Suomen naiset ovat maailman väkivaltaisimpia. Jos siis on uskomista Bettina der Behlenin tutkimukseen. Kolmessa vuosikymmenessä naisten väkivaltaisuus on lisääntynyt yli puolella. Naisten DHT eli testosteroni arvo on lisääntynyt huomattavasti, joka aiheuttaa agressiivisuutta.
Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun olemme sekä miesten että naisten väkivaltatilastoissa huippuluokkaa?
Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, kun olemme sekä miesten että naisten väkivaltatilastoissa huippuluokkaa?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Tutkijan nimi on siis Bettina van der Bahlen.
Olemme varmaan soturikansaa.
Kohta me naiset ollaan kuten miehetkin; ei puhuta eikä pussata.
Mitäs sitten tapahtuu?
Miehet helpottuvat suuresti, ja väkivalta vähenee.
ja sitä siunattua hiljaisuutta!!!!
Suomi naisethan ovat vain ylpeitä tästä, että siis osaavat jäljitellä miehiä. Testosteroni tulee sitten kaupanpäälle. Mutta onneksi ulkomailta löytyy vielä naisellisia naisia.
Kuka täällä miehiä haluaa jäljitellä?
Varokaa halpoja kopioita, ei ole aidon miehen voittanutta.
Tuntuu vähän siltä, että "aitoja miehiä" niitä saakin varoa henkensä edestä.
Olet kai opiskellut latinaa? No, nyt sait sitä tilaisuuden käyttää (eihän sitä mihinkään muuhun tarvita paitsi lääkeresepteihin).
Esim. urheilulajeissa naiset jäljitteelevät miehiä. Mutta eihän se seiväs lennätä yhtä korkealle kuin miehillä. Ehkä rinnat ovat tässä tapauksessa vähän krhm...tiellä? Mutta metriä pitempiä rintoja en ole kyllä nähnyt tkenelläkään naisella (naisten MM. on jotain 480cm ja miesten 604?)!
Latina on Vatikaanivaltion virallinen kieli.
---
Naisten haarat eivät tartu niin herkästi rimaan. Rinnat tuskin koskaan, sillä naiskorkeushyppääjät ovat ruuminrakenteeltaan pikkaisen erilaisia kuin rautakappaleiden heittelijättäret. Naisten lihaksisto ei kampea niin korkealle kuin miesten.
Puhutaan sitten taas urheilusta, kun nähdään sulavaa miesten rytmistä kilpavoimistelua.
Niin, naisellahan on etua tuosta "haarattomuudesta" eli nyt sitten on pisteet tasan kun äsken puhuin rinnoista.
Mutta tuo sulava miesvoimistelu! Ei prk! En voi sopeutua, että jonkin metronomin avulla pakotettaisiin mies tekenään määrättyjä liikeitä. Se sopii vain sopulisieluille ja lapatossullille! Eli siis: Kädet ylös klap klap klap ja etunojaan mars mars. Jonkun oppaan johdolla vaelletaan turvallisia kujia!
Olen itsenäinen ihminen enkä mene mihinkään "mukaan".
"En voi sopeutua, että jonkin metronomin avulla pakotettaisiin mies tekenään määrättyjä liikeitä"
ja
"Olen itsenäinen ihminen enkä mene mihinkään "mukaan"."
Et sitten kai käynyt armeijaakaan?
Armeijassa on biologisia metronomeja - sanotaanko niitä korpraaleiksi vai alikersanteiksi?
Kävin armeijan tietenkin. Olin vapaaehtoinen (18v) ja erittäin maanpuolustus henkinenjohtunn, mutta ei vastannut aivan Tex Willeriä tai Pecos Billiä, mutta opin kuriin, jota myöhemmin vihasin ja jota sain lapsena jo tarpeeksi, mutta myöhemmin muistelin selviintymisenä, joka taas johti itsekuriin, josta nykyään on hyvä sillointällöin liukua pois. En sitten tiedä mikä on mitäkin, mutta kaikki kokemus hyvä tai on otettava kohtaamisena mieluummin kuin ajtella sitä. mitä olis tapahtunut.
Minä sinuna lähtisin jo niitä naisellisia naisia etsimään ulkomailta, ei niitä täällä sivuilla löydy...mars,mars,mars...mitä siinä vielä vitkastelet!
Kyllä niissä ulkolaisissakin naisissa on omat kommervenkkinsä.Kyllä nekin osaa vaikka kaulimella huitaista tai lattarimaissa keittiöveitsellä...