyvä kirjoitus:)
Kirjota välillä muillekin palstoille, täällä kun on aina niin paljon avauksia, että "hukkuu" hyvät kirjoitukset.